Mikä saa aina yrittämään ja yrittämään?

[Nuutunut]

Nyt olen pohtinut myös tuota, että saatan itse mennä omaan terapiaan ja sen lisäksi pitäisi yhteistä terapiaa jatkaa, mutta joitakin selviytymiskeinoja pitäisi enemmän saada. Mies on kyllä tämän suhteen jatkamisen suhteen niin sinnikäs että pitäisi se energia saada suunnattua konkreettisiin tuloksiin siitä mitä aikoo omalle itselleen tehdä. Onhan tässä aikaa kulunut ja pitäisi jo vihdoin eri suunta löytyä. Tuntuu toisaalta hyvältä itse nyt ymmärtää näitä asioita. Mutta siihen tarvitsee myös toisen ja siitä onkin nyt vissiin tulossa keskustelua että mitä tässä vielä voisi tehdä. Mutta muutoshan voi tosiaan tapahtua vain omasta tahdosta eli sitä nyt seuraten mihin toinen osapuoli on valmis. Itse olen vaan niin kyllästynyt turhiin lupauksiin ja siihen perinteiseen kaavaan että on tosi vaikea uskoa muutokseen.

[Dunya]

Nuutunut, toivon että kaikki menee kuten toivot. <3 Sitä täytyy jotenkin tehdä sillä tavalla mikä hyvältä tuntuu. Olen vähän sitä mieltä, että jokaiselle ihmiselle tekisi terapia kerran elämässä oikein hyvää. Itselläni suhde oli niin vahvasti sairas, että siitä irtaantuminen tuli eloonjäämisvietin kautta. Mutta jälkeen päin katsottuna, olin suhteessa liian pitkää. Annoin uuden mahdollisuuden ja siitä alkoikin sellainen pyöritys että siinä oli mukana parin kuukauden päästä poliisi, poliisiaseman sosiaalityöntekijä, lastensuojelu. En enää tunnistanut elämääni. Ja hän syytti minua tästä kaikesta, minkä itse aiheutti. Päätin, että minun täytyy kadota jos haluan elämääni turvan ja rauhan. Silti kaduin, surin, surin häntä enemmän kuin itseäni. Niin aivopesty olin. Tänäkin päivänä saatan ikävöidä häntä niin että sisuksiin sattuu. Vaikka samaan aikaan mietin, että jos hän nyt tällä minuutilla olisi täällä kotona, se olisi täyttä helvettiä. Ymmärrän täysin sen, että jos suhteessa on "jotain" mikä mietityttää että onko tämä ok, muttei saa oikein sormiaan siihen, suhteesta on tosi vaikea lähteä pois. Toivon sulle voimia. <3

[Nuutunut]

Kiitos sanoistasi Kyllä joku osa järjestä sanookin että parempi olisi tähän jättää kaikki ja aloittaa oma elämä. Toisaalta on kuitenkin tahtoa selvittää kiperiä asioita ja koittaa saada sillä vielä rauha maahan. Toivon että itselläni pysyisi sellaiset voimat että jos vielä jonkin ajan päästä pohdin asiaa yhtä vahvasti ja huomaan ettei mitään konkreettista tapahdu enkä pysty enää itse välittämään toisesta tarpeeksi niin pystyisin tehdä sen päätöksen ja todeta ettei tätä vaan voi enää jatkaa.
On kurjaa kuulla että niin monella ehtii tapahtua todella kauheuksia ennen kuin kierteestä pääsee pois. Yritän nyt miestänikin saada ymmärtämään ettei se ole helppo tie jos hän haluaa tosissaan tätä jatkaa ja pitää perheen koossa. Hänenkin täytyy laittaa nyt kaikkensa eikä vain sivuuttaa jatkuvasti ikävältä tuntuvia asioita. Sitä on jo liian monet sukupolvet tehneet enkä haluaisi samaa opettaa enää lapsilleni.
Olen tähän mennessä menettänyt itsestäni niin paljon sitä hyvää enkä tunne itseäni sellaiseksi kuin haluan olla ja osittain tiedän olevani. Haluan oman itseni takaisin ja kokoon mutta en vielä tuleeko se tällä tiellä onnistumaan. Olen nyt pari yötä selvitellyt omassa rauhassa näitä asioita ja oma rauha on auttanut paljonkin. Toivottavasti en ole heti sieltä mieltä ettei tämä kannatakaan. Olen ollut niin voimaton että usko on tosi vähissä ja jo pienestäkin huonosta asiasta tulee se olo ettei tästä tule mitään. On vaikeaa löytää sitä voimaa muutokselle tämän kaiken kökön keskellä. Mutta saa nähdä onko tästä toisesta osapuolesta nyt johonkin kun uho on niin kova tajuamaan hänen omia toimintatapojaan sun muuta.