Voiko narsismi tarttua?

[Lähtenyt]

Koen että minulle on kehittynyt itselle narsistisia käytösmalleja jo edellisen parisuhteen aikana, jossa mua kiristettiin itsemurhalla, jättämisellä, mulle valehdeltiin ja huudettiin, mun seksuaalisuudesta oltiin todella syyllistäviä, epäiltiin pettämisestä yms. Aloin ikäänkuin manipuloimaan takaisin ja käyttämään henkistä kiristystä kumppaniani kohtaan. Suhde kesti viisi vuotta.

Suhteen jälkeen aloin juomaan päivittäin, harrastamaan seksiä ristiin rastiin kaikkien kanssa, olin röyhkeä ja ylimielinen, kokeilin huumeita ja valehtelin mun perheelle (äiti, isä ja 2 siskoa) eräästä todella törkeästä asiasta. Jäin kiinni valheesta ja perheessä on ollut kamala kriisi. Kaiken kukkuraksi laitoin syyn mun elämänkriisille vaikka oon itse valinnut käyttäytyä muita hyväksikäyttävästi. Neljän kuukauden jälkeen olen nyt äidille sanonut että mä olen itse valinnut toimia huonosti ja haluaisin jotenkin kantaa vastuun mitä olen tehnyt. Että se mun anteeksipyyntö ei ollut oikea anteeksipyyntö koska syytin olosuhteitani oman käytökseni sijaan.

Mä oon todella häpeissäni ja ahdistunut mitä oon saanut aikaan, ja kuinka paljon ihmisiin on sattunut. Mä tunsin pahaa oloa myös tehdessäni niitä asioita, mutta mä välttelin vastuuta ja kohtaamasta itseäni juomalla. Oikeasti ajattelin vaan tyyliin "jos itse teen ihan mitä vaan välittämästä muista, niin mua ei enää poljeta", mut eikö narsistitkin ajattele juurikin noin? Juurikin et ajatellaan vaan sitä omaa pahaa oloaan niin paljon että muiden oikeuksilla ja tunteilla ei ole mitään merkitystä? Luen joka päivä pakonomaisesti tietoa narsismista ja käyttäytymismalleista, ja mietin vaan että onko mun käytös ja vastuuntunto mitenkään pelastattavissa tässä tilanteessa?

Nyt oon ollut juomatta kolme viikkoa. Alkoholin käyttö alko muutenkin vähentyä kun paljastuin tästä valheestani. Mutta mä oon huomannu ettei mun käytös oo täysin muuttumassa hetkessä. Lopetin alkoholin kokonaan, koska taas kännissä otin tuntemattoman miehen mun kotiini, vaikka olin luvannut itselleni lopettaa yhdenillanjutut. Sekin oli onneksi ainoa tapaus tämänvuoden puolella, ja kieltäydyin yhdynnästä vaikka olinkin todella humalassa. Mun täytyy pitää äärimmäistä kontrollia mun käytöksessä. Yritän myös ajatella vähemmän itseäni, ja varsinkin ystävilleni ja perheelleni puhua vähemmän mun epäonnesta mitä oon kokenu. Kaikilla on vaikeeta elämässä. Se ei oo tekosyy käyttäytä miten vaan.

Jos on narsistisia käyttäytymismalleja, eikö niitä oikeasti voi muuttaa? Sehän olisi todella kamalaa. Mun elämä on tuntunut todella teennäiseltä ja synkältä kun oon rakentanut tän valheellisen "yliminän". Niin ja varsinkin läheiset ovat saaneet kärsiä.

[Illuusioelämää]

Hei.

