Olen päättänyt erota. Nyt kaikki neuvot kehiin!

[aloittelija]

Olen kirjoittanut tuonne toiselle palstalle vuosi sitten. Mutta tilannehan on jatkunut jo kymmenen vuotta ja risat. Viime viikonloppuna tapahtui jotain. Se oli se korsi, joka katkaisi kamelin selän. Alkuviikon olin tosi pahoinvoiva tämän asian takia, pala kurkussa tuntui fyysisesti. Tajusin, että minun on vihdoin tehtävä päätös. Minun ja mieheni on erottava.

Nyt on sellainen tilanne, että lapsen koulutilanteen vuoksi tahtoisin vielä tämän talven yli asua saman katon alla. Ensi kesänä sitten muutto erikseen. Kysymys kuuluu, kannattaako minun kertoa miehelle tätä vielä vai odotanko lähemmäs h-hetkeä? Mies ei ole koskaan ollut väkivaltainen, mutta täytyy sanoa, että silti pelottaa. Pelottaa huoltajuusasiat, pelottaa, että mies alkaa mustamaalata minua kaikille.

Kaikkein tärkeintä minulle on lapsen hyvinvointi. Haluaisin antaa hänelle yhteisen kodin vielä hänen haastavan vuotensa yli. Pelkään myös, miten käy eron hetkellä. Mustamaalaako mies minut lapselle, menetänkö lapseni? Mitä lapsen mielelle tapahtuu, jos mies omii hänet persoonansa jatkeeksi, kun minä en ole paikalla tasapainottamassa tilannetta? Pelottaa aivan kamalasti. Ja nyt huomaan, että tämä pelko on ollut ainoa syy, miksi en aiemmin ole uskaltanut erota.

Mutta minä en pysty hengittämään kotonani. Minä en ole tuon miehen pari. En halua olla hänen kumppaninsa. En yksinkertaisesti voi.

Olisin onnellinen mistä tahansa vastauksista. Tunnen oloni niin yksinäiseksi.

[Dunya]

Voi ei Aloittelija, sinulla on tosiaan vaikea tilanne jota katsella monesta eri suunnasta. Ymmärrän, että haluat mennä lapsi edellä ja siirtää muuttoa hänen kouluvuotensa yli kun kyseessä on tärkeä vuosi. Koska lapset ovat yleensä paljon älykkäämpiä kuin mitä me ajattelemmekaan, kannustan pohtimaan myös seuraavia: Onko lapsi aistinut teidän kodin ilmapiirin? Joskus voi olla niinkin, ettei lapsi näytä sitä millään tavalla. Tämä riippuu niin lapsesta. Osa on reippaita esimerkiksi juuri vaikka äitiä ajatellen. Osa ottaa vastuullisen roolin. Osa taas reagoi ulospäin ja tuolloin näkee, ettei ole hyvä olla. Jotkut saattavat reagoida alitajuntaisesti ja tämä näkyy vaikka keskittymiskyvyssä koulussa. Kirjoitan tästä lähinnä siksi, että joskus voikin olla hyvä että tulee kodin ja perhekokoonpanon muutos - vaikka se tietäisi esim. uutta koulua. Kun on ympäristössä mikä on henkisesti turvallinen ja terveellinen, voi jaksaa toisella tavalla. Nämä siis vain sinulle pohdinnoiksi eri kulmista ja varmaan olet tätä jo tehnytkin. Tuossa tilanteessa pyörittelee ihan tuskaan saakka kaikkea ja miettii, mikä olisi vähiten huono ratkaisu.

Sinulle tuo talven yli odotus tulee olemaan varmasti vaikea. Jaksatko sinä? Jaksatko olla vanhempana? Ymmärrän, että sinua pelottaa mitä kaikkea tämä toinen vanhempi alkaa lapsellesi syöttämään. Minusta netissä (you tube, instagram) on tosi fiksuja videoita tähän aiheeseen liittyen. Et ole todellakaan yksin pelkäämässä jaettua vanhemmuutta. Mutta olet oikeassa siinä, ettet voi tappaa itseäsi henkisesti pysymällä suhteessa. Sinun lapsesi tulisi muistamaan myös tämän ja se tulisi olemaan hänen koko lapsuuteen kuulunut asia ja tämäkin voi vaurioittaa häntä.

