mies jota ei ollutkaan

[tuntematontuttu]

Aattelin kirjottaa tänne oman tarinan,jospa siitä ois apuu jollekkin vaikka varottavana esimerkkinä jos ei muuten ja eipä neuvotkaan tähän tilanteeseen pahitteeksi oisi.Tällä hetkellä tuntuu että eläisin elokuvaa ja aika painajaismaista semmoista,kaikki tuntuu uskomattomalta ja epätodelliselta.vuosi sitten mulla oli kaikki asiat kunnossa,olin toipunut erosta,saanut opiskelut päätökseen,valmistunut ammattiin ja muutenkin elämä hymyili,tosin ikävä seuralainen yksinäisyys hiipi välillä mieleen ja se sai miut seikkailemaan netin seuranhakusivustoilla enemmän ja vähemmän ja runsaasti tuntui muitakin yksinäisiä olevan.kaikista näistä varmasti mukavista miehistä satuin löytämään unelmien prinssin,niin luulin.Kirjoteltiin puolin ja toisin pitkän aikaa,kerrottiin eletystä elämästä,toiveista,epäonnistumista,ihan kaikesta ja aattelin että voiko kukaan olla niin samanlainen kuin minä.kaikki miehessä tuntui olevan minua varten.lopulta tavattiin ja se oli rakkautta "ensisilmäyksellä",ei mikään eikä kukaan olisi saanut minua uskomaan että kaikki oli liian täydellistä ollakseen totta.mies oli kohtelias,huumorintajuinen,kertoili tarinoitaan ja hurmasi kaikki käytöksellään,oli kaikkea sitä mitä olin aina toivonut,mikään ei voisi tulla meidän väliin,siitä olin varmempi kuin koskaan mistään.kukaan ei ollut rakastanut minua sillä lailla,yhtä kiihkeästi ja omistavasti,seksi ei ollut koskaan tuntunut paremmalta,kaikista asioista pystyttiin puhumaan,tehtiin yhdessä ihan kaikkea mitä mieleen juolahti.joka päivä sain kymmeniä viestejä joissa kaikissa hehkutettiin suurta rakkautta ja ikävää,kaikki se sai minut tuntemaan olevani rakastettu lopultakin.hän muutti samantien luokseni asumaan,tosin puhe oli vain aluksi viikonloppuvierailusta mutta sen jälkeen hän ei enää mennyt kotikaupunkiinsa muuta kuin tavarat hakemaan ja muutaman kerran "karkasi"ilmoittamatta mitään viikoksi sinne(koska viikkoa lyhyempää aikaa ei kannata olla poissa muuten saa vain turhia haukkuja,viikon jälkeen ollaan vain helpottuneita kun mies tulee kotiin).hänen kainolossaan oli maailman turvallisin paikka,tuntui kuin olisimme olleet palapelin palaset jotka loksahtivat yhteen.pikkuhiljaa,en osaa edes kertoa milloin,alkoi pieniä käärmeitä luikerrella paratiisiin,ennen niin turvallinen kainalo alkoi tuntua kahleelta,nukkuessaan hän kietoi jalkansa ympärilleni niin etten päässyt siitä mihinkään,hän rupesi olemaan mustasukkainen kaikista ystävistäni varsinkin miespuolisista ja sanoi olevansa mustasukkainen jopa minulle itselleni koska saan olla kokoajan itseni lähellä,alussa tietenkin tämmöiset jutut tuntui vain todistavan suurta rakkautta.hän rupesi saamaan välillä hirvittäviä raivokohtauksia minun mielestäni turhanpäiväisista asioista,vaikkapa että olin jättänyt jotain asioita elämästäni kertomatta ja joku oli niistä hänelle kertonut mukavina muistoina.Kaikesta alkoi löytyä vikaa,olin huono kasvattaja,lapset olivat liian villejä,liian meluisia,tekivät kotona liian vähän ja kaiken pahimpana syyllisenä olin minä joka en osannut kasvattaa lapsista kuin lapasia hänen mielestään.Kaikkea mitä olin kertonut menneisyydestäni ,hän rupesi käyttämään aseena minua vastaan,menneisyyden virheet muuttuivatkin nykypäivän virheiksi ja sitä myöten pahemmiksi koska en ollut hänen mielestään niistä mitään oppinut.Kotona tein hänen mielestään liikaa kotihommia ja en osannut koskaan rentoutua,itse ei kyllä osallistunut niihin kuin muutaman kerran ja lopputuloksena oli että edes pahin narkkarikämppä ei ollut hänen mielestään yhtä saastainen kuin meidän kotimme,eipä niiden mielipiteiden jälkeen paljon huvittanut apua pyydellä saati jättää siivoamatta.mihinkään hän ei taloudellisesti osallistunut alun jälkeen,otti kaiken itsestäänselvyytenä vastaan ja kehtasi silti valittaa että hoidin asiat aina viimetingassa tai väärällä tavalla,kaikesta löytyi vikaa.oli olevinaan kuitenkin samaa mieltä kun mainitsin raha-asioista,ettei ole oikein minun hoitaa kaikkia laskuja ja elämistä ,syyllisti minua kuitenkin jos jouduin lainaamaan rahaa etten pyytänyt häneltä apua,vaikka pyytäessäni en sitä kuitenkaan saanut.asuinpaikka oli huono ja kaupunkilaiset sisäsiittoisia pahimpana tietysti minun ystävät ja sukulaiset.niihin ihmisiin mihin tutustui täällä,kertoi heidän kaikkien puhuneen minusta pahaa ja mitä mielikuvituksellisimpia tarinoita.kehenkään hänen sukulaiseensa en