Tarinani suhteesta vahempaan naiseen, onko hän narsisti?

[Alexanderi]

nuttool, onpa todella kuluttavaa. Ärsyttää että on ihmisiä joista ei ota selvää. Tämä on suurimpia syitä olla narsistista erossa jos et tiedä puhuuko toinen sontaa vai ei tai mikä hänen tarkoitus tällä kaikella on. Mielipiteet hänellä vaihtelee ihan päinvastaiseksi kuin on aiemmin kertonut ja muisti on pyyhkinyt pois jotain tiettyja tapahtumia. Tällöin ihmisen uskottavuus menee niin murskaksi että jos/kun narsistinen ihminen tarvitsisi oikeasti ystävien tukea ja aitoa apuja elämän ongelmiin, niin kuka häntä viitsii auttaa...

[krassi]

Narsisti ei ole tahallaan paha. Ulkoiset olosuhteet kehitysvaiheessa ovat tehneet hänestä narsistin. Narsisti on itsekin tavallaan uhri. Tämä ei tarkoita sitä, että hyväksyisin narsistin käyttäytymisen, päinvastoin.

Narsisti uskoo omat valheensa ja epäloogiset juttunsa. Juuri siksi hän on niin hankala. Hän osaa selittää esimerkiksi vakuuttavasti olevansa empaattinen ja tunteellinen, koska itse uskoo siihen. Vasta vähitellen tekojen ja harhaanjohtavien mielipiteiden perusteella huomaa hänet narsistiksi.

Tunnen kaksi miespuolista narsistia, jotka tietävät ja myöntävät olevansa narsisteja. Molemmilla on ollut vaikea lapsuus ja nuoruus. Tieto omasta narsistisuudesta ei kuitenkaan paranna heitä. Suhtaudun edelleen heihin varoen ja vältellen.

Pitkässä juoksussa, hankalien kokemusten jälkeen "viisas" narsisti oppii välttämään ehkä pahimpia tapojaan. Tämäkään ei muuta häntä. Jossain vaiheessa hän kuitenkin paljastaa luonteensa, joka ei muutu.

Narsistilla on myös hyvät tuntosarvet. Hän vaistoaa, kuka voisi olla hänen uhrinsa. Hän ei yritä saada kaikkia ihmisiä uhreikseen, koska osaa lukea senkin, että luonteeltaan tietynlaisia ihmisiä, on turha yrittää kavereiksi.

[sätkynukke100]

Sitä mullekkin sanotaan, miten Hän on aina auttanut muita... ja kun olisi itse tarvinnut apua, ei sitä ole koskaan saanut. Joopa joo. Olen tarjoutunut auttamaan joissakin tavallisissa töissä esimerkiksi.. apu ei todellakaan kelpaa tai sitten toinen vaihtoehto, että tehty työ ei kelpaa.. ja sen suorittamista kyylätään huolella. Vaikka ammattini olisi se ja se.. niin silti siihen liittyvä työ ei hänelle kelpaa.

Hänen pitää olla aina parempi joka asiassa....tai oikeestaan valta on säilyttävä... että "Mikä tuo luulee olevansa, sehän on vaan kärpäsen p*ska mun elämässäni ja pelkkä orja, hyödyke.. mutta että sen työ kelpaisi Minulle, HAH!"

Toivottavasti tuosta sai jotain tolkkua..

[Alexanderi]

Nuttool, jos kerta ei ole pahuutta niin millä järjellä narsisti pohtii kuinka pystyy parhaiten satuttamaan toista tai vetämään oikeasti narusta? Tästä tullaan siihen että jos kaksi tuntemaasi narsistia tietävät ja myöntävät itsensä niin miksi käyttäytyvät niinkuin ehkä käyttäytyvät. Eikö silloin ihminen muuta suuntaansa jos osaa analysoida itseään? Kokisin että heillä on mahdollisuudet parantua.

Mietin myös tällaisia ihmispsykologisia asioita: kuinka patologisesti valehteleva uskoo omat tarinansa tai miten hän ne näkee? Luulisi silloin olevan jo hallusinaatioista kyse jos hänelle tulee päähänsä ajatus joka ei ole totta.

Sätkynukke100, kokemuksia on ollut juurikin näistä auttamisista. Hän on pyytänyt minulta apua vaikka nikkaroimaan jonkun Ikean tuotteen. Noh olenkin sitten tehnyt liian hitaasti tai pohtinut liian kauan osia ja ohjeita. Sitten hän on iskenyt "ei tosta tuu mitään, mä nyt hoidan tän". Sitten hän on värkännyt jonkun hyllykön itse ja jättänyt minulle tosi epäonnistuneen tunteen, joka on purkautunut vihaksi. Hän on pyytänyt minua ajamaan autoaan kun on halunnut näpytellä viestejä. Samalla hän istuu vieressä, räpättää ja häiritsee ajoani ja moittii kuinka ajan autoa väärin sekä turvattomasti. Samaistun tuohon että mikään ei kelpaa ja hän on muka expertti. Itse ajaa autoa toinen käsi kännykällä.

[krassi]

Muistaakseni kirjoitin, että narsistit eivät ole tahallaan pahoja. En kirjoittanut, että pahuutta ei ole. Käsitykseni mukaan narsistit ovat kyllä pahoja, mutta se on heihin rakennettu sisään. He eivät voi pahuudelleen mitään.

Kirjallisuudesta olen lukenut, että narsistin on todella vaikea parantua. On sanottu, että seitsemän vuotta terapiaa joka päivä voi tuottaa tulosta. On myös sanottu, että vakavan masennuksen sairastanut voi myöhemmin parantua narsismista. Silloin pitää ilmeisesti luoda jollakin tapaa minuus uudelleen. Sekin, että myöntää olevansa narsisti, voi mennä kehumiseksi. Minun tuntemani kaksi narsistia eivät todellakaan ole parantuneet.

Narsisteilla ei ole taipumusta hallusinaatioihin. He vain luovat omissa päissään epäloogisia tarinoita omaksi edukseen. Narsisteilla on harvoin muita mielenterveysongelmia.

[NeitiK]

Itse ajattelen, että riippuu yksilöstä, kuinka tietoisesti narsisti satuttaa muita. Ja yksilönkin kohdalla se on tilannesidonnaista.

Puhtaan narsismin ydin on se, että hän pyrkii puolustamaan ja ylläpitämään omaa minäkuvaansa, ja voi mennä tässä hommassa älyttömyyksiin asti. Hän ei vain todellakaan tajua mitään epäloogisuutta siinä, että hänen mielestään on itsestäänselvyys, että häntä pitää auttaa (hän ei siis tulkitse muiden antamaa apua valittuina tekoina, vaan pitää niitä vähimmäisasteena, jota jokaisen pitää hänelle tehdä. Jos et auta häntä, koska sinulla on vaikkapa paljon töitä ja et ehdi, olet narsistin mielestä itsekäs.), mutta että jokainen pienikin liikahdus, jonka hän tekee, on valtava uhraus ja todistaa hänen empaattista luonnettaan. Mua pikkusen puistattaa tuollainen "empaattisuudella kehuskelu", kun olen myös tottunut, että se on juurikin narsisti, joka sitä kehuskelee itsessään (+ tietty tää "mitään kiitosta en ole saanut"), ja kun se ei muutenkaan ehkä oikein sovi suomalaiseen kulttuuriin.

