Tukea tarvitsisin..

[aava]

Hei, halusin kirjoittaa ajatuksiani, jos saisin näkökulmaa muiltakin tähän kaikkeen...
Jotenkin pää lyö aivan tyhjää, kun täytyisi jotenkin saada sanoiksi se, mitä kaikkea on tapahtunut.
En tiedä, miten tarkasti uskalla asioita kertoa, en halua kenenkään tunnistavan minua.
Suurin ongelmani nyt tällä hetkellä tuntuu olevan loputon itseni syyttely tästä kaikesta, mitä on tapahtunut (käyn kyllä terapiassa, ja olen alkanut ymmärtämään itseäni paremmin, mutta tästä syyttelystä en tunnu pääsevän eroon..) Yritän nyt kertoa pääpiirteissään joitakin asioita, jotka minua eniten mietityttävät...
Suhteemme alussa tapailimme useamman kuukauden, löysimme toisemme seuranhakupalstalta. Siinä alussa tuli joitain "outoja juttuja"...ja olin jollain lailla varuillani, sillä edelliset suhteeni olivat olleet henkisesti ja/tai fyysisesti väkivaltaisia. Olin kuitenkin päättänyt luottaa, mutta koska tiedän taipumukseni tietynlaisiin miehiin, niin välillä vain huomioni kiinnittyi jo alussa joihinkin asioihin. Mm. mies heitti vain johonkin juttuun vitsillä?, että ei pysty tuntea mitään, koska on tunnevammainen.
Kyseli minulta välillä teenkö jotain vielä sielä treffipalstalla...en tehnyt ja vastasinkin niin. Oletin myös hänen toimivan samalla tavalla ja väittikin, että ei hänkään.
Hänelle tuli viesti kaverilta, että mitä suunnitelmia viikonlopulle...hän soitti tälle kaverille, mutta paljastuikin että ei se kaveri ole mitään viestiä laittanut. Miehellä oli vain toisen naisen nimi (jota oli kuulemma ENNEN minua tapaillut) oman kaverinsa nimellä puhelimessa. Silloin uskoin, kun hän sanoi, että ei ymmärrä, puhelin on varmaan jotain sekoillut. Myöhemmin paljastui, että hänellä oli toisenkin naisen nimi, jota oli ennen minua tapaillut, jollain ihme kirjaimilla vain puhelimessa.
Tämän jälkeen kysyinkin, että tapaillaanko me nyt sitten muitakin? Vastaus oli jotenkin tämäntyylinen "no ei kai...ei".
Joskus hänellä sattui käteen laatikosta jotain outoja kortsuja, ja kun sitten kysyin, että mitä ne ovat, kun ei me olla niitä koskaan käytetty, niin vastasi, että ei muistanut niitä olevan siellä(oman yöpöytänsä laatikossa??), jotain vanhoja kuulemma.
Sitten kerran tuli tästä treffipalstasta puhetta, nähtyäni erään siihen liittyvän asian, kun hän oli koneella. Silloin hän sanoi, että ei ole todellakaan mitään kellekkään naiselle laittanut. Minusta tuntui, että hän valehtelee, mutta halusin kuitenkin uskoa.
Meillä oli tuo tapailuaika muuten ihanaa aikaa, lukuunottamatta tuollaisia pieniä asioita, jotka vähän ihmetyttivät... Luotin häneen kuitenkin.
Aloimme seurustelemaan, hänen aloitteestaan. Olin onnellinen. Meillä tuli siinä pari ns."riitaa", ne olivat vain väärinkäsityksiä....mutta seurusteltuamme pari viikkoa ja kun tuo toinen "riita" tuli, niin hän uhkasi suhteen olevan siinä. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun on uhannut suhteella... Olin niin rakastunut ja puulla päähän lyöty, että en tiennyt mitä sanoa, muuta kuin pyytelin vain anteeksi... Näin jälkeenpäin olen miettinyt, että tein väärin itseäni kohtaan.
Jatkoimme suhdetta kuitenkin. Siitä pari viikkoa eteenpäin meni taas ihanasti. Kunnes monen mutkan kautta, tuli selville, että mies oli koko tuon tapailuaikamme ollut kahdella eri treffipalstalla ja lähetellyt monille naisille olevansa kiinnostunut (jopa silloin kun olen ollut hänen luonaan). Istuin siis hänen vieressään konella kun tämä tuli selville (en tonkinut mitään). Pahinta oli, että myös meidän siihen asti lyhyen seurustelumme aikana hän oli kerran osoittanut yhdelle naiselle olevansa kiinnostunut, ei viestiä, mutta sellainen flirtti vain.
Aluksi hän kielsi aivan kaiken, kun tietenkin säikähdin, että on minulle valehdellut koko ajan... Lopulta myönsi nämä tapailunaikaiset tekemiset, mutta ei sitä seurustelun aikaista lähestymistä, se palsta vain sekoili hänen mukaansa. Eikä ole koskaan sitä myöntänytkään, tähän päivään mennessä.
Minä annoin anteeksi ne muut ja unohdin, mutta se flirtti, jota hän ei myöntänyt, vaivasi minua... Tuntui niin kummalta, että kun itse näin sen ja silti kielsi asian.
Yritin selvittää sitä hänen kanssaan, sillä halusin vain tietää syyn, että miksi. Luulin hänen olleen onnellinen ja yhtä-äkkiä tuntui siltä, että en olekaan riittänyt. En myöskään halunnut rakentaa suhdetta valheille, joten senkin vuoksi minusta oli tärkeää asia selvittää, tuntui että miten pystyn olla enää oma itseni jos en omana itsenäni ole riittänyt, en halunnut etääntyä hänestä. Olisin halunnut ja voinut antaa anteeksi, jos olisin vain saanut tietää syyn. Ja kun olisin saanut tietää syyn, niin olisivat myös omat ajatukseni selvinneet. Mutta ainut mitä sain, oli, että ei muista tehneensä sellaista. Siitä tapahtuneesta oli siis vain pari viikkoa silloin, siinä oli naisen kuva ja päivämäärä ja kaikki. Mutta sitten tuli kuvioihin mukaan minun syyllistämiseni, kun en luota ihmisiin. Ja että joku normaali itsetuntoinen nainen ei olisi tuollaisesta välittänyt. Haluaisinkin tietää, onko olemassa sellainen nainen, joka olisi uskonut, että hän ei ole sitä tehnyt....tai siis ei muista tehneensä. Ja joka ei välittäisi? Aloin itsekin syytellä itseäni, että olen aivan hullu, kun en tällaisestä pääse yli. Yritin muutaman kerran asiasta keskustella, mutta keskustelu päättyi aina huutamiseen, että ei muista sitä tehneensä, minun menneisyyteni arvostelemiseen, sanoi kerran, että ymmärtää, että minun päälleni on käyty, kun olen niin provosoiva, arvosteli sitä, miten minut on kasvatettu jne. Alkoi myös erolla uhkailu ja kerran hän sanoi tuohon treffipalstaan liittyen, että katuu että on mennyt sinne ja tavannut minut, ei kuulemma haluaisi ajatella niin, mutta minun pitäisi miettiä, miten paljon ongelmia se on meille tuonut. Ei siis katunut tekojaan, vaan sitä, että on ylipäätään koskaan sinne mennyt. Siis paljon kaikkia sellaisia loukkauksia, mitkä eivät todellakaan ainakaan tuoneet sitä luottamusta takaisin, mitä olisin paljon tarvinut silloin... olisin yksinkertaisesti vain tarvinut selityksen ja sen tunteen, että minut hän vain haluaa ja minä riitän.
Nyt kun kirjoitan, tajuan, että tulee niin paljon asiaa, että jaksaako kukaan tätä lukeakaan....
Tuntuu, että jatkan kirjoittamista huomenna, tämä on nyt kuitenkin siis suhteemme alussa tapahtunutta... oikeastaan tästä tämä koko hirveä tapahtumien kulku on lähtenyt liikkeelle. Mutta vieläkin minä mietin, toiminko minä tuolloin väärin, kun en uskonut häntä?