Olet rohkea kun olet alkanut jo miettimään uutta suuntaa elämässä. Minulla ei ole suoranaisesti mitään fiksua sanottavaa. Rohkaisen ehkä miettimään nopeampaakin ratkaisua ja tukemaan lasta tässä muutoksessa. Kun on hyvä avoin suhde lapsen kanssa, hän saattaa kestää muutoksen paremmin kuin uskotkaan. Tai sitten jos hänellä olisi vaikeaa, sinulla olisi toisella tavalla energiaa tukea häntä kun olisit turvassa omien uusien seinien sisäpuolella eikä omista aivoista mene isoa osaa parisuhdeongelmien kanssa painiessa. Jos näet että talven yli saman katon alla on se ratkaisu joka sopii tähän hetkeen parhaiten, kuuntele vaistoasi. Jos mieleen häivähtää että hän saattaisi olla väkivaltainen, luota tähän intuitioon. Jos hän saa tietää erosta jo puoli vuotta etukäteen, et tiedä mitä kaikkea hän alkaa puskemaan ulos päin ja millä tavalla.

Tsemppiä! <3

[aloittelija]

Kiitos tosi paljon vastauksesta, Dunya! Joskus tuntuu, että on ihan yksin maailmassa ja ajatustensa kanssa. Kiitos, että näit minut. Tosiaan, meillä on ollut hyvin vaikeaa koko suhteen ajan eli kymmenisen vuotta. Tuntuu, että yksi vuosi sinne tai tänne ei muuta enää mitään. Toisaalta nyt kun päätös on tehty niin tuntuu myös vaikealta odottaa. Ymmärrän pointtisi Dunya! Ja tutulta kuulostaa tuo asioiden pyörittely tuskaan saakka...

Joka tapauksessa ero tulee vaatimaan meiltä paljon käytännön toimia. Suurimpana ehkä talon myynti. Tämä ei todellakaan tule olemaan helppoa. Jossain tulevaisuudessa minua kuitenkin odottaa sisäinen rauha omassa kodissa. Vapaus olla oma itseni ja luoda omaa elämää omien arvojeni mukaisesti. Olen yrittänyt tätä tehdä mahdollisuuksien mukaan jo nyt, mutta painostava tunne on aina läsnä.

Nuoremman lapsen tilanne mietityttää eniten. Vanhempi lapsi on jo pian muuttamassa pois. Hän kyllä selviää. Aina sanotaan, että lapsi aistii vanhempien suhteen ongelmia ja että on parempi erota kuin jäädä huonoon suhteeseen. Aivan varmasti tämä on totta silloin kun on riitoja ja väkivaltaa. Mutta minua silti mietityttää, onko se totta esim. meidän tilanteessamme, jossa pystymme enimmäkseen asiallisesti kommunikoimaan. Lähinnä olemme ratkaisseet ongelmat sillä, että kuljemme omissa harrastuksissamme emmekä vietä aikaa yhdessä. Nuorempi lapsi vaikuttaa aina niin iloiselta ja saa kummaltakin vanhemmalta paljon huomiota ja rakkautta. Minä todella pelkään, miten hän tulee ottamaan eron. Pelkään, että aiheutan hänelle surua ja ahdistusta! Se on viimeinen asia, jota haluan. Tässä sitä taas pyöritellään...

[Dunya]

Sen pohtimisen ja pyörittelyn jälkeen tulee lopputulos ja päätös. Kaiken sen epäröinnin ja tuskailun alla muista, että sinulla on oikeus onnelliseen elämään ja päätöksiin joita teet sen eteen. On vain yksi elämä tässä tietoisuudessa. Jos talon myymisessä kestää, ehkä kannattaa ottaa tämä aikatauluissa mukaan, eli siinä että koska kertoo päätöksestään. Ja muista, että sinun ei tarvitse jäädä yhteiseen kotiin jos toinen rupeaa kammottavaksi kuultuaan päätöksesi.

Olen itse eronnut, kun lapseni olivat ikähaitarissa 6-11v. Muistan tuon ahdistavan murheen rinnassa ja mielessä kun mietin, mitä tämä tekee lapsilleni. Nyt he ovat ikähaitarilla 15-20v ja kaikki on hyvin. Me vanhemmat emme pysty suojelemaan lapsiamme kaikilta kivikoilta tai murheilta, mutta voimme istua heidän kanssaan kun he käyvät näitä läpi ja surra yhdessä. <3

[Nathalie]

Ymmärrän sinua täysin, sillä olen itse aika lailla vastaavassa tilanteessa. Paitsi että meillä tämä narsisti hallitsee jo lapsia niin pahasti, että voi olla että eivät suostuisi tapaamaan minua eron jälkeen. Minäkin olen sinnitellyt vain lasten takia, mutta tilanteet rupeaa olemaan jo kaikilta osin täysin sietämättömiä! Voimia sinulle!

[aloittelija]

Kiitos rohkaisusta! Herättää toivoa, että sinä Dunya olet jo käynyt tämän läpi ja lapsesi ovat kunnossa.
Ja Nathalie, toivon sinulle paljon voimia! Meillä on todellakin vain tämä yksi elämä. Yhtäältä se rohkaisee tekemään ratkaisuja ajoissa. Toisaalta pelko peruuttamattomista virheistä - etenkin lasten kannalta - on sitäkin suurempi...