Voivatko nämä sanat kuulua normaaliin parisuhteeseen?

[mmt]

Moi,

Olen uusi täällä ja ajatuksia olisi paljon ja olen lukenut muiden tarinoita täältä paljon. Osa kuulostaa hyvinkin tutulta mutta omalla tavallaan ajattelen, että ei se minun mieheni kanssa noin pahaa ole kuitenkaan. Olen miettinyt on-off suhteemme sitä pahinta asiaa omasta näkökulmasta, mikä on saanut minut nyt ottamaan välimatkaa kyseiseen ihmiseen, viestit toki jatkuvat ja en osaa niitä lopettaa itsekään. Olen kolme vuotta kuullut riitatilanteissa toistuvasti seuraavia lauseita:

- " Ajat minut epätoivoon toistuvasti, että voisit itse paremmin. Saat vissiin siitä nautintoa, kun näet, että kärsin. Millainen nainen oikein olet?. Tiedän, että nautit siitä ja teet näin tahalleen! Sä teet musta tällaisen, mitä en oikeasti ole, saat mun pahimmat puolet esiin ja oikein nautit siitä"

Ja nämä saattaavat tulla siis tilanteissa, jossa hän on esim. jättänyt minut tai saanut mustasukkaisuuskohtauksen ilman syytä ja olen ollut jämäkkänä ja kertonut, etten hyväksy sitä, että riidoissa haukutaan minun persoonaa ja kerrotaan, mitä minä ajattelen. Eli kun en heti anteeksipyynnön jälkeen olekaan vain, että no ei se mitään. Kun asia on sovittu ja itse taas luotan, että kyllä se tästä, niin myöhemmin nuo anteeksipyyntö tilanteet ovatkin hetkiä, jolloin hän on nöyrtynyt anelemaan.

Koen itse hyvin raskaasti, kun kuulen, että ihmisenä olisin se, joka nauttii toisen kivusta. Oloni on arvoton ja tuntuu, ettei kukaan voisi minusta välittää ja jopa itsetuhoisia ajatuksia pahimmilla hetkillä, kun viestikaupalla sanotaan, kuinka vaan nautin toisen epätoivosta, kun olen epävarma suhteesta. Jos minua sanotaan liian herkäksi tai ylireagoivaksi, pysyn vielä suhteellisen vahvana ja jaloillani, vaikkakaan se nyt mukavalta tunnu sekään.

Lauseita, mitä jäänyt miettimään, on paljon. Toisaalta on myös siis anteeksipyyntöjä ja sitä, kuinka rakastaa ja pitää oikeasti hyvää huolta ja on ihmisenä mielestäni hyväsydäminen, vaikkakin hyvin epävarma itsestään ( toisinaan).

Tuntuu, etten voi ottaa etäisyyttä, koska olen sitten tuon epätoivon luoja, kylmä ja julmin ihminen, mitä koskaan tuntenut. Toisaalta, jos nähdään heti ja olen loukkaantunut ja se näkyy minusta läpi ( vetäytyneisyys ja hermostuminen) ja kerron, etten hyväksy ja ei ole hyvä olla, olen kylmä ja julma, koska pidän häntä epävarmuudessa. Ja sitähän en haluaisi missään nimessä tehdä, koska en halua olla sellainen ihminen. Enkä halua, että hänellä huono olla.

Olen ilmeisesti jotenkin hyvin läheisriippuvainen hänestä. Ja hyvin väsynyt. En osaa tehdä omia juttuja, mennä vaikka urheilemaan, koska mielessäni on ajatus, et tässä se nyt nähdään, olen juuri se, mitä hän on sanonut. Vaikka hän ei edes sitä kieltäisi sillä hetkellä, tai tietäisi, että olen tekemässä omia juttujani. Hyvillä kausilla näihin hän kannustaakin, tukee minua oikeasti vahvasti ja silloin itsekin nautin omasta ajastani, eikä se aiheuta riitaa.

Hyvin epäselvää tekstiä. Mutta eniten mietin tuota ensimmäistä kysymystäni, että onko tuollainen lähes sadistiseksi toistuvasti kutsuminen tapahtunut teidän suhteissa?

[Dunya]

Voi kyllä vain, ja monta kertaa. " Olet hyvin itsekäs, et ajattele minua ollenkaan." "Rakastan sinua vaikka satutat aina minua. Uhraan oman terveyteni, olet hyvin itsekäs, et ajattele minua ollenkaan. Ajattelet vain itseäsi." Ja minä koin hänen olevan itsekäs. Ajan saatossa toksisissa suhteissa kumppanit muuttuvat vähän kuin toistensa vääristyneiksi peileiksi. Se mitä kuulee toisen suusta syytöksinä, voisi itse sanoa toiselle. Minä kävin monet kiistat juuri tästä aiheesta missä hän syytti minua itsekkääksi ja minä koin tämän syytöksen hyvin epäreiluna ja että hän oli itsekäs.

Kummankin kokemus on tosi. Se että hän kokee sinut itsekkäänä, on totta. Mutta sinä saat olla siitä omaa mieltä. Sinulla on siihen oikeus, aivan samalla tavalla kuin hänelläkin on. Minä esim. sain kuulla olevani itsekäs kun aina laitan itseni ja lapseni hänen edelleen. Olen itsekäs oman rahani kanssa. Olen itsekäs kun laitan oman elämäni ykkössijalle. Hän oli taas mielestäni itsekäs kun syytti minua näistä, tehtyään ensin päätöksiä jotka hän teki kuin olisi sinkkumies. Käytettyään omat rahansa itseensä ja sitten syyttäen minua kun sanoin jostain ettei minulla ole rahaa tähän. Käytin joka kuukausi parhaani mukaan rahaa meihin jotta yhteinen aikamme mahdollistui. Oman elämän ykkössijalle laitosta totesin, että olen itse elämästäni vastuussa ja vastuussa lapsistani. Luonnollisesti tämä on asia johon panostan. Hän itse ei ottanut vastuuta omasta elämästään ja eli toisten siivellä. Lopulta hänen syytöksissään ei ollut oikein järkeä vaikka hän pystyikin puhumaan todella taitavasti.

Tällaiset ihmiset imevät ihmisestä kaiken ja mikään ei ole heille riittävä. He ovat kuin pieniä lapsia janoten äidin rakkautta. Ja se imu on aivan valtava. Minulla oli tästä ihan konkreettisia esimerkkejä vaikkapa siinä kun tein meille jälkiruokaa. Hän loikoili minussa kiinni ja syötin hänelle yhteiselle lautaselle laittamaani jälkkäriä. Hän aukoi suuta kuin pieni lapsi, odottaen aina seuraavaa suupalaa. Otin itselleni ehkä yhden tai kaksi, loput hänelle. Eikä hän huolehtinut siitä että "syö sinäkin". Hän kellotteli tyytyväisenä tilanteessa ja piti ihan oikeutettuna saada herkusta kaiken. Tämä esimerkki kuvaa ehkä dynamiikkaa puolin ja toisin todella hyvin. Toinen on uhrautuva ja laittaa itsensä kakkossijalle ja toinen ottaa ykkössijan täysin tyytyväisenä ajatellen että näin tämä kuuluu olla. Se mikä tekee näissä suhteissa hämmentävän, on se ettei kaava ole näkyvissä koko aikaa ja kaikissa osa-alueissa. Niitä ihania kausia on jolloin hän huolehtii ja tukee. Mutta onko niitä suhteessa kuinka paljon ja pitkään? Kumpaan suuntaan vaakakuppi kallistuu kuitenkin enemmän?

Kuvaamasi syytökset ovat henkistä väkivaltaa ja manipulointia. Jokainen saa olla itsekäs. Oikealla nimellä tämä on "omat rajat" ja ne saa olla jokaisella. Ja pitääkin olla. Hän on antanut näille väärän nimen tietäen, että häntä vastassa on tyyppi joka on empaattinen ja antaa helposti myöten.

Voimia tilanteessasi. <3

[LiianRikkiHajoamaan]

Oi miten hienosti kirjoitit minun elämästäni Dynua. Juuri noin se menee. Sitten kun itse pyristelee hiukan irti ja ajattelee että näin minä , juuri minä , toimin niin saa itsekäs syytökset hartioilleen. Mikään kun ei ikinä ole hyvä, ainakaan tarpeeksi.

