Ensimmäiset oudot merkit

[nuttool]

Toinen minkä tajusin vielä em. kirjoituksen jälkeen, että aina, kun hän tiesi, että olen jossain juhlissa esim. työpaikanpikkujoulut tai kaveriporukalla menossa, oli jatkuvaa viestittelyä: missä olen, miten menee, olenko jo ihan kännissä, milloin hän voi tulla hakemaan ym. Kerran jän jopa pisti pitkiä viestejä mitä sitten tehdään, kun olisin kotona. Kun hän sitten minut haki kotiin (kesken illanistujaiset, odotin innolla sitä, että pitkästä aikaa tekisimme yhdessä jotain kivaa) hän jätti minut kotiovelle ja jätti minut yksin. NÄin hienosti hän oli puheillaan saanut minut innostumaan kahden keskisestä illasta, olin jättänyt juhlat kesken hänen takiaan, ja lupauksista huolimatta minä jäin yksin kotiovelle seisomaan, kun hän kaahasi pihasta pois omille menoilleen. Näin...

Meidänkin yhteinen illanvietto muuttui yleensä siihen, että katsoin telkkaria yksin kotona tai hänen luonaan, kun yhtäkkiä hän lähtikin harrastamaan. Ei ollut OK sanoa, etten haluaisi hänen menevän (koska oltiin sovittu jo muuta), koska "meillä on kyllä aikaa".

Sen sijaan, kun minä satuin olemaan jossain, iski hänelle tämä huonous. Aina. Joka ikinen kerta. Hän on niin huono ja surkea, kukaan ei häntä voisi koskaan rakastaa, mikään ei tule muuttumaan ja hän "kuolee yksin". Itsetuhoisia viestejä, olinpa missä hyvänsä omissa menoissa, vaikka vain perheen kanssa kesämökillä. Jos taas olin viihteellä, saattoi mykkäkoulua jatkua 2 vrk sen jälkeen, kun hän ei vaan jaksa.
En alkuun tajunnut tätä kaavaa, jolla hän "kouluttaa" minua pysymään talutusnuorassaan. Koulutetaan pinnan alla siten, ettet edes tajua yhteyttä (kun olen jossain/teen jotain -> pahaa tapahtuu).

[KatariinaM70]

Aspire kirjoitit:
"Ja toinen mitä olen tässä miettinyt ihan lähipäivinä. Että onko tämä jotenkin suvussa kiertävää? Onko muilla huomioita tästä?
TIedän erään narkun sukulaisen joka on myös aika hallitseva ja vahva persoona, ja paljon samanlaisia tiettyjä piirteitä"

Narsistin perheessä on usein jotain vinksallaan. Jompikumpi vanhemmista on myös narsisti ja/tai toinen läheisriippuva. Tyypillinen tapaus on isä narsisti ja äiti läheisriippuva. Siinä on tarjolla just se malli, jota voi lähteä soveltamaan itse myöhemmin. Tämän kuvion näkeminen narsistin taustalla ei ole helppoa. Ensinnäkin perhe on todennäköisesti hioutunut oikein taitavaksi esittämään ulospäin hienoja ja hyviä kulisseja. Toiseksi useimmat narsistit haluavat lohkoa elämänsä eli pitää irti eri osien ihmiset toisistaan. Todennäköisesti huomaat että hänen vanhempansa ovat hänen, etkä tule otetuksi porukkaan, kuin muodollisesti. Kolmanneksi, kun perheessä on esim. läheisriippuva äiti, niin tätä kiinteää yhteyttä vähän hävetään ja salaillaan - et näe ihan heti tiukkaa sidettä. Neljänneksi, narsistin vanhemmat ovat vanhentuneet. Vanhetessaan oppii, pitämään kulisseja taitavammin, hillitsemään paljastavaa käytöstä. Ja osa jopa laimenee narsismissaan (jos toinen vanhempi on sellainen) iän myötä, näin varsinkin jos on iskenyt joku vakava sairaus esim. sydänvika ja on ollut pakko vaihtaa tyyliä. Et siis saata aavistaakaan minkälainen despootti narsistisi faija olikaan kun hän oli pieni.
Suvusta löytyy lähes aina samaa sorttia häiriöitä. Näin tuo narsistinen käytös on ollut "tuttua ja sallittua" eikä sitä ole yritettykään hillitä kasvuiässä.
Jotkut geneettiset persoonallisuudenpiirteet ovat alttiimpia narsismille, joten jopa fysiologiset pohjat voivat lisätä narsismin todennäköisyyttä.. ?