päässyt tutustumaan,jollain keinoin hän aina väisti sukulaisten luo menot vaikka suunnitteli niitä päiväkausia yksityiskohtaisesti.entisistä suhteistaan hän puhui törkeästi,aina oli ollut kuulemma niin huono tuuri että oli sattunut pettävä tai muuten sairas nainen hänen kohdalleen,hän oli joutunut kärsimään niin paljon näiden naisten takia koska oli itse ollut niin" hyväuskoinen".pikkuhiljaa kaiken olisi pitänyt mennä ninkuin hän haluaisi,olisi pitänyt muuttaa lennossa milloin minnekkin,tehdä sitä tai tätä miettimättä koska elämässä pitää ottaa riskejä.jos joku asia ei mennyt niinkuin hän ehdotti,vaati tai halusi,seurauksena oli päivienkin hiljaisuus,hän käyttäytyi niinkuin en olisi ollut olemassakaan,ei katsonut eikä puhunut minulle,painosti tavallaan aina minut pyytämään anteeksi että saatiin rauha taloon.kaikki asiat kääntyivät aina niin että minä olin aiheuttanut ongelmia joten minun piti myös pyytää anteeksi,itse hän ei pyytänyt kuin muutaman kerran anteeksi ja nekin kerrat tavallaan pakosta.hänen mielestään anteeksi sananakin oli turha,se vain osoitti että ihminen voi toistaa virhekäyttäytymistään uudelleen kun pyytää anteeksi.joskus hän sai hiljaisuuden sijasta raivokohtauksia,jolloin hajotti ovia,uhkaili milloin milläkin,muutaman kerran kävi käsiksi ja sekin johtui vain siitä että olin ärsyttänyt häntä,kuristamista hän vähätteli ettei se ole edes vaarallista.välillä hän joi päiväkausia ja käyttäytyi silloin holtittomasti tehden mitä huvittaa,kirjoitteli naisille ja kun jäi niistä kiinni,syyllisti minua vakoilusta ja vainoharhaisuudesta.jos tarpeeksi jaksoin vaatia jotain muutosta elämään niin uhkaili tekevänsä itselleen jotain,vetävänsä ranteeta auki,keksi mitä mielikuvituksellisimpia tapoja tappaa itsensä.syyllistäminen minua kohtaan jatkui aina niin pitkään että kun aloin väsymään ja ahdistumaan liikaa ja puhumaan erosta,niin hän muuttuikin myötätuntoiseksi ja puhui että minun pitäisi hakea apua masennukseeni,hän ei osannut yhdistää käyttäytymistään pahaan olooni mitenkään tai ei vain välittänyt siitä.en jaksa tässä edes kaikkea alistamista ja syyttelyä tällä erää kertoa mutta aiheita riittää.hän yritti aina kaikkensa ja minulle ei mikään kelvannut tai riittänyt.lopulta sain voimia koottua sen verran että vaadin jotain ratkaisua tähän touhuun,etten jaksaisi enää.hän masentui yllättäin ja tuli todella vainoharhaisen oloiseksi niin että halusi saada apua,ja pääsikin pakkolähetteellä psykiatriseen sairaalaan jossa tällä hetkelläkin vielä on.sairaalassa sain käydä kaksi kertaa häntä katsomassa tosin hän tarvitsikin sinne vaatteita sun muuta että luultavasti tarvitsi minua niiden takia.alussa hän kirjoitteli sieltä positiiviseen sävyyn,että oli huomannut ongelmasa ja tekemänsä virheet ja halusi nyt korjata kaiken saatuaan masennuksensa kuriin,pikkuhiljaa viestien sävy muuttui,syyllinen kaikkeen pahaan oloon olinkin minä.lopulta pyysin lupaa puhua hänen omahoitajansa kanssa ja se sai hänet raivostumaan niin että laittoi kaikki hoitoasiansa salaisiksi ja kaupan päälle laittoi vielä tapaamiskiellonkin sinne.nyt en tiedä hänen asioistaan yhtään mitään vaikka asummekin avoliitossa,en tiedä diagnoosia,tosin hänen sanojensa mukaan se on minun aiheuttamani stressireaktio ja vakava masennus,en tiedä milloin hän pääsee pois tai lomille enkä tiedä mitä odottaa tulevaksi.viestit ovat välillä agressiivisia ja hän soittelee välillä uhkaavia puheluita että jos en tee niin tai näin niin soittaa milloin lastensuojeluun ja milloin mihinkin virastoon.ainoa hyvä puoli tässä on se että,hänen jouduttuaan sairaalaan olen saanut voimiani koottua,silmäni avattua viimeinkin,lukenut paljon ja etsinyt tietoa mielensairauksista,hän on kuin malliesimerkki narsistin kuvauksesta,voin vain ihmetellä miten hän sai kiedottua minut niin äkkiä valtaansa ja sokeaksi kaikelle valheellisuudelle jonka on luonut ympärilleen.aikaisempi uupumukseni on poissa,tilalla on tunne että olen vahvempi häntä,en alistu enää mihinkään enkä tee mitään vastoin tahtoani,mutta tulevaisuus on suuri kysymysmerkki,hänen tavaransa ovat kattoni alla ,hänellä on avaimet kotiin,pelottavaa ajatella että hän voi huomenna,ensiviikolla tai milloin vain kävellä kotiin muina miehinä joko kostonhimoisena tai entisenlaisenaan,kumpaakaan niistä en halua enää nähdä.tulevaisuutta en voi vielä suunnitella,ensin täytyy tietää hänen suunnitelmansa.tässä minun tarinani karsittuna raakaversiona.