Kirjoitat tärkeästä asiasta, joka jää usein vähemmälle huomiolle tai häpeän tunteen vuoksi kaikki narsistin uhrit eivät siitä halua puhua. Nimittäin, että tarttuuko narsismi. Narsismi itsessään kehittyy jo varhaislapsuuden kaltoinkohtelun yms kiintymyssuhdevaurioiden seurauksena eli voitanee todeta, että varsinaisesti itse persoonallisuushäiriö ei tartu. Mutta nyt sitten päästään varsinaiseen ytimeen eli narsistien uhrit ovat useimmiten tulleet kaltoinkohdelluiksi parisuhteissaan ja tämä on traumaattista useimmille. Uhrit ovat jokainen omanlaisiaan persoonia ja reagointi kaltoinkohteluun on yksiköllistä. Yhteistä lienee voimakkaiden tunnetilojen vaihtelu juurikin tällaisen narsistisen kaltoinkohtelun seurauksena. Uhrin yksi voimakas tunnetila voi olla hallitsematon vihan tunne ja kostonhimo. Uhri voi myös alkaa itsekin käyttäytyä narsistisesti, koska se on yksi selviytymiskeinoista. Tärkeää onkin tässä vaiheessa havahtua itsensä kanssa ja hakea apua esim terapiasta. Paljon on mielestäni vielä tehtävissä itsensä kanssa, jos oivaltaa itsessään olevat piirteet ja myöntää läheisilleen käyttäytyneensä väärin. Toki pitää olla myös itseään kohtaan armollinen, eikä kohtuuttomasti syyllistää itseään, koska narsistisessa parisuhteessa ollessa moni uhri on syyllistetty jo ihan riittävästi. Mutta toivoa on toipumisen tiellä niillä, jotka pystyvät näkemään itsensä niin puutteineen kuin hyvine puolineenkin.

[Lähtenyt]

Koen myös että olen kehittänyt raivoissani selviytymismekanismin. Olen ollut kamalan raivoissani. Suhteen aikana peitin kaiken raivoni ja yritin vaan ymmärtää ja antaa anteeksi, koska mä näin kuinka paljon mun ex kärsi. Se tuntu pahalta että hän kärsi. Mä ymmärsin kyllä että hän oli vaurioitunut todella syvästi, koska hänen isänsä hakkasi ja raiskasi hänen äitiään, kun hän oli lapsi ja häntä koulukiusattiin. Hän ei jotenkin kestänyt mun erillisyyttäni itsestään ja siksi rajoitti mun elämää manipuloimalla ja valehtelemalla. Ja hän raivostui herkästi jos olin eri mieltä jostain harmittomankin tuntuisesta asiasta.

Mua rajoitettiin ja syyllistettiin monta vuotta kohtuuttomasti. Ja tää ei ollut eka seurustelusuhde missä mua kiristettiin itsemurhalla jos olin ystävieni kanssa. Oon ollut vaan niin raivoissani et tää tapahtuu mun elämässä uudestaan ja uudestaan. Ja pakonomaisesti oon ajatellut että kierre on pakko katkaista! Ja sitten aloin käyttäytymään ihan miten vaan, ettei kukaan enää alistais mua. Tuntu jotenkin et mun syyllisyyden-, ja empatiantunnetta on niin paljon hyväksikäytetty, et on ollut pakko tukahduttaa syyllisyyden ja empatiantunteet. Mutta se aiheuttaa vaan ihan sikana kurjuutta lisää. Se ei auta mihinkään.

Koen että ongelman ydin mun kohdalla on jämäkkyystaitojen puute. Mun äiti on alkoholisti, jolla on tosi narsistisia piirteitä. Mua on lapsena klulukiusattu ja syytetty siitä. Sanottu lapsena et oon itse vastuussa kun mua kiusataan. Mut on kasvatettu alistumaan ja myötäilemään. Meidän perheessä ei ole opetettu normaaleja taitoja puolustaa itseään. Jossain vaiheessa aloitin kolmen vuoden psykoterapian, jonka ansiosta kykenin jättämään tän miehen jonka kanssa olin viisi vuotta.

Olen etsinyt todella paljon tietoa ja tarinoita netistä tän aiheen tiimoilta, mutta todella vähän ihmiset itse kirjoittaa omista narsistisista piirteistään ja pohtivat niitä. Tämä aihe ahdistaa ja hävettää varmaan tosi paljon ihmisiä. Mutta ahdistuksesta ja häpeästä huolimatta mun mielestä silti pitää ottaa pöydälle omaa käytöstään ja mitä on tehnyt väärin, ja tehdä itselleen suunnitelmia miten kääntää kelkka, ennenkuin menettää itsensä kokonaan toimintamalleille jotka satuttaa kaikkia. Mä haluan uskoa että ihminen voi kasvaa ja parantaa tapojaan. Mä haluan uskoa vieläkin jopa mun exästä sitä, vaikka en halua enää ikinä olla tekemisissä.

Olis tosi mukava ja helpottava kuulla muiden ihmisten kertomuksia, miten itse on henkisesti alkanut oireileman alistavan suhteen jälkeen. Että olenko ainoa maailmassa, joka on oireillut näin?