[Aspire]

Myös puheluiden ja viestien esto.
Ensin aiheuttaa riidan ja kun ei kestä kuulla totuutta ja haluaa sanoa AINA viimeisen sanan estää puhelimella kaikki viestit toteamalla, että ei kestä jonninjoutavaa "länkyttämistä " "nalkuttamista" ja kun pari viikkoa menny niin viestit kulkee taas.
Kunnes voi taas provosoida ja riidan aiheuttaa, syyttää vanhoista riidoissa (jotka itse luonut) ja kierre valmis
Valtapeliä myös kommunikointi.

[Fleetwoodmac]

Minä havaihduin ensimmäisen kerran silloin kun olin exäni kanssa ulkona syömässä. Hän kohteli todella törkeästi tarjoilijaa joka ei sitten enää alkutoimien jälkeen tullutkaan meille tarjoilemaan. Exäni alkoi opettamaan tarjoilijalle kuinka työ pitäisi tehdä oikein. Olin häpeissäni.

Toinen asia mihin kiinnitin huomioita oli se, että hän kertoi äitinsä olleen sadisti ja isänsä narsisti. Molemmat siskot olivat muuten ääliöitä. Samoin exät, joista hän puhui hyvinkin avoimesti vikoineen. Samoin suurin osa työkavereista oli kelvottomia ja häntä oli kiusattu valheilla työpaikalla. Työnantajakin oli paska. Maailmassa ei vaikuttanut olevan yhtään kunnollista ihmistä. Ja äitinsä kuolemasta exäni oli ollut vain hyvillään. Sanoi, että hautajaisissa olisi voinut nauraa. Isänsä kuolemaa ex odottaa perinnön toivossa. Oli hyvin harmissaan kun isänsä talossa oli vesivahinko johon upposi pitkä penni hänenkin perintörahojaan. Kun hän saa joskus perinnön hän aikoo ryhtyä kertomansa mukaan elämäntapaintiaaniksi.

Kolmas asia oli valehtelu, josta hän jäi kiinni ensimetreillä. Hän valehteli erittäin raskaista asioista joista kysyin seurustelumme alkumetreillä. Hän kuittasi epäilyni sillä, että häntä kiusattiin työpaikalla ja kaikki on valhetta. Kun hän lopulta narahti siitä, että oli valehdellut minulle hän ei pystynyt selittämään mitään. Seurasi viikon murjotus.

Hän oli myös oudoista asioista kiinnostunut, kuten ystävieni lääkityksestä tai omastani. Kun niistä ei ollut mitään kerrottavaa, kun en syö mitään lääkkeitä, niin hän tivasi tätä samaa asiaa yhä uudelleen ja uudelleen. Minulla oli kaapissa vahvoja särkylääkkeitä tallella vanhaan kylkiluun murtumaan ja tarkastin hänen vierailujensa jälkeen oliko tabletteja kadonnut. En luottanut häneen enää.

Hän jätti viesteihin vastaamatta eikä ottanut päiväkausiin yhteyttä. Joskus hän ilmoitti olevansa kuussa tai muuten psykedeelisessä tilassa kellumassa.

Hän tarttui rattiin ajaessani autoa.

Hän kertoi olevansa hyvin yksinäinen, vaikka oli muka työpaikan pidetyin ja ahkerin työntekijä.

