Pystynkö uuteen suhteeseen

[Räpäti]

Olen herännyt todellisuuteen josta luulin jo toipuneeni. Erosin erittäin vakavasti narsistisesta miehestä jo 7 vuotta sitten - en ole sen jälkeen edes pystynyt ajattelemaan uutta suhdetta. Nyt yksinäisyys ahdistaa ja itken sitä usein, mutta tuntuu että en pysty lähtemään edes tapailemaan miehiä. Miten tätä asiaa käydä läpi, en halua elää loppuelämääni yksin - mutta suhdetta tuntuu olevan mahdoton edes lähteä tavoittelemaan. Lisäksi tajusin että minä aiemmin korkokenkiä rakastanut ja itsestäni erittäin hyvää huolta pitänyt olen näiden vuosien aikana muovannut ehkä tiedostamatta sellaisen jonka päälle miehet tuskin edes vilkaisevat ( suojakeino) pukeudun rumiin pitkiin kaapuihin, en huolehdi ulkonäöstäni ja itseinho joka juontaa kaiken itsensä syyllistämisen pauloista on saanut kaiken vallan.Millä keinoilla tästä noustaan, vai onko parempi vain luovuttaa ja todeta että minusta ei enää ole parisuhteeseen.

[poola]

Toipuminen vie aikaa..itsellä on vielä prosessi aika alkuvaiheessa. Minullakin on sellainen tunne tällä hetkellä, että en pysty edes ajattelemaan uutta suhdetta missään muotoa! Jotenkin itse on niin riekaileina ja henkisesti murusina. Minäkin "ennen" rakastin korkokenkiä ja kaikki vähäisetkin rahat meni kenkiin Suhteessa ollessani en jotenkin uskaltanut tai kehdannut pitää korkkareita, kun ajattelin miehen ottavan nokkiinsa siitä-> korkkarit jalassa olisin ollut pitempi kuin hän. Tuntuu hirveältä ajatella millaiseksi olen muuttunut parisuhteen takia! Ennen olin paljon iloisempi ja energisempi, sosiaalinen ja ulkonäöstäkin pidin parempaa huolta. Suhteen aikana tuli reippaasti lisäkiloja, joista sain myös kuulla. Se "vanha" minä on kadonnut. Hävinnyt jonnekin..ja minkä takia..jonkun miehen! Hävettää ihan miten olen antanut oman minuuden hävitä ja muokata oma persoonan toisen mielenmukaiseksi. Hyi!

Prosessi tulee olemaan pitkä ja kivinen tie, että pääsen takaisin siihen "vanhaan" minään! Luovuttaa ei saa missään nimessä, itse ajattelen jos minä rapistun ja jään neljän seinän sisään itkemään itseni uneen. Yritän tonkia itsestäni esille sen positiivisen ja myönteisesti ajattelevan ihmisen, joka olin. Mutta tämmöiset ei tapahdu hetkessä. Tärkeintä on saada oma itse takaisin siihen kuosiin, mitä se oli ennen kaikkea. Olen nyt elänyt päivä kerrallaan ja antanut aikaa itselleni. Suhteella ei ole kiire..tärkeintä on saada itsensä kuntoon henkisesti! Ei täällä maailmassa olla parisuhteen takia, vaan oman itsensä takia! Ja luovuttaa ei saa missään nimessä!:)

[lekapi]

Minulla on takanani 13 vuotta kestänyt parisuhde narsistin kanssa. Pääsin suhteesta irti noin 1½ vuotta sitten. Jo suhteessa ollessani ajattelin, etten voisi ikinä enää olla miehen kanssa parisuhteessa, sillä en pysty täysin luottamaan yhteenkään mieheen. Olin tätä mieltä vielä 3 kuukautta sitten.
Narsistisesta suhteesta päästyäni olen kelannut omaa elämääni. Minulla on aikaisempia kokemuksia siitä, että joku "hankala ihmissuhde tai ihminen" voi tosiaan viedä luottamuksen tiettyyn ihmisryhmään. Kuitenkin jos antaa jollekin hyvälle ihmiselle mahdollisuuden voi tämä ihminen palauttaa sen luottamuksen olemalla vain ihana oma itsensä. Vaikka joku ihminen on tehnyt minulle väärin ei se tarkoita sitä, että kaikki siihen ryhmään kuuluvat ovat samanlaisia. Mutta se luottamuksen uudelleen kehittyminen kestää aikansa ja vaatii aika paljon siltä luottamuksen palauttavalta ihmiseltä - ainakin kärsivällisyyttä ja ymmärrystä. Omat aikaisemmat kokemukseni luottamuksen palautumisesta eivät liity parisuhteeseen eikä ylipäätään miehiin, mutta olen ajatellut sen voivan toimia myös näissä yhteyksissä.

Sen verran voin valottaa aikaisempia kokemuksiani, että opsikellessani perushoitajaksi, menetin yhden harjoittelun aikana luottamukseni sekä hoitajiin että sen alan opettajiin. Aajttelin lopettavani opinnot kesken, sillä en pysty toimimaan ihmisten kanssa ellen voi luottaa. Onneksi en heti lopettanut vaan räpiköin seuraavan harjoittelujaksonkin. Mutta ne aikaisemmat huonot kokemukseni vaikuttivat niin paljon, että tämä harjoittelujakso meinasi mennä täysin harakoille. Onneksi sillä harjoittelujaksolla sain ohjaajakseni sairaanhoitajan, joka onnistui palauttamaan luottamukseni hoitajiin. Valmistuin perushoitajaksi. Myöhemmin hakeuduin sairaanhoitaopintoihin toiseen oppilaitokseen ja tämän oppilaitoksen opettajat pystyivät palauttamaan luottamukseni hoitoalan opettajiin. Ymmärsin, ettei koko ihmisryhmää voi tuomita yhden negatiivisen kokemuksen perusteella. Myös mukavia, kilttejä, ymmärtäväisiä ja hyviä ihmisiä on olemassa. Vaikka olen tavannut ilkeitä hoitajia ja petollisia opettajia, olen saanut myös kohdata aivan ihania näiden ammattiryhmien edustajia ja jopa ystävystynyt joidenkin kanssa. Olen antanut kaikille ihmisille mahdollisuuden osoittaa millainen ihminen hän on ilman että olen tuominnut hänet sen perusteella että joku toinen on joskus aikaisemmin kohdellut minua huonosti.

Näistä kokemuksista viisastuneena ajattelen nyt, että jossain voi olla myös se mies, joka pystyy palauttamaan luottamukseni miehiin. Vaikka välillä pelkäänkin uuden suhteen aloittamista, niin toivon kohtaavani vielä hyvän, kärsivällisen ja ymmärtäväisen miehen. Yritän tutustua miehiin ja kaikesta kokemastani huolimatta en tuomitse miehiä sillä perusteella, että edellinen miesystäväni oli narsisti. Sinisilmäinen tuskin enää olen ja varmaan seuraan tiettyjä merkkejä koko ajan. Ajattelen kuitenkin antavani jollekin miehelle mahdollisuuden näyttää sen, millainen hän on. Suhteesta pääsee ja kannattaa lähteä pois heti kun huomaa ettei se toimi. Ja voihan se toimiakin. Onneksi minulla on tavallaan samassa tilanteessa oleva ystävä (hänellä takana myös huono parisuhde mutta toisesta syystä), jonka kanssa koitamme olla yhdessä rohkeita tässä asiassa. Yksin emme ehkä olisi rohkaistuneet, mutta teemme tämän yhdessä, olemme hengessä mukana ja jaamme kokemuksemme, ilomme, surumme ja huolemme. Tiedämme että toinen ymmärtää, tukee ja välittää - kävi miten kävi. En siis ole yksin tässä pelottavassa tilanteessa.