[Marisu]

Hei! Tämä on todella tärkeä ja mielenkiintoinen avaus.
Minut on kasvattanut narsistinen äiti, eli puhun siitä perspektiivistä.
Olen lukenut asiasta paljon ja huomannut myös, että me kaltoinkohdellut itse kehitämme narsistisia suojelumekanismeja. Varsinaiset persoonallisuushäiriöt kehittyvät jo lapsena, mutta jos emme puhu niistä, huomaan kyllä usein narsistisesta pahoinpitelystä kärsineiden turvautuvan itsekin jossain määrin itsekeskeisiin mekanismeihin, itsetuhoisuuteen kuten mainitsemiisi päihteisiin, seksiin yms addiktioihin.
Minä sekoilin koko nuoruuteni irtoseksin, huumeiden, alkoholin, valehtelun, itsepetoksen ja väkivaltaisten ja häiriintyneiden ihmissuhteiden kanssa. Psykoterapiaan hakeutuminen pelasti henkeni ja ihmissuhteeni. Puran nyt oppimiani itsekeskeisiä toimintatapoja.

Hakeuduin koko tähänastisen elämäni suhteisiin, joissa minua alistettiin ja pahoinpideltiin. Kiintymyssuhteeni äitiini keskittyi läheisriippuvuuteen ja pahoinpitelyyn - näitä malleja hyödynnämme aikuisina, tunnemme ne houkuttaviksi. Kaverisuhteissani hankin itselleni kavereita, jotka antaisivat minulle ihailua - koin olevani usein kavereideni yläpuolella, jotenkin kypsempi ja fiksumpi. Jälkeenpäin ajateltuna tämä oli hyvin narsistista. Tarvitsin sitä ihailua, koska en ollut koskaan saanut sitä. Nykyään minulla on tasavertaisia, terveitä ja kunnioittavia ihmissuhteita.

Minäkin kärsin raivosta ja vihasta! Se hellittää pikkuhiljaa, mutta se raivo ja viha on ajanut minua aiemmin näihin häiriötoimintoihin. Kun sitä pääsee pikkuhiljaa sulattamaan pois, itsekeskeiset toimintatavatkin alkavat väistyä.

Eli tarttuuko narsismi? Kyllä ja ei. Persoonallisuushäiriön kehittyessä narsismi on "tarttunut" lapseen. Mutta jos kyse ei ole siitä, voimme oppia kuvailemiasi selviytymiskeinoja narsistisesta suhteesta. Ne on kuitenkin mahdollisia purkaa, kun hakee rehellisesti apua ja ymmärtää tilanteensa. Mutta et sinä ole narsisti. Kukaan, joka näkee itsessään inhottavia puolia ja haluaa korjata ne, ja kokee aitoa huonoa omatuntoa tekemistään asioista, ei ole parantumaton patologinen narsisti. Toivon sinulle paljon tsemppiä ja lämpöä Lähtenyt!

[Lähtenyt]

Hei,

Todella helpottavaa ja kannustavaa kuulla että muillakin on ollut samoja ongelmia ja piirteitä ja ollut kykyä purkaa haitallisia käytösmalleja. Helpottaa todella paljon oloa, ja kannustaa ihan oikeasti toimimaan jatkossa oikein. Kiitos kovasti! Kaikkista pahinta on luovuttaa ja pistää kaiken pipariksi. Mun mielestä ikinä ei pitäis olla liian myöhäistä tehdä oikein ja ottaa vastuuta itsestään.

Olen myös jo kolmen viikon raittiuden jälkeen alkanut huomaamaan että mun mielestä alkaa purkautumaan sitä katkeruutta ja vihaa mitä oon kokenu. Pakenin juomalla sitä tunteiden käsittelyä. Runsas päihteidenkäyttö ikäänkuin ylläpitää narsistisia käytösmalleja. Myös alkaa olla tunne, etten ole juomatta vain sen takia kun ex käskee, vaan oon juomatta ihan omasta tahdostani. Mulla vähentyy tarve kapinoida. Se ihminen ei oikeasti määrää mun elämässä mitään. Meillä ei ole edes lapsia. Uskon että toivun ihan hyvin, kunhan vain vuosia kuluu ja hoidan itseäni ja omaa elämääni.

Kaikkea hyvää myös teille, ja onnea kaikille matkaan näiden haitallisten käytösmallien vastustamisessa!