Hän saattoi istua ulkona tuolissa ja tuijottaa tyhjyyteen. Kun kysyin onko jokin vialla hän kysyi takasin: Oot sä ihan kunnossa ?
Sulla ei ole kaikki ihan reilassa.

Hän ei myöskään pitänyt siitä että olin iloisella ja hilpeällä tuulella. Olin välittömästi outo tai sellainen nainen jota hän ei minussa tuntenut. Meillä piti olla synkkää....molemmilla.

[Pirkkis]

Ensimmäinen merkki valehtelusta oli ihan alkuvaiheessa kun hän kertoi avioerossa saaneensa kaikki velat itselleen.(Ja siksi ulosottomies kiusaa häntä) Sanoin hänelle, ettei se pidä paikkaansa, olin itsekin juuri eronnut. Vastaan väittäminen saa hänet aina raivostumaan, meille kehittyy edelleen joka kerta sellainen riita, että on pakko poistua paikalta. Valehtelua on ollutkin sitten jatkuvasti. Ja oikeastaan se on vaan lisääntynyt. Nykyisin en luota mihinkään hänen sanomaansa asiaan.

[Pirkkis]

Vähän vielä jatkoa edelliseen viestiin...Alussa vaistoni sanoi, että tässä tyypissä on jotain outoa. Mutta kun lähti mukaan kaikkeen pääsi "pääni sisään". Ajan myötä olen huomannut, että kannattais luottaa vaistoonsa. Nykyisin hänen seurassaan ahdistaa koska pitää jatkuvasti olla "tuntosarvet" levällään ja tarkkana valehtelusta ja rahan pummaamisesta. Ja ihan viime aikoina mua ahdistaa erityisesti jos täytyy olla hänen luonaan yötä. Mua ahdistaa siellä kun tiedän, että se huusholli on ihan mua varten "siivottu" eli kaikki maksamattomat laskut, ulosottopaperit ja kaikki muu arkaluontoinen on piilotettu....Eli yhtä suurta valhetta sekin.

[Kullervo]

Ensimmäisen kerran tuli tunne, että tyypissä on jotakin outoa, kun olimme vasta tutustumassa ja miehen jutut pyöri oikeastaan pelkästään seksin ympärillä. Oli aihe kuin aihe, jollakin lailla keskustelun lopputulos oli jotakin seksuaalissävytteistä ja kielenkäyttö karskia. Silloin vielä mies kuitenkin osasi esittää myös hyvin ystävällistä ja empaattista, ja tästä yhtälöstä tuli jotenkin häiritsevä fiilis. Se vaikutti luonnottomalta. Keskusteluissa vallitsi muutenkin sellainen kaksijakoisuus: mies oli hyvin kiinnostunut minusta, siitä mitä ajattelin asioista ja mitä harrastin yms., mutta ei koskaan kysynyt miten voin tai mitä minulle kuuluu. Tätä ihmettelin tosi paljon.
Mies myös tykkäsi korostaa itsessään kaikkea, joka loi mielikuvaa menestyksestä ja hyvistä seksitaidoista, mutta kuitenkin oli mököttävä pikkupoika, jota täytyy sääliä. Hän oli/on tällainen covert-tyyppinen tapaus, joka ei kävele henkseleitään paukutellen sisään, mutta tekee sen itsensä jalustalle korottamisen salakavalasti, itsekehun, säälin hakemisen ja toisten vähättelemisen avulla. Pinnan alla hän oli ylimielinen alusta saakka ja aina kova tarvitsemaan apua tai hyötymään jollain lailla.