[Piilossa]

Narsistista erottuani minulla meni viisi vuotta ennen kuin pystyin uuteen suhteeseen. Enkä usko, että olisin muuten pystynyt, mutta tämä uusi ihminen oli täysi vastakohta narsistille; minua kunnioittava, rakastava, huomioon ottava, ymmärtävä, lempeä ja sydämellään syvästi välittävä. Kokonainen ja ehjä omasta elämästään vastuun kantava mies. Olin narsistin jälkeen ennen häntä yrittänyt seurustelua, mutta yritys kaatui heti alkuvaiheissaan siihen, ettei vastapuoli tuntunut minulle tarpeeksi turvalliselta. Olen kovin onnellinen, että tapasin miehen, joka on pelkojeni suhteen kärsivällinen ja antaa eheytymiselleni aikaa. Narsistin aiheuttama miesviha / -pelkoni on hänen ansiostaan mennyttä. Eli on niitä semmoisiakin todistetusti olemassa, tärkeää on minulle ollut oppia karsimaan joukosta ne, jotka satuttaa tai eivät muuten sovi, ja lopettaa senkaltainen suhde heti alkuunsa.

[lekapi]

Olen koittanut tavata miehiä. Tuloksena on ollut kahden miehen tekemät oharit. Molemmat ovat itse ehdottaneet tapaamista ja sitten kun olen suostunut, niin eivät ole tulleet paikalle. Tämä ei ainakaan lisää luottamustani miessukupuoleen vaan päinvastoin vie sen lopunkin luottamuksen häivän. Toisaalta ajattelen, että hyvä näin. Voi olla, että olen säästynyt vielä pahemmalta. Omien sanojensa mukaan kumpikin mies oli fiksu, mukava, luotettava, kiltti yms. Mutta tekevätkö tällaiset miehet sitten ohareita? Luotettavia he eivät ainakaan olleet eivätkä kovin fiksujakaan, kun eivät peruneet tapaamisia ajoissa. Kumpikaan ei ole pyytänyt minulta anteeksi sitä, ettei tullutkaan paikalle. Mielestäni treffien peruminen tai anteeksipyyntö siitä, ettei päässyt tulemaan olisi ns. normaali-ihmisen toimintaa.

Sen olen ainakin päättänyt, etten anna miesten kohdella minua enää huonosti. Yritän keskustella miehen kanssa asiasta ja jos mitään muutosta ei tapahdu tai keskusteluyhteyttä ei synny, saa mies puolestani mennä. Jos en hyvää miestä tapaa, voin olla yksinkin. Yksinäinen en ole, sillä minulla on riittävästi ystäviä, sukulaisia, työkavereita ja tuttavia ympärilläni. Minun ei tarvitse enää alistua huonoon kohteluun. Toivon, ettei kukaan alistu siihen huonoon kohteluun, mitä suhde narsistin kanssa "tarjoaa". Olemme kaikki arvokkaita ihmisiä ja ansaitsemme parempaa. Yksi hyvä ystäväni sanoo aina minulle että ansaitsen sen hyviä asioita ja ihmisiä elämääni tai ansaitsen parempaa tai että olen jollekin ihan liian hyvä koska olen ihmisenä arvokas. Olen jo alkanut uskomaan tätä ystävääni. Ansaitsen hyvää. Yksi viisas iäkäs sukulainen on sanonut usein minulle, että parempi yksin kun huonossa parisuhteessa. Uskon häntäkin.

[lekapi]

Tämä kaikki on välillä niin vaikeaa, kun haluaisi parisuhteen ja sitten huomaa epäilevänsä miehen vaikuttimia. Kävin muutama sitten erään miehen kanssa treffeillä ja kaikki meni ihan hyvin. Treffien jälkeen mies on ahkerasti vannonut minulle rakkauttaan ja uskollisuuttaan. Kahden tunnin tapaamisen jälkeen hän muka tietää rakastavansa minua ikuisesti ja haluavansa olla heilani loppuikänsä. Lisäksi hän kyselee ja viestittelee niin intiimeistä asioista, että kavahdan. Hälytyskelloni soivat tosi kovaa. Millainen mies vannoo ikuista rakkautta ja uskollisuutta ja utelee kaikki intiimitkin asiat kahden tunnin treffien jälkeen? Jotenkin tuntuu siltä, ettei tällaiseen mieheen kannata luottaa. En tiedä onko mies narsistisia taipumuksia omaava vai muuten vain liian sitoutumishaluinen, mutta jokin tässä ahdistaa. Mies on ollut 2 kertaa naimisissa ja eronnut toisesta vaimostaan noin 2 vuotta sitten. Sen jälkeen hän on yrittänyt tapailla naisia netin deittisivustojen kautta, muttei häntä ole kuulemma onnistanut kuin vasta nyt minun kanssani.

