Narsistinen vanhempi voi aiheuttaa lapsilleen puutteita itsetunnossa, itseluottamuksessa ja selviytymisestä elämässä aikuisiässä sekä haasteita luottaa toisiin ihmisiin.
Alueen säännöt
Keskustelufoorumin ylläpitäjä (Narsismin uhrien tuki ry) ei ole vastuussa foorumin sisällöstä, vaan jokainen kirjoittaja vastaa oman viestinsä sisällöstä.
Asiaton tai loukkaava kirjoittelu keskustelupalstalla tai yksityisviestein ei ole sallittua. Mikäli joudut loukkaavan kirjoittelun kohteeksi tai huomaat sellaista, tee siitä ilmoitus valvojille.
Asiattomasta tai toisia loukkaavasta viestityksestä seuraa varoitus. Mikäli varoituksen jälkeen häiriköinti jatkuu, käyttäjä poistetaan keskustelufoorumista. Ylläpidolla on oikeus sulkea törkeästi käyttäytyvän kirjoittajan käyttäjätunnukset ilman varoitusta. Toisten kirjoittajien ala-arvoinen nimittely ja haukkuminen johtaa välittömästi käyttäjätunnuksen poistoon.
Yritysten, yhteisöjen sekä henkilöiden nimien mainitseminen kirjoituksissa on kiellettyä. Keskustelu käydään yleisellä tasolla, voidaan puhua ”esimiehestä, alaisesta tms” nimiä mainitsematta. Henkilöt ja organisaatiot eivät saa olla tunnistettavissa kirjoituksesta. Säännön rikkomisesta seuraa kirjoituksen poisto sekä varoitus.
Tekstin suora kopioiminen muista julkaisuista on kiellettyä. Viestit, joihin on kopioitu koko artikkeli tai pitkä lainaus, poistetaan.Linkit ja sitaatit ovat sallittuja. Toisilta sivustoilta löydettyjä tekstejä saa siteerata omassa tekstissä kohtuullisesti, kunhan mainitsee lähteen. Muistathan,että sanoituksia, runoja ym. suojaa tekijänoikeus, laista tarkemmin http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1961/19610404.
Keskustelujen linkittäminen toisille foorumeille ei ole suotavaa foorumin luonteen vuoksi.
Foorumin tekstejä ei saa kopioida tai käyttää opinnäytetyön, artikkelin tai muun julkaisun materiaalina ilman lupaa. Aineiston keruuta varten, ota yhteys ylläpitoon, sillä jokaiselta kirjoittajalta pitää saada suostumus erikseen.
Lastenvalvojien luona ei - yllättäen - päästy sopimukseen elastusmaksuista, joten nyt mennään oikeuteen. Nähtäväksi jää, miten siellä käy ja ketä uskotaan. Siskoani on auttanut julkisen oikeusaputoimiston nuori ja vähän avuttoman ja naiivin oloinen juristi, joten hänen vaihtamisensa on pohdinnassa. Valitettavasti sekin on talouskysymys.
Hei, anteeksi että en ole ottanut aiemmin yhteyttä. Oma tilanteeni on ennallaan, mutta olen muuten yrittänyt järjestellä elämääni siedettäväksi. Oma ammattiauttajani on kannustanut etsimään positiivisia asioita, vaikka vaikeaa se on, koska edelleen olen täysin rikki kaiken tapahtuneen jälkeen. Onneksi olen alkanut ajattelemaan jo muitakin asioita ja hyväksymään sen, että minulle ei suotu isoäitiyttä. Vaikeaa se kyllä on.
Onko sisaresi ja hänen poikansa tilanteessa tapahtunut edistystä parempaan suuntaan? Joko oikeusprosessi on aloitettu?
Luin jokin aika sitten jostain lehdestä, että lakia lapsen ja vanhemman tapaamisoikeudesta aiotaan kirjoittaa uusiksi niin, että erotilanteessa turvataan lapsen ihmisoikeudet äitiin, isään sekä myös isovanhempiin. Takeita tietenkään ei ole missä muodossa laki aikanaan tulee voimaan. Joten siitä ei ole apua vielä meidän kummankaan tilanteissa.
Toivon Sinulle ja läheisillesi voimia jatkaa taistelua edelleen.
Onpa siitä jo kauan, kun olen ollut täällä viimeksi.
Tämä on ollut hurja kesä. Siskoni perheen talo paloi purkukuntoon sillä aikaa, kun olimme heinäkuussa vierasjoukolla tyttären konfirmaatiomessussa. Liekkeihin kuoli heidän nuori koiransa. Isä ei vaivautunut onnittelemaan tytärtään ripille pääsyn johdosta, myötatunnosta tulipalon suhteen nyt sitten puhumattakaan. Muun muassa tämän hässäkän keskellä on täytynyt miettiä oikeusprosessia ja tehdä siihen liittyviä ratkaisuja.
Oikeudenkäynnin aikataulu ei ole vielä selvillä, mutta tiedossa on nyt se, että käräjiä käydään sekä elatusmaksuista (kantajana siskoni poika) että huoltajuudesta ja asuinpaikasta (kantajana sisareni). Mikään muu ei ole muuttunut positiiviseen suuntaan kuin se, että nyt siskoni tukena on napakan ja pätevän oloinen nuori naisjuristi.
Poika on nyt katkaissut välinsä myös minuun, koska erehdyin ärähtämään hänen isälleen yhdessä tekstiviestissä (heti tulipalon jälkeen) ja vastaamaan sen jälkeen isän puheluun. Hän tietysti nauhoitti sen ja kuuntelutti sen jälkeen pojalla, minkä hän ilmoitti voitonriemuisena puhelun päätteeksi.
Suru ja ikävä on valtava, mutta eipä tätä laivaa taida mikään kääntää. Oikeusprosessikin on luultavasti hävitty jo etukäteen, mutta siskoni haluaa kuitenkin välittää pojalle sen viestin, että välittää ja hän on huolissaan ja tahtoo olla pojalle muutakin kuin maksava kukkaro. Jospa poika joskus aikuisena tajuaisi. Se on kyllä iso jos - tai siltä ainakin nyt vaikuttaa.
Hei,
Kesä on vierähtänyt. Olen ollut jokseenkin voimaton kirjoittamaan viime aikoina johtuen tyttäreni tilanteesta, joka sekään ei ole liikahtanut mihinkään. Enää ei jaksa edes toivoa mitään positiivista ratkaisua. Ainoa ajatus on, että koskaan enää ei voi palauttaa täyttä luottamusta omaan lapseensa. Sellaisen asian ymmärtäminen on musertavaa.
Vaikealta tuntuu myös Sinun ja sisarenpoikasi tilanne. Tulipalosta lukiessani tuntui suorastaan liian pahalta minustakin, ihan kuin ei teidän kärsimysten taakka ilman sitäkin olisi ollut jo tarpeeksi raskas. Eläinrakkaana ihmisenä suren myös koiran kohtaloa. Toivottavasti tätä kirjoittaessani sisaresi perhe olisi jo päässyt jotenkin palamaan edes jonkinlaiseen arkeen uudessa kodissa. Koti on aina se viimeinen turvasatama kun elämässä myrskyää, joten kaikki mikä siihen kohdistuu sattuu suoraan siellä asuviin ihmisiin kuten tulipalo tai murto.
Kerroit, että juttuanne oikeudessa hoitaa tällä kertaa napakan oloinen juristi. Toivotaan, että hän saisi asioihin edes jotain ryhtiä joten älä vielä heitä kirvestäsi kaivoon tässä asiassa. Totta kuitenkin on, että narsistia vastaan on tosi paha taistella. Omankin kokemukseni mukaan narsistinen ihminen kun pystyy vetelemään sellaisista langoista, että siinä vastapuoli tuntuu aina jäävän nuolemaan näppejään. Toivottavasti tällä juristillanne on edes jonkinlainen käsitys narsistisen ihmisen toimintamallista, jotta osaa toimia oikealla tavalla asiassanne. Esimerkiksi edelleenkin kohtaan omassa tuttavapiirissä henkilöitä, jotka silmät suurina ihmettelevät kun kerron, etten saa olla tekemisissä tyttäreni perheen kanssa, vaikka kuulemma tyttäreni on niin "mukava ja herttainen ihminen". Sellaisilla ihmisillä, jotka eivät ole olleet koskaan luonnehäiriöisen kanssa tekemisissä ei ole mitään käsitystä narsistin käyttäytymisestä joten on helppo mennä osoittamaan uhria, että kyllä siinä toisessa ihmisessä on pakko olla jotain vikaa kun ei tule toimeen "niin mukavan" ihmisen kanssa. Valitettavasti tämä on edelleen nykypäivää kaikesta valistuksesta huolimatta. Minusta narsismiin sopii sama määritelmä kuin muuhunkin kiusaamiseen: asian mahdollistaa se hiljainen enemmistö, joka näkee ja kuulee mutta ei puutu. Ihmisten pitäisi oppia kysymään myös siltä toiseltakin osapuolelta eikä vaan yksisilmäisesti uskoa sitä "mukavaa ja herttaista" ihmistä.
Olen miettinyt, että onko ainoa tie saada narsisti kuriin se, että voisi tehdä rikosilmoituksen hänen käytöksestään? Rikoslaissa on kohta (Rikoslaki 21 luku 5§) jossa pahoinpitelyksi luokitellaan käytös jossa (ilmeisesti fyysistä) väkivaltaa tekemättä vahingoitetaan toisen terveyttä. Pienessä mielessäni olen siis epätoivoisena miettinyt kyseistä kohtaa ja miten sen voisi saada palvelemaan narsistin uhreja siten että narsistille tulisi käytöksestään jokin rangaistus. Toisaalta taas koko ajan leikataan, vähennetään ja supistetaan resursseja oikeuslaitoksestakin ja lakien muuttaminen on jo nykyiselläänkin hidasta. Minusta toisaalta kuitenkin narsisti aiheuttaa käytöksellään niin paljon taloudellistakin tuhoa( narsistin uhrien terveydelliset hoitokulut esim. terapiat, menetetty työaika ja oikeudenkäynnit, jotka olisi voitu välttää) joten minusta olisi vain oikeus ja kohtuus, että narsisti olisi velvoitettu osallistumaan kulujen korvaamiseen uhreille ja yhteiskunnalle.
Toivon Sinulle ja sisaresi perheelle sitkeyttä. Olen hengessä mukana taistelussanne. Helena
Kiitos taas lämpöisestä viestistäsi, Helena! Myötätuntosi on merkinnyt tämän matkan varrella paljon. Toivon myös sinulle kovasti voimia suhteessasi omaan lapseesi. Ei ole helppoa maastoa tämä narsismin hetteikkö.
Loppukesästä siskoni oli yhteydessä isän ja pojan kotikakupungin lastensuojeluun, jonne pojan asiakkuus huhtikuussa kirjojen vaihtamisen myötä siirtyi. Minähän tein sinne lastensuojeluilmoituksen heti silloin keväällä Nyt selvisi, ettei sitä ollut edes kirjattu minnekään.
Siskoni puhui puhelimessa miespuolisen sosiaalityöntekijän kanssa, joka pojalle oli nimetty. Hän oli fiksun oloinen ja välittömästi kartalla narsismin ja vieraannuttamisen suhteen. Hän ihmetteli kovasti äidin kotikaupungin lastensuojelun ratkaisuja ja menettelytapoja ja lupasi kutsua välittömästi isän ja pojan tapaamiseen selvittääkseen, missä mennään ja miten poika voi. Hän lupasi soittaa sitten heti seuraavana päivänä siskolleni - vaikka ei edes onistuisi tavoittamaan isää.