[Rusinainen]

Hei

Olen uusi täällä. Luulen eläneeni 13,5 vuotta henkilön kanssa, jolla on narsistisia piirteitä, mutta en tiedä, onko hän narsisti vai ei. Hän jätti minut nyt 3. tai 4. kerran juhannuksena. Totesi, ettei meillä ole enää yhteistä. "Sinä olet minun ahdistukseni syy, mikä muukaan se voisi olla". Ja tämä ahdistuksen syynä oleminen on toistunut useita kertoja vuosien varrella. Ei keskustelua, ei mitään muuta, kuin lähde pois.
Olen asunut 5 vuotta hänen asunnossaan ja 3 vuotta sitten myin oman asuntoni. Tavaroitani ei mahtunut yhteiseen kotiin ja nyt hän ilmoitti, että mutta vuokralle. Hän jäi kesämökilleen saareen ja minä palasin "kotiin" etsimään uutta kotia.

Tähän asti hän on saanut tulla ja mennä kuten haluaa, mutta minun ystävissäni on aina jokin vika. Olen elänyt hänen ehdoillaan kaikki nämä vuodet. Hän on antelias (kun sille päälle sattuu). Hän odottaa palveluksia itsestään selvyytenä, mutta toisaalta tarjoaa myös upeita ulkomaanmatkoja.
Milloin olen syönyt väärään aikaan, väärää ruokaa. Hänelle ei voi antaa mitään palautetta, hän on räjähdysherkkä. On hyvin tarkkaan mietittävä, miten sanansa asettaa ja milloin, ettei hän loukkaannu. Hän epäilee useiden ihmisten kadehtivan häntä. Hänestä oli hauska sanoa minulle loukkaavia ja naista halventavia kommentteja. Kun loukkaannuin, se johtui siitä, että olen huumorintajuton. Hänellä on loistava kyky kääntää asiat "päälaelleen". Hänessä ei ole koskaan mitään vikaa, vaan syyllinen on aina ulkopuolinen. Kun puolustauduin, niin vastauksena " teikeläinen on erinomainen ja sinussa ei ole koskaan mitään vikaa". Niin tuhannet kerrat olen pyytänyt anteeksi myös tekoja, joita en ole edes tehnyt.

Silti kaipaan tuota ihmistä, (tai ainakin upeaa kotia ja faciliteetteja ,joita hän tarjosi), mutta myös sitä hyvää puolta, joka hänessä oli, sekä parisuhdestatuksen tuomaa turvaa. Hän on saanut minut voimaan pahoin niin useasti. Olen riekaleina ja ahdistuntut. En enää tiedä kuka olen ja mitä tahdon. Olen 62 vuotias ja joudun aloittamaan elämäni alusta. Olisiko vinkkejä, miten löytäisin "järjen valon" ja ymmärtäisin, että tuon ihmisen kanssa oli mahdotonta elää ja tämä ratkaisu on hyvä?

[Dunya]

Rusinainen, sinulla on jo vankka kokemus hänestä kun katsot selkäsi taakse teidän yhteiseen historiaan. 13 vuotta ja lopputulos on ettet tunne enää itseäsi. Sitä myrkyllinen suhde teettää. Menettää itsensä ja toisesta tulee se maailman tärkein, Jumalaakin mahtavampi. Kuin joku kulttipomo jonka sanaa tulisi sokeasti kuunnella ja palvoa häntä.

Minun suhteeni aikana oli todella hienoja yhteisiä juttuja ja aivan ihanaa aikaa. Paljon valokuvia joissa olemme hyvin onnellisen näköisiä. Mutta kun katson kuvia, saata muistaa että "tätä kuvaa ennen hän oli koko aamun aivan kamala" tai "tämän kuvan jälkeen hän hetken päästä raivostui ja meille tuli meidän kuudestoista ero." Tai että "tämä kuvan aikaan olin aivan poikki. Minua oli valvotettu aamu viiteen saakka ja tivattu miksi olin käyttäytynyt niin paskasti että hänen tulisi oikeastaan erota minusta." Eli siellä kivojen ihanien aikojen ympärillä oli liian kamalaa. Ja sellaista ei ansaitse kukaan.

