Voiko narsisti jättää

[Dunya]

Merenelävä, se on jännä miten nämä tyypit oppii tuntemaan tuolla tavalla ja tietää heidät. Samaan aikaan tuntuu silti siltä, ettei tuntenut toista ollenkaan. Kuka hän loppujen lopuksi oli?

Näiden kaavat ovat todella sairaita ja niissä on monta kerrosta tai tasoa samaan aikaan päällä. Ja he ovat todella kylmiä ja tunteettomia pelatessaan "ota tai jätä"-peliä. Minäkin tunnistan tuon piirteen, ettei narsisti halua tulla jätetyksi vaan lähtee ennemmin itse. Ja syyttää siitä sitten toista myöhemmin. Ei ollenkaan näe sitä, mitä itse teki vaan jos suhde jatkuu tuon jälkeen, syyllinen olet sinä. Ja joudut tekemään kahta enemmän nöyristelyä ja työtä hänen eteensä. Toivon todellakin, ettet enää Merenelävä joudu siihen. Ja ettei lapsesi joudu.

On varmaan totta tämä puolisosi seurustelu. Pitäähän sitä olla suunnitelma b sen varalla jos a menee karikolle. Näin minunkin narsistini toimi. Pyöritti naisia ja tämän jälkeen he olivat huoria. Niin myös minä. Tuokin on totta mitä kuvasit; eikö nämä ihmiset näe, ettei toiset kunnioita heitä. Heille se on kerskailun aihe kun on uusi nainen kainalossa saman tien ja toiset katsovat lähinnä, että mikä säälittävä pelle. Heidän maailmansa on hyvin toisenlainen, mitä normaalin ihmisen on. Ja surullista siinä on se, että he ajattelevat myös toisten toimivan ja ajattelevan samalla tavalla. Jossain vaiheessa ymmärsin tämän; mitä hän epäili minun tekevän, olikin sitä mitä hän teki itse. Kun hän raivosi minulle että minun täytyy heti laittaa Facebook-tietoihini, että olen maailman parhaan miehen kanssa ja lisätä sinne kätemme pitämässä toisistaan kiinni (hän epäili että puhun jonkun kanssa messengerissä), hänellä itsellään oli joku pyörityksessä Facebookissa.

Nyt kun kuuntelin hänen tällä viikolla laittamia ääniviestejä, näin niistä sen pohjattoman itsekeskeisyyden. Hän pyöri niissä vain oman navan ympärillä. Nämä ihmiset eivät osaa eivätkä kykene asettumaan toisen asemaan. Eivätkä he välitä. Hänkään ei kysynyt mitään, että miten voi. Ei sellainen kiinnosta heitä. Onneton ihmiskohtalo tällainen. En haluaisi itse tuollaista osaa...

[Merenelävä]

Irtinyt olen samaa mieltä, että narsisti kävelee omasta mielestään voittajana ulos erosta. Ja kyllä, hän oli varmasti hyötymisensä minusta hyötynyt. Lähtiessä hänen mielestään oli täysin minun syytäni, että parisuhteemme kariutui. En ollut kuulemma hakeutunut mielenterveyshoitoihin ja muuttunut pätkääkään huomioivammaksi. Ja uskoin pienen hetken eron jälkeen tähän soopaan. Jäin rannalle ruikuttamaan ja anelin muuttuvani ja tuovani vaikka kuun taivaalta. Sairasta.. kunnes tajusin mitä olen menettämässä. En niin mitään. Ihmisen jolta olin vuosi kaudet odottanut huomiota ja inhimillistä kohtelua. Hän oli oikeutettu kävelemään pois, eikä loppumetreillä mitään keskusteluyhteyttä häneen ollut saatavissa. Oli hänen armosta, että lapset saivat jäädä kanssani asumaan. Todellisuudessa eivät taineet sopia nykyiseen elämän tyyliinsä. Kontrollitarve on vähentynyt aikaa myöden ja ehkä hän on jollain tasolla jo luovuttanut.

Itselleni auttoi myös eroterapia, vaikken siellä osannutkaan ottaa esiin toisen kontrolloivia piirteitä. Terapeutti kuitenkin havainnoi kertomuksestani toisen ylivallan ja ohjasi parhaan mukaan ajattelemaan uutta helppoa ja vapaata elämää. Opasti taitaasti viemään asiat päätökseen mahdollisimman pian.

En ole millään tapaa kiinnostunut exän liikkeistä, mutta toivon, että nykyinen osaa lähteä ajoissa tai pitää puolensa karmeuden paljastuessa. Voin vain kuvitella kuinka salakavalasti hän varmasti pikapuoliin on jo muuttamassa yhteen. Sen jälkeen on vain ajan kysymys, kun hän lausuu sanat.."Olisi varmasti kätevää, jos asuntolaina hoidettaisiin yhdeltä tililtä.. sinun tililtä". Ja taloudellinen hyväksikäyttö alkaa kuin varkain muiden asioiden seuratessa perässä.

Dunya, samanlaista Face kontrollointia koin itsekin. Sen lisäksi mitä kerroin naispuolisten kaverien stalkkauksesta Facessa, oli hyvin tärkeätä, että parisuhdestatukseni oli näkyvillä ja velvollisuuteni tykätä kaikista hänen julkaisuista. Hän ei tehnyt itse mitään vastaavaa. Kaiken huippu oli, kun hän alkoi stalkata milloin olen facessa aktiivisena paikalla. Juttelin kuulemma päivät pitkät työaikana facessa pikkuhuorieni kanssa. Olenpahan minäkin alentunut joskus lähettämään kuvia todisteeksi siitä missä olen ollut työpäivän aikana. Toivoin myös etten vahingossakaan olisi törmännyt häneen kaupungilla niinä harvoina kertoina lounastaessani naispuolisten kolleegojen kanssa.

Noista nukkumisjärjestelyistä tuli itsellekin sama mieleen, mistä kerroitte. Jossain kohtaa viikonloppuina oli vuoroperiaate. Toinen nukkui toisena aamuna hieman pidempään ja toisena toinen. Toimi jonkun aikaa siten, että talossa piti olla täysi hiljaisuus hänen nukkuessa tai helvetti oli irti. Minun piti arvailla koska hän nousisi ylös, jotta kahvi on valmiina ja kuppi odottamassa kahvinkeittimen vieressä. Tämän jälkeen oli tunnista kahteen hänen oma rauhallinen kahvi ja tupakointi hetkensä, milloin häntä ei saanut häiritä millään kysymyksillä tai muullakaan. Kaiken lisäksi kuin tilanne luisui hiljalleen siihen, että hän tarvitsi molemmat aamut nukkumiseen ja minun tehtävä oli nousta aikaisin lasten kanssa. Narsistiseen tapaan hänen työnsä ja uhrauksensa perheelle oli paljon suurempia ja kuluttavampia kuin omani, joten hänen oli saatava nukkua. Niinä harvoina kertoina kun sain nukkua, ovia paiskottiin mielivaltaisesti. Usein tultiin jopa herättämään hetken päästä huutaen ovelta, että meinaatko nukkua koko päivän. Yritin sopeutua tilanteeseen menemällä myös viikonloppuisin ajoissa nukkumaan, mutta tämähän ei käynyt. Olin tylsimys, joka vältteli hänen seuraansa enkä antanut riittävästi läheisyyttä. Se riita odotti aina kulman takana seuraavaksi..

Tarinoita riittä itsellänikin varmaan kirjan verran vaikka koenkin päässeeni paljon helpommalla kuin te Irtinyt ja Dunya. Vaikka salainen oma-aika ei silloin tuntunutkaan hyvältä ajatukselta, oli se kuitenkin hyvä henkireikä. Ehkäpä pysyin paremmin tasapainossa salliessani itselleni hieman mielenrauhaa.

