Miten saan hänet pois päästäni vaikka pääsin pakoon

[Hertta]

Pääsin pakenemaan narsistista avomiestäni elämäni kauheimman yön jälkeen jossa minut muserrettiin henkisesti ja väkivaltaakin oli. Tekstiviesteillä herjaus on jatkunut. Tein rikosilmoituksen fyysisestä väkivallasta. Hänen mielestään se oli vain läpsyttelyä eikä hänellä ollut muita vaihtoehtoja. Nut olen turvassa vaikka omaisuus kyllä jäi paria kassia lukuunottamatta. Avaimet läksi aluksi ja kännykkä särettiin ennen pahoinpitelyä. Onneksi oli noin rankka ero koska yksinäisyys ja ahdistus voivat muuten ajaa palaamaan suhteeseen. Ehdotuksia on tullut kunhan olisin vain rehellisempi ja tunnustaisin suhteeni muihin miehiin. Niitä ei ollut. Koko ajan päässäni kaikuvat halventavat loukkaukset älystäni, ulkonäöstäni ja luonteestani ja mielikuva miehestä joka istuu päälläni, pitelee hiuksistani ja hakkaa kasvojani avokämmenellä tietenkin ettei jää jälkiä. Ja uhkaa seuraavaksi iskeä nyrkillä niin että murskaa nenäni, hampaani ja leukani. Mikä avuksi ja miten saan tavarani pois onko kellään ehdotuksia?

[nuttool]

otsikon kysymys on "miten saan hänet pois päästäni?". Valitettava tosiasia on varmaan ettet mitenkään vielä vähään (pitkään?) aikaan, mutta onnea että olet ottanut ison askeleen. Epäilyksen hetkinä lue faktaa! Kylmää ja karua faktaa, miten nämä ihmiset toimivat, mitkä heidän keinonsa ja motiivinsa ovat. Tai keskustele niiden (meidän) kanssa, jotka ovat käyneet saman läpi, tai parhaillaan käyvät. Älä jää yksin!
Omina heikkoina hetkinä olen etsiytynyt YouTubeen ja katsonut tuntitolkulla videoita (esim. Richard Grannon on loistava, suosittelen) aiheesta.
Onko sulla mahdollista keskustella ammattiauttajan kanssa?
Entä tukiverkosto? Voisiko sieltä saada apua tavaroiden suhteen? Muista: tavarat on tavaroita. Pääasia että olet itse turvassa.

Pahoinpitely on pahoinpitely - oli aihetta eli ei. Mikään ei siihen oikeuta.
Älä lähde leikkiin mukaan, KUN hän alkaa katua. Tahdonvoima on koetuksella tässä itse kullakin ajoittain, kun nämä pelaamisen mestarit aloittavat. Älä anna siimaa. Yhtään!
Voimia!

[KatariinaM70]

Niistä tavaroista. Taas kerran "kenen kämppä"? Jos molempien nimet (ilmeisesti vuokrahuoneisto?) sopimuksessa niin sinhän pääset sisään vaikka isännöitsijän kanssa, tai vuokranantajan. Otat heihin yhteyttä.
Jos omistus niin pääset sisään poliisin tuella. Pääset poliisin kanssa tietysti myös vuokra-asuntoon, jos kirjasi (maistrastin osoitetietojen perusteella) on siinä osoitteessa. Kotiin pääsee. Ja lukot vaihtanut, avaimet vienyt saa sakkoja.

Voit myös pyytää "helppoa" että voinko hakea tavarani pois sinä ja sinä päivänä klo se ja se. Ja menet kavereittesi kanssa. Et yksin. Toisen omaisuutta ei saa ottaa - tässä sitä kaapataan. Rikosilmoituksiksi menee jos on kovapäinen. Joka tapauksessa 'ansioksesi katsotaan hyvä yritys' selvittää asioita sovinnolla jos kuitenkin menee viranomaisille tuo juttu.

