Tavaroiden jättäminen ympäriinsä
Alueen säännöt
Keskustelufoorumin ylläpitäjä (Narsismin uhrien tuki ry) ei ole vastuussa foorumin sisällöstä, vaan jokainen kirjoittaja vastaa oman viestinsä sisällöstä.
Asiaton tai loukkaava kirjoittelu keskustelupalstalla tai yksityisviestein ei ole sallittua. Mikäli joudut loukkaavan kirjoittelun kohteeksi tai huomaat sellaista, tee siitä ilmoitus valvojille.
Asiattomasta tai toisia loukkaavasta viestityksestä seuraa varoitus. Mikäli varoituksen jälkeen häiriköinti jatkuu, käyttäjä poistetaan keskustelufoorumista. Ylläpidolla on oikeus sulkea törkeästi käyttäytyvän kirjoittajan käyttäjätunnukset ilman varoitusta. Toisten kirjoittajien ala-arvoinen nimittely ja haukkuminen johtaa välittömästi käyttäjätunnuksen poistoon.
Yritysten, yhteisöjen sekä henkilöiden nimien mainitseminen kirjoituksissa on kiellettyä. Keskustelu käydään yleisellä tasolla, voidaan puhua ”esimiehestä, alaisesta tms” nimiä mainitsematta. Henkilöt ja organisaatiot eivät saa olla tunnistettavissa kirjoituksesta. Säännön rikkomisesta seuraa kirjoituksen poisto sekä varoitus.
Tekstin suora kopioiminen muista julkaisuista on kiellettyä. Viestit, joihin on kopioitu koko artikkeli tai pitkä lainaus, poistetaan.Linkit ja sitaatit ovat sallittuja. Toisilta sivustoilta löydettyjä tekstejä saa siteerata omassa tekstissä kohtuullisesti, kunhan mainitsee lähteen. Muistathan,että sanoituksia, runoja ym. suojaa tekijänoikeus, laista tarkemmin http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1961/19610404.
Keskustelujen linkittäminen toisille foorumeille ei ole suotavaa foorumin luonteen vuoksi.
Foorumin tekstejä ei saa kopioida tai käyttää opinnäytetyön, artikkelin tai muun julkaisun materiaalina ilman lupaa. Aineiston keruuta varten, ota yhteys ylläpitoon, sillä jokaiselta kirjoittajalta pitää saada suostumus erikseen.

-
Illuusioelämää
- Viestit: 47
- Liittynyt: 18 Heinä 2021, 17:57
Tavaroiden jättäminen ympäriinsä
Onko kenelläkään kokemusta siitä, että narsistinen ex-puoliso olisi vaan muuttanut pitkän parisuhteen jälkeen (yli 20v) uuden puolison luo ikään kuin lennosta ja jättänyt omaisuutensa olemaan ex-puolison kotiin. Useista pyynnöistä huolimatta ei meillä ainakaan hakenut vaatteitaan ym tavaraansa, eikä myöskään palauttanut avainta, koti on edelleen sen näköinen, että hän asuisi täällä. Tavaroiden pakkaaminen ja lukkojen vaihto jäi sitten minun hommaksi. Rakentaako narsistiset henkilöt ikäänkuin uuden kodin, aloittaa puhtaalta pöydältä ja samaan aikaan pitää ex-puolisoaan varastona ja talutusnuorassa?
-
läheisriippuvainenko
- Viestit: 3
- Liittynyt: 30 Joulu 2021, 12:57
Re: Tavaroiden jättäminen ympäriinsä
minun ex ei halua mitään tavaraa mikä liitty exään. Hän hävittää ne, koska on helpompi aloittaa tyhjästä ja uudelleen. Unohtaa kaiken ja jatkaa elämäänsä. Näin hän on aina tehnyt, joka suhteessa. Uusi alku, uusi elämä, vanha on unohdettu, elämä jatkuu
-
Dunya
- Viestit: 129
- Liittynyt: 26 Joulu 2021, 08:45
Re: Tavaroiden jättäminen ympäriinsä
Minun tapaukseni piti tavaroita parhaimmillaan kolmessa eri paikassa.
Toi minulle tavaraa ja kun meillä tuli välirikko, sanoi että ne ovat minun. Kun aloin laittamaan tavaraa myyntiin ja pois, se olikin myöhemmin väärin. Hän oli myös sairaallollinen keräämään tavaraa. Kun tutkin hänen pahvilaatikoita, joita toi verkkokellariini kantaen niitä todella varovaisesti, niissä olikin proteiinijauheiden mittamukeja, rikkinäisiä keittiötarviketta... Hän toi myös ruosteisen vanhan astianpesukoneen, ison vanhan palapeilin jonka jokainen kulma vähän rikki... Kaikkea. Heitin hänen kaikki vaatteensakin kierrätykseen. Ne olivat arvokkaimmat, hän panosti laatuun vaatteissa.
Tälläkin hetkellä hän pitää tällaista koukkua. Hän on jättänyt vaatteita ja papereitaan jälkeensä. Ja lähettää minulle uhkailuviestejä etten saa senttiäkään hänen velastaan takaisin jos teen näille jotain. Minusta tämä on toimintatapa. Jos ei suoranaisesti sellainen, että pyrkii takaisin asumaan (hän asuu nyt ulkomailla), niin on joku syy miksi pitää yhteyttä toiseen...

Irtinyt
- Viestit: 42
- Liittynyt: 27 Tammi 2022, 14:21
Re: Tavaroiden jättäminen ympäriinsä
Joo... Täällä odotan että hän tulisi hakemaan tavaransa. Laatikot jotka minä olen pakannut, edelleen noutamatta. Hän ilmoitti kyllä noutavansa ne, ei ole kuulunut. En itse halua olla häneen yhteydessä jos ei ole pakko, joten odotan..... Kun muutan ilmoitan hänelle päivät, jolloin tavarat voi noutaa tai hävintän ne.