[Merenelävä]

.. ja Dunya todentotta tuo omannavan ympärillä pyöriminen on kokoajan läsnä. Häneltä piti kysyä alvariinsa mitä kuuluu, miten työpäivä meni. Vastaus saattoi olla vihainen murahdus, mutta silti tätä piti jatkaa päivästä toiseen. Muuten olit välinpitämätön. Aina sai kuunnella, kuinka arvovaltaisia ihmisiä hän tunsi tai oli tutustunut heihin. Heidän koko sukunsa oli tottakai suku sille, tälle ja tolle arvovaltaiselle viskaalille tms. Se ei ollut kiinnostavaa mitä minulle kuuluu, eikä sitä koskaan kysyttykään.

[Dunya]

Merenelävä - voi kyllä! Koko ajan piti olla kysymässä miten toinen voi ja varmistamassa onko hänellä kaikki hyvin. Ja kuinka paljon sitä sai takaisin? Pieniä hetkiä. Mutta aina hän sai enemmän, joka tavalla. Aina hän jäi ns. voiton puolelle.

Minulle tuo seuraaminen on tuttua. Minua vahdittiin tosi tarkkaan, olenko whats apissa tai messengerissä. Jos olin whats apissa ja juttelin kaverini tai vaikka lapsen kanssa ja lopetin, häneltä odotti kysymys "Mitä v...ua teet täällä????" Ja kuvakopioita olen minäkin ottanut ja lähettänyt, todistaakseni. Messengerissä en olisi saanut olla ollenkaan. Kun myin tavaroitani FB Marketplacella, olin mesessä paljon. Hän tuli aivan hulluksi. Vaikka kuinka selitin hänelle, miten paljon tavaroiden myynti ja lahjoitus teettää työtä, hän vain raivosi. Hän meni ihan överiksi ja yökaudet lähetteli minulle ääniviestejä missä paasasi miten huora olen ja nyt tällä hetkellä nain uutta miestäni. Loppujen lopuksi mielestäni noissa oli kyse sairaasta mustasukkaisuudesta huomioni suhteen. Kun huomioni ei ollut 100% hänessä, hän ei kestänyt sitä.

Olen monesti miettinyt, että miten sairas ihminen hän pohjimmiltaan oli. Ja hän purki sen läheisimpiin ihmisiin. Hän sanoo jopa äitiään huoraksi ja isäänsä koiraksi. Eihän tällainen ihminen ole millään määritelmillä normaali.

[Irtinyt]

Tänään minulla oli pitkästä aikaan hyvä päivä, huomasin lauleskelevani kun tiskasin olen lukenut paljon. Nyt vaan illalla huomasin yksinäisyyteni, perjantai ilta... miten olette sen kampittaneet. Tiedostan kyllä, että yli 20 vuotta avioliitto takana ja pelkkä yksinolo voi tuntua vaikealta. Saatikaan kun sitä saattelee muistot menneisyydestä. Aina jotain "uutta" muistuu mieleen.

Kaikesta huolimatta suosittelen kirjaa "vaarallinen rakkaus" siinä pohditaan oikeiden tapahtumien kautta sitä, miten sukupolvien yli meihin vaikuttavat suhteiden mallit. Minkä olemme omaksuneet oikeaksi ja vääräksi. Pistää todella miettimään. Myös sitä miten voin vaikuttaa lasteni tuleviin valintoihin, kun nyt esimerkilläni olen "antanut väärän kuvan rakkaudesta ja avioliitosta"

Itselläni lapsuudessa vaikuttanut alkoholisti isä ja todella ylihuolehtiva äiti. Äitini lapsuudestaan olen hyvinkin kartalla, hyvin vaikeaa oli (väkivaltainen isä ja mielisairas äiti) . Isäni lapsuus myös vaikea, vaikka hän ei siitä paljon puhunutkaan (häntä syytettiin veljensä hukkumisesta) Kaiken kaikkiaan itsellä sellainen ajatus, että selvittämättömät traumat ja ongelmat ovat kaiken ydin. Mieheni traumat avautuivat pikkuhiljaa avioliiton aikana, hän koki paljon pahuutta lapsuudessaan ja teini iässään. narsistiksi ei synnytä, vaan sen aiheuttaa /laukaisee tapahtumat lapsuudessa.