Osa narsisteista on kuitenkin tietoisempia tekemisistään ja voi olla tarkoituksella sadistisia (= nauttia, kun näkevät pystyvänsä aiheuttamaan toiselle pahaa oloa, kokevat siten olevansa voimakkaita ja mahtavia). Tälläiset pelit, joissa testataan, miten toinen reagoi johonkin, ovat myös mahdollisia. Se on sellaista meininkiä niin kuin pikkulapset, jotka sohivat terävällä tikulla jotakin pientä eläintä ja nauravat. Tällöin puhutaan sitten jo psykopaattisista piirteistä, joita voi olla päällekkäin myös ihan "perusnarsismin" kanssa. Kun puhutaan sellaisesta narsistista, joka on ylpeä siitä, että hän on hyvä käyttämään ihmisiä hyväkseen tai muuta sellaista, että tämä "johtajaluonne" tekee hänestä paremman ihmisen, niin siinä kyllä on mielestäni jo hiustenhalkomista lähteä miettimään muuta kuin että kyllä hän tarkoituksella tekee asioita. Onhan siellä joskus hyvin kauan sitten ollut se "puhdas" lapsi, joka on ehkä kärsinyt, mutta se lapsi on jossain hyvin hyvin kaukana syvällä. Tämän hetkinen aikuisminä on taas ihan vain laskelmoiva ihminen.

Jotta ihminen voisi muuttua, hänen täytyy haluta muuttua. Ei riitä, että tiedostaa narsisminsa. Moni pahemman luokan narsistihan sanoo suoraan, että joo olen tälläinen, ja siksi olen parempi kuin muut.

[sätkynukke100]

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2012/05/3 ... edia=80288 Tämän kokeneen asianajajan mielestä tällästen "paranemismahdollisuus" on nolla prosenttia. Taitavat vain oppia psykologeilta lisää kikkoja ihmisten manipulointiin ja naruista vetoon. . .

Ja NeitiK... heillä on tosiaankin vain oikeuksia ja muilla ihmisillä on velvollisuudet heitä kohtaan. Samasta muotista tietyllä tavalla tehtyjä.. sukupuoleen, rotuun y m ym katsomatta.

[Alexanderi]

Puhtaan narsismin ydin on se, että hän pyrkii puolustamaan ja ylläpitämään omaa minäkuvaansa, ja voi mennä tässä hommassa älyttömyyksiin asti. Hän ei vain todellakaan tajua mitään epäloogisuutta siinä, että hänen mielestään on itsestäänselvyys, että häntä pitää auttaa (hän ei siis tulkitse muiden antamaa apua valittuina tekoina, vaan pitää niitä vähimmäisasteena, jota jokaisen pitää hänelle tehdä. Jos et auta häntä, koska sinulla on vaikkapa paljon töitä ja et ehdi, olet narsistin mielestä itsekäs.), mutta että jokainen pienikin liikahdus, jonka hän tekee, on valtava uhraus ja todistaa hänen empaattista luonnettaan. Mua pikkusen puistattaa tuollainen "empaattisuudella kehuskelu", kun olen myös tottunut, että se on juurikin narsisti, joka sitä kehuskelee itsessään (+ tietty tää "mitään kiitosta en ole saanut"), ja kun se ei muutenkaan ehkä oikein sovi suomalaiseen kulttuuriin.

Osa narsisteista on kuitenkin tietoisempia tekemisistään ja voi olla tarkoituksella sadistisia (= nauttia, kun näkevät pystyvänsä aiheuttamaan toiselle pahaa oloa, kokevat siten olevansa voimakkaita ja mahtavia). Tälläiset pelit, joissa testataan, miten toinen reagoi johonkin, ovat myös mahdollisia. Se on sellaista meininkiä niin kuin pikkulapset, jotka sohivat terävällä tikulla jotakin pientä eläintä ja nauravat. Tällöin puhutaan sitten jo psykopaattisista piirteistä, joita voi olla päällekkäin myös ihan "perusnarsismin" kanssa. Kun puhutaan sellaisesta narsistista, joka on ylpeä siitä, että hän on hyvä käyttämään ihmisiä hyväkseen tai muuta sellaista, että tämä "johtajaluonne" tekee hänestä paremman ihmisen, niin siinä kyllä on mielestäni jo hiustenhalkomista lähteä miettimään muuta kuin että kyllä hän tarkoituksella tekee asioita. Onhan siellä joskus hyvin kauan sitten ollut se "puhdas" lapsi, joka on ehkä kärsinyt, mutta se lapsi on jossain hyvin hyvin kaukana syvällä. Tämän hetkinen aikuisminä on taas ihan vain laskelmoiva ihminen.