Puhelua ei kuulunut seuraavana päivänä eikä viikon sisään. Siskoni lähetti miehelle sähköpostia. Ei vastausta. Hän yritti soittaa, mutta sosiaalityöntekijän puhelinajat kuulemma vaihtelivat niin, että tätä oli vaikea tavoittaa. Siskoni jätti useamman soittopyynnön. Ei vastausta. Tähän päivään mennessä lastensuojelusta ei ole kuulunut mitään. Pahimmalta tuntuu uskoa aina hetken ajan, että joku sittenkin kuuntelee, ymmärtää ja välittää - ja pettyä sitten jälleen kerran. Selvää tässä vaiheessa on, että meiltä ei enää lastensuojeluun soitella.
Vajaa viikko sitten kuulin mutkan kautta, että pojan tyttöystävä oli jättänyt tämän puolentoista vuoden seurustelun jälkeen. Päätin soittaa pojalle. Tällä kertaa hän vastasi ja oli ihan auki ja rikki ja avuton. Voi pientä! <3 Ei ole helppoa, kun ainoa oikeasti lähellä ja tukena ollut ihminen lähtee. Yksi syy eroon oli tytön mukaan se, että pojalla on välit poikki äitinsä kanssa. Tilanne kävi tytölle liian raskaaksi. Viisas tyttö! Hullua, että teini-ikäinenkin tietää sen, mitä lastensuojelu kieltäytyy käsittämästä: että särkynyt suhde äitiin vaikuttaa pojan koko elämään.
Nyt muutaman viime päivän aikana olen puhunut pojan kanssa puhelimessa useamman kerran. Hän ei ole pystynyt juuri nukkumaan tai syömään. Lohduton ja kaiken nielevä suru tyttöystävästä kantaa sisällään myös surua äidistä. Nyt poikakin näkee sen. Ensimmäistä kertaa lähes vuoteen minulla on sellainen olo, että tavoitan pojan kuoren alta ja että hän ei ole ihan niin tiiviisti isän talutusnuorassa. Olen ihan pikkuisen ja varovaisen toiveikas. Jospa tämä tilanne johtaisi lopulta siihen, että äiti ja poika voisivat kohdata toisensa. Se saattaa olla pelkkää katteetonta toiveajattelua, mutta edes hennonhentoa toivoa on kai tärkeää pitää hengissä?
Käräjäoikeudesta ei ole kuulunut vielä mitään. Käsittelyn ajnkohta on siis edelleen auki.
Pitkästä, pitkästä aikaa luen näitä keskustelufoorumin keskusteluja. Tulee toisaalta tavattoman surullinen olo, kun huomaa, ettei ihmisten toisten satuttaminen ole minnekään hävinnyt. Ihanaa on todeta, että tukea myös annetaan. Kokemuksesta tiedän, että vertaistuki on vertaansa vailla. Että tulee ymmärretyksi puolesta virkkeestä. Äärimmäisen tärkeää on säilyttää usko ihmisten, valtaosan ihmisten, hyvyyteen, mutta samalla pitää huolta itsestään ja läheisistään. Uskon, että totuus tulee aina lopulta ilmi. Ja että rakkaus lopulta voittaa. Tässä liikuttuu, kun lukee, miten ystävät ja lähimmäiset tukevat narsistin kohteeksi joutuneita. Varsinkin lapsia ja nuoria. Voimia teille Pilvipouta, Helena ja muut taistelijat.
Hei pitkästä aikaa omastakin puolestani. Loppukesä ja syksy ovat olleet itselleni äärimmäiset raskaat. Oma tilanne on ennallaan ja tuleva joulun aika todella korostaa omaa henkilökohtaista murhetta. Vaikka kuinka yrittäisi itse järkeillä, että tilanteelle ei mitään voi ja vaan pitäisi yrittää mennä omassa elämässään eteenpäin niin aina sitä löytää itsensä itkemästä yhtä ja samaa murhetta päivästä toiseen.