Mikään lapsuuden trauma ei tietenkään oikeuta huonoa käytöstä ja väkivaltaa toista kohtaan! Eikä kenenkään pidä sietää huonoa kohtelua! Mukaan lukien minä itse.

Nyt itsellä sellainen ajatus lasten suhteen, että kaikki salaisuudet kerrottava ja apua haettava. Tämä on ainoa keino pysäyttää pahanolon siirtyminen sukupolvelta toiselle. Johonkinhan se piste pitää laittaa ja asiat pitää selvittää eikä peitellä.

Aika tuhtia perjantai mietettä mutta tällaista nyt just mielenpäällä. Kiitos kun olette kuunnelleet minua dunia ja merenelävä!

[Dunya]

Irtinyt - kiitos sinulle keskusteluyhteydestä. Tämä on myös omanlaista terapiaa. Kun tietää, ettei ole yksin kokemansa kanssa, se lohduttaa. Vaikkei toivoisi kenellekään kamalia kokemuksia.

Me kaikki kannamme sisällämme kahta sukupolvea, sanotaan. Paitsi vanhempiemme, myös heidän vanhempien kokemukset vaikuttavat meihin. Minullakin on paljon kuormaa tätä kautta. Omasta lapsuudesta voisin todeta, että koin kaltoinkohtelua vanhempieni ongelmien vuoksi mutta koin aina olevani rakastettu. Ja että vanhemmat olivat minusta ylpeitä ja luottivat päätöksiini. Ehkä ilman näitä tunteita, minustakin olisi saattanut kehittyä narsisti. Mutta minusta kehittyikin persoona, joka laittaa itsensä hyvin äkkiä kakkoseksi ja toisen ykköseksi. Olen niin tottunut siihen.

Esikoiseni on nuori aikuinen. Kun katson häntä, minua helpottaa kun näen että hän on normaalissa tasapainoisessa parisuhteessa. Hänellä on superihana poikaystävä. Kysyin häneltä jokin aika sitten, että mitä hän on oppinut minulta. Hän totesi, että ensimmäisenä tulee mieleen se että nainen voi olla vahva eikä tarvitse miestä tuekseen. Minua hymyilytti. Oli ihana ymmärtää, että hän on nähnyt ne hetket joissa olen ottanut uuden suunnan ja rakentanut jotain ihan nollastakin aloittaen, tässä valossa.

Irtinyt, yksin ei ole helppoa olla. Tai minulle se on ollut tunteiden sekamelska. Olen saattanut olla samaan aikaan helpottunut, iloinen ja surullinen. Olen saattanut yhdessä hetkessä vaikka tanssia täällä kotona hyvän kappaleen tahdissa ja seuraavassa hetkessä onkin kyyneleet silmissä kun sisälle läikähtää muisto kun tanssin yhdessä hänen kanssaan. Kyyneleetkin saattaa tulla kahdesta syystä koska tanssejakin oli hyvin erilaisia hänen kanssa. Osa ihania ja osa hyvin kiusallisia ja outoja. Eilen illalla kun kävin nukkumaan, yhtäkkiä mietin etten enää muista häntä vieressäni nukkumassa. Ja tämän jälkeen ajatus, että jonain päivänä olen unohtanut kokonaan. Irtinyt; minua auttoi alkuun se, kun tein vähän treffejä itseni kanssa. Kun tiesin, mitkä kohdat ovat hankalimpia, suunnittelin ne melko tarkkaan. Vaikka perjantai-illat: alkuillalla menen kävelylle kuunnellen hyvää you tube-puhujaa tai musiikkia, sitten otan lämpimän suihkun, laitan naamion kasvoille, jalkakylpy, hyvältä tuoksuvaa rasvaa, kivat olovaatteet... Jotain hyvää syötävää ja olin valmiiksi katsonut mitä katson leffaksi tmv. Saatoin todeta, että minulla oli sielussani rauhallinen olo. Ei tarvinnut olla koko aikaa hälytysvalmiudessa toisen vuoksi. Jos hän oli luonani, olin vähän kuin elämystehdas pitäen hänet tyytyväisenä. Jos hän ei ollut luonani, mietin vain häntä missä hän mahtaa olla ja kenen kanssa. Miksi tuhlasin aikaani ja energiaani tällaiseen...

[Merenelävä]

Yksinäisyys.. Ensimmäiset samat kolme kuukautta kun halusin hänet takaisin olivat pahimmat. Toisaalta suurimman osan aikaa seuranani oli kaksi reipasta teiniä. Joskus sekunnin sadasosan kotiin ajaessa kallioleikkaukseen ajaminenkin tuntui paremmalta vaihtoehdolta kuin kotona odottava tyhjyys. Aloin kuitenkin heräämään todellisuuteen, että mihin oikeastaan olisin tarvinnut kotona puhelimeen tuijottavaa mököttäjää. Reilut puoli vuotta myöhemmin oli todettava, että olin tehnyt ja kokenut enemmän kuin viimeisenä viitenä vuotena narsistin kanssa. Vaati se välillä lujaa tahtoa, että otti ja lähti retkeilemään yksin. Mutta se fiilis, kun sai hengittää. Ei tarvinnut jännittää onnistuiko eväät, onko oikea kahvimaito mukana jne! Sama yksinäisyys iskee edelleen lauantaina, jos teinit lähteneet jo perjantaina exälle tai kavereilleen. Toisaalta en kaipaa pätkääkään exää, jotain muuta turvallista ihmistä ehkä. En kuitenkaan vielä koe olevani täysin valmis ja pelottaa aloittaa tapailemaan ketään. Pari kertaa olen jo kokeillut 2kk jakson. Hyvältähän se tuntui ja opetti että hyviäkin kumppaneita on, mutta en ole valmis sitoutumaan. Onneksi näistäkin kokemuksista jäi kultaakin kalliimpi ystävä jonka kanssa on mahdollisuus puhua kun on paha olla sekä tehdä ja mennä milloin vain!

Exällä oli kanssa melko selviytymistä nuoruus. En viitsi avata enempää yksilösuojan vuoksi. Omassa perheessä isäni oli ja on alkoholisti. Onneksi ei kuitenkaan väkivaltainen. Mutta aiheuttihan se jatkuvia riitoja kotona, sekä häpeää kaikissa juhlissa missä oli tarjolla alkoholia. Meidän iskä kun oli se, joka sammui ensimmäisenä. Ja se oli joka ikinen kerta. Minun ja sisareni aikuistuttua äitini otti ja lähti. Ja ihan syystäkin. Oli vain halunnut pitää perheen kasassa viime metreille asti. Kasvoin ympäristössä, jossa aloin selviytymään itsenäisesti jo hyvin nuorena. Aloitin vakituiset työt koulun ohella heti yläasteella ja tulin täysin riippumattomiksi vanhemmistani. Toki päihteiden käytön mallin olin saanut kotoa ja liian lujaa menikin 13-vuotiaasta alkaen. Koheltaminen loppui onneksi vähän 25 ikävuoden jälkeen. Hetkellisesti tuli haettua tukea päihteistä jossain vaiheessa, kun olin henkisesti aivan loppu
suhteeseemme. Se oli minun toinen huono pakokeino lasten nukkumaan menon jälkeen. Onneksi sitä ei kestänyt kauaa ja nousin suosta.

Olen miettinyt olenko kasvanut liian kovapintaiseksi, enkä osannut luovuttaa edes mahdottoman kumppanin edessä.

[Dunya]

Osuit naulan kantaan Merenelävä ja hyvä kun sanoit tuon ääneen. Viimeinen lauseesi - tunnistan tämän myös itsessäni. Kun on tietyllä tavalla tottunut lapsuudessa ja nuoruudessa haasteisiin, niitä ei kavahda siinäkään vaiheessa kun syytä olisi. Lasinen lapsuus on myös minulle valitettavasti tuttua, tosin äitini puolelta. Äitini oli ihana ihminen ja todella tunteellinen, mutta luotettavaksi häntä ei pystynyt sanomaan. Hän kun rämähti aina ajoittain juomaan ja tiedän tuon häpeän tunteen, mitä kuvasit.