Kokemusta on tuosta itsensä kehumisesta. Tämä exäni puhui hirveästi itsestään ja kehuskeli itseään tai kertoi että hän on tämmöinen ja tämmöinen. Saattoi sanoa että joku muukin oli kehunut häntä työpaikalla ylivertaiseksi. Hassua että tällä exälläni tuntui kaikki faktat olevan hänen oman puheen varassa ja mitä hän kertoi. Koskaan en ole kuullut livenä jonkun kehuvan häntä. Että kun hän sanoo itsestään jotain adjektiiveja ja termejä niin hän ikään kuin julisti totuuden itsestään. Hänen ex-avomiehensä tosin kuullessani haukkui hänet kusipääksi ja niin voisin minäkin nyt tehdä. Olisi oikea adjektiivi häneen.

Tuli mieleen tuosta auttamisesta että hän kerran pyysi minua luokseen auttamaan jossain asiassa x. Lähdin matkaan ja sanoin että tulen tässä pikkuhiljaa kun ehdin. Kun olin matkalla hän laittoi viestiä "missä sä olet kun mä luulin et sä tuut niinku heti". Sitten kun itse kysyin kerran häntä keskustaan oluselle kanssani kun oli itsellä pieni takaisku tapahtunut niin hän vetosi pyykkivuoroon ja pyysi hänen luokseen avautumaan. Menin ja pyykkivuorosta ei ollut tietoakaan eikä häntä kiinnostanut kuunnella asiaani. Siitä keskusteltiin ehkä minuutin pari. Sitten täytyikin suurinpiirtein vaihtaa hänen kattolamppuunsa poltin. Vastavuoroisuus 6-1

Tuo sisällä oleva pahuus (tai mustuus niinkuin hän sanoi) niin kaippa se sieltä lapsuudesta kumpuaa. Jokin häpeä, suru ja trauma että hänet on silloin hylätty ja kohdeltu vielä sijaisperheessäkin kuin ilmaa. Ymmärrän kyllä täysin mistä se viha maailmaa kohtaan kumpuaa ja kai se on sitä kostamista sitten omalle uhrille.

[sätkynukke100]

Se onkin kamalinta välillä ... kun on jotain oikeesti suuria hetkiä elämässä, mihin tarvis olkapäätä... Tälläsiltä sitä ei todellakaan saa.. Niitä ei voisi vähempi kiinnostaa toisten elämien vastoinkäymiset (sairastumiset, työttömäksi jäämiset, sairaalassa makaaminen).. Heille se on vain rasite. "Ei kaikkien tarvitse sairastaa, jos yksi sairastaa". (näinkin on sanottu ääneen)... Kelpaat vain vahvimmillasi (hänen ehdoillaan ja säännöillään, muttet oikeesti kelpaa kuitenkaan), muttet heikoimmillasi ainakaan... potkitaan päähän vain lisää. "Kuinka sulla on noin huono itsetunto" ... niin, kukahan sitä yrittää tuhota.. niin.

[Alexanderi]

sätkynukke100, meidänkin suhde alkoi viime syksynä rakoilemaan juuri näistä syistä kun aloin olemaan työuupunut ja tämä narskuni meni hämilleen kun hänen piti lohduttaa tai olla tukena, eikä osannu. Muistan kun valitin itsetunto-ongelmistani ja se otti häneenkin jotenkin syvälle. En tiedä että näkikö hänkin tilani ja mitä oli saanut aikaiseksi. Oli imenyt kuiviin ja muuttanut käsitystä itsestäni ja sitten päätti jättää suhteen, mutta ei minua ihmisenä. Kuullostan ehkä katkeroituneelta mutta tällaisessa tilanteessa herkillä oleva mieskin menee sekaisin. Jatkoi kyllä peliään kavereina mutta kovemmin panoksin. Tuntuu niin sairaalta