Olen puolestasi onnellinen, Pilvipouta, että sisaresi pojan tilanteessa on tapahtunut hienoista edistymistä. Sanoisin, että kaiken jälkeen tuo on jo merkittävä askel ja toivon, että tällä välin hentoinen toiveesi pojan ja hänen äitinsä, sisaresi, välisessä suhteessa on päässyt kasvamaan ja he kenties mahdollisesti olisivat jo päässeet keskustelemaan keskenään. Surullista tietenkin, että pojan ja hänen tyttöystävänsä tiet erosivat. Sinällään kuuluu normaaliin nuoruuteen, mutta sisarenpoikasi tapauksessa suru päättyneestä seurustelusuhteesta onkin jo ihan eri tasolla kun taustalla on ongelma omien vanhempien kanssa. Ex-tyttöystävä todellakin osoitti harvinaista kypsyyttä lähtiessään suhteesta, joskus tosiaan on että nuorikin saattaa olla jo niin kypsä että näkee mikä suhteessa mättää, taito joka monelta aikuiselta puuttuu tyystin. Vaikka tällä hetkellä näyttääkin pojalla seurustelun suhteen surulliselta, toivon sydämeni pohjasta sen avaavan hänet ajattelemaan suhdettaan äitiinsä. Näkisin, että se pitkän päälle auttaisi poikaa myöhemmissä seurustelusuhteissa ja mahdollisessa omassa liitossaan aikanaan toimimaan aivan eri tavalla kuin oma isänsä on kohdellut vaimoaan, pojan äitiä, kuten myös omaa poikaansa itseään estämällä häntä olemasta äitinsä kanssa. Vanhaa fraasia käyttäen joskus ikävät asiat kääntyvät loppupelissä hyviksi ja ajan kuluessa niihin saa uusia näkökulmia. Ongelmahan vaan on siinä, että tällä hetkellä pojallakin oma tuska on sietämättömissä lukemissa ja juuri siksi hän tarvitsee lähelleen ihmisiä, kuten juuri Sinut. Ehkä hänen onkin helpompi purkaa tilannetta kanssasi, joten toivon että yhteydenpitonne saa jatkua ilman, että pojan isä keksisi laittaa kapuloita rattaisiin.
Tuo mitä kerroit viranomaistyöskentelystä on jotain uskomatonta. Sisaresi tilanne on jo kestänyt niin pitkään, että maalaisjärjellä luulisi siinä päästyn jo jonkinlaiseen työjärjestykseen ja olisi nimetty joku tietty vastuuhenkilö, mutta lienee kertomasi perusteella turha toivo. Olen jonkin verran googlettanut näitä vieraannuttamisjuttuja netistä ja valitettavasti sellainen näppituntuma on tullut, että eivät taida paljon viranomaisia kiinnostaa. Joku tutkija "vähätteli", että erilaisia vieraannuttamisongelmia on "vain" 5 % prosentilla kaikista lapsiperheistä, joten mitään lakia tuskin koskaan tulee takaamaan esim. omani kaltaisissa tilanteissa lapsen ja isovanhemman oikeutta pitää yhteyttä. Näkisin kuitenkin näin, että jos katsotaan sen 5 %:n taakse niin sieltä löytyy jo melkoinen joukko eri tavoin kärsiviä ihmisiä. Pellavapään tavoin minäkin ihmettelen ja suren, että vielä 2010-luvulla todella saa toinen ihminen tehdä määrättömästi kiusaa lähimmäisilleen ja ennen kaikkea OMILLE LAPSILLEEN joutumatta minkäänlaiseen vastuuseen! Olen yrittänyt miettiä millä keinoin potkia eteenpäin lakiehdotusta jolla kriminalisoitaisiin entistä helpommin henkisen väkivallan aiheuttamat vauriot ja niistä aiheutuvat kulut. Nimenomaan tässähän on kysymys puolustuskyvyttömistä lapsista, jotka kärsivät eniten. Mielestäni näissä vieraannuttamistapauksissa joita esim. Sinun perheessäsi kuin minunkin tyttären perheessä on tapahtunut on jo niin paljon näyttöä, että voisi hyvinkin tehdä rikosilmoituksen, kun olisi se laki! Myös aiheuttaja pitäisi laittaa korvaamaan toiselle ihmiselle aiheutunut vahinko. Vaikka maastamme saataisiin kitkettyä kaikkinainen vieraannuttaminen niin tuskinpa lakimiehet tai terapeutit työttömäksi jäisivät. Pahoin pelkään, että tällainen laki ei minun elinaikana toteudu. Olen asiasta laittanut sähköpostia aina kun keksin sopivan päättäjän tai muun virkamiehen, sekä allekirjoittanut kaikki mahdolliset adressit. Keksiikö joku muu mitä vielä voisi tehdä? Sitkeyttä Sinulle Pilvipouta, Pellavapää ja ketä teitä kaikkia siellä on kanssani samassa liemessä kärsimässä.