Myöhemmin, kun suhde jo oli käynnissä, huomasin nopeasti sen miten KAIKKI asiat ja tilanteet menee hänen pillinsä mukaan. Olin hänestä kiinnostava silloin kun hänelle sopi. En muuten. Missään ei ollu mitään logiikkaa tai mitään ”normaalia”. Mies odotti erityiskohtelua, muttei koskaan kertonut toiveistaan ääneen. Hän oletti minun lukevan ajatuksia ja antoi kyllä ilmi, kun en ollut käyttäytynyt odotusten mukaan (joita siis en edes tiennyt). Hän odotti aina, että häntä erikseen pyydetään paikkoihin/tapaamisiin, jotka on esimerkiksi sovittu isolla porukalla, ja jos kukaan ei tätä tehnyt, hän loukkaantui. Tällaisia ihan käsittämättömiä pieniä juttuja alkoi tippumaan, jotka nyt jälkikäteen pystyn näkemään niin paljon selvemmin kuin silloin. Silloin vain ihmettelin miten kaikki voi olla niin hankalaa ja miten oli niin vaikea olla.

Juuri niin kuin tässä moni on jo sanonut, tämän ihmisen kanssa ollessa olo oli hankala ja epävarma aika varhaisesta saakka. Aina oli se asetelma, että minun täytyy varoa ja/tai tsempata tosi paljon, jotta olisin tarpeeksi hyvä. Keskustelu ei sujunut niin kuin normaalisti ihmisten kanssa, tasapainossa. Hänen asiat ja ajatukset ovat niiiiiin tärkeitä ja hyviä. Minun ihan mitättömiä.

Nyt, kun aikaa on kulunut ja suhde loppunut, mutta silti joudun kyseistä miestä näkemään, näen hänessä selvästi sen itseriittoisuuden, mutta myös miten taitavasti osaa esittää vaatimatonta. Hän ei ota itse puheeksi mitään millä voisi korostaa itseään, mutta jos joku ottaa minkä tahansa aiheen esiin, johon hän jotenkin voi istuttaa korokkeen hänelle itselleen, hän tekee sen AINA. Hän on aina kokenut asioita, joista puhutaan ja hänen kokemuksensa on tärkein. Hän aina tuntee vaikutusvaltaisia ja hän on niin erityinen. Hassua sinänsä, siltikään hän ei ole se kenen kanssa ihmiset viihtyvät...

[Shortlie]

Mulla on ihan perus kaveri, jonka käytöstä aloin ihmetellä vuosi sitten. Mulle tuli jatkuvasti sellainen olo, että olisin jotenkin hänen alapuolellaan. Tuntui aina oudolta kun kaveri lupaili liikoja ihan joka kerta..ihmettelin sitä joka kerta, että miks ihmeessä kaveri lupailee kaikkea. Mua itteäni ei ehkä kiinnostais olla yhtä tiiviisti yhteydessä, mutta koin että hän halusi ilmeisesti. Sitten jos olin yhteydessä hänen puheiden mukaan, niin hänellä oli paljon muuta tekemistä, eikä ehtinyt millään..Jälkeenpäin ymmärsin, että hän taisi sääliä mua ja siihen tuo liikoja lupailu liittyi..

Tilannetta ja asetelmaa ei puhumalla tunnu saavan muutettua. En voi tän kaverin kanssa istua samalla tasolla..Tekee oikeasti kipeää huomata tällaisia asioita. Yritin viimeisen vuoden puhua suoraan ja kertoa, millainen ihminen olen..sain vastaukseksi sääliä ja välillä piikittelyjä eri asioista.

Nää ominaisuudet on noussu esille, mitä enemmän olen tullut jaloilleni. Huomaan, että kaverini ei tilannetta sisäistä..Hänelle olen alemmalla asteella. Näistä asioista olen tullut tietoiseksi, kun hän piikittelee ovelasti eri asioista, mitkä esimerkiksi mussa näyttää erikoiselta. Niitä on oikeastikin olemassa ja kannan syvää häpeää näistä asioista. Silti hänellä on oikeus vihjailla näistä asioista.

Lisäksi on aika selvää, että hän olettaa asioita. En tiedä miksi, mutta tuntuu ettei hän ei usko, mitä hänelle sanon asioista. Mulle jää aina jälkeenpäin sellanen ahistava olo, että mun pitäisi todistella asioita väkisin, eikä sekään auttaisi mua. Hän silti uskoo mielummin omia päätelmiään.

