Vaimona narsisti

[marcus]

Kiitos hiilipannu neuvoista ja vertais tarinasta.. alan vihdoin aavistaa että ero on edessä.. tässä kun on lukenut muiden elämästä vertailua millaista on ollut vanhassa suhteessa vs terveessä suhteessa..
Vuosien aikana olen muuttunut paljon. Ennen olin urheileva, sosiaalinen, naurava, nykyään masentunut, vetäytyvä, erakko ja tosi epäilevä kaikkien ihmisten kanssa. Syyllistäminen on tehnyt tehtävänsä.. olen luopunut melkein kaikesta omasta elämästä mm olemme vaihtaneet asuntoa ja minä kerran työpaikkaa vaimon takia että suhteessa pysyisi rauha. Tuntuu että aina kun on asettunut johonkin ja saa jonkin laista elämän piiriä pitää luikkia karkuun, hajota ja hallitse..Tuntuu että yritän koko ajan parannuksia mutta toiselta en saa mitään paitsi huomautuksia siitä miksi ihmeessä kaipaan omaa aikaa. Olen sitä mieltä että aikuisilla ei ole kotiintulo aikoja mutta jos paluuni vaikka lenkiltä tai työmatkalta venähtää hetken pitää selitellä missä oikein olen ollut ja kenen kanssa. En ole saanut pitää yhteyttä naispuolisiin kavereihin, piti kieltäytyä Facebookin kaverikutsuista ettei tulisi polemiikkia, lopulta poistin kaverinapin kokonaan käytöstä etten vaan saisi uusia pyyntöjä.. työkavereistani hän ei pidä koska vievät huomiotani hänestä. Nyt olen osastolla jossa on vain miehiä töissä joten tämä kelpaa paremmin.
Samalla olen tajunnut että olen ajanut viimeisetkin mulle hyvin tärkeät ihmiset niin kauas että tuskin saan asiaa korjattua. Välit meni poikki joulun jälkeen riidoissa ja siinä sanottiin kaikenlaista mm etten tahdo nähdä heitä ikinä, syytin heitä kauheista asioista jotka oikeastaan kaikki johtuvat koti asioista, syydin kaiken epätoivoni heihin ja vaimoni on asettanut poliisin uhan heille joten aika vakavaksi meni. Kyseessä siis nais ihmisiä ja kuten edelläkin todettu he ovat saaneet osakseen kaiken muussaavaa mustasukkaisuutta kuten muutkin kaverini ja sukulaiseni. Batmanin tekstistä muistin mm kerran jolloin yksi heistä oli kolarissa enkä saanut mennä häntä katsomaan sillä uhalla että tulen jätetyksi ja vaimo tappaa itsensä. Tietysti jokaiselta pääsee joskus sammakkoja suusta mutta henkisesti tasapainoinen ihminen pyytää kyllä vilpittömästi anteeksi, mitä vaimoni ei ole koskaan tehnyt. Mitäpä tuohon enää sanomaan kuin että ilmi selvä tapaus.
Minkä vielä lisäisin noihin omituisiin tapoihin niin tuijottaminen. Vaimo ei välttämättä sano mitään, mutta tuijottaa ja antaa minun itse tajuta että nyt olen syyllinen milloin mihinkin asiaan. Selvää on ollut myös että minun asioista luovutaan ennen kuin hänen jotta varmasti olen ala kynnessä. Eipä sillä että minulla olisi koskaan ollut järin sanan valtaa tässä suhteessa vaikka joinakin hetkinä arki tuntuu rullaavan.. hienoa jos olette saanut elämänne taas kasaan.. olen tainnut mokata niin pahasti että kaikkea ei enää korjata.. Salailen tilannettani muilta, häpeän miten olen tähän joutunut ja ehkä pelkään että joku sanoo että tuo ei ole normaalia ja joudun myöntämään että elämäni on ollut harhaa.. olen umpikujassa.. Kerran väläytin ajatusta että suhteessamme on asioita niin paljon vialla, että kannattaakohan enää jatkaa. Tuloksena oli romahdus minkä jälkeen alkoi ehtojen sanelu. Jos minulla on toinen (mitä ei ole) niin hän ei saa nähdä lapsiamme ja minä en saa mennä hänen luokse niin kauan kuin ero on vasta vireillä, ja että vaimo kyllä yrittää niin kauan kuin henki pihisee pelastaa tätä suhdetta ja kaikki tulee hänen osalta muuttumaan mutta minä olen sen sijaan luovuttava paskiainen ja perheen rikkoja. Mitä tekemiseni eron jälkeen hänelle kuuluu, en ymmärrä, taitavat olla keinoja estää uuden elämän alku.. etten vain haluaisi ketään muuta.. turhauttavaa koko tilanne..

[Pena]

Ymmärrän tuon ajatuksen. Ehkäpä se pitää vain päättää, olen itse kipuillut asian kanssa kuukausia, olen tuntenut olevani kiinni hänessä, kuin liima. Välillä on tullut kaipuuta palata hänen työ, olen vain huomannut, että mitä enemmän olen rikki, sitä enemmän minun pitää välttää häntä. Alku vaiheessa erilleen asumisen aikana palasin välillä hänen työ, mutta kun aina oli sama loppu tulos, elämästäni hävisi oman elämän hallinnan tunne ja tuli hirvittävä liimautumisen tunne ja pää oli aina rikki, niin yksinkertaisesti vain huomasin, että häneen on parempi pitää etäisyyttä. Ne hirveydet, kun palautui mieleen niin hyvin. Kun yhteyden pidon katkaisee pariinkin viikkoon, niin voi pikku-hiljaa huomata elämän laadun parantumisen. Tuo lapsi asia oli tosi vaikea aluksi. Tein rajun päätöksen, katkaisin tunteeni lastani kohtaan ja vähensin yhteyden pidon minimiin oman mieleni eheytymisen tähden, tämä oli hyvä päätös, koska sain mm. hommattua itselleni työpaikan ja pärjännyt siinä kohtalaisen hyvin. Lisäksi vanhat liikunta harrastukset on palautunut ja ihmissuhteet muuttuneet paremmiksi. Ajatus ketju jolla revin itseni irti oli raju repäisy tai sanotaanko riuhtaisin itseni irti siitä paskasta.

[Liibalaaba]

Hei,

voimia vaikean päätöksen kanssa. Minulle anoppi sanoi poikansa tempauksista samaa, että sammakoita päästelee suustaan, mutta ei se sitä ole. Kaikkea vaan EI SANOTA! Häpeä se minullakin piti suuni kiinni pitkään. Häpesin sitä kuinka olin kertonut jollekin kuinka kauheaa meillä aika-ajoin olikaan. Häpeä siitä, että annoin kohdella itseäni niin. Ja silti vain jäin siihen suhteeseen. Ja erityisesti se, että sitten kun kaikki oli hetken hyvin, halusin unohtaa kaiken sen paskan ja uskoa, että se menee pois, että kaikki muuttuu parempaan. Mutta se, että olin kertonut asioista jollekin, teki ne todellisiksi enkä voinut enää vain elää siinä uskossa, että sitä ei olekaan tapahtunut.

Aloita siitä, että pyydät vilpittömästi anteeksi sanojasi noilta tärkeimmiltä ihmisiltäsi. Ja kerro heille kaikki. He ymmärtävät kyllä, jos välittävät sinusta. Sinä tarvitset nyt tukea ja apua, sillä tuo ei ole normaalia. Tuo ei ole hyvä kasvualusta lapsille eikä itseään kannata menettää. Tuo ehtojen sanelu kuuluu kuvioon. Meillä mies yrittää tehdä elämästäni mahdollisimman vaikeaa sanelemalla ketkä saavat hoitaa lapsiamme, että minun tulee kysyä häneltä lupa yksinkertaisimpiinkin asioihin jotka koskevat lapsiamme, että minun on oltava tavoitettavissa koko ajan jne. Ja jos en toimi hänen sanelunsa mukaan, tulee uhkailua lastensuojelulla, rikosilmoituksilla, poliisilla yms.

Minä olen hänen mukaansa ihminen, joka ei ole häntä koskaan rakastanut ja joka on tehnyt lapset aivan vääristä syistä ja joka rikkoo perheen ja laittaa lapset kärsimään "ei minkään takia".

[Pena]

Puistattaa tuo hajota ja hallitse tyyli. En tiedä kuinka hän onnistunut minut aina hajottamaan keskusteluiden aika niin, että menen niin sekaisin tai vihaiseksi, että keskustelu loppuu siihen ja sitten ollaan, kun mitään ei olisi tapahtunut. Toisinaan hän jättänyt asiani oman onnensa nojaan tulee viesti joskus viiden tunnin päästä oli puhelin äänettömällä, olin kylässä en kerennyt, silloin tiedän osuneeni asian ytimeen, tämä on sitä uuvutus taistelua. Viimeisin temppu oli, että hän veti luurin, korvaan koska olin vihainen, voi mikä marttyyri, ensin yritetään selitellä ja syyllistää, ohittaa ja pompata omaan asiaan ihan suoraan ja sitten vedetään luuri korvaan sen takia, että olen vihainen ja hän ei suostu haukkuja kuulla, vastuu puheista on siis pelkästään minulla, ei siinä, että hän olisi mitään sanonut. Tuo vilpitön anteeksi pyytäminen on niin tuttua, monesti siinä oli sana jos, siinähän ihminen siirtää vastuun puheistaan toisen päälle. Kyllä tuon vilpittömyyden haistaa aika kauas.Tuo muutos juttu kuulostaa niin tutulta, vaimoni lupasi muutosta noin vuoden päivän, sitä ei koskaan tullut. Tiedän, että hän ei muutu, koska ei kykene näkemään oman käytöksensä seurauksia ja puheen vaikutusta, ei ihminen, jolta puuttuu omatunto eli ei kykene asettumaan toisen asemaan voi muuttua. En halua olla paha, mutta tämän huomion itse tein. Asumiseron alkuaikoina sohaisin vahingossa jutun toisesta naisesta, ilman ajatusta loukata häntä tai, että minulla olisi toinen, tuli muistaakseni kommenttia, tyyliin, jos sen kanssa menet tai olet, niin minun kanssa ei sitten ikinä ole asiaa. Se oli niin uhkaavaan sävyistä, ei oikein osannut sanoa mitään. Puhuin myös jotakin erosta ja että nuo nimet pitäisi saada minun nimiini velkakirjoista, että saan talon pitää, tuli kommentti jossa sanottiin muistaakseni, sinun pitää maksaa minulle 10000e, sekin kääntyi sitten noin päin. Hän tuli talooni, rikkoi elämäni, vei mahdollisuuden nähdä lastani joka päivä, sai nimet osalle lainoista, alun perin ne olivat minun ja nyt minun pitäisi makaa, onko röyhkeydellä rajaa?? Olen itse ajatellut, että lapseni myöhemmin kyllä tajuaa, miksi en äidin kanssa kyennyt olemaan, kun asian hänelle selitän. Kaikki asiat on niin hienosti kääritty johonkin hyvään, takana on tyhjää vain sen olen pannut merkille. Hän antaa nytkin ulospäin kuvan, että ei meillä mitään ongelmia ikinä ollutkaan, yritä siinä sitten ihmisille, joiden työnä hänkin käy selittää jotakin. Yhdelle tutulle oli kehunut, että pelkkää riitelyä vain, ei mitään järkeä. Minun puheeni kopioitu ja olisipa tuo totta, mutta tiedän, että ei ole ei hän noin oikeasti ajattele, mitä riitelyä on se, että hän saa mieleni hajalle niin hajalle, että itse asia menee lopuksi sivuun. Välillä on myös tuntunut, että riitelen vain itsekseni. Mitä riitelyä on, että minä tunsin lopuksi niin kovaa syyllisyyttä, että pyysin lopuksi anteeksi. Avieron harkinta aika meneillään, voi mikä autuuden tunne tuli, kun kävin sen paperin täyttämässä, kerrankin se olen minä, joka laittaa luun kurkkuun. Ei enään ylitse kävelemisiä, eikä syyllistämistä. Sain voimakkaan hallinnan tunteen, ehkä narsisti kokee sitä jatkuvasti:)

[pensas]

Sain aikanaan kokeneemmilta pari hyvää neuvoa itseni suojaamiseen tuolla henkisellä puolella. Näytä ex-vaimolle, että mitkään hänen tekemisensä ei satuta sinua. Kerro tyynesti, ettet tunne häntä kohtaan mitään vaikka sisälläsi kuohuisi minkälaiset tunteet. Jos mahdollista, lakkaa ruotimasta asioita hänen kanssaan, lopeta keskustelut asiallisesti lyhyeen, kerro että sinulla ei ole tarvetta selvitellä enää mitään. Hän hakee tunnereaktioita ja käyttää niitä sinua vastaan, joten näin voit lakata ruokkimasta tilannetta. Normaaliin ihmiseen tehoaa se kun kertoo että sinua sattuu, mutta tällaiselle henkilölle se on vain bensaa liekkeihin.
Anna exäsi ymmärtää, että puoli kylää tietää hänen toiminnastaan ja että sinulla on runsaat tukijoukot takana, vaikka et olisi kertonut tapahtuneista kenellekään. Joku kaverisi voi esimerkiksi vahvistaa tämän tiedon seisomalla vieressäsi kun sanot tämän tai mainitsemalla asiasta suoraan exällesi. Älä suostu mihinkään selvittelykeskusteluihin pankissa, lastentarhassa, työpaikalla, missä tahansa mihin yksityisasiat eivät kuulu.
Piilotin netistä kaikki tietoni ja estin ex-naiseni ja hänen kaverinsa somessa, sillä mustasukkaiset ihmiset ovat tehokkaita kaivamaan tietoja ja kyttäämään. Nykyinen puolisoni sai syytteleviä nimettömiä haukkumissoittoja ja viestejä, joissa hänet haukuttiin hulluksi ym, joten vaihdoimme numerotkin salaiseksi. Ex-vaimo ei kuitenkaan ole suostunut uutta puolisoani tapaamaan vaikka huutelee kyllä kauempaa..Pidän erillistä luuria vaimolle ja kannan sitä mukana vain silloin, kun lapset ovat hänellä, näin pääsen muina aikoina hänestä ja tarkistussoitoista (joita tuli suhteemmekin aikana joka päivä) eroon.
Poliisilla uhkailu ei ole normaalia ja siinä vaiheessa kun poliisit on ovella, on sitä parempi, mitä vähemmän exäsi tietää nykyisestä elämästäsi. Itsemurhalla turhaan uhkailu on mielestäni mautonta sillä lähipiirissä on henkilöitä, jotka ovat oikeasti olleet siinä tilanteessa että haluavat päättää päivänsä, eikä siinä ole mitään leikin asiaa alkaa mustasukkaisuutta sotkemaan siihen että on ihmishenki kyseessä. Asunnon ja työpaikan vaihtoon ja ehtojen saneluun voi sanoa vain että huhhuh miten tuhoisaa diktatuuria. Toisin sanoen: katkaise exäsi mahdollisuudet sabotoida elämääsi niin hyvin kuin voit.

[Pena]

Sori Hiilipannu, kerrotko minullekkin?? Olen koko ajan ajatellut, että tunteita ei saa näyttää, ei saisi reagoida ja tiedän, että siinä on ongelma, muutaman kerran asumus eron alku aikoina siellä kävin minusta vain tuntui, että en pystynyt pitämään tunteita erossa, niin helposti tuli suututtua, tuntui, että hän jotenkin puhui, että tilanne oli lopuksi sama. Tuli tämän reagoinnin takia valtavia itsesyytöksiä, miksi en kykene olemaan ns. normaalisti. Toisaalta ymmärsin sen johtuvan vastapuolesta. Jos menin hyvällä ja vapaalla mielellä, niin se oli kohta paska sinne saavuttaessa. Olen miettinyt, että hän näkee hyvän mieleni ja yrittää sen tietoisesto saada pois. Yhdessä olon aikana tuli niin monesti tunne, että hyvänä päivänä ja kun olin hyvällä tuulella, että hän tietoisesti yritti saada minulta pois hyvän olon. On tullut tunne, että tunteita ei saa näyttää ja, että olen hävinnyt pelin jos niistä puhun tai näytän. On myös tullut tunne, että hän nousee minun yläpuolelle saman tien, toisinaan olen tuntenut jääväni täysin yksin niistä puhuessa. Toisinaan kommentit ovat sen tyylisiä, että tunnen tunteissani olevan jotakin vikaa, toisinaan hän ollut hyökkäävää varsinkin sen liittyessä häneen. Joskus vastassa on ollut tyhjää ilmaa. Ei mitään reagointia ja ymmärrystä. En tiedä olenko väärällä palstalla, kun ei täältä saa vastakaikua. Sain tuosta avaus tekstistä vertaistukea, mutta omiin ajatuksiini en saa vastakaikua, ehkä hän ei ole sittenkään narsisti, siis vaimoni. En meinaa jaksaa lukea muiden tekstejä.

[Pena]

Siis tuo viestini on tarkoitettu Pensaalle. Tuohan sopii itselleni täydellisesti. Hän on monesti loukannut minua tilanteessa, jossa olen sanonut, kuinka pahalta jokin hänen kommenttinsa tuntuu. Lopuksi en uskaltanut puhua mitään omista tunteistani, enkä siitä, että jokin hänen puheessa tuntuu pahalta, koska kirjaimellisesti tuli lokaa sata kiloa niskaan. Olen kertonut hänelle, että en tunne häntä kohtaan mitään. Mutta silti se vanha reagointi tapa meinaa väkisin nousta mieleen. Hän on uhannut kerran itsemurhalla.

[pensas]

Luulen että olet saanut vastakaikua monelta mutta kukaan ei vain ole sitä tähän erikseen tajunnut kirjoittaa. Olen ajatellut että tarkoista kuvauksistasi on ollut muille apua ja että tapauksesi on niin selvä että voisiko sanoa ”kuulut kokeneiden kategoriaan” kuten täällä muut eronneet kirjoittajat, jotka ovat jo jollain asteella selvillä vesillä ja voivat auttaa omalla tarinallaan niitä, jotka eivät vielä ole päässeet pois. En itse osannut kirjoittaa varsinkaan tunteista noin tarkasti joten on hyvä että kerroit omat kokemuksesi. Ihan samoja tuttuja ajatuksia teksteissäsi on kuin mitä itselläni oli ja on toisinaan vieläkin kun muistan mitä se oli. Juuri tuo että tunnereaktiooni vastaus ei ollut se että asia selvitettäisi heti, vaan se käännettiin takaisin minuun ja asiat jäivät selvittämättä. Ne kerääntyivät sitten kasaksi sontaa sisuksiini.
Entinen vaimoni puhui asiat ylösalaisin. Lopulta en ollut varma mitä todella oli tapahtunut, mitä olin tarkoittanut tai ajatellut. Entä jos olinkin ymmärtänyt kaiken väärin ja suuttunut vain omaa heikkouttani. Mutta ei se sitä ollut vaan hänen ylivaltaansa minuun. En saanut päättää oikein mistään ja lopussa en enää yrittänytkään kun en jaksanut, sanoin vain juu juu tai olin hiljaa. Tunteet menivät laidasta laitaan. Ajatukset olivat hänellä kovin radikaaleja, sellaisia ehdottomia yleistyksiä vaikka hän ei tuntisi koko asiaa tai ihmistä ollenkaan. Kun joku ihminen oli paha tai hyvä niin hän oli sitä ehdottomasti ja hän kuvitteli heille kaikkia kuviteltuja ominaisuuksia. Ja koska tunnereaktioni olivat niin voimakkaat sai hän siitä lisää vettä myllyyn. Yleensä kommentti ehdotuksiini saattoi olla sen suuntaista, että en ymmärrä miksi olet tuollainen tai johan tämä on puhuttu. Tai sitten hän alkoi syytellä, että silloinkin kun teit itse niin ja näin niin tämä oli vain vastaveto siihen enkä nyt ymmärrä miksi tunnet näin. Myönnän kyllä, että olen tehnyt joitan asioita väärin, mutta anteeksi olen aina pyytänyt toisin kuin hän. Niitä virheitäni käytettiin sitten monta viikkoa tai kuukautta minua vastaan eli pitkään jouduin hyvittelemään ja asiat kaivettiin esiin uudestaan. Ensin hän teki kylmyydellään kaikkensa että saa minut suuttumaan tai etäiseksi ja kun lopulta suutuin tai vetäydyin hän saattoi sanoa, että no niin olet tuollainen turhista suuttuja. Sitten jos en sanonut jostain, hän syytti minua, miksi en ole sanonut tästä aiemmin. No kas kun en voinut puhua kun vastaanotto on seinä. Hän ikään kuin samalla vaati sitä minkä samalla kielsi. Tai sitten hän sanoi, ettei asia ole koskaan ollutkaan niin kuin sanon ja olen ollut alusta asti väärässä.
Kun tuli puhetta erosta ja etten jaksa enää, häneltä tuli kaikenlaisia lupauksia ja asiat muuttuivat hetkeksi paremmiksi. Näinä hetkinä ajattelin vain kuvitelleeni kaiken. Hän saattoi muutenkin olla näennäisesti ihan hyvällä tuulella, vihellellä ja hyräillä, kunhan asiat menivät kuten hän tahtoo ja jos varoin puhumasta häntä ärsyttävistä asioista tai ihmisistä. Todellisuudessa mieleni oli usein muualla mutta esitin hänelle hyvää aviomiestä eli sellaista ihailijaa joksi hän minut kuvitteli. Ei nykyisessä suhteessa tarvitse esittää mitään. Vaikka oli siinä opettelemista, että uskalsin olla sellainen kuin olen, ja että minulla saa olla sekä hyviä että huonoja päiviä.
Kaikenlaisiin tunteisiin on oikeus etenkin kun on joutunut epäoikeudenmukaisuutta kokemaan ja niitä on varmasti hyvä käsitellä jonkun ns normaalin kanssa. Onkin hyvä että veljesi on ollut tässä näkemässä mitä oikeasti tapahtuu. Näiden ex-puolisoiden kanssa taitaa olla niin, että heiltä itseltään ei oikeutta hakemalla saa juttelemalla asioista, kun asioiden käsittelyn logiikka on aivan eri. Olen kanssasi samaa mieltä myös, että lopputulos siinä on aina sama että pää hajoaa siihen, kun oma elämä ja mielipide katoaa ja on parempi tehdä riuhtaisu irti ja vastata alistajalle hänen omilla keinoilla. Siinä mielessä nuo edellä kokeillut keinot koittaa suojata itseään toivottomalta taistelulta tuulimyllyjä vastaan toimivat ihan hyvin, kun vihdoin tajusin mistä on kyse. Tosin vaikeaahan ja välillä mahdotontakin se oli, kun tunteet olivat niin voimakkaat. En aluksi tajunnut että ex-vaimon ajatus joistain hänen mielestään pienistä toiveista eronkin aikana olivat vain keinoja ravisuttaa mieltäni ja siksi jouduinkin niistä yksitellen irtautumaan. Vaikka hän sanookin että kyllä se on minun oma elämäni josta päätän itse, niin kuitenkin hän koitti keksiä kaikkea pieniä ihme rajoituksia. Miksei voi vaan sanoa, että kiitos tämä oli tässä ja selvä juttu. Huomasin myös, että asioista olisi pitänyt erossa sopia kirjallisesti koska sovitut asiat eivät pitäneet paikkansa. Yleisesti ottaen olen huomannut että vieläkin karttelen lähentymästä sellaisten kanssa, jotka eivät suostu puhumaan asioista ja joilla on tarve haukkua muita ihmisiä.
Meillä myös meni puheet usein niin, että jouduin itse lopulta pyytämään anteeksi ja tekemään suuria myönnytyksiä että tulisi rauha taloon. Sitten en lopuksi enää edes reagoinut mihinkään hänen puheisiinsa, en jaksanut edes vastata hänelle, kun riita oli alussa hänen ensimmäisestä sanastaan lähtien tai siltä se ainakin tuntui. Jos en vastannut hän tuli eteeni näyttäen loukkaantuneelta, mököttävältä tai itku silmässä ja huuli lurpallaan jolloin saatoin heltyä. Hän kyllä tiesi mistä naruista vetää. Luulin että vika on siinä etten osaa puhua tai vaadin liikaa, jonka vuoksi en enää uskaltanut puhua. On se kumma että nykyisin muiden ihmisten kanssa ja nykyisessä liitossa voimme puhua mistä vaan ilman pelkoa. Jostain luin että narsistisesti ajattelevilla on sellainen ajatus, että kun he näkevät toisessa ihmisessä normaaleja surun tai hämmennyksen tunteita he ajattelevat, että se on heikkoutta ja koittavat mitätöidä sen parhaan kykynsä mukaan.