Sinä olet sen ikäinen, että ei ole oikein aikaa jäädä kupelehtimaan ja katsomaan voisiko tämä suhde kuitenkin olla se oma suhde. Voitko katsoa edessä olemaan tilannettasi, että kun "jäät tyhjän päälle", sinulla on oikeastaan kaikki ikkunat ja ovet auki ja sen mukainen vapaus? Voit valita suunnan täysin sen mukaan, mikä nyt parhaimmalta näyttää.

En osaa sanoa onko hän narsisti mutta kovasti ainakin narsistisia käytösmalleja hänellä on. Ja nämä ihmiset ovat oikeastaan aika ikävää seuraa. Arvaamattomia, helposti ärtyviä, välillä paikoitellen todella julmia. Sitten taas ovat todella vetoavia. He saavat toisen tuntemaan itsensä maailman isoimmalta rikolliselta jos ajattelee itseään ja omaa elämäänsä ja jatkaa matkaansa.

Olet tilanteessa, missä on todella vaikeaa. Itsensä repiminen ja erossa pysyminen on kamalan vaikeaa. Siinä täytyy vaan joka päivä tehdä se päätös ettei ole missään yhteydessä. Kunnes pikku hiljaa huomaa että ei enää niin mieti asiaa ja elämä onkin oikeastaan aika hyvää. Voimia sinulle!

[Rusinainen]

Kiitos Sinulle viisaista sanoista. Kamalaa tämä on ja etenkin se, että järkevä minä kertoo juokse pakoon. Ja samaan aikaan hän vetoaa kuin magneetti minuun. Mikä on tuo tiedostamaton osa minua ja miksi toimin näin? Olen varmaan masokisti

[Dunya]

Rusinainen, se on traumayhteys sinun ja hänen välillä. Olet varmaan kuullut Tukholman syndroomasta, missä uhri alkaa tuntemaan sympatiaa pahan tekijää kohtaan ja puolustaakin häntä vaikka tämä toinen satuttaa häntä? Traumayhteyttä voi olla tosi vaikeaa purkaa. Minä sain kokea väkivaltaa kaikissa muodoissa ja silti tämä ihminen oli maailmani keskipiste. Vaikka järkeni sanoi, että juokse nyt hyvä nainen. Tuli tunne että aivot kirkuivat paniikkia kun ajattelinkin että menettäisin hänet. Eli eihän siinä ole mitään järkeä.

Tieto on valtaa. Kannattaa lukea traumayhteydestä ja siitä, millaiset ihmiset useimmiten jäävät "ansaan" näihin suhteisiin. Monet meistä on tosiaan lapsuudesta saakka joutuneet vähän uhraamaan itseään ja tämä tuntuu aikuisenakin jotenkin kummallisen kotoisalta tai jotenkin vinoutuneesti ajattelemme että kyllähän me kestämme. Kun ei tarvitsisi kestää.

Toivon koko sydämestäni että pääset pois tuosta koukusta. Nämä suhteet addiktoivat. Suhteen äkkikäännökset ja kaikki muu saa aikaan meidän hormoneissa ryöpyn ja lopulta tätä alkaa kaipaamaan. Eräs heroinisti kuvasi, että hänellä oli tiukempaa vierottautua narsistisesta suhteesta kuin hän vierottautui heroiinista. Tuo kuvaa näiden suhteiden voimaa hyvin. Kovasti voimia sinulle! Kirjoita itsellesi vaikka ylös toive, mitä toivot itsellesi vuoden päähän. Pidä tätä jossain vähän esillä itsellesi. Esim. minä kirjoitin vuosi sitten kesällä että "Vuoden päästä seison uuden kotini parvekkeella, katson merta ja hengitän sisään hyvää oloa." Toiveesta tuli tavoite ja se toteutui. Seisoin todella uuden kotini parvekkeella ja hengitin sisään hyvää oloa. Maisema ei ollut merellinen mutta meri on muutaman kilometrin päässä. Maisema oli todella upea, asun korkealla ja näen laajalla skaalalla pitkälle. Ja aivan uskomattomia auringonlaskuja. Kirjoita itsellesi myös ylös kamalimmat asiat mitä tämä mies on sanonut sinulle. Kamalimmat teot mitä hän teki sinulle. Kamalimmat pettymykset jotka koit. Aina kun tulee ikävä, lue nämä. Muista että hän ei muutu. Jos menet takaisin, hänelle tämä merkkaa että hyväksyt hänen kammottavan käytöksen ja seuraava kierros on asteen kovempi. Narsisti ei kärsi samalla tavalla kuin kokija. Yleensä he elävät pitkään koska he eivät oireile somaattisesti toisen vuoksi. Mutta me kokijat sairastumme. Saamme usein somaattisia oireita jotka pahimmillaan lyhentävät elinikäämme jos jäämme hengittämään tätä myrkkyä.

Sinä saatat kaivata vielä pitkään tätä ihmistä. Saatat kokea todella syvää yksinäisyyttä ja turvattomuutta. Mutta usko pois, se kaikki on parempi kuin se missä olet ollut. Kumpikin tie saattaa näyttää sinulle nyt tuskalliselta, mutta toinen näistä teistä saattaa alun kivun jälkeen olla sinulle onnellinen. Sinulla on oikeus valita. <3

[mmt]

Kiitos vastauksista.

Niinhän siinä kävi, terapeuttini ohjeista välittämättä palasin viettämään ihania yhteisiä hetkiä ja kertomaan, että rakastan. Ja sitten.. Sain kuulla taas ,kuinka paha olen. Tällä kertaa mustasukkaisuus sai hänet raivostumaan, syynä, että minulla on miespuolinen ystävä ( ollut koko meidän suhteen ajan, viimeksi nähnyt yli vuosi sitten), jonka hän oli nähnyt baarissa "kourivan kaikkia, miehiä ja naisia" ja arvosteli sitten minuakin samalla, että miten sellaisen ihmisen kaveri olen ja tietysti hänestä tämä henkilö kourii minuakin ja minähän tietysti sitä haluan. Tai tuosta se lähti ja sitten olikin pitkä pitkä jankkaus kaikesta muustakin ja pettämisepäilyt, että panemassa olen käynyt erojen välillä ( kun itse on jättänyt muutaman kerran ja vaikka itse ollut tinderissä ja baareissa jne.) Poistuessani paikalta, jankkaus jatkui viestein. " En halua olla tuollaisen ihmisen kanssa missään tekemisissä" välissä lisää epäilyä, välissä myös, että sovitaan ja kun en 10minuuttin vastannut, niin " jätä mut jo vittu rauhaan".
Ja nyt, minä jätin! Tässä kohtaa annan aplodit itselleni, viikko kohta takana.

Oloni on jollain tapaa helpottunut, ajatuksesta, ettei kukaan enää arvostele, nöyryytä tai syytä minua kovin sanoin.
Mutta minulla on kokoajan syyllinen olo, koska mietin, että nyt olen se paha ja kylmä.

Sitä haluaisin kysyä, onko teillä muilla eron jälkeen ollut sellainen ihmeellinen ahdistava olo, että hän tulisi vastaan jostain kulman takaa, tai jopa, että hän näkisi sinut kokoajan, mitä teet, vaikka järjellä ajateltuna häntä tuskin kiinnostaa tai edes voisi olla samassa paikassa, esim. keskellä metsää. Tämä tuntuu jotenkin pelottavalta ja absurdilta, enkä tiedä, mitä tämä on, jotain vainoharhaisuutta, mutta miksi?
Tämä olo tulee myös esimerkiksi, kun autossa huomasin laulavani ääneen ja olo oli jotenkin hyvä. Sitten iski ajatus, että mitä jos hän näkee. Onko tämä ihan epänormaalia, vai onko joku kokenut samoin? Tämä on tullut minulla myös ennenkin erojemme jälkeen, saatoin ystäväni (naisen) kanssa ulkoillessa jopa vilkuilla ympärilleni, että missä hän on.

Väkivaltaa suhteessa ei koskaan ollut, en voi tätä siis selittää myöskään pelolla, että hän tulisi pahoinpitelemään minut, enkä yhtään usko, että hän pystyisi ikinä niin tekemään.

[rikkimennyt]

Sanoit ettei suhteessasi ollut väkivaltaa mutta suhteessasi oli väkivaltaa, nimittäin henkistä väkivaltaa. Äärimmilleen menevä mustasukkaisuus esim on hyvin kontrolloivaa ja rikkoo ihmisen rajoja. Tutkimukset myös osoittavat että jos suhteessa on henkistä väkivaltaa niin kuvioon tulee myöhemmin helpommin fyysinen väkivalta. Vaikka niin ei koskaan kävisi, henkinen väkivalta kuten haukkuminen, huutaminen, syyttely jne. on tuhoavaa. Se varmasti selittää tuota valppaana oloa sulla. Mulla ei ole ollut ihan vastaavaa kokemusta mutta sellainen epämääräinen ahdistus kalvoi pitkään ja esim jos sain häneltä viestin (viimeksi 2 vuotta sitten) niin alkoi ahdistaa hemmetisti ja tuli turvaton olo vaikka tiesin ettei asu lähellä. Kuitenkin siis ihan ymmärrettävää että on tuollainen ahdistus päällä. Kannattaa vahvistaa nyt turvallisuuden tunnetta eri tavoin ja tuohon auttaa aika.

[Dunya]

Kiitos vastauksista.


"Sitä haluaisin kysyä, onko teillä muilla eron jälkeen ollut sellainen ihmeellinen ahdistava olo, että hän tulisi vastaan jostain kulman takaa, tai jopa, että hän näkisi sinut kokoajan, mitä teet, vaikka järjellä ajateltuna häntä tuskin kiinnostaa tai edes voisi olla samassa paikassa, esim. keskellä metsää. Tämä tuntuu jotenkin pelottavalta ja absurdilta, enkä tiedä, mitä tämä on, jotain vainoharhaisuutta, mutta miksi?
Tämä olo tulee myös esimerkiksi, kun autossa huomasin laulavani ääneen ja olo oli jotenkin hyvä. Sitten iski ajatus, että mitä jos hän näkee. Onko tämä ihan epänormaalia, vai onko joku kokenut samoin? Tämä on tullut minulla myös ennenkin erojemme jälkeen, saatoin ystäväni (naisen) kanssa ulkoillessa jopa vilkuilla ympärilleni, että missä hän on.

Väkivaltaa suhteessa ei koskaan ollut, en voi tätä siis selittää myöskään pelolla, että hän tulisi pahoinpitelemään minut, enkä yhtään usko, että hän pystyisi ikinä niin tekemään."

Tunnistan tässä tuttua, en tiedä onko sinulla kyse tästä samasta mitä minä koin. Elin äärimmäisen kontrollin ja sairaalloisen mustasukkaisuuden alla. Ja kuten monissa narsistisissa suhteissa käy, narsistin ääni kasvoi sisälläni isommaksi kuin oma ääneni. Hän kontrolloi aivan kaikkea tekemistäni, pukeutumistani, syömistäni, kavereitani, menemisiäni, ajatteluani.. Kaikkea. Loppuvaiheessa minulla oli tunne, että oikeastaan se oli hän joka katseli elämääni, minun silmilläni minun sisälläni. Oma itseni oli niin paljon pienempi sisälläni kuin mitä hän oli. Hän oli asettunut niin isoksi ja vaativaksi ihan sieluuni saakka. Minulla oli pitkän aikaa sellainen tunne, että hän näkee mitä näen, mitä koen ja mitä tunnen, minun kauttani. Järjellä ymmärsin että näin ei ole mutta tunteella tunsin näin. Tämä johtuu pelkästään siitä, miten hän oli "kasvattanut" minua ajattelemaan kaikessa ensisijaisesti häntä. Eikä pelkästään pahassa vaan myös hyvässä. Kun näin jotain kaunista, ensimmäisenä mielessäni oli hänen äänensä joka ihastelee miten upea jokin juttu oli. Tein paljon töitä sen eteen että sain puskettua hänet ulos sisältäni.

Sanot että tosiasiassa häntä ei kiinnosta missä olet. En ole aivan varma tästä. Minä luulen, että näitä ihmisiä kiinnostaa mutta tämä kiinnostus on kyynistä, myrkyllistä ja katkeraa. Hänen sisällään lähinnä kiehuu myrkky siitä, että voiko elämäsi olla tällä hetkellä hyvää ja voitko olla onnellinen ja hän toivoo ettei näin ole. Häntä siis ehkä kyllä kiinnostaa ja hän saattaa jopa jotain kautta yrittää udella sinusta mutta tässäkin on oma itsekäs agenda mukana.