Neuvoton

[Awake]

Ja missä kohtaa tiesitte että pitää lähteä? Että se on enemmän oikein kun jääminen.

Ja onko ketään joka on päättänyt jäädä ja pystyvät elämään tyydyttävän elämän narsistin kanssa?

Olisi kiva kuulla teidän ajatuksia

Tuopa onkin hyvä kysymys. Miten paljon sitä jaksaa ja kestää. Siinä kohtaa kun tietää, että ei enää halua olla kaltoin kohdeltu. Alkaa kunnioittamaan ja arvostamaan itseään, eikä enää hyväksy huonoa kohtelua.

Itse olen kahden vaiheilla. Kun niin paljon on hyvääkin suhteessamme. Mutta nyt olen sen verran löytänyt vahvuutta, että jos alkaa samanlaiseksi kuin ennen, niin sitten en kyllä enää katso.
[/quote]

Mulla oli myös suhteessa kertoja, jolloin vaan lähdin menemään (ja tätä lähtemistä käytettiinkin sitten myöhemmin mua vastaan, tyyliin "taas sä lähdet, no mee sit jo") syynä entisen poikaystäväni draaman luonti tyhjästä ja kaikki riidat, joiden lopputuloksena aloin pikkuhiljaa murentua sisäisesti. Mua syytettiin asioista, joita en ole tai ole tehnyt ja se loi omassa päässäni ajatuksen "olenko mä oikeesti tehnyt / sanonut noin?" ja myöhemmin kyseenalaistamaan omaa mielenterveyttäni.

Mä päätin, että nyt se loppui erään tekstiviestiketjun yhteydessä. Exä oli kaupassa ostamassa jotain, mitä tarvitsin ruoanlaittamiseen ja alkoi syyttää mua siitä, etten kirjoittanut hänelle tarpeeksi nätisti. Kyse oli siis normaalista tekstiviestittelystä, jossa pyysin häntä tuomaan mukanaan tietyn elintarvikkeen.

Kun viestittelystä alkoi hänen puoleltaan kehkeytymään riita ja asia alkoi saamaan siihen kuulumattomia piirteitä, keitti mulla yli. Otin tavarani ja lähdin hänen asunnostaan pois enkä enää palannut takaisin.

Viikko eromme jälkeen hänellä olikin jo uusi "tyttöystävä", vaikka paria viikkoa aiemmin vannoi rakastavansa ainoastaan mua ja ettei osaa elää ilman mua.

[krassi]

Mielenkiintoinen kysymys, voiko naŕsistin kanssa elää tyydyttävää elämää? Minun on vaikea uskoa siihen.

Kerron tarinan, jonka olen kuullut ja joka on totta. Kerran eräässä narsismia käsittelevässä keskustelutilaisuudessa oli minulle hyvänpäivän tuttu aviopari. Pariskunnan mies sanoi, että hän tietää olevansa nsrsisti. Molemmat aviopuolisot vakuuttivat, että heidän liittonsa toimii, koska ovat tietoisia narsismista.

Vuosia myöhemmin tapasin kyseisen narsistisen aviomiehen. Hän sanoi heidän eronneen ja ex-vaimolla on vaikeita mielenterveysongelmia.

Mies käy terveydenhoito-oppilaitoksissa kertomassa nsrsismista. Mielestäni hänen käytöksensä on edelleen hankalan narsistista. Hän kehuu sillä, että pystyy myöntämään narsisminsa. Käytös siis ei muutu, vaikka tietää ongelmansa.

[Jasmiini]

Narsistin kanssa varmaan pystyy elämään hyvää elämää ensimmäiset vuodet, mutta kun normisuhteessa tulee arki, sitoudutaan toiseen sen alkuhuuman jälkeen ei se narsistille riitä. Narsisti elää draamasta, tarvitaan lisää poweria ympärille. Ja narsisti ei pysty huomioimaan toisen tarpeita, ei välitä enää niistä ja alkaa pettämään jne. Osa narsisteista tietää olevansa niitä, mutta narsismia ei pysty poistamaan ihmisestä niinkuin vaikka korvatulehduksen voi parantaa. Narsismi on ja pysyy, ja se tekee elämästä raskasta. Liian raskasta. Narsismi on persoonallisuuden häiriö, niin kummalliselle kun se meistä voi tuntuakin että toinen ei ymmärrä tekevänsä pahaa koko ajan toiselle. Tai ei pysty muuttamaan toimintaansa.

[MariaS]

Minunkin narsisti yritti parantaa tapansa, sitä kesti yhden kevään ja kesän.

[Venica]

Kyllä vain iän myötä pahenee

[missmyway]

Minä jossain vaiheessa pidin yhtenä vaihtoehtona narsismin kanssa elämistä. Siis tiedostaen, mitä kaikkea narsisti on, mutta että hyväksyisin sen. Oma kokemus on, että ei se tuo mitään hyvää, vain lisää pahaa oloa. Tunnet olosi entistä enemmän arvottomaksi.

Vaikka narsistin piirteet hyväksyisi, hänen käytöksensä ja tekonsa eivät häviä mihinkään. Kuten joku hyvin kuvasikin, narsisti (ainakin "oma" narsistini) kyllästyy helposti. Normaali elämä tai parisuhde ei koskaan riitä. Ehkä hetken, sitten on saatava jotain muuta tunteakseen olevansa elossa. Ja tämä on vain yksi asia ja piirre. Kyllähän jotkut valitsevat elämän ikuisen pettäjän kanssa, ikään kuin sulkevat silmänsä. En usko, että niin voi koskaan oikeasti olla onnellinen. Hyväksyä, että toinen satuttaa sinua jatkuvasti, tietäen satuttavansa.

[Nappi3]

Minä jossain vaiheessa pidin yhtenä vaihtoehtona narsismin kanssa elämistä. Siis tiedostaen, mitä kaikkea narsisti on, mutta että hyväksyisin sen. Oma kokemus on, että ei se tuo mitään hyvää, vain lisää pahaa oloa. Tunnet olosi entistä enemmän arvottomaksi.

Vaikka narsistin piirteet hyväksyisi, hänen käytöksensä ja tekonsa eivät häviä mihinkään. Kuten joku hyvin kuvasikin, narsisti (ainakin "oma" narsistini) kyllästyy helposti. Normaali elämä tai parisuhde ei koskaan riitä. Ehkä hetken, sitten on saatava jotain muuta tunteakseen olevansa elossa. Ja tämä on vain yksi asia ja piirre. Kyllähän jotkut valitsevat elämän ikuisen pettäjän kanssa, ikään kuin sulkevat silmänsä. En usko, että niin voi koskaan oikeasti olla onnellinen. Hyväksyä, että toinen satuttaa sinua jatkuvasti, tietäen satuttavansa.

Minulla on samanlainen kokemus. Hetken voi yrittää hyväksyä tilanteen ja uskoa, että kun tietää, mistä on kysymys, olisi siihen helpompi suhtautua 'oikein' ja elämä jotenkin tasaantuisi. Tieto kuitenkin on koko ajan takaraivossa, että tämä ei pääty hyvin, koko ajan odottaa sitä seuraavaa katastrofia, ja on tunne, että pettää itseään, omaa sisintään. Itsellä ei sitten kuitenkaan ole voimat viime kädessä riittäneet siinä keinulaudalla tasapainottelemiseen. Olen säikähtänyt, kun olen huomannut, kuinka valtavasti sisälläni on puhdasta vihaa, jota en ole koskaan saanut ilmaista. Se taitaa olla aika huono pohja jatkaa elämää yhdessä. Ja kun niitä loukkauksia, epäoikeudenmukaisia syytöksiä, ristiriitaisia viestejä, raivonpuuskia ei pysty mitenkään unohtamaan, vaikka kuinka kovasti yrittäisi. Mieli muistaa, ja keho muistaa. Vaikka koskaan ei olisi lyöty, sekin, että sillä uhataan, vie pois todellisen yhteyden. Pelkoa ei rakkaudessa ole.