[Saviola]

Komppaan Katariinaa. Oliko mies tällainen mustasukkainen luonteeltaan jo pidempään?

[psykonuhri]

Älä lähde leikkiin mukaan, KUN hän alkaa katua.

Ohoh?? Miten omatunnoton voisi katua mitään?? Ettei vain olisi normi kusipäästä taas kyse eikä NPH:stä?

[nuttool]

Älä lähde leikkiin mukaan, KUN hän alkaa katua.

Ohoh?? Miten omatunnoton voisi katua mitään?? Ettei vain olisi normi kusipäästä taas kyse eikä NPH:stä?

Laitettakoon sana katua tässä tapauksessa ""-merkkeihin. Katuvaa osaavat esittää. En puhu oikeasta katumuksesta.

[mirjami1]

Kesällä pahan tilanteen jälkeen otin ns.aikalisää suhteessa. No parin viikon jälkeen sovun hieronta alkoi ja aloin leppyä taas.
Pikkasen ennen uutta tapaamista tuli viesti että onneksi myönnät virheesi nyt niin voidaan jatkaa.
Onneksi osuin tänne ja olen lukenut näitä juttuja läpi.
Suhde jollain tapaa jatkuu yhä,yhdessä ei asuta ja minulla vahvat tukijoukot.
Olen aikalailla niskan päällä nyt,yhteiset kivat reissut on vähissä,silmät aukes kaikelle pelleillylle ja niistä tuli piinaavia.
Jos narsisti oikein jää alakynteen mitä tapahtuu .Alussahan kaikki oli mahtavaa,nyt lähes kaikki yhteinen ahdistaa.
Tunteita toki on mutta miksi kiusata itseä.
Minäkin olen varmaan sanonut täälläkin että olen päässyt eroon,mutten ole.
Helppoa ei näytä muillakaan olevan,itsellä ei tässä suhteessa mitään väkivaltaa.
Henkistä piilov....sitäkin enemmän.

[sätkynukke100]

Kesällä pahan tilanteen jälkeen otin ns.aikalisää suhteessa. No parin viikon jälkeen sovun hieronta alkoi ja aloin leppyä taas.
Pikkasen ennen uutta tapaamista tuli viesti että onneksi myönnät virheesi nyt niin voidaan jatkaa.
Onneksi osuin tänne ja olen lukenut näitä juttuja läpi.
Suhde jollain tapaa jatkuu yhä,yhdessä ei asuta ja minulla vahvat tukijoukot.
Olen aikalailla niskan päällä nyt,yhteiset kivat reissut on vähissä,silmät aukes kaikelle pelleillylle ja niistä tuli piinaavia.
Jos narsisti oikein jää alakynteen mitä tapahtuu .Alussahan kaikki oli mahtavaa,nyt lähes kaikki yhteinen ahdistaa.
Tunteita toki on mutta miksi kiusata itseä.
Minäkin olen varmaan sanonut täälläkin että olen päässyt eroon,mutten ole.
Helppoa ei näytä muillakaan olevan,itsellä ei tässä suhteessa mitään väkivaltaa.
Henkistä piilov....sitäkin enemmän.

Näiden ihmisten suhteen, kun on paha riippuuus muodostunut heihin.. jos sinnittelee hetken "kuivilla" .. taitaa vaan olla kauheempi kaipuu sitten. Pitäs "raitistua" kokonaan.. se onki helpommin sanottu kun tehty. Tiedän omalta kohdaltani ainakin sen, että ainoa tie olisi "raitistuminen" täysin tästä "ihmisestä", sitten kun oikeesti HALUAA. Sama asia pätee riippuvuuksiin yleensäkkin. Pohja on ensin saavutettava... tai sitten kerättävä kaikki voimansa (?) ja vaihdettava numeronsa ja kaikki jäädyttää, ettei ole missään tekemisissä eikä yhteyksissä. (asia erikseen vielä jos on yhteiset lapset jne jne)... että huh.