[Itkevääiti]

Kiitos Tuntematontuttu, että jaoit tarinasi. Varmasti monien mielestä niin valitettavan tuttu tarina. Kaikkine syytöksineen, uhkailuineen, manipulointeineen narsisti saa todella pahaa tuhoa aikaiseksi.

Joku asiaan pehrehtynyt psykologi on sanonut, että kun kohtaa narsistin, niin pitää juosta nopeasti pakoon. Valitettavasti tätä ohjetta ei aina voi noudattaa.

Mutta kun nyt olet saanut häneen hiukan etäisyyttä ja koet olevasi vahvempi, niin ryhdy toimimaan. Ilmoita hänelle, että et halua jatkaa avolittoa ja hänen on noudettava tavaransa tiettyyn päivään mennessä. Jos hän ei tee sitä, niin siirrä ne kellariin tai johonkin muuhun lämpimään varastoon (älä missään nimessä tiloihin, missä ne voivat tuhoutua). Sen jälkeen tai ennen sitä vaihdata lukot, niin että hänellä ei ole pääsyä sinun luoksesi.

Sinulla on velvollisuudet lapsiesi suhteen ja itsesi suhteen, ei hänen suhteensa. Älä altistu enää hänen sairaalle käyttäymiselleen.

[tuntematontuttu]

Kiitos neuvoista,suurinpiirtein samalla tavalla olin ajatellut mutta on vain vaikeaa tarttua niinsanotusti härkää sarvista.Lueskelin illalla kirjoittamani tekstin ja ajattelin sen olevan melko vaillinainen ja hieman harhaanjohtava siinä mielessä että vaikka vahvuutta olenki saanut en kuitenkaan ole vielä selvillä vesillä millään tavalla.Tuntuu että olisi jatkuvassa älyllisessä taistelussa,kokoajan on mietittävä mitä seuraavaksi,mitä vastata miehen jatkuviin kirjoituksiin ja kysymyksiin.en halua enää paljastaa mitään itsestäni miehelle,olen vastannut siis samalla mitalla kuin hän on tehnyt mutta kokoajan päässä raksuttaa,onko mitään mitä hän voisi käyttää minua vastaan,sairasta mutta mahdollista.tuntuu uskomattomalta miten sokea olen ollut ja naiivi,uskoni ihmisten hyvyyteen on pahasti järkkynyt.aina olen ajatellut että hyvään vastataan hyvällä mutta elämä onkin joskus toista mieltä.huomasin myös itsestäni,että olen aina etsinyt syytä itsestäni ihmisten käyttäytymiselle,ajatellut että kun syyn selvittää ja korjaa niin asiat parantuu,olen antanut kohdella itseäni huonosti miettimättä lainkaan etten ole sitä ansainnut vaan antanut anteeksi koska aina on ollut mukamas syy tekoihin ja sanoihin.mutta edellisen asian tajuaminen helpotti kummasti oloani,vika ei olekkaan aina minussa vaan väärin tehneessä ihmisessä itsessään.nyt kun olen lopettanut tyhjään uskomisen ja pysytellyt asialinjalla kirjoitellessani miehen kanssa,on kuin tulivuori olisi purkaantumassa,mitä asiallisempi olen ja mitä vähemmän kirjoitan sitä raivokkaampi hän on,kääntää kaikki asiat päälaelleen,ottaa joka sanan loukkauksena ja arvosteluna,vaikea on käsittää itse miten toinen on sokea sanoille.helposti huomaa milloin osuu oikeaan jossain asiassa,tuloksena heti raivonpurkaus jopa miehen ääni on muuttunut.hän itse ilmoitti aikaisemmin että nyt on ero,pakkaa tavarat ja hän hakee ne kun ehtii,tein työtä käskettyä ja pakkasin kaiken valmiiski.nyt joka toinen päivä hän vaatii ratkaisua ja päätöksiä yhteiselämän suhteen aivan kuin olisi unohtanut eropuheet kokonaa,joka toinen päivä taas puheet ovat uhkaavia,syyllistäviä ja välinpitämättömiä sekä erittäin halveksuvia.tavallaan mielenkiintoista seurata kuinka hän etsii ratkaisua tukalaan tilanteeseen pystymättä kuitenkaan enää hillitsemään itseään ja samalla paljastamaan itsestään juuri sen jonka yrittää niin kovasti salata,toisaalta taas välillä iskee sääli ja ikäväkin mutta pakko päästä niiden tunteiden yläpuolelle koska niiden tunteiden avulla hän on pystynyt aikaisemmin minua ohjailemaan mielensä mukaan,hän kyllä tietää mistä narusta vetää jos tilaisuuden saa.pelottavaa on se etten tunnekkaan koko ihmistä yhtään vaikka luulin tuntevani,en tiedä mihin hän pystyy ja että pysynkö vahvana.

