Tutustuin kolme kuukautta sitten itseäni reilusti nuorempaan mieheen. Olen itse sosiaali-ja psykiatarinanammattilainen ja hän ” tuntui tutulta ” ensi tapaamisesta lähtien. Ihastuin, suorastaan hullaannuin häneen melko nopeasti ja hän antoi ymmärtää olevansa erittäin onnellinen kanssani. Hän puhui ystävilleni ja lapsilleni kauniisti minusta ja miten hänen elämänsä oli parantunut tavattuaan minut. Tapaamiset ja yhteydenotot sujuivat aluksi aina hänen ehdoillaan. Erakko kun kertoi olevansa.
Pian suhteemme ongelmaksi ainakin minun mielestäni muodostui se että itse halusin toisiimme sitoutunutta suhdetta ja hän sanoi suoraan haluavansa lapsia. Lastensaamiseen olen liian vanha. Niin ja tämä mies on kaikenlisäksi lestaadiolaisperheestä eikä ole seurustellut kovinkaan mainittavaa ajanjaksoa aiemmin. Mitä enemmän olen ollut häneen yhteydessä, sitä enemmän hän vetäytyy. Mutta sama on myös toisinpäin. Olimme pari viikkoa ilman yhteydenpitoa ja oli suorastaan ”hulluna” minuun. No tulipa tästä sekava kirjoitus. Tiedän etten saa tästä suhteesta sitä mitä itse haluaisin; yhdessäoloa rakkaan ihmisen kanssa, mutta silti en pysty jättämään häntä taakseni. Tunnen saaneeni hänen pahan olon itseeni kun taas hän on voimaantunut ja voi jatkaa matkaa eteenpäin.
Apua
Valvojat: Purple, NinniAnniina
Alueen säännöt
Keskustelufoorumin ylläpitäjä (Narsismin uhrien tuki ry) ei ole vastuussa foorumin sisällöstä, vaan jokainen kirjoittaja vastaa oman viestinsä sisällöstä.
Asiaton tai loukkaava kirjoittelu keskustelupalstalla tai yksityisviestein ei ole sallittua. Mikäli joudut loukkaavan kirjoittelun kohteeksi tai huomaat sellaista, tee siitä ilmoitus valvojille.
Asiattomasta tai toisia loukkaavasta viestityksestä seuraa varoitus. Mikäli varoituksen jälkeen häiriköinti jatkuu, käyttäjä poistetaan keskustelufoorumista. Ylläpidolla on oikeus sulkea törkeästi käyttäytyvän kirjoittajan käyttäjätunnukset ilman varoitusta. Toisten kirjoittajien ala-arvoinen nimittely ja haukkuminen johtaa välittömästi käyttäjätunnuksen poistoon.
Yritysten, yhteisöjen sekä henkilöiden nimien mainitseminen kirjoituksissa on kiellettyä. Keskustelu käydään yleisellä tasolla, voidaan puhua ”esimiehestä, alaisesta tms” nimiä mainitsematta. Henkilöt ja organisaatiot eivät saa olla tunnistettavissa kirjoituksesta. Säännön rikkomisesta seuraa kirjoituksen poisto sekä varoitus.
Tekstin suora kopioiminen muista julkaisuista on kiellettyä. Viestit, joihin on kopioitu koko artikkeli tai pitkä lainaus, poistetaan.Linkit ja sitaatit ovat sallittuja. Toisilta sivustoilta löydettyjä tekstejä saa siteerata omassa tekstissä kohtuullisesti, kunhan mainitsee lähteen. Muistathan,että sanoituksia, runoja ym. suojaa tekijänoikeus, laista tarkemmin http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1961/19610404.
Keskustelujen linkittäminen toisille foorumeille ei ole suotavaa foorumin luonteen vuoksi.
Foorumin tekstejä ei saa kopioida tai käyttää opinnäytetyön, artikkelin tai muun julkaisun materiaalina ilman lupaa. Aineiston keruuta varten, ota yhteys ylläpitoon, sillä jokaiselta kirjoittajalta pitää saada suostumus erikseen.

-
Jumissa
- Viestit: 20
- Liittynyt: 29 Loka 2017, 16:51
Re: Apua
Kokemusta ei ole lestadiolaisesta,mutta reilusti nuoremmasta on. Hän oli yleisesti vastaan kaikkia uskontoja( välillä kyllä ihan kaikkea muitakin elämänalueita) ja vain hänen mielipiteensä olivat oikeita.
"Huvittavinta" oli mm. Se, että hän alkoi inhota erästä hyvänä pitämätään bändiäkin, kun minäkin sitä aloin ihan vapaaehtoisesti kuunnella.
"Huvittavinta" oli mm. Se, että hän alkoi inhota erästä hyvänä pitämätään bändiäkin, kun minäkin sitä aloin ihan vapaaehtoisesti kuunnella.
-
Jumissa
- Viestit: 20
- Liittynyt: 29 Loka 2017, 16:51
Re: Apua
Lisäyksenä vielä, että hyvin sama kaava muutoin suhteen alussa, lukuunottamatta halua lapsensaannista ( hänellä on lapsi aiemmasta suhteesta)
Se "oman ajan "tarve oli vertaansa vailla n. 4 kk.n jälkeen seurustelun aloituksesta. Ja jatkui hamaan loppuun saakka , lähes 2 on-offia jatkettiin, kunnes onnekseni ehkä järkinnyin, enää ei mene läpi ne lupaukset , mitä suoltaa , kun yrittää vieläkin ajoittain vakuuttaa, kuinka tärkeä hänelle olen.
Haluaisin nähdä ensin niitä näyttöjä lupausten täytäntöönpanosta vähintään vuoden ajalta ennenkuin uskoisin. Voisi vaikka aloittaa sillä kaljan juonnin vähentämisellä/ lopettamisella. ....