Kurja kuulla, Helena, että syksysi on kulunut niin tummissa ja raskaissa mietteissä. Samalla tietysti ymmärrän sen: tämä ilmiö tuottaa niin monelle ihmiselle niin suurta kärsimystä, että sen luulisi vaikuttavan merkittävästi jo kansantalouteenkin. Meilläkin sitä itkua riittää. Tilannetta surevat ja murehtivat lähes tauotta minun ja siskoni lisäksi myös siskoni muut lapset, iäkkäät vanhempamme ja monen monet ystävät.
Valitettavasti pojan suru seurustelun loppumisesta ei ole johtanut siihen, että hän olisi suostunut tapaamaan äitiään. Minultakin hän häviää aina välillä, mutta on toistaiseksi kuitenkin ilmestynyt aina jonkin ajan kuluttua takaisin puhelimen päähän tai viestien ulottuville. Minulla vain on aika ajoin hirvittävän avuton olo, kun kuulen ja tajuan pojan voivan hyvin huonosti, eikä mikään taho ole kiinnostunut auttamaan. Kaupungin sosiaalipäivystys sentään soitti hänelle eräänä yönä minun pyynnöstäni, kun hän pohti itsemurhan mahdollisuutta. Mutta se antaa tietysti vain hetkellistä kriisiapua. Siitä yöstä kuitenkin selvittiin.
Yksi valonpilkahdus pmeässä sentään on: pojan koulun terveydenhoitaja, jonka perhepiirissä vieraannuttaminen on tullut tutuksi. Hän ymmärtää läheisensä kokemuksen kautta myös sosiaalitoimen kyvyttömyyden/haluttomuuden tunnustaa ja tunnistaa vieraannuttamista, puhumattakaan siihen puuttumisesta. Tällä matkalla olen oppinut, että jokaisesta kartalla olevasta ihmisesta saa todellakin olla syvästi kiitollinen! Terveydenhoitaja on ohjaamassa pojan eteenpäin koulupsykologille, mutta katsotaan nyt, sitoutuuko poika millään tavalla tuohon prosessiin. Voin kuvitella, että kun suruun tulee vähän etäisyyttä, hän menee taas menojaan. Toinen juttu tietysti on, ymmärtääkö psykologikaan tätä tilannetta vai liittyykö isää tukevien kuoroon - pojan kustannuksella.
Hirveän syvä suo tämä on ja välillä niin toivottoman tuntuinen.
Pari ihan hyvää, vieraannuttamisesta kertovaa kirjaa olen löytänut ja lukenut tällä välin: Richard A. Warshakin "Eromyrkky" ja Pamela Richardsonin englanninkielinen "A kidnapped mind". Jälkimmäinen on kertomus äidin lohduttomasta taistelusta vieraannutetun poikansa auttamiseksi. Näitä myy ainakin Adlibris.