[Hazy]

Luin tarinasi ja varsinkin alku siitä oli pelottavaa kopiota omasta...

Katso että teet kaiken niin että sinua ei voi syyttää mistään, mutta suosittelisin miehesi tavaroiden viemistä jonnekin ihan muualle, mistä voi ne hakea jos siltä tuntuu ja vaihtamaan lukot oviin. Ja jäin miettimään kun kävin hoitopaikassa juttelemassa hoitajan kanssa miehesi tilasta, tiesitkö jo silloin hänen olevan narsisti? Tämä luultavasti olisi hyvä tuoda esiin jollain tavalla. Valitettavasti hoitopaikat eivät paranna narsismia... ne saa kulkea vapaana kunnes tekevät jotain tarpeeksi lainvastaista...

Vaikka olen todennut pikkuhiljaa tässä entisen mieheni luonnehäiriön, en osaa vieläkään "käsitellä" sitä tai häntä. Meillä on vielä ratkaisemattomia asioita ja hän toimii aivan ristiriitaisesti... jopa itseään vastaan. Suurinta tuskaa kohta puolen vuoden eroprosessin aikana on ollut se, että vaikka miten kuvittelee tekevänsä toiselle asiat helpoksi, niin aina menee väärin. Osa hänen tavaroistaan on edelleen täällä. Osan haki, ensin kieltäydyttyään ties mistä syistä hakemasta niitä. Välillä ei pitänyt olla ketään paikalla, sitten piti olla vaan tietyt henkilöt ja sitten ei taas ehtinyt. Isäni hoiti hänen kanssaan loppuun sen tavararuljanssin. Jouduin hakemaan vatsahaavaa estävän lääkityksen sinä aikana. Minulle on vaikeinta se että joudun häntä vastaan, mutta se on pakko. Hän ei ole se, mitä hän esitti olevansa. Ajattelin moneen kertaan että hänessä on kaksi puolta, sitä toista rakastin ja toista inhosin. Ajattelin tyhmänä että tämä toinen puoli voittaisi... ei todellakaan... En tiennyt tätä teoriaa ajatellessani mitään narsismista.

[tuntematontuttu]

