"Narsistin puoliso on lähes poikkeuksetta joskus provosoitunut puolisonsa itsekkäästä käyttäytymisestä ja ”antanut takaisin samalla mitalla”, kostanut ja siten mennyt samalle tasolle kuin narsisti ja hän voi kantaa siitä syyllisyyttä ja häpeää. Narsisti puolestaan ei tietoisesti häpeä tai kanna syyllisyyttä, vaan yleensä syyllistää toista osapuolta, eikä koskaan päästä tätä hampaistaan yhdenkin virhesuorituksen tai ylilyönnin tai maltin menetyksen tapahduttua."
Meillä oli just tuollaista. Minä tempperamenttisenä ja en varmaankaan ns. tyypillisenä narsistin uhrina (helposti alistuva jne) reagoin usein ja vahvasti narsistin kummalliseen käytökseen ja jälkikäteen kaduin aina ihan hemmetisti.
Mikä järkyttävää sinänsä ja minkä kanssa joudun työskentelemään edelleen on se, että narsistin kanssa minun käyttäytymiseni oli ajoittain todella outoa ja karmeaakin..
Kerran muistan, kun myönsin hänelle tehneeni hänelle todella tökerön tempun (yhden katoamisen jälkeen raivopäissäni), niin hän ensin antoi anteeksi ja tunsin oloni huikeaksi. Että joku voikin olla niin ihana ja ymmärtäväinen, vaikka MINÄ olin ollut niin kamala (!!).. No, myöhemmi sitten jonkun toisen "kriisin" yhteydessä kun tuli asiasta puhetta ja mainitsin, että minä sentään olin rehellisesti kertonut tökeröstä teostani niin narsisti vastasi siihen, että pitäisikö siitä joku palkinto saada? Se siitä anteeksiannosta sitten.
Ainakin minä olin suhteessa, jossa toinen osapuoli oli jumalattoman tuomitseva minua kohtaan. Mutta omia virheitään ei nähnyt paitsi "hyvinä hetkinä", kun oli ilmeisesti taas vailla jotain, mitä minulta pystyi saamaan..