Hei pitkästä aikaan Poutapilvi ja muut kohtalotoverit,
Jostain tällä välin olen googlettanut jonkun "asiantuntijan" kommentin, että esim. mitään lakia vieraannuttamisen kitkemiseksi ei kuulemma kannata ajatella, kun ilmiö koskettaa "vain" 5 % vanhemmista. Niinpä! Kuitenkin kuten Sinäkin Pilvipouta olet tahollasi todennut se vaikutus yltää laajaan joukkoon ihmisiä perheen ympärillä. Vieraannuttamisesta ei todellakaan saa mitään käsitystä ennen kuin joutuu silmäkkäin ilmiön kanssa itse, näin se meni minullakin. Ja koska ilmiö on niin vaikea sekä satuttava niin sellaisen yrittää kieltää mahdollisimman pitkään. Itsekin olen kuluneena syksynä vääntänyt ratakiskoa perheystävälle, joka ei millään tahtonut tajuta miksen saa nähdä lapsenlastani kun tyttäreni on niin kertakaikkisen mukava ihminen. Ainoastaan sellainen ihminen, joka on joutunut kokemaan samaa tai edes jossain elämän vaiheessaan elänyt narsistin kanssa pystyy näkemään tilanteen. Uskoisin, Poutapilvi, että tästä on kyse kun yrität huolehtia sisarenpoikasi asioista.
Olen kanssasi samaa mieltä myös vieraannuttamisen kansantaloudellisesta merkityksestä. Mielestäni yhteiskunta voisi jotenkin hinnoitella luonnehäiriöisen aiheuttaman vahingon ja suunnata laskun aiheuttajalle. Kai siihenkin pystyttäisiin jokin malli luomaan.
Kertomasi perusteella Sinulla on ainakin silloin tällöin kontakti kummipoikaasi. Se on todellakin tyhjää parempi asia ja toivon, että aikaa myöten tämä hentoinen side välillänne vahvistuu. Poika on nyt herkässä iässä ja vaikeassa elämänvaiheessa tyttöystävän lähdettyä. Nuori ihminen normaalissakin elämäntilanteessa reagoi voimakkaasti ja teidän tapauksessa on vielä tämä omasta äidistä vieraannuttaminen mukana. Poika on todella rikki, mutta onneksi olet saanut apua tilanteeseen ja toivon totisesti, että kertomasi kouluterveydenhoitaja on pysynyt mukana auttamassa. Olen satavarma, että varttuessaan sisarenpoikasi arvostaa saamaansa tukea, vaikka tällä hetkellä vielä ei sitä itse ymmärräkään. Nuoren ihmisen identiteetti on kasvuvaiheessaan vielä vuosia tästä eteenpäin. Minusta toivoa on vielä vaikka kuinka paljon, että asiat järjestyvät. Ainoastaan menetettyä yhteistä aikaa äitinsä kanssa hän ei pysty koskaan saamaan takaisin, mutta toivotaan siltäkin osin, että tulevaisuus on sitten paljon parempaa.
Kertomasi kaltainen ihmisten välinpitämättömyys on ahdistanut ja satuttanut minuakin kuluneena syksynä. Tyttäreni on saanut puolelleen ihmisiä, joilta ei olisi vaatinut paljoakaan vaivaa selvittää myös asioita toiselta kannalta, jos vain halua olisi ollut. Tavallinen ihminen, jolla ei ole kokemusta luonnehäiriöistä, ei tajua olevansa narsistin hovissa ja suosiossa. Ihmisten on hyvin vaikea tulla pois omalta mukavuusalueeltaan ja tämä pätee niin tavallisiin ihmisiin kuin viranomaisiinkin. Jo sekin, että tultaisiin reilusti kysymään missä mennään ja voisiko olla jotenkin avuksi, olisi tällaisessa tilanteessa kullan arvoista, mutta aivan liian harvoin siihen törmää. Mielestäni tähän vieraannuttamiseen pätee sama kuin kaikkeen muuhunkin kiusaamiseen eli jos kukaan ympärillä ei sano, että menettely on väärin niin vieraannuttaja kokee sen oman toimintansa hyväksymisenä. Olen joskus itse kyllästynyt tilanteeseen, kun näen että entinen "ystävä" vaihtaa minut nähdessään tien toiselle puolelle niin olen mennyt ja paukuttanut suoraan oman näkökantani asioista. Yleensä siinä käy niin, että tämä "entinen ystävä" silmät kirkkaana vakuuttelee ettei ole kuullut, ei nähnyt eikä puhunut mitään joten hän ei myöskään "tiedä mitään". Olen itse saanut vanhanaikaisen kasvatuksen mikä ei ole ollenkaan hyvä asia näissä kuvioissa niin eihän siitä sitten itselle muuta hyötyä ole kuin, että tulee entistä pahempi mieli. Siis, mikä meitä ihmisiä vaivaa kun emme halua nähdä pahaa ympärillämme? Eihän kukaan voi koko maailmaa pelastaa, mutta jokainen voi tehdä jotain omalta osaltaan esim. sanoa vieraannuttajalle esim. että "en hyväksy mitä teet". Onneksi on myös ihmisiä, jotka jaksavat olla tukena, tästä olen omalla kohdalla ollut kiitollinen ja toivon Sinullakin Pilvipouta, että lähelläsi on ihmisiä, jotka tukevat Sinua sekä perhettäsi. Voimia tarvitsette kaikki ja itsekin tiedän miltä tuntuu, kun tekisi mieli vaan huutaa kovaan ääneen, että niitä voimia ei vaan enää ole.
Olen joskus helpompina hetkinä (aika harvinaisia) ajatellut, että jos tästä jotenkin selviän niin haluaisin omalta osaltani tehdä asian hyväksi jotain. Tällä hetkellä elämäntilanne on monin tavoin sen verran hankala, etten pysty. Mutta tulevaisuudessa kuvittelen siihen aikaa jäävän, minullahan ei ole lapsenlapsia.
Rauhallista joulun aikaa ja huomattavasti parempaa uutta vuotta 2016 Sinulle Pilvipouta ja muut saman kohtalon jakavat.
Hei taas, pitkästä aikaa! Joulu tuli ja meni, samoin kummipoikani vastaanottavaisuus kipeässä tilanteessa. Nyt en ole kuullut hänestä mitään lähes kahteen kuukauteen, eikä hän liioin koskaan mennyt tapaamaan koulupsykologia, vaikka aikoja tälle varattiin. Eilen tuli kuluneeksi tasan vuosi siitä, kun isä haki hänet luokseen. Elatusmaksuoikeudenkäynti lienee edessä maaliskuun puoliväliin mennessä.
Tuo ajatus toimimisesta yhteiseksi hyväksi ja tietoisuuden lisäämiseksi vieraannuttamisesta ja sen seurauksista on ollut minunkin mielessäni. KIrjoitan paraikaa kirjaa siskoni perheen tilanteesta, mutta en tiedä, tullaanko sitä koskaan julkaisemaan. Tartuin toimeen kuukausia sitten, kun tuntui, että kukaan ei kuuntele. Alunperin kyse oli siis "terapiakirjoittamisesta".
Siskoni kanssa olemme miettineet myös kouluvierailujen mahdollisuutta, mutta asia on jäänyt toistaiseksi ilmaan roikkumaan. Millaisia ajatuksia tai ideoita sinulla, Helena, on ollut?
- päästy sopimukseen elastusmaksuista, joten nyt mennään oikeuteen. Nähtäväksi jää, miten siellä käy ja ketä uskotaan. Siskoani on auttanut julkisen oikeusaputoimiston nuori ja vähän avuttoman ja naiivin oloinen juristi, joten hänen vaihtamisensa on pohdinnassa. Valitettavasti sekin on talouskysymys. 