Eniten vaivaannun hänen seurassaan varmaan siitä, että en osaa ottaa selvää onko kaveri muita parempi ja ylpeä..vai vuorostaan yli imelä ja yli-ystävällinen. Nää molemmat puolet vuorottelee niin äärimmäisinä, ettei välimuotoa tunnu olevan lainkaan.

Mulla ei enää ole montakaan ystävää, joten olen pitänyt kaikista kiinni. Tuntuu pahalta kun järkikin sen sanoo, että hänhän haukkuu jo pelkästään mun kuullen eri ihmisiä, milloin mistäkin syystä. Kaverini on ilmeisesti piilonarsisti ja pitää pikkuhiljaa ottaa etäisyyttä ja yrittää rakentaa muita ihmissuhteita.

Mitä muhun tulee, niin omaan traumataustan lapsuudesta ja hän on yksi kourallisesta ihmisiä, joille olen puhunut avoimesti asioistani. Tuntuu niin kurjalta, kun on tehnyt tämän virheen ja luottanut taas kerran vääränlaiseen ihmiseen..tuttua lapsuudesta ja koko elämästä...miks aina mulle käy näin?

[rajallinen]

Yksi arvaus on se että siksi koska se on niin tuttua etkä muuta osaa. Aloin kokeilla ajatella näin silloin kun huomasin että aloin pitää suurin piirtein naapurin kummin kaimaakin narsistina ja tajusin sitten että ei minua kukaan pakota mihinkään ihmissuhteisiin eikä myöskään pakota pysymään niissä. Jotkut ihmiset tuntuu "tutuilta" alusta pitäen ja jotkut ihan "oudoilta" ja on vaan itse selvitettävä miksi. Lopulta päädyt siihen että saatat toistaa ihmissuhteissa samaa kaavaa ja olemista, muiden ehdoilla, koska et tiedä mitkä omat ehtosi ovat! Et ehkä tiedä mitä itse haluat, missä kulkee yksityisyytesi raja, mitä ja kenen kanssa haluat itse jakaa ja miksi. Et voi saada sellaisia ihmissuhteita mitä haluat jos et tiedä mitä haluat. Sitä niin sanotusti saa mitä tilaa ja minä olen saanut myös ei niin hyvää kohtelua ja syystä tai tuhannesta myös jäänyt niihin suhteisiin silti "kiinni". Tuttu helvetti on ollut niin sanotusti parempi kuin tuntematon.

Itselläni on käynyt suurin piirtein näin: tutustun uusiin ihmisiin enemmänkin kuuntelijana, auttajana, vaistonvaraisesti tunnistan heidän tarpeitaan joihin pyrin vastaamaan jotta heillä olisi "mukava olo". En 100% aina näin mutta olen taipuvainen tällaiseen rooliin. Ihan kuin potentiaalisesti kaltoin kohtelevasta vanhemmasta riippuvainen lapsi joka pyrkii huolehtimaan siitä että vanhemmalla on hyvä olla Erittäin tyypillinen läheisriippuvainen rooli.

Ei tästä ole kauaa kun huomasin yhden ystävyyssuhteen alkaneen natista ja pitkän kriiseilyn jälkeen tajusin että minun minuudelleni ei ole siinä suhteessa tilaa eikä ole koskaan ollutkaan. Olin tyrkyttänyt siinä suhteessa itseni rooliin josta olin kasvanut ulos ja jossa en enää halunnut olla eikä ystäväni suostunut siihen että tätä roolia ei enää ole.
Yritin tuoda esille hänelle eri tavoin sitä miksi koen että minulla ei ole tilaa ystävyys suhteessamme, että minä en ole tässä se jolla olisi oikeus tarvita ja jolla olisi oikeus saada hyväksyntää samalla kun tulee kuulluksi. Vaan se olen koko ajan minä joka ymmärtää ja toinen jonka ehdoilla mennään. Yritin tuoda esiin että kyse ei ole arvottamisesta vaan toteamisesta, että tältä minusta nyt tuntuu.
Kuinka ollakaan, löysin pian itseni todistelemasta kokemustani ja kuuntelemasta mikä on "normaalia" ystävyyttä tämän ystäväni mielestä ja normaalia oli tietenkin se mitä hän itse pitää normaalina. Noh, erittäin erittäin vaivaannuttava kokemus joka kuitenkin antoi paljon. Ihan toisen ihmisen kanssa sain tilannetta auki ja sanoitettua sitä mitä tapahtui ja nähtyä tämän puolen itsestäni: että minä itse tyrkytän itseäni jotenkin automaattisesti tietyllä roolilla ihmissuhteisiin, edes kyseenalaistamatta sitä. Tajuamatta että en itse selvitä itselleni mitä haluan, enkä voi sysätä muiden ihmisten vastuulle sitä etten saa mitä haluan. Omalle itselle, on itse annettava tilaa ihmissuhteissa. On tiedettävä ja tunnistettava mitä haluaa, on opeteltava olemaan ihmissuhteissa tarvitsevana osapuolena, on opeteltava kuulemaan itseään ihmissuhteissa, opeteltava vastavuoroisuutta ja annettava arvo itselle, omalle tarvitsevuudelle. Opeteltava luottamaan.

Sen jälkeen alkaa muunlaiset ihmiset tuntua uudella tavalla "tutuilta". Aivan yhtä hyvin jo olemassa olevat ihmissuhteet voivat muuttua ja niissä voi kasvaa omaksi itsekseen kun niissä on tilaa siihen. Ihmissuhteet natisee paukkuu ja rätisee kun niissä kasvaa mutta parhaimmillaanhan niissä on suhteellisesti enemmän levollisuutta turvallisuutta ja luottamusta. Usein kuitenkin käy niin että ihmiset ei olekaan niin joustavia saati anna suhteissa tilaa itselleen ja toiselle kasvaa eli sitoutumishalua tai kykyä ei ole. Minulla on ollut juuri näin, olen toistanut samoja kaavoja uudelleen ja uudelleen. Vain joitain harvoja "kavereita" on pitkältä ajalta mutta tämän nykyisen kriiseilyn myötä tuntuu että kaikki on mennyt ihan uusiksi, koko elämä kääntynyt ylösalaisin hyvällä tavalla. Nyt vasta minusta tuntuu siltä että uskallan uskoa että tästä voikin selvitä, elämään elämäänsä omilla ehdoillaan ja terveellä tavalla yhdessä muiden ehdoilla. Se tuntuu käsittämättömän lohdulliselta.

Taas tuli yksi teksti mieleen aiheeseen liittyen, miten narsistisen suhteen jälkeen alkaa opetella olemaan toisenlaisin ehdoin ihmissuhteissa. Koitampa etsiä kun sopii ketjuun.

[Kiki]

Tajuamatta että en itse selvitä itselleni mitä haluan, enkä voi sysätä muiden ihmisten vastuulle sitä etten saa mitä haluan. Omalle itselle, on itse annettava tilaa ihmissuhteissa. On tiedettävä ja tunnistettava mitä haluaa, on opeteltava olemaan ihmissuhteissa tarvitsevana osapuolena, on opeteltava kuulemaan itseään ihmissuhteissa, opeteltava vastavuoroisuutta ja annettava arvo itselle, omalle tarvitsevuudelle. Opeteltava luottamaan.

Sen jälkeen alkaa muunlaiset ihmiset tuntua uudella tavalla "tutuilta". Aivan yhtä hyvin jo olemassa olevat ihmissuhteet voivat muuttua ja niissä voi kasvaa omaksi itsekseen kun niissä on tilaa siihen. Ihmissuhteet natisee paukkuu ja rätisee kun niissä kasvaa mutta parhaimmillaanhan niissä on suhteellisesti enemmän levollisuutta turvallisuutta ja luottamusta.

Tämä on niin totta