Nyt olen kahden vaiheilla. Toisaalta hälyytyskellojen kilinää kannattaa kuunnella, tuskin epäilyt tyhjästä nousevat. Toisaalta haluaisi katsoa vähän pitemmälle sitä, millainen suhde tästä voisi kehittyä. Ainahan sitä pääsee suhteesta eroon jos se ei toimi ja siinä olo rupeaa ahdistamaan liikaa. Mutta kannattaako suhdetta edes aloittaa jos ensimmäisten treffien jälkeen alkaa ahdistamaan, hälytyskellot alkavat soimaan ja mieleen tulee epäilyksiä esim. miehen aitoudesta? Aikaisemmin en miettinyt tällaisia asioita, mutta edellinen suhteeni narsistin kanssa on varmaan jättänyt mieleni pohjalle luottamuspulan miehiä kohtaan ja nyt joudun joka kerta pohtimaan sitä voinko ja uskallanko luottaa? Ehkä se tarve näiden asioiden pohtimiseen on itsesuojelua? Kun en halua enää koskaan kokea uudelleen narsistisessa suhteessa olemista.

Millaisia kokemuksia muilla on uuden suhteen aloittamisesta ja miesten/naisten tapailemisesta?

[lekapi]

Nyt tein päätökseni, keskityn ainakin vähän aikaa ihan muihin asioihin kuin uuden parisuhteen etsimiseen. Päätös syntyi loppujen lopuksi aika helposti, kun uusi tuttavuuteni osoitti sen, ettei ole kykenevä kompromisseihin. Hän vannoo kyllä jatkuvasti rakastavansa minua ja haluaisi viettää loppuelämänsä ja jokaisen vapaahetkeni kanssani. Olen keskustellut miehen kanssa asiasta monta kertaa ja luvannut tavata häntä niin usein kun pystyn eli 3 - 4 kertaa viikossa. Tämä oli puoleltani aikamoinen kompromissi, sillä teen 3-vuorotyötä ja joskus voi tulla pitkiäkin työputkia. Lisäksi minulla on sukulaisia ja ystäviä, jotka ovat minulle tärkeitä ja joita haluan ehdottomasti tavata. Miehelle tämä 3-4 kertaa viikossa tapaaminen ei riittänyt vaan hän haluaa enemmän! Sanoin, että tämä on rajani, sillä en aio luopua sukulaisistani, ystävistäni, työkavereistani, työpaikastani enkä työstäni ja useammin tapaamiset vaatisivat minulta jostain näistä luopumista. Kysyin vielä voimmeko tehdä kompromissiä niin, että mies kunnioittaisi rajojani, johon mies vastasi ettei hän tiedä riittääkö hänelle 3-4 kertaa viikossa tapaamiset. Vasasin siihen, että se on enintä mihin pystyn, ota tai jätä. Vastausta ei ole kuulunut. Edellisessä suhteessa jouduin luopumaan sukulaisistani ja ystävistäni, jotka onneksi sain takaisin. Enää en luovu tärkeistä asioista yhdenkään miehen takia, vaan luovun miehestä, joka ei minulle niitä suo. Mutta tietenkin suon vastineeksi miehelle hänen työnsä, harrastuksensa, sukulaisensa, ystävänsä, työkaverinsa ja muut tärkeät ihmiset ja asiat. Olisin vain onnellinen siitä tilanteesta että miehellä olisi muitakin tärkeitä ihmisiä ja asioita elämässään kuin minä ja parisuhteemme.