[Anaski]

Kaikkein hurjinta on, kun alkaa itse epäilemään muistiaan, itseään, mielenterveyttään. Silloin on jo aika syvälle luisumassa toisen kasvualustaksi, hyväksikäytetyksi. Narsisitit ovat kuin loisia, jotka imevät toisesta - kaiken.
Kannattaa jutella jonkun kanssa tapahtuneesta, joko ystävän tai ammattiauttajan. Jo ääneen puhuminen auttaa jäsentämään ja saamaan etäisyyttä asioihin.

Ihan tuttuja tarinoita, valheita ja vääristelyjä varmaan kaikille täällä olijoille.

Tsemppiä!

[aava]

Mietin hetken, onko tänne kuinka turvallista kirjoittaa, en viitsi enää noin yksityiskohtaisesti asioista kertoa, joten yritän kertoa lisää sitten yleisemmällä tasolla...
Minä siis käyn itse juttelemassa jo ammattiauttajalle, mutta en saa sieltä oikeastaan mitään vastakaikua tälle asialle... enkä ole halunnut sanoa mitään, että epäilen miehen olevan ainakin todella narsistinen, ellei jopa narsisti...
Halusin siis tuolla edellisellä kirjoituksellani vain saada vähän mielipiteitä, miten muut olisivat ajatelleet samanlaisessa tilanteessa, kun itse menin silloin mukaan siihen itseni syyttelyyn...
Tuosta tapahtuneesta vähän aikaa, kysyin eräästä asiasta mieheltä, että onko hän tehnyt niin...ei siis mikään kovin tärkeä, mutta liittyi tuohon treffipalstaan janäin siis itse ilmiselvästi taas tämän asian siellä netissä. Sanoi, että ei ole tehnyt....otin sitten itse asioista selvää ja selvisi, että oli edellisenä päivänä tehnyt kyseisen jutun. Myöhemmin tästä hänelle sanoessani ja kysyessäni, miksi valehteli niin hölmöstä asiasta, perusteli ettei taaskaan muistanut???? Siis miten ihminen ei voi muistaa tehneensä jotain edellisenä päivänä, jos tästä häneltä vielä kysytään? Olenko minä aivan hullu, kun en pysty uskomaan, että se ei ole mahdollista?
Minulla siis alkoi mennä luottamus aivan täysin kaiken ämän seurauksena, mutta koska syyttelin itseäni näistä asioista ja ajattelin, että kyllä mun nyt vaan pitäisi luottaa, että mussa on vikaa kun en luota. Tästäkin tuli silloin riita, joka päättyi siihen, että hän käski minun mennä hoitoon.
Tuli sitten eräs riita, liittyen tähän luottamukseen. Itse ajattelin, että asia olisi ollut ihan keskusteltavissa, jos olisi osoittanut edes vähän myötätuntoa, mutta hän vain huusi, että minun pitäisi lopettaa ja lopuksi meni rikkomaan tavaroitani...syytti siitä minua, kun olen niin vaikea.
Tuli myös sellainen tapaus matkan varrella, että kortsuja katosi...mutta tässäkin minä olen väärässä. Jouduin siis taas epäilemään omaa muistiani, silmiäni...
Tämä kaikki vain siis lyhyen ajan sisällä. Olin itse aivan sekaisin, mihin uskoa, mihin ei....olenko minä hullu vai kuvittelenko kaiken... ja littyen kaikkeen muuhunkin, mitä elämässä ol tapahtunut tätä ennen, minä päädyin omaan ratkaisuuni, sillä olin yksinkertaisesti epätoivoinen.
Otin yliannostuksen lääkkeitä eräänä iltana, kun oli tarkoitus juhlia....ilta päättyi ihan hirveään käytökseen miehen puolelta (tämän on jopa itse myöntänyt myöhemmin)... hän ei tosin tiennyt minun ottaneen mitään. Selvisin yöstä omin avuin, onneksi minulle ei käynyt pahemmin. Joka tapauksessa, kuka tahansa olisi nähnyt, että toisella on hätä...oksentelin ja kontin lattialla....mutta en uskaltanut sanoa mitään, mitä olin tehnyt.
Mies ei auttanut, yritti vain nukkua.
Muutama kuukausi myöhemmin, kun en pystynyt pitämään asiaa enää sisälläni, hän toki säikähti ja pyysi anteeksi käytöstään, mutta vetosi siihen, että oli ajatellut minun vain olleen niin kännissä... ja kun oli ollut niin vihainen minulle.
Itse olen vastuussa tuosta kamalasta hölmöilystäni ja olen ollut vihainen siitä, miten annoin toisen ihmisen ajaa minut tuollaiseen tilaan, en siis syytä häntä omasta päätöksestäni. Mutta lähinnä minua on vain pelottanut tuo, että miten kukaan voi olla niin kylmä, että ei yritä auttaa toista, kun näkee toisella ilmiselvästi olevan jokin hätä, ajatteli tämän nyt olevan humalassa ai oksennustaudissa tai missä tahansa....minä en ainakaan pystyisi.
Olen yrittänyt aina selittää näitä asioita itselleni parhain päin... ei kaikki ole koko ajan tälläistä ollut, on hyvääkin. Mutta minua ihan oikeasti pelottaa jotkin tapahtuneet asiat...varsinkin nämä minä muistan väärin jutut ja tuo, miten jätti minut täysin yksin.
Nyt paljon myöhemmin on tullut selville, että en ole ainut hänen naisistaan, siis että eräs entinenkin, on ajatellut hänen olevan narsisti....
Mutta kun kukaan hänen läheisistään ei näe sitä, mitä minä näen...lähinn minua on pidetty aivan sekopäisenä....joten jos joku ihmettelee, miksi olen hänen kanssaan, niin minä vain olen aivan sekaisin näiden ajatusteni kanssa. Kukaan ei osaa sanoa oikein mitään, enkä itsekään halua puhua enää kenellekkään tästä suhteesta... Jotenkin häpeänkin näitä omia ajatuksiani.

[Liibalaaba]

Hei,
minäkin aina häpesin jälkeen päin puheitani, että olin kertonut jollekin kuinka huonosti minua aika-ajoin kohdeltiin. Mistä se häpeä kumpusi, kai siitä, että jäin siihen parisuhteeseen. Että joku tiesi, kuinka annoin itseäni kohdeltavan ja siitä huolimatta en pystynyt lähtemään. Tuo muistamattomuus ja asioiden kääntyminen päälaelleen on aivan tyypillistä tuossa tilanteessa. Narsisti ei toimi kuten muut ihmiset. Hän saattaa puhua mustan valkoiseksi, jos se häntä enemmän hyödyttää. Ja valehdella suoraan päin naamaa, jolloin alkaa itse epäillä omia muistikuviaan. Jos terapeuttisi ei tunnu antavan sinulle vastakaikua, etsi joku toinen. Toisen kanssa henkilökemiat vain osuvat paremmin yhteen ja ymmärrätte toisianne. Älä tuhlaa aikaasi ja energiaasi terapiaan henkilön kanssa, jonka kanssa siitä ei ole hyötyä. Itsellänikin oli narsistin käytöksen seurauksena itsetuhoisia ajatuksia, vaikka olen mitä valoisin ihminen ja suhtaudun erittäin positiivisesti tulevaisuuteen. Kun tästä narsistille kerroin, hänen vastauksensa oli täysin kylmä ja tunteeton, että itsepähän olen ongelmani aiheuttanut. Normaalisti tunteva ihminen järkyttyy tekosistaan ja aiheutettuaan kumppanilleen noin suurta ahdistusta sanoillaan tai teoillaan.