Kiitos viestistä!
Minä uskoin sairaalanmenoon asti että ehkä kysymys on todellakin masennuksesta ja sen aiheuttamasta päihdeongelmasta.Sairaalaan en ole pitänyt yhteyttä kuin kerran ja se riitti.Puhuin hoitajalle oman versioni asioista ja pyysin ettei puhelusta kerrota mitään,hoitaja kuitenkin ilmoitti puhelustani ja seurauksena järjetön raivo hänen asioidensa urkkimisesta ja minun valehtelustani vaikkei hän saanutkaan tietää mitä olin hoitajalle kertonut.Yksin ollessani kotona etsin tietoa netistä masennuksesta ja kaikesta mahdollisesta mikä voisi vaikuttaa käyttäytymiseen ja ihmisen muuttumiseen.Törmäsin tämmöiseen sivustoon ja tuntui kuin joku olisi kirjoittanut minun elämästäni esimerkkejä :http://www.healingeagle.net/Fin/Vaknin/Alkusana.html
Nyt kun hän on sairaalassa olen miettinyt miettimästä päästyäni kaikkea mitä on tapahtunut ja en pysty millään ymmärtämään ,miten olen voinut olla nin sokea ja miten olen pystynyt keksimään kaikille hänen loukkauksilleen ja teoilleen jonkun syyn mikä aiheutti ne.Miten ovelasti hän sai kaiken käännettyä aina jollain tavoin minun syykseni itseni sitä edes tajuamatta,ihan hullua miten minua joka olen suht järkevä hoitoalalle koulutettu ihminen pystyttiin sumuttamaan niin räikeästi.Jos olin töistä väsynyt,hän sai minut tuntemaan syyllisyyttä sitäkin koska hänellä sitä vasta tylsää ja väsyttävää oli kotona ollut kun ei ole töitä eikä tekemistä.Minun piti lähteä hänen kanssaan kesällä metsään aina töiden jälkeen vaikka olin muutenkin päivän töistä väsynyt,hän ei voinut käsittää että ihminen pystyy väsymään vaivaisesta 8 tunnin työpäivästä.Hän mennä viuhtoi minne halusi mutta kun muutaman kerran ehdotin että haluaisin mennä vaikka tanssimaan ,hän syyllisti minua,että olen aina vaatimassa jotain ja vieläpä niin tyhmiä asioita.Hän salaili asioita viimeiseen asti ja tekee niin vieläkin,jos vaadin selitystä johonkin,hän käänsi aina asian niin päin että minulla on salattavaa koska joka epäilee toista sillä on aihetta itse salailuun.Usein suuttuessaan hän haukkui minua pahimmaksi naispuoliseksi narsistiksi minkä koskaan oli tuntenut,nyt tajuan että niin hän koki asian koskei saanut haluamaansa huomiota tarpeeksi.Hän tuntuu olevan kaiken yläpuolella ja kaikessa paras,hänen suuttuessaan olen kuullut kauheita kostoajatuksia entistä vaimoa kohtaan,ajatuksia mitä hän tekisi jos ottaisin joskus toisen miehen,että halutessaan hän pystyy mihin vain,miten hän tuntee pahoja ihmisiä mitkä voivat vaikeuttaa elämää milloin vain,juttuja on tullut niin paljon ja toinen toistaan pahempia jotkut tosin naurattavatkin uskomattomuudessaan.Välillä olin niin uupunut ja vaarassa sairastua masennukseen kaiken syyllisyydentunteiden ja ylisuorittamisen takia,mikään ei riittänyt tai kelvannut,mitään en tehnyt kunnolla,oikein tai ajallaan(hän asetteli kummallisia aikarajoituksia asioille),hän piinasi käytöksellään usein olemalla huomaamatta minua päiviin,katseli lävitseni ninkuin olin ollut näkymätön siihen asti että itkin vain huonoa oloani,silloin hän muuttui "entisenlaisekseen",lohdutti ja piti hyvänä,kehoitteli hakemaan apua masennukseen ja varsinkin lääkitystä pahaan oloon.Lähes näihin päiviin saakka taistelin mielessäni,että jospa kuitenkin saisin hänen muuttumaan semmoiseksi kuin hän oli rakastamalla ja auttamalla häntä pääsemään yli menneisyyden taakastaan,hyvät ja kauniit asiat yrittivät liikaa vallata päätäni ja varsinkin sydäntäni yrittäen unohtaa kaiken sen paskan minkä hän aiheuttanut,mutta tiedän etten pysty enää leikkimään tätä leikkiä,tuntuu kuin olisin hiiri jolla kissa leikkii aikansa ennenkuin hotkaisee sen suihinsa.Tämä kaikki vaikka hirveää on ollutkin kauniita asioita unohtamatta on kuitenkin saanut silmäni avautumaan elämästäni muutenkin,olen tajunnut selvän kaavan ihmis-suhteissani,ikuisessa hyväksynnän etsimisessä ja riittämättömyydentunteissani olen antanut kohdella itseäni huonosti etsien aina itsestäni vikaa antaen kohdella itseäni huonosti ja antanut anteeksi asioita joita ei pitäisi edes tapahtua minkäänlaisessa parisuhteessa.minäkin olen yrittänyt tehdä kokoajan asioita miehelle helpommaksi mutta olen saanut kuulla olevani vain marttyyri tai äiti teresa joka auttaa ihmisiä vain sen takia että saisi kehuskella ihmisille teoistaan.Minun kohdallani vaikeudet tekivät minusta lopultakin vahvemman ,löysin itsestäni voimaa jota en tiennyt olevankaan,hyväksyin lopultakin itseni ja tiedän olevani hyvä ihminen riippumatta miehen puheista.Olen huomannut että kirjoittaminen auttaa purkamaan mieleen kasaantuneita asioita ja olen kirjoittanut elämästäni miehen kanssa paljon ihan senkin takia etten unohtaisi,että kun ikävä kasvaa isoksi niin voin muistuttaa itseäni lukemalla siitä miksi emme voi koskaan elää yhdessä.Surullisinta on huomata että ihminen mille annoin kaikkeni,paljastin itsestäni niinkin paljon,jonka eteen tein lähes mitä vaan,jota rakastin täydestä sydämestä,olikin vain harhaa,tyhjä kuori,mies jota ei ollutkaan.Olen varautunut nyt henkisesti siihen,että vaikeuksia on vielä tulossa,en tiedä millaisia ja milloin mutta olen varuillani.Olen säästänyt kaikki viestit,tallettanut hänen sähköpostinsa sanasta sanaan ,myös omat vastaukseni niihin, todisteeksi-toivottavasti ei mitään varten,hieman pelkään kuitenkin joten haluan että jos jotain sattuu niin asiat tulevat ilmi oikeassa muodossaan eikä hänen vääristeleminään.olen kertonut töissä yhdelle luotetulle ihmiselle asioista,samoin minulla on hyvä ystävä jolle olen saanut purkaa mieltäni ja joka on auttamaan näkemään asiat realistisesti ulkopuolelta katsottuna,oma totuus ei aina ole se ainoa,meillä on sokea piste omalle itsellemme,emme nää sitä muut meissä näkevät.mitä enemmän väärinkäytökset tulevat päivänvaloon,sen helpompi on saada apua ja sitä myöten ratkaisua.