Eikä tämä tapaamiskertojen määrä ja minulle tärkeistä ihmisistä ja asioista kiinnipitäminen ollut ainoa asia, mikä vaikutti päätökseeni. Olen tavannut miehen 2 kertaa ja viestitellyt ahkerasti muuten. Olimme sopineet tapaamisesta ja niiden vuoksi järjestelin asioitani ja lykkäsin niiden hoitamista myöhemmäksi, peruin ja varasin uusia aikoja. Mies tiesi kyllä tämän ja sitten ilmoitti, ettei viitsikään tulla sovittuun tapaamiseen, mutta sopiiko huomenna. Taas järjestelin asioitani, jotta tapaaminen olisi mahdollista. Lisäksi mies hermostui minulle, kun olin alustavasti luvannut tavata häntä tällä viikolla, ellen joudu sitten töihin (teen sijaisuuksia ja menen töihin silloin kun sijaista tarvitaan - en tiedä työaikojani paljoakaan etukäteen). Minulle tuli 3 yövuoroa peräkkäin ja siirsin tapaamista tähän viikonloppuun tai maanantaille, joka minulla on varmasti vapaapäivä. Pyysin mieheltä anteeksi ja selitin sen, että minun on pakko taloudellisten syiden takia ottaa kaikki vuorot, jotka vaan saan. Mies ei ymmärtänyt eikä hyväksynyt tätä temppuani sillä ei ole riittävän pätevä syy tapaamisen siirtämiseen. Hän kyllä sai siirtää tapaamista ihan sen takia. kun ei viitsinyt minua tavata jo sovittuna ajankohtana.

Toisaalta kiitän onneani sillä ajattelen säästyneeni uudelta suhteelta kenties narsistisen miehen kanssa. Nyt tosiaan aion nauttia ainakin kesän sinkkuudestani, ystävieni ja sukulaisteni tapaamisista, harrastuksistani ja omasta ajasta sekä hoitaa kolme kesken jäänyttä opiskeluun ja asumiseen liittyvää projektia. Ehkä kesän aikana ymmärrän senkin, ettei miehen olemassaolo ole välttämätöntä onnellisuuteni kannalta. Se ainakin pitää kohdallani paikkaansa että parempi yksin kuin narsistimiehen(?) kanssa.

[Tirlittan]

Olen itse ollut nuoresta asti sellainen joka on ihastunut narsistisiin miehiin,seurustellut sellaisten kanssa ja avioitunutkin.Vasta nyt olen yrittänyt ymmärtää mistä se johtuu.Kun narsisti tulee elämään,niin hänhän valloittaa kaikki osa-alueet elämässä.Ainakin minulle on narsistisuhteet olleet kokopäivätyö;miehen ailahtelevat tunteet,riidanhaluisuus,draamojen järjestely,mustasukkaisuus,julmuus ja väkivalta ovat vieneet kaikki voimat.Lisäksi olen tullut riippuvaiseksi tuollaisesta henkilöstä joka "täyttää" elämäni-kuin lapsi-ja minulla on vahva hoivaamisvietti.On myös ollut tarve pelastaa,joka kai johtuu huonosta itsetunnosta.Olen uskonut ettei minua kukaan halua ellei todella tarvitse minua,ja olenkin ollut taitava löytämään mahdollisimman ongelmaiset tapaukset.Tasapainoinen,aikuinen,itsenäinen ja rakkauteen kykenevä mies on saanut minut välittömästi kyllästymään...
Olen tajunnut että ongelma on minussa niin kauan kuin löydän ja jopa haen narsistisia miehiä.Ainahan maailmassa kaikenlaisiä törppöjä on,mutta jos en osaa puolustautua heiltä ja erottaa ajoissa vaaralliset tapaukset,niin olen heikoilla.
On myös vahvalta vaikuttavia narsistimiehiä.Kaikessa kaikkitietävyydessään ja röyhkeässä itsekritiikittömyydessään he voivat vaikuttaa itsevarmoilta,ja nainen voi kuvitella sellaista miehekkään turvalliseksi.Kuulunee ihmisen johonkin perustarpeeseen nähdä asiat ennenkaikkea myönteisinä,mutta jos on yleensä liian sinisilmäinen niin jotain on vinossa.
Olen myös ilmeisesti ollut kroonisesti syyllistynyt,nimittäin narskuhan ei voi elää ilman syyllistä ja valitsee siihen mieluiten läheisimmän ihmisensä,koska sellaista voi manipuloida helpommin.
Kun nyt viimeisimmässä suhteessa oli hengenlähtö usein lähellä ja sen vaara jatkunee niin kauan kuin mies elää,niin on aihetta käydä läpi tätä itsetutkiskelua.Paras turva olla sotkeentumatta narsistiin on itsetuntemus,jos yksi elämä ei riitä siihen että ehtii muuttua niin oman arvonsa tuntevaksi että osaa kiertää tuhoisat henkilöt kaukaa.