Minusta on todella hieno piirre kirjeessäsi esiin tullut asia, että suojaat exäsi yksilönsuojaa. Se kertoo sinun luonteesi kauneudesta.

Ja tuokin on hienoa, kun rehellisesti toteaa ettei vielä ole valmis suhteeseen. Siitä kuultaa toisten kunnioitus. Onneksi sitä viihtyy itsekseenkin vaikka onhan se yksinäisyys välillä todella ikävä vieras. Mutta sitten sitä juurikin kun lähtee vain touhuamaan ja tekemään, huomaa että on itsekseenkin pystynyt tekemään vaikka mitä. Ja omassa hyvässä seurassa. <3

[Merenelävä]

Kiitos kauniista sanoistasi!

Olihan se pitkä liitto kaiken kaikkiaan ja on ollut ihan mukavaa hengähtää. Toki olihan alkuun toisen kaipuu kova, joka jatkui melkein vuoden päivät. Alkuinnostuksen jälkeen kun huomasi ettei se pariutuminen nykyajan kertakäyttökulttuurissa treffisovellusten kautta olekaan niin helppoa .
Nyt on sovellukset suljettu ja elämä rullaa omalla painollaan.

Välillä mieli menee vuoristorataa exän suhteen. Takaisin en häntä halua, mutta on päiviä jolloin ajattelen edelleen syytän itseniäni. Toisena päivänä muistan taas elävästi kaiken kontrolloinnin ja ahdistavuuden.

Ärsyttää, että hänen tavaroita on edelleen pitkin ja poikin. Olen liian väsynyt taistellakseni, että hän hakisi ne pois. Yritetty on ja jopa viety osa jopa perille asti. En kuitenkaan enää aio tarjota palvelujani ja tuhlata aikaa moiseen. Siitäkään ei edes kiitosta saanut. Toisaalta, jos hävitän ne, saan varmaan pitkän laskun. Vähän niin kuin asioita ei olisi vieläkään saatettu päätökseen. Olen oppinut myös kuinka mielinkielin hän osaa olla, kun tarvitsee jotain. Mutta saatuaan palveluksen, ei kiitosta, ei asiallista kohtelua, ei mitään. Kauhulla odotan parin vuoden päässä olevia valmistujaisia. Se on ihan sama miten päin sen järjestää, niin sanomista tulee. Nooh, eiköhän tämä tästä, eikä hän enää tunnetasolla pysty satuttamaan.

[Dunya]

Merenelävä, onneksi valmistujaisiin on vielä aikaa. En tiedä onko yksinkertaisin sopia niistä juhlasankarin kanssa, millä tavalla hän haluaa juhlia. Jos tämä ei sovi äidille, niin sitten ei voi mitään. Monelle narsistille taitaa juhlapyhät ja juhlat olla vaikeita. Katsoin tästä videonkin, missä itsetiedostunut narsisti (joka oli terapiassa) kertoi tästä ja totesi sen olevan totta. Ja tämä johtuu siitä, että joutuvat jakamaan huomion tämän juhlapyhän/juhlan kanssa. Tuntuu absurdille olla kateellinen vaikka joululle, mutta narsistin lapsellisessa mielessä kaikki keskittyvät jouluun eikä häneen ja se tuntuu pahalta. Tässä videossa näytettiin hyvin kuvaavasti se, kun narsisti löytyy hiljaa mököttämästä toisesta huoneesta. Hänen läheinen kysyy, mitä hän siellä tekee ja tämä N vastaa, että ei mitään ja pyytää toista vain menemään takaisin juhlimaan. Kun tämä toinen ihmettelee, että mikä juttu tämä on, N kääntää sen toisen päälle että onko _hänelle_ ongelma, jos hän haluaa viettää ihan omassa rauhassa iltaa. Meni niin tai näin, narsistit onnistuvat aina tekemään tilanteista hankalia ja ottavat ainakin oikeuden antaa mielipiteensä vaikkei sitä kukaan kysynyt. Eli voit varautua siihen että ainakin tarjottavat ruoditaan läpi jos mitään muuta moitittavaa ei löydy. Minä muistan, että minulle kommentoitiin sitä, miten paljon liikaa tein vaikka lasten juhlien eteen. Tai väärää ruokaa. Tai liian vähän - että olisi pitänyt olla isot pääruoat ja kaikki. Myöhemmin jos lapsen kanssa tuli jokin riitatilanne, hän moitti minulle lasta miten kiittämätön hän on. "Sinä teit kaikkesi hänen juhlien eteen ja raadoit kaksi päivää ja näetkö miten hän arvostaa sitä? Hän sylkee kasvoillesi." Eli tässä kohtaa olinkin sitten ollut lähestulkoon pyhimys. Aina väännetään ja käännetään ja yritetään jollain tavalla myrkyttää.

