KESKUSTELUFOORUMI

Todellakaan emme lopeta emmekä anna pilata
Kukaan muu ei pysty täältä ketään tunnistamaan, kun ehkä narsku itse itsensä korkeintaan.

Tsemppiä kanssa kärsijät ❤

Täältäkin jotain kuulumisia, huonosti menee ja ei näytä tästä etenevän mihinkään suuntaan tai no alaspäin:( mikä kumma se on kun ei tapahdu mitään edistystä, ahdistaa ja olo on tukala koko ajan. Kaikki pitäisi olla huippu hyvin kun pääsi narskusta eroon mutta kun ei ole. Miten te muut pääsette eteen päin , alkaa jo usko loppua, tietenkin se ajan kanssa helpottaa mutta en ole huomannut mitään mikä viittaisi siihen suuntaan. Semmosta vinkumista nyt sitten.

Ei etene mullakaa oikeen hyvin. Jään liiaksi elämään viