Voimat vähissä

[Hazy]

Hei!

En ole tainnut omaa tarinaa tänne laittaakaan. Olen lukenut monia tarinoita ja muutenkin ottanut selvää narsismista. Olen myös oman elämän tilanteen takia ottanut monesta asiasta selvää, mitä olen vain ehtinyt. Alkaa olla voimat vähissä välillä. Pitäisi hoitaa oma muukin elämä ja samalla pysyä koossa. Olen käynyt nyt kerran terapeutin kanssa juttelemassa ja toinen kerta on vielä tulossa. Yksi syy miksi en ole omaa tarinaani luultavasti tänne laittanut, on se, että se on pitkä... Olen viime puoltatoistavuotta purkanut itselleni wordiin ja siinä on jo yli 20 sivua... Eli koitan lyhyesti..

Välillä on vaikea uskoa onko tosiaan niin, että narsisteja on elämässäni niin paljon? Uskon että olen ensinnäkin narsistiäidin tytär. Olen ensimmäiset kolmevuosikymmentä käyttänyt siihen että toteutan muita kuin omia unelmiani, eli äidin unelmia. Omat unelmat ovat olleet aivan kateissa. En ole mitään koskaan tehnyt oikein ja olenkin sitten oikein ylisuorittaja. Uskon että olen ollut parisuhteessa viimeiset 4 vuotta narsistin kanssa. "Jouduin" heti alkuun hylkäämään ystäviäni, jos olivat väärää sukupuolta. Minua epäiltiin vähän väliä ties mistä. Lopulta en edes uskaltanut puhua "väärää" sukupuolta olevien kanssa. Minua syyllistettiin vanhoista suhteista. Tunsin itseni todella huonoksi. Itse mielessäni mietin että kun olen aina ollut kiltti enkä mikään sängystä sänkyyn hyppijä, miten tämä mieheni pystyi saamaan minut tuntemaan siitäkin itseni huonoksi. Neitsytkö olisi pitänyt olla? Mustasukkaisia puuskia tuli ties mistä. Osa harrastuksistakin alkoi tuntua epämiellyttäviltä, kun olin saattanut tavata jossain jonkun. Lahjat mitä olen saanut, ovat olleet aina aika kummallisia. Nyt kun alan käsittämään mitä narsismi on niin niistäkin monet selittyvät. Eivät ne lahjat olleet minulle, vaan palvelivat hänen intressejään. En myöskään saanut osoittaa pettymystäni, jos jokin oli pielessä. Kerran hän oli luvannut minulle syntymäpäivälahjaksi harrastuksen maksun jossa voisimme käydä yhdessä. Sain sen "saman" kumminkin joululahjaksi. Eli en saanut syntymäpäivälahjaa ollenkaan ja kun avasin joululahjaa jäin suu auki. Oli tietysti minun vikani, mitä olin oikein odottanut. Kaiken huippu oli se että tätä yhteistä aikaa ei sitten käytetty, kun mieheni oli saanut vaihteeksi päähänsä että katselen muita ja yksin oli vaikea lähteä tämän takia. Noin puolivuotta tämän jälkeen minulle sanomaan kun en enää harrasta mitään ja miten olen päästänyt itseni ties mihin kuntoon. Itse kun olin sitä mieltä että olin hyvässä kunnossa ilmankin kun harrastin sitten muuta liikuntaa pihassa. Se kun ei kuulemma kumminkaan ollut sama asia. Tämä kaikki johtikin lopulta siihen että mieheni mielestä oltiin liian erilaisia ja hän lähti. Tämä lähtemisen selvittäminen oli kanssa niin outo, että vielä sitä selittäessä uskoin että hän välittää minusta edes jotenkin, kun lähtee ettei vahingoittaisi minua. Hän on joka vuosi, kerran ollut "kovakourainen". Kerran olisi ollut syytä mennä sairaalaankin, mutta kun ainoa joka olisi minut voinut sinne viedä oli hän. Sain otsaani vekin joka on edelleen siinä. Kerran hän on heittänyt minut autosta ulos, kerran pitänyt lattiassa kiinni ja kerran repinyt jalasta alas sängystä. Joka kerran olen satuttanut itseni, mutta selvinnyt naarmuilla ja mustelmilla. Ja aina vika on ollut minussa. Minä olen häntä hermostuttanut tai ollut vaikea. Jopa kihlaus oli kummallinen. Olin aivan onneni kukkuloilla kun hän minua yllättäen kosi. Kun hyppäsin hänen syliinsä, hän minut työnsi pois ja sanoi ettei se ole niin asia että tarvitsee tuollai hyppiä. Kihlasormusten haku vasta mielenkiintoista oli. Jokatapauksessa ne sitten saatiin hommattua, minä maksoin hänen sormuksensa ja hän minun. Ai niin... ja tämä mieheni asui minun asunnossani minun maksaessani lähes kaiken. Hän kolmen vuoden aikana taisi maksaa kaksi sähkölaskua ja ruokia. Minä maksoin asumisen muuten ja tuplavesimaksut. Ostimme yhdessä asunnon noin puolitoistavuotta sitten ja luulin että hän olisi muuttunut. Hän oli saanut maksettua edelliset velat ja sai valtion takauksen omaan osaansa lainaa. Minä maksoin siis asunnosta ihan rahallakin. Lähtiessään hän ajatteli että minä lunastan hänen lainansa. Olen sitä asiaa tässä sitten selvittänyt minkä olen kerennyt miten tätä asuntoasiaa sitten mietitään. En vielä mieheni lähdettyä tajunnut hänen olevan narsisti. Minulle sanoi yksi omista sukulaisista ja mieheni isä, että mies on vain käyttänyt minua hyväkseen. En suostunut sitä silloin tajuamaan. Pitkään mietin miten selvitän tilanteen niin ettei miehellenikin jää velkoja kun hänellä nyt meni sitten ensiasunnon ostajan edutkin minun takia. Tässä asunnossa on vielä semmoinen huono puoli että se on paritalo. Kun aloin selvittämään mitä asioita pitää olla jos myy tai mitä pitää tietää jos itse jää asumaan niin osaa varautua taloudellisesti, alkoi tulemaan mielenkiintoisia piirteitä esiin ennen niin täydellisistä naapureista. Merkkejä oli kyllä jo ilmassa aiemminkin, mutta näihin teimme mieheni kanssa myönnytyksiä vastoin omia etuja naapurisovun menettämisen "pelossa". Nyt olenkin sellaisessa tilanteessa että en oikein ymmärrä miten voi olla että tarvii yhden asunnon myyntiin oikein asianajajan. Sekä naapuri että mieheni ovat siinä käsityksessä että haluan riidellä. Eli minun vika on se, että asunto ei olekaan myyntikunnossa, on minun vika etten vain myönny minulle epäedullisiin asioihin ja minun vikani on kaikki... Sen lisäksi en voi enää olla kotona niin etten tuntisi oloani "uhatuksi". En tiedä onko se oikea sana, mutta siinä vaiheessa kun naapuri otti itseensä siitä, että hänen päätöstään yhteisten asioiden toteutuksesta epäiltiin, on kaikki mennyt todella... kummalliseksi. Minulle annetaan aikamääreitä missä pitäisi hankkia, selvittää tai päättää asioita, joissa ei voi kukaan toimia tai ottaa asioista selvää. Pyysin pankin toimesta jo ennen tätä asioiden kummalliseksi menemistä asianajajaa, jotta saa asiat lainmukaisiksi. Hän muun muassa pyysi oyytämään naapurilta taloyhtiön papereita. En niitä saanut. Pyysin kolmeen otteeseen ja vastaukset oli välilllä ei ehdi antamaan, saat ne sinä päivänä ja ei niitä ole olemassakaan, nythän niitä vasta ruvetaan tekemään. No... sen jälkeen asiat vaan menneet hämärämmäksi ja hämärämmäksi. Olen joutunut kyselemään erinäisistä paikoista jotta saan tietoja ja papereita joita minun olisi pitänyt saada naapuriltani. Hän on myös toiminut aiemmin omatoimisesti isoissa asioissa, kirjoituttanut jälkikäteen meillä suostumuksen ja me häviämme siinäkin. Tuossakin asiassa olin ainoa yksin muita vastaan, eli silloinen mieheni oli myös sitä mieltä että eihän tässä mitään hämärää ole, vika minussa. Tällä hetkellä minä olen ainoa joka yrittää hoitaa työn ja opiskelun ohessa asunnon asioita. Entinen mieheni halusi kaikesta vain eroon, mutta ei ole laittanut tikkua ristiin asian hoitamiseksi. Ainoa asia mitä on miettinyt on ilmeisesti se, että miten saisi kaiken minun niskaani. Ja koska myyntiasioiden takia pitäisi saada nyt asioita hoidettua, on saatava naapurin kanssa muutamat asiat hoidettua. Entinen mieheni ei ole halunnut minun kanssani mitään asioita hoitaa ja oli nytkin ihan sitä mieltä että hänen ei tarvitse mitään tehdä asunnon myyntiin saattamiseksi. Hän on työttömänä. Naapuri on entisen mieheni mielestä oikein mahtava naapuri edelleen vaikka entinen mieheni kesän aikana menetti hermonsa naapureihin moneen kertaan.
En oikein jaksa ymmärtää, onko tarkoitus kaataa kaikki minun niskaani, vai eivätkö nämä ihmiset tajua edes omaa etuaan? Oma pää on niin sekaisin. Ihan kuin ihmisillä olisi kauhea tarve hakata omaa nilkkaansakin kirveellä asioissa. En tiedä mitä nämä ihmiset oikein ajattelevat, mutta yli oman käsityksen se on mennyt jo kauan sitten. Luulisi että kun on samoja tavoitteitakin, niin tekisi jotain asian eteen, mutta kun ei. Olen entisen mieheni isän kanssa edelleen tekemisissä. Minulla on tuki, mitä monen narsistisen lapsen vanhemmilta ei saa. Olen siinä mielessä onnellisessa asemassa. Myös ehkä siinä, että tajuan missä mennään. Pelkään vain että nämä manipuloinnin hallitsevat ihmiset saavat ihmiset uskomaan heidän kantansa kyseenalaistamatta sitä. Olen tosiaan kaiken asioiden keskellä selvittänyt asioita, ja tiedän että kyseenalaistamaan olisi pitänyt ruveta jo kauan sitten...

[Muutos]

Hei

kirjoitat ja ihmettelet, miksi elämässäsi on narsisteja niin paljon. Epäilet myös, että äitisi oli narsisti. Oikeastaan ihmettelyssäsi on myös vastaus. Olet elänyt narsismin keskellä ilmeisesti koko lapsuutesi. Olemme "laumaeläimiä" ja laumassa jokainen ihminenkin omaksuu tietyn, lauman edellyttämän roolin. Olisiko käynyt niin, että sinä olet omaksunut sen miellyttäjän roolin. Toisaalta opimme lapsuudessa alitajuisesti sen, millaisten ihmisten kanssa meidän on helppo olla. Ja vastaus on yksinkertainen: sellaisten, joihin olemme pienestä pitäen tottuneet! ....Tässä valossa ei olekaan ihme, että "keräät" narsisteja ympärillesi. Mutta mitä sitten pitäisi tehdä? Muutos lähtee siitä, että tiedostat oman elämäsi kehityksen, mihin olet itse täysin syytön. Suosittelen lämpimästi jonkinlaista ammattiauttajaa - ellei sinulla ole jotain narsismista vapaata ystävää, joka jaksaa kuunnella. Puhumalla asiat (luultavasti vähintään kuukausia), alat toipumaan. Vähitellen opit havaitsemaan, ettei sinulla olekaan hyvä olla näiden narsististen ihmisten kanssa ja alat löytämään uudenlaisia ystäviä ja ihmisiä ympärillesi. Tämä muutos on todellakin mahdollinen ja kun sen onnistuu tekemään voin sanoa, että loppuelämän ihmettelet sitä miten ihanaa elämä on. Onhan sinulla vertailukohta aiempaan. Tämän olen kokenut itse ja seurauksena oli usean vuoden yksinolo ajatustyötä tehdessä. Sen jälkeen alkoi ikäänkuin automaattisesti ympärille "ilmaantua" ihmisiä, jotka ovat terveitä! Toisin sanoen aloin itse viestittämään ympärilleni sitä muutosta mitä minussa oli tapahtunut. Ei tämä ole maagista, vaikka ehkä siltä kuulostaakin. Viestintä on avainkysymys ja ihmisen viestinnästä 70-80 prosenttia on muuta kuin verbaalista viestintää eli se on eleitä, ilmeitä, asentoja, joilla tehokkaasti viestimme ympäristöön "mitä ajattelemme ja tunnemme ja millaisia olemme".

[Notavictim]

Kun mä pääsin jollain tavoin eroon narskusta, vuotta myöhemmin havaitsin eläväni juuri sitä elämää mitä halusin: sosiaalinen ja luova työ, lukuisia ystäviä, tasapainoista arkea ja positiivisia asioita. Mä olen niin perskuleen kyllästynyt siihen narskun jatkuvaan "Ystävät lähti - pitäiskö mun muuttua - mä oon muuttunu"-saagaan. Samaa masentunutta jargonia sen elämä tulee aina oleen.

Tylytin narskua huolella pari viikkoa sitten tyyliin "mene itseesi" ja "ei ihme et kaikki hylkää sut" ja kun se vollotti etten saisi puhua sille niin koska silläkin on tunteet, kysyin ivallisesti et "Ai niinkö tää homma menee et sä saat haukkua kaikki pystyyn, kohdella muita miten sattuu huvittamaan ja luulet saavasi kaiken anteeksi vain siksi et sä oot sä? Kuuntele nyt oikeesti itteäs. Sitä mä en kiellä etteikö sulla tunteita olisi - katkeruutta, kaunaisuutta ja vihaa joka kilpistyy aina väkivaltaan saakka. Kyllä, nuo kaikki on tosiaankin tunteita". Puhelimessa ärähdin useaan kertaan päälle puhumisesta ja tein selväksi että tämä lapsellinen venkoilu loppuu nyt ja ASIA ON LOPPUUN KÄSITELTY. Kun se rupes vinkuu jotain, ärähdin että mikä osa siltä jäi ymmärtämättä edellämainitusta lauseesta. Mulle ei puhuta miten huvittaa.

Jaah, olisin mä voinut myös jättää nuo sanomatta mutta kun joillekin pitää välillä tehdä homma selväksi ja mä tiesin olevani oikeassa. Kukaan ei vaan sano näitä päin naamaa sille.