[Hazy]

Koita jaksaa!! Olen itse käyttänyt samoja apukeinoja selviämiseen, kirjoittanut, puhunut ystäville ja sukulaisille. Osa jopa on nähnyt tilanteen jo ennen minua. Se on kauheaa miten vieläkin minua pelottaa se, että entinen mieheni saa silti minut näyttämään huonolta tai muulta kuin olen. Toki hän jo suhteen aikana minua kanssa soimi siitä että miten en joko ajatellut itseä tarpeeksi tai sitten katselin muita, tai sitten en käynyt missään ja vaikka kävin vain kaupassa, niin minua katsottiin välillä kummasti ja alettiin esittämään kysymyksiä että tapahtuiko siellä ulkona jotain? Näitkö ketään? Ja välillä olin liian laiha, liian lihava, en urheillut tarpeeksi, urheilin liikaa, söin liikaa tai liian vähän... Ja kun kyllä niitä siinä suhteen aikana tajusi, mutta jotenkin sitä sivuutti sellaiset. En tiedä. Olisiko pitänyt jotenkin tajuta aiemmin.. en tiedä..

On vielä paljon asioita järjesteltävänä ja kaikki on, niin... minun syytäni. Hänessä ei ole mitään vikaa. Minä olen keksinyt päästäni asioita, minä haastan riistaa ja tuo... että jotkut asiat saavat jopa nauramaan kun ovat niin älyttömiä.. niin kauheaa mutta niin totta. Ja se, että on itse luottanut toiseen ja siihen että toinen oikeasti rakastaa ja kun sen tajuaa, että ei toinen ole missään vaiheessa edes välittänyt, se tuntuu fyysisenä kipuna. Niin ja tuokin oli samaa minun elämässäni, että minut hän passitti masennuksesta terapeutille ja sain masennuslääkkeet. Tänä päivänä tiedän ja tunnen itseni jo paremmin, niin en usko että omalla luonteellani on mahdollista edes sairastua oikeaan masennukseen. Järki kyllä menee kun missään ei ole mitään järkeä ja väärät "syytökset" ja valheet satuttavat aivan oikeasti fyysisenä kipuna. Tällä hetkellä pelkään että kun tämä on ohi, miten minun sitten käy? Tuleeko oikeasti joku romahdus? Olen jaksamisen äärirajoilla. Minun entinen mieheni on välillä ollut itse sanonut välillä että pitäisiköhön hänen menneä puhumaan jollekin (terapeutille). Ei ole kumminkaan koskaan mennyt, vaikka on välillä ollut työttömänä ja istunut pimeässä päivät pelaamassa.. ja sitä on itse hölmänä jotenkin odottanut että toinen voisi vaikka laittaa välillä ruokaa tai siivota.. hah... Ja tosiaan kun siitä on sanonut, niin kummalisesti se asia aina kääntyi itseä vastaan..

Kuinkahan paljon tällaisia ihmisiä on tässäkin maassa ihmisten elämiä pilaamassa =,( kun yksikin usein pilaa useamman elämän...

[tuntematontuttu]

Pakkohan se on koittaa kokoajan eteenpäin pyristellä vaikka välillä tuleekin olo,että miten paljon olisi helpompi luovuttaa ja taipua toisen vaatimuksiin,ei jaksaisi enää riidellä mistään.Suurimman osan aikaa kuitenkin on hyvä olo kun on itsensä herra,kukaan ei tällä hetkellä painosta,ahdista,syyllistä kotona,yksinäisyys ja hyvien hetkien muistelu kuitenkin ahdistaa välillä suunnattomasti.Vaikka kirjoituksissani olen kertonut vääryyksistä niin ei elämä kokoaikaa semmoista ollut,sen takiahan tämä onkin niin vaikeaa kun muistaa myös hyvät asiat.Tuttu tunne tosiaan tuo että kaikki on minun vikaani aina,siltä minustakin rupesi tuntumaan koska asiat aina kääntyivät niin, että jos MINÄ olisin ymmärtänyt tehdä tai jättää tekemättä,käyttäytyä niin tai näin,ymmärtää ja tukea häntä kaikessa,joustaa ja tehdä kompromisseja jotka aina olisit olleet kuitenkin hänen päättämiään,ottaa riskejä samantien miettimättä seurauksia,olla iloisempi niinkuin alunperin olin,kuunnella häntä ja noudattaa hänen ohjeitaan jne-niin kaikki olisi hyvin-hänen mielestään.Riidat on aina hänen mielestään minun aiheuttamiani,vääristelen hänen sanojaan,en ota häntä koskaan todesta,liioittelen ja välillä olen alemmalla tasolla koska en ymmärrä hänen puheitaan,puheita jotka eivät sisällä oikeastaan mitään .Uskomatonta miten ihminen voi olla välillä niin lempeä,hauska ja rakastettava ja seuraavassa hetkessä kylmä,tunteeton täysin tuntematon.Mies on nyt soitellut muutamana päivän ja saanut minut ahdistumaan heti,hän puhelee niinkuin mitään ei olisi sattunut,ettei olisi mitään pahaa sanonutkaan,ihmettelee vain puhelimessa olenko minä tehnyt jotain salattavaa tai väärää koska olen niin hiljainen enkä pidä häneen itse yhteyttä.Tosiaan välillä tulee epätodellinen olo tästä kaikesta,tuntuu kuin olisi sivustakatsoja omassa elämässään,että olisi keskellä näytelmää jossa vaihdellaan roolia lennossa.Minä olen aina ollut erittäin sosiaalinen ja liiankin avoin ihminen mutten koskaan ole joutunut tämmöiseen henkiseen karuselliin,en tiennyt että ihmistä voidaan käyttää "polttoaineena".Minä luulen että kun kaikki on sinun kohdaltasi ohi,alun helpotuksen jälkeen varmasti tuleekin jonkunlainen romahdus,sitä pelkään ja odotan itsekkin mutta tiedän että selviän siitäkin ja niin selviät sinäkin.Ihminen on vahvempi kuin luulee olevansa,vaikeassa elämäntilanteessa on pakko jaksaa mutta kun elämä helpottuu,suojakilvet tipahtavat maahan ja saa viimein olla uupunut,luovuttaa hetkeksi kootakseen ajan kanssa voimia ja ajatuksia.Voimia paljon sinulle Hazy!