[pauliina]

Samojen asioiden äärellä kamppaillaan… On todella vaikeaa pyyhkiä pois mielestä hetkessä pois sellaista, mikä on aiheuttanut valtavan pettymyksen. Olen itse pohtinut, että onhan merkityksellinen rakkaussuhde elämässä niitä suurimpia ja ehkä tärkeimpiäkin asioita, johon satsataan ja käytetään myös paljon resursseja. Pettymyksiä rakkaussuhteissa kokee varmasti lähes jokainen jossain elämänsä vaiheessa, mutta suhteessa luonnehäiriöisen ihmisen kanssa pettymys on vain kahta kauheempi; sen lisäksi, että on todettava, että suhde ei vaan toimi, tulee huomanneeksi, että sen enkelin maskin takana asuukin jonkinsortin hirviö. Se ihminen, jonka aluksi opit tuntemaan niin hurmaavana, oikeana sielunkumppanina, koit läheisenä, päästit myös todella lähellesi ja ehkä osaksi omaa elämääsi, onkin jotain aivain muuta. Se ihminen alkaa käyttäytyä yhtäkkiä aivan päin vastoin, alkaen ehkä jonkinlaisella kevyellä välinpitämättömyydellä siirtyen yllättävänkin nopeasti pahimmillaan äärimmäisen ilkeään ja jopa loukkaavaan käytökseen. Yhtäkkiä olet mitätön, ihminen vailla minkäänlaista arvoa, typerä, lapsellinen, idiootti, nolo, tarkertuja, maailman ikävin ja hankali ihminen...

Itsellä kävi juuri noin. Tämä sama ihminen on palannut luokseni välillä viikkojen jälkeen, joskus muutaman kuukauden ja pisimmillään melkein muutaman vuoden jälkeen. On käsittämätöntä, että oma mieli ei ole osannut toimia vahvemmin ja torjua noissa tilanteissa. Eron/erojen jälkeen sitä on itse ollut niin kiinni ja takertunut, ehkä shokissa ja hämillään kaikesta narsistin äkkipikaisesta käytöksestä johtuen, että on itse jäänyt "kiinnI" tuohon ihmiseen - tämä on pahimmillaan ollut hyvin tuhoisaa.

Kun miettii, että miten tuon ihmisen tai sen tekoset saa pois mielestä, on mun ohjeeni se, ettei asioita tarvitsekaan heti kyetä pyyhkimään pois. Ehkä tärkeämpää oliskin käsitellä niitä - käsitellä vaikka pieninä palasina kerrallaan. Ei jäädä vellomaan yksin ajatusten kanssa ja itseään syyllistäen, vaan purkamalla omaa ahdistusta eri keinoin. Ehkä akuutissa toipumisvaiheessa tärkeintä on lepo. Sen jälkeen tulee muu tekeminen, arkisten asioiden hoitaminen, sosiaalisten kontaktien ylläpito jne. Olen itse sitä mieltä, että on täysin hyväksyttävää, että noin traumaattisten kokemusten jälkeen tarvitsee aikaa toipua. Kaikki mitä narsistin kanssa kokee lyhyessäkin ajassa, voi olla niin poikkeavaa, hämmentävää ja tunnetasolla hyvin traagista, että pahimmillaan se vetää kaikki voimat. Tästäkin huolimatta kannattaisi aina ottaa katse eteenpäin vain - vaikka päivä kerrallaan, mutta eteenpäin mennään! Narsistin hurmaa ehkä ulkokuorellaan tai poikkeavan "miellyttävällä" olemuksellaan, erikoisen räiskyvällä persoonallaan (joka on hänen luomansa rooli), mutta se, kuka hän on sisimmässään ja tunnetasolla, on kuitenkin jotain muuta. Tällainen ihminen on varmasti niin hauras, ettei se kestä tulla esille kovaksi luodun ulkokuoren ("panssarin") alta. Sitten kun se on paljastunut jollekin, yleensä sille lähellä olevalle kumppanille, on turha enää yrittää laittaa maskia päälle. Narsisti varmasti vihaa ja jollain tasolla häpeää sissimmissään sitä, kuka oikeasti on. Hän on luonut "rakastettavan hahmon", joka on kuitenkin vain pintaa ja ulkopuolelta (kirjoista tai elokuvista, muilta ihmisiltä) opittuja käytösmalleja. Etenkin jos uhri myös näyttää avoimesti tietävänsä, kuka narsisti oikein on, on silloin monesti peli menetetty. Ainakin tämä on mun kokemukseni.