[pensas]

Liitossamme siis ajattelin että meillä on vaan tavallisia parisuhteen ongelmia ja että kaikilla on tällaista. Sen takia siinä menikin kauan ennen kuin eron jälkeen tajusin kauempaa katsottuna, ettei se ollut ihan normaalia. Tähän auttoi myös se että eron jälkeen ihmiset uskalsivat tulla sanomaan, että se mitä tapahtui ei kuulu tavalliseen parisuhteeseen.

[Pena]

Totta tuo vastakaiku juttu. On kyllä niin samanlaista touhua, että ei meinaa riittää sanoja sitä kuvaamaan. Asiat käännettiin aina lopuksi minuun tai sanotaanko tehtiin tunne ja epäily ajatuksiini. Jossakin vaiheessa tuli aggressio, joka ei liittynyt häneen, tähän hän kommentoi, kuinka hän pelkää minun aggresiiivisyyttäni , näin tuli vähitellen tunne, että olen sairas, kun reagoin näin, joskus tuli kommenttia tyyliin miksi tuosta, hermostua, miksi et vain voi maksaa tuota laskua ymym , aivan kun ei saisi tunteita olla ollenkaan. Hän sai isänsäkkin käännettyä minua vastaan hänen isänsä sanoi kerran minulle, että reagoin liikaa tunteella, tuntui tosi pahalta tuo, kun koko ajan tiesin totuuden sisälläni. Hän myös loi mieleeni kuvan, että teen tunteella päätöksiä ja, että päätöksissäni ei ole päätä eikä häntää. Epäilin ihan kaikkea itsessä. Ja tuo asioiden kaivaminen jälkikäteen, huomasin joskus, että hän nostaa keskusteluihin vanhoja asioita, jotka itse olen unohtanut jo kuukausia sitten. Siinä tuli aika avuton olo, kun itse on halunnut unohtaa ja antanut anteeksi jonkin asian, niin toinen sen piiloteitse nostaa esille. Tuo asioiden puhuminen ylös alaisin. Hän selitteli asiat niin, että hän oli kuin kuningas tuolin päällä ja samalla syyllisti minut. Tuo syytös ja samalla vaatimis juttu, ah niin tuttua. Minun olisi pitänyt kertoa hänelle mm. itsemurha ajatuksista, tämän sain selville lukemalla hänen päiväkirjaansa, siinä hän sivu kaupalla sätti minua siitä, että en ollut kertonut asiaa. En olisi saanut sitä lukea, mutta oli niin paska olo, että ei siinä tilanteessa ollut mitään hävittävää. Sen kirjan jälkeen avautui silmät tästä ihmisestä, siinä ei ollut mitään ns. normaalia kirjoitusta esim. omista tunteista, pelkkää järjen sanelua ja syyttelyä. Heikoksi ja sairaaksi tunsin hänen kanssaan itseni jatkuvasti. Suurin osa noista itsemurha ajatuksista tulivat hänen käytöksestä. Olin henkisesti toki myös heikoilla silloin ja ihan syystä.

Tuo viimmeinen lauseesi selittää aika paljon sitä, miksi tuli aina sairas tunne, kun tuli noita tunteita ja haluaisin laajentaa tuon negatiivisiin tunteisiin.
Yksi asia mitä täällä en ole sanonut on se, että opin käyttämään näitä negatiivisia hajotus juttuja itsekkin. Hänen reagointi tapansa ja puhetansa tarttui minuun. Juutuin väittelyihin helposti ja tiesin kuinka saan toiselle paskan olon. Samoin tuo reagointi tunteisiin jotenkin tarttui, mitätöi ja tunsin ihmisen heikoksi, kun hän puhui tunteistaan avoimesti, en enää reagoinut myötätunnolla, kuten ennen hänen tapaamistaan. Oli kova homma taistella itsensä siitä pois.

Ja se ihmetytti, kuinka hän ulkopuolisille oli kehunut minua ja kotona meininki oli ihan eri, se ei näkynyt missään. Itse tajusin jossakin vaiheessa, että toiset naisten kanssa ei ole tuollaisia. En tiedä muista naisista, koska tämä on ainut nainen, jonka kanssa olin näin kauan ollut ja päädyin vielä naimisiin, mutta jotenkin vain tajusin, että ei tämä ole normaalia ja veljeni vielä vahvisti asian. Veljeni sanoi, jo ensimmäisinä asumuseron alku aikoina, että nyt kuulostan siltä vanhalta minältä. Muutos oli raju, tuntui jo ensimmäisinä päivinä, että taakka oli otettu pois olo vapaa ja helpottunut olo. Mutta tunteiden kanssa oli jatkuvaa taistelua. Menin hänen työnsä niin ,kun tuossa edellä kerroin, mutta hajottavien olojen kanssa tajusin sen olevan järjetöntä. Tasapaino kasvoi koko ajan enemmän hänestä erilleen olon aikana. Mutta se on pakko sanoa, että joissakin tilanteissa, jotka muistuttuvat exäni käytöksestä, herättävät vieläkin surullisen olon, mutta se tapahtuu koko ajan harvemmin.