[Hazy]

Kiitos voimasanoista.. ne tulivat ja tulevat todella tarpeeseen. Huomasin perjantaina että vaikka kuvittelee että on päässyt jo yli "hyvistä" muistoista, ne kaikessa ristiriitaisuudessa nousivat todella hajottaen pintaan erehdyttyäni kävelemään ja puhdistamaan ajatuksia paikkaan missä olimme tavanneet useasti käydä myös yhdessä. Siinä on pää kovilla kun on täysin kosketuksissa tällä hetkellä sen täydellisen välinpitämättömyyden ja syyllistämisen keskellä ja sitten yhtäkkiä itselle tärkeä rauhoittumisen paikka onkin pilalla... On jotenkin semmoinen olo, että kaikesta selviäminen vaatii itseltä sen että pääsee kaikesta kauas myös fyysisesti.
Niin ja sen huomasin taas olevan niin samaa kuin minulle on tehty useasti... minua syyllistettiin (hänen mukaansa hän ei syytä ketään, niin eikä riitele) samoin: "olenko minä tehnyt jotain salattavaa tai väärää kun... sitä sun tätä. Ja minähän olin välillä aivan vainoharhainen siitä mikä hänet voi saada syyttelemään minua. Yleensä ne olivat niin absurdeja asioita että ei osannut kuin jäädä suu auki toljottamaan ja alkuaikoina suusta saattoi kuulua pieni naurun tapainen kysymys eh??.. Värjään mm. itse hiukseni ja minulla on aina ollut, ja on edelleenkin kaksi pyyhettä roikkumassa itselle... Sitä asiaa vatvottiin useasti uudelleen.. aivan käsittämätöntä... Niin ja välillä jos laittoi itsensä nätiksi kun lähdettiin ulos, niin sen tarvi olla jonkun toisen takia tehtyä ja jos en sitten laittautunut niin sitten meiltä oli kuulemma kipinä hävinnyt... näitä tällaisia asioita on niin paljon että osan olen täysin ohittanutkin.
Niin ja voimia sinullekin!!! Tulet niitä vielä tarvitsemaan!!! Pakko uskoa vain että elämä vastaa alkaa kun pääsee tuommoisista suhteista ja ihmisistä eroon... ja yli joku kaunis päivä..

[tuntematontuttu]

Minäkin huomaan välillä hiljaisina hetkinä ajautuvani hyviin muistoihin ja huomaan myös silloin ahdistuvani paljon enemmän,pakko "ravistella" itseään ja ajatella kaikkea sitä huonoa ja ahdistavaa mitä hän on saanut aikaan.Lueskelin aiemmin syksyllä kirjoittamiani tekstejä ja runoja,valtavan huono olo on ollut jo silloin minulla vaikka sen sainkin aina välillä sivuun työnnettyä,hyvät hetket olevinaan välillä hyvittivät kaiken ja niiden avulla jaksoi taas eteenpäin mennä,vähän niinkuin kukka joka pysyy juuri ja juuri elossa kun sille antaa silloin tällöin tilkan vettä.Eilen laitoin miehelle viestiä ja sanoin että hänessä on narsistisia piirteitä paljon,odotin että hän suuttuisi tai kysyisi edes miksi ajattelen niin mutta hän vain sanoi loukkaantuneena minun olevan ainoa ihminen koskaan, joka on niin sanonut ja jätti asian sikseen.Kerroin miksi olen sitä mieltä ja hän keksi kyllä joka asiaan vastauksen vaikkakin välillä sotkeentuikin ajatuksissaan.Mielenkiintoista on se ,että hän on erittäin älykäs ja tietää paljon asioista,mutta jos puheeksi tulee joku hänelle epämiellyttävä asia,hän heittäytyykin tyhmäksi eikä ymmärrä ollenkaan mistä on kyse,tajuan toki että kyse on ajan ostamisesta sopivan selvityksen löytämiseksi.Mutta keskustelu oli tavallaan minulle helpottava siinä mielessä, koska nyt tiedän ettei hän tule muuttumaan eikä halua tosissaan apua,minä en häntä pysty pelastamaan itseltään mutta itseni pystyn.Tajusin että minun ei tarvitse kantaa syyllisyyttä hänen "huonosta "olostaan,hän tekee valintansa itse.Alussa ajattelin etten selviä ilman häntä mutta nyt mietin mihin häntä oikein tarvitsisin,pystyn tekemään kaiken itse niinkuin tein koko yhdessäoloaikammekin ja jos johonkin en pysty,niin aina voi pyytää apua ystäviltä,sukulaisilta..en halua "maksullista "rakkautta jota jaellaan säännöstellen sen mukaan teenkö oikein vai väärin.Haluan elää ilman syyllisyyden taakkaa olkapäillä,tehdä asioita arvostelematta ja kysymättä lupaa,viettää aikaa ihmisten kanssa niin läheisten kuin uusienkin ihmisten,haluan hengittää tuntematta tukehtuvani,tähän kaikkeen minä pystyn kun pysyn vain vahvana,en anna enää itselleni lupaa langeta hänen verkkoonsa.laitan tähän Jesse Kaikurannankehän,laulu tuntuu kertovan meiän elämästä:http://www.youtube.com/watch?v=jr2eJQHX-uk