Olet oikeassa tuossa, että tuo deittailumaailma on mennyt aikamoiseksi. Osa on täysin hurahtanut siihen ja etsivät jotain illuusiota, jota ei tule löytymään. Sellaiseenkaan ei halua joutua eikä sellaiseksi ajautua. Itse uskon ehkä siihen, että ne ihmiset tupsahtavat omalle elämäntielle joiden on tarkoitus siihen tulla. Jokaisella on oma merkityksensä. Ja tänä väliaikana voi keskittyä omaan itseen ja sen kehittämiseen. Tehdä kivoja juttuja ja opiskella.

Minä olen huomannut, että tällaisesta suhteesta toipuminen on oma prosessinsa, jonka kyydissä vain täytyy olla. Kun meillä tuli ensimmäinen iso välirikko johon asennoiduin siten, että tämä oli tässä, olin psyykkisesti tosi kovilla. Koin, että sieluni oli raiskattu ja sitten vaan sylkäistiin kohti ja jätettiin. Vaikka halusinkin että tuo painajainen päättyy, jokin minun sisällä oli pitänyt sitä älytöntä toivonkipinää kämmenellä että kaikki muuttuu hyväksi. Olin täysin unohtanut itseni. Tuolloin koin sellaisia viiltäviä kauhunhetkiä, joita en ole ikinä kokenut. Olin hukassa itseltäni. Sitä on tosi vaikea selittää, mutta pelkäsin todella sitä että olin jollain tavalla tuhottu niin etten löydä enää sitä "minua", "omaa itseäni". Toinen oli mennyt sieluun saakka ja rikkonut sitä. Se tuntui järkyttävän pahalta. Mutta huomasin pikku hiljaa, että löysin itseäni ja sain varmuutta. Sitten hän tunki takaisin elämääni. Nyt, kun tuli uudelleen sama suhteenpäättymistilanne, aikaisempi kokemus olikin vahvistanut minua tähän. Nyt olen voinut alkaa toipumaan toden teolla. Olen huomannut, että joinain päivinä voin tosi hyvin ja toisina päivinä pää on kuormittunut vaikken edes ajattelisi asioita. Tämän huomaa esim. siitä ettei keskittymiseni ole ihan priimaa. Saatan laittaa vaikka kananmunat kiehumaan, tehdä jotain muuta ja kun palaan keittiöön, en enää muista että hetki sitten laitoin kattilan liedelle ja mietin että täytyy seurata koska se alkaa kiehumaan. Aivoni saattavat ihan nanosekunnin ajan säikähtää kun näen kattilan ja tajuan etten enää muistanut tehneeni tämän. Tai, nyt kun olen tutustumassa uuteen tuttavuuteeni ja eteen tulee tilanne joka hämmentää minua. Minulla saattaa tämän pienen jutun jälkeen olla olo, että kaikki energia katosi minusta. Kaikki tämä kokonaisuudessaan kertoo siitä, että miten isoja asioita on kokenut. Se pitää ehkä myöskin realismin mukana siinä, että miten väärin minua kohdeltiin. Välillä sekin meinaa unohtua. Ja tulee ikävä niitä hyviä aikoja.