Tsemppiä kaikille samojen asioiden äärellä painiville!

[ninnu]

Tässä muutamien viime viikkojen aikana olen huomannut, ja myös ihmetellyt sitä ettei narsistiexä pyöri enää samalla tavalla mun mielessä kuten aiemmin. Meidän juttu päättyi tosi ikävästi joten katkaisin välit ja annoin oman tunne-elämäni parantua joitakin kuukausia lähtöni jälkeen. Meidän suhde kesti vain noin puoli vuotta, jonka vuoksi muutaman kuukauden irtiotto selkeytti asioita jo melkoisesti. Kuitenkaan en itseni takia halunnut lakaista miestä ikään kuin maton alle vaan käsittelin asioita ja päätin antaa anteeksi. Vaikka minusta tuntui, että olin hyväksynyt hänet ja hänen narsisminsa jo suhteessa ollessani alkoivat muutamat sokeat pisteet omassa käytöksessäni tulla näkyväksi. Suhteen alussa minulle oli käynyt selväksi, että exäni on narsisti, mutta koska olimme jo ajatuneet yhteen päätin yksinkertaisesti hyväksyä asian. Ajan kuluessa kärsimyksen määrä kasvoi kertakaikkiaan liian suureksi pakottaen minut hyväksymään sen etten voi rakastaa miestä enää omalla kustannuksellani. Keräsin kaikki voimanrippeet ja lähdin. Sitten pahimpien haavojen umpeuduttua otin mieheen taas yhteyttä ja päädyimme kyselemään kuulumisia puolin ja toisin. Näen tämän tärkeänä osana eroa, koska olin huolissani exästä enkä sen vuoksi voinut vain unohtaa häntä. Jossakin vaiheessa tajuntaani iski nyrkin lailla etten voi yksinkertaisesti enää huolehtia hänestä. Kysymys ei ollut enää exästäni vaan tämä empatian tunne vaivasi mua itseäni, kun se oli kerran "laitettu päälle" ei sen sammuttaminen ollutkaan enää niin helppoa. Koko kuviossa ei ollut järjen häivää. Mä säälin miestä joka oli kohdellut mua hirvittävällä tavalla. Tarvitsin itse huolenpitoa ja hoivaa. Lopulta sain rohkeuden sanoa exälleni ne asiat, jotka olis pitänyt sanoa jo ajat sitten, mutta koska olin ollut "koukussa" mieheen, niin alitajuntaisesti pelkäsin sitä välien katkeamista ja hylkäämistä silloin. Narsistit on äärimmäisen hyviä ottamaan vastaan empatian tunnetta, ne oikeen imee sitä itseensä. Tarvitaan vauva ja tarvitaan äiti. Kun lopulta olin sanonut suuni puhtaaksi tapahtui jotain odottamatonta, exä katkaisi välit, mutta se ei vaivannut mua enää yhtään. Enhän mä muutenkaan enää saanut mitään tosta kuulumisten vaihtamisesta ja asutaan eri maissakin vielä. Se, että heitin vastuupallon exälle omasta käytöksestään ja tilastaan enkä enää kantanut sitä hänen puolestaan auttoi. Kyllä, hän suuttui, mutta ei se mua haittaa. Olen vapaa!