Muista Hazy,sinulla on oikeus ja velvollisuus pitää itsestäsi huolta,tehdä niinkuin haluat,kukaan ei voi päättää millainen sinun tulee olla tai miten ajatella,sinä olet sinä ja semmoisenaan ainutkertainen ja paras mahdollinen itsesi,sinä saat meikata,mennä minne haluat,nähdä ihmisiä,omata mielipiteitä,taivaltaa elämässä eteenpäin tuntien surua,iloa,rakkautta,vihaa,mikään niistä ei ole väärin!Anna nyt mahdollisuus itsellesi,olet varmaan antanut miehellesi mahdollisuuksia toinen toisensa perään,nyt on sinun vuorosi!!

[tuntematontuttu]

Päivät on ikäänkuin pysähdyksissä koska en tiedä yhtään mitä tapahtuu,hiljaisuus on laskeutunut verhon lailla enkä tiedä kumpi on pahempi,yhteydenpito vai tietämättömyys toisen ajatuksista ja tekemisistä.Vaikka viestit ja puhelimessa puhuminen ahdistaakin niin silloin kuitenkin pysyy edes jollain tavalla kärryillä toisen aikomuksista ja olotiloista vaikkakin sanoihin en voi enää luottaakaan.Ajatuksissa pyörii elokuvan tavoin vain mitä kaikkea on tapahtunut,välillä tunnen suurta häpeää että olen antanut jonkun ihmisen kohdella kaltoin itseäni,etten ole tajunnut rakkaudenkaipuussani mitään varoitusmerkkejä ajoissa,että olen uskonut semmoiseen mitä ei ole edes olemassa.Löysin aiemmin kirjoittamiani runoja joissa kuvastuu kaikki se ahdistus mitä koin ja jatkuva syyllisyys:

SAIT MUT TUNTEMAAN,
ETTEI MUSTA MIHINKÄÄN OLISIKAAN,
EN KOSKAAN PYSTYISI HALUAMAKSESI MUUTTUMAAN.

SAIT MUT TUNTEMAAN,
ETTEN ÄIDIKSI,ESIKUVAKSI SOPISIKAAN,
RAKASTAMALLA LIIKAA PILAISIN HEIDÄT VAAN.

SAIT MUT TUNTEMAAN,
ETTEN MIHINKÄÄN PYSTY,MITÄÄN OSAAKKAAN,
VOIMANI,HYVYYTENI OLEN KUVITELLUT VAAN.

SAIT MUT TUNTEMAAN,
ETTEN ITSENÄNI KELPAAKKAAN,
KUINKA HUONOKSI SE SAIKIN ITSENI TUNTEMAAN.

SAIT MUT TUNTEMAAN,
EPÄVARMUUTTA TULEVAAN,
TAAKAN HARTEILLANI KASVAMAAN,
PELOSTA ETTEN ENÄÄ KELPAAKKAAN,
ETTEN RAKKAUTES ARVOINEN OLEKKAAN.

MIKSI VIRHEITÄ MUSTA ETSIT VAAN,
EIKÖ MITÄÄN HYVÄÄ OLE ENÄÄ OLEMASSAKAAN?
PALA PALALTA HAJOAN,
YÖHÖN SYNKKÄÄN VAJOAN
MISSÄ TUNNISTA EI ENÄÄ EDES VARJOAAN.



EI NIINKÄÄN HYVÄ IHMINEN,
OLLUT HÄN TURHANPÄIVISINE KYSYMYKSINEEN.
AUKAISI AINA SUUNSA,
KUN HILJAISUUS OLISI OLLUT KULTAA.
SAI SANOILLAAN AIKAAN MYRSKYN JA TULTA.
VÄSYMYKSESTÄ VAI TYHMYYDESTÄ LIE JOHTUNUT,
KUN EI ETUKÄTEEN SEURAUKSIA POHTINUT.

EI NIINKÄÄN HYVÄ IHMINEN,
OLLUT HÄN KUVITELTUINE VAISTOINEEN.
LUULI TUNTEVANSA MERKIT AHDISTUKSEN
KUULI KORVISSAAN VAIN SYNKÄN HILJAISUUDEN,
TUNSI SYYTÄ TIETÄMÄTTÄ OLEVANSA SYYLLINEN.
NIIN KAI EI TUNNE HYVÄ IHMINEN.

MITEN HÄN SAI AIKAAN KAIKEN SEN?

näitä lukiessa huomaan nyt,että alitajuntaisesti olen jotenkin tiennyt ettei kaikki ole niinkuin pitäisi,mutta en vain ollut aikaisemmin valmis näkemään totuutta!