[lekapi]

Vaikeaahan se uuden suhteen aloittaminen on. Minullakin on taipumusta ihastua tietynlaisiin miehiin eli sorrun liiankin helposti niihin liian hyvä ollakseen totta -miehiin. Jotenkin se suhteen alun kohtelias, hurmaava, huomaavainen, auttavainen ja hurmaava "herrasmies", joka vannoo rakkauttaan minuun on saanut minut koukkuunsa omalla esityksellään. Nykyään olen onnekseni huomannut sen, etten enää aina sorru tähän ansaan. Mutta jossain tapauksessa voi käydä niinkin, että joku aidosti hyvä ja huomaavainen mies väsyy epäilyihini ja lupaava parisuhde kaatuu siihen. Pitäisi varmaan kuitenkin yrittää elää hetkessä, mutta pysyä herkkänä hälytyskellojen kilinälle silloin kun ne alkavat soimaan. Mutta jotenkin pelkää sitä, että menee uudelleen samaan koukkuun eikä taaskaan pääse irti ennen kuin on aivan liian myöhäistä. Elämä olisi varmaan paljon yksinkertaisempaa ja helpompaa kun kokisi ystävyyssuhteiden naisten kanssa riittävän eikä kaipaisi ollenkaan parisuhdetta miehen kanssa. Mutta kun välillä sitä parisuhdettakin kaipaa.

[tipitii]

pystyin kyllä uuteen suhteeseen ja jopa nauttisinkin siitä... mutta
Ex-mies (narsisti tai mikä lie) ei vaan oikein pitänyt ajatuksesta.
Aktivoitui uudestaan avioeron ajoista (kulunut 3 vuotta), oli ilmeisesti kuvitellut että ollaan yhdessä oltu koko ajan. Kun hän sai selville että minulla oli joku, alkoi seuraaminen, kyttääminen, utelu. Ja saihan hän selville kuka uusi mies oli.
Nyt on sitten uhkailtu, soiteltu uudelle miehelleni, ajetaan talon ohi, puhkottu renkaita (epäilys?), laitettu lapsi soittamaan mun perään kun on isällään jos en vastaa, ja muuta mukavaa.
Sitten hetkeksi taas rauhoittuu kunnes saa uutta pontta jostain...
Ihme kyllä tämä uusi on jaksanut rinnallani nämä 7 kuukautta mutta kyllä se huolettaa että saa parisuhteen lisäksi yhden pikku psykopaatin (anteeksi kärjistys mutta olen nyt vaan niin väsynyt)
Meillä on exän kanssa yhteinen lapsi, ja yhteishuoltajuus joten täysinäinen katomainen ei hetkessä onnistu... pitäisi jaksaa vetää koko prosessi, huoltajuus, poliisi... kaikki paska taas uudestaan. Avioeroaika itsessään oli jo oma sotansa.
Kuulemma saisin olla sinkku mutta miestä mulla ei saisi olla.