Koska suhteesta ja tilanteesta puuttuu aito, vastavuoroinen empatia ja lämpö.Lostmind2017 kirjoitti:Juuri niin alkoi meidän suhteemme, narsisti oli niin huonovointinen ja kaltoinkohdeltu(mitä sanaa hän joskus käyttää ohimennen vitsillä ja olen ymmärtänyt että sen sävy on halveksiva ja pilaileva,tavallaan siis voivottelee itsekin vitsillä mutta juuri niin että sen tajuaa vasta jälkeenpäin). Ja minä jostain velvollisuudentunnostani luulin että mun on hyvitettävä hänelle se että häntä on aiemmin kohdeltu huonosti. hohhoijaa..
Toinen kysymys, ehkä aika peruskin, miltä tuntuu olla narsistin lähellä? Siis esimerkiksi seisoa ihan vieressä tai makoilla sängyssä vierekkäin? Ihmetyttää miten se ei tunnu yhtään miltään. (Jos unohdamme hetkeksi pelon,jännityksen ja pahan olon.)
Yleensä toisen ihmisen läsnäolo tuntuu joltain, kuten rauhoittavalta,innostavalta,masentavalta, hilpeältä,voimakkaalta.
Joku energia tuntuu toisen ihmisen lähellä normaalisti mutta miten voi olla että koska narsistikin on verta ja lihaa,hänen sydämensä lyö, hänen läsnäolonsa tuntuu aivan ontolta,jopa konemaiselta,ei lainkaan ihmiseltä? oletteko kokeneet tällaista?
Tunne hänen lähellään oli ontto - että hän on tässä, mutta se tärkein puuttuu: kahden ihmisen välinen energia ja yhteys.
En tiedä onko kyseessä sitten todella tähän ihmiseen liittyvä asia, vai enemmänkin omassa päässä oleva juttu, kun olet tullut loukatuksi ja nöyryytetyksi, ja asioita ei ole kenties selvitetty, niin toinen siinä vierellä tuntuu ontolta.
Mutta toisaalta, kun alan miettimään ja muistelemaan nyt toden teolla, se fiilis oli valloillaan kyllä jo ensimmäisinä kertoina, kun tapasimme ja olimme lähekkäin. Siinä ei ollut sellaista aitoa sähköä, vaikka vetovoimaa toki oli paljonkin.