- Hänen tullessa kotiin, laukkuni eri paikassa kuin normaalisti (tuli itse juhlista kun taas minä olin ollut koko illan kotona)
- Tulitikkuaski väärässä paikassa, kumpikaan ei polta (oli sen vielä itse siihen nostanut, mutta ei muistanut asiaa)
- Kaupassa kestää normaalia pidempään
- Silmäpeli vieraan miehen kanssa juhlissa (tuo mies todella vilkuili minua jatkuvasti, häiritsi itseäkin ja minä sivusilmällä välillä katsoin että taasko se tuijottaa, kai se sitten on flirttailua)
- Koskin miespuolisen kaverin reittä miehen edessä (itse en koko tapahtumaa edes rekisteröinyt, liekö edes tapahtunut oikeasti)
- Puhelin jäänyt pitkän kauppareissun ajaksi autoon ja puhelin paikantunut muutama sata metriä sivuun paikasta. Ei auttanut vaikka useita kuitteja ostoksista tuolta ajalta, ei edes halunnut katsoa niitä.
- Risteilyllä kavereiden kanssa off-vaiheessa ja olin hytissä johon tulivat kaikki, jotka eivät juoneet alkoholia ja siinä porukassa oli myös miehiä
- Työpaikan illanistujaisten jälkeen löysi pikkuhousujeni ulkopinnalta jonkin 1mm likaklöntin, joka hänen mielestään oli spermaa
- Tutki puhelimeni muutamaan otteeseen, koska olen niin epäilyttävä. Hänen yksityisyyttään ei saanut loukata, koska hän on niin luotettava.
Itse en aiemmissa lyhyissä suhteissa ole tuntenut mustasukkaisuutta, mutta tässä suhteessa minussa heräsi mustasukkaisuus. Mitään pitäviä todisteita ei minullakaan ole, mutta eivät ne ihan tyhjiä juttuja ole:
- Menin koneelle ja siellä oli jäänyt auki keskustelu, jossa työpaikan naispuolinen henkilö toivotteli paranemista ja toivoi, että voivat mennä jokin toinen päivä lounaalle. Asiassa itsessään ei muuten mitään epäilyttävää, mutta kaikki keskustelut tämän naisen kanssa oli tyhjennetty tuota viestiä ennen ja se ei ole miehen tapaista, vaan säilyttää normaalisti keskustelut vuosien ajalta. Myöhemmin sanonut, että nainen oli työpaikan kiertopalkinto. Eikä tämä nainen tehnyt töitä edes miehen kanssa, vaan oli ihan eri osastolta eivätkä siis sinänsä joutuneet olemaan mitenkään tekemisissä.
- Kännykkä kädessä koko ajan
- Facebookiin ei voinut ikinä laittaa parisuhdestatusta
- Menee ja tulee miten sattuu, ei yleensä edes ilmoita mitään omista menoista, viihtyy todella paljon "poikamiesboxissaan" vaikka on tämä meidän muu perhe toisessa asunnossa
- Oli lähennellyt sukulaistani (tuon lähentely-yrityksen jälkeen tuli kotiin minulle syytämään syytöksiä pettämisestä)
- Facebookiin tuli usein uusia tuttavuuksia, jotka olivat naisia. Laittoi myöhemmin ystävät piilotetuksi.
- Minut pidettiin piilossa kaikilta, tapahtumissa oli usein kuin ei tuntisikaan minua, näissä tapahtumissa paljon näitä naisia joita tullut myös hänen fb-kavereiksi (ollaan kuitenkin oltu 20 vuotta yhdessä ja yhteiset lapset ja olen kuin joku tuntematon tyyppi hänelle)
- Kehui jatkuvasti muita naisia, minua tietenkin lyttäsi
- Piti itseään tuhottoman komeana ja sanoi, että menee kaikki se komeus hukkaan, kun ei ole naisia ikinä iskenyt
- Kerran kun luuli minun pettäneen häntä, oli heti samana iltana iskenyt naisen kapakasta ja seuraavana päivänä vienyt treffeille ja harrastanut tämän kanssa seksiä. Seuraavan kerran, kun me harrastimme seksiä kertoi asiasta kesken aktin! Ja hyvin yksityiskohtaisesti kertoi kuinka treffit olivat menneet ja oli tismalleen sama kaava kuin miten meillä oli joskus mennyt
- Ihastui yhdessä vaiheessa työkaveriinsa ja kantoi kotiin työpapereita, joihin se nainen oli laittanut sydämen muotoisia post-it lappuja, joissa luki miehen nimi. Myöhemmin mies itki minulle kuinka se nainen oli ollut hänen elämänsä rakkaus ja minä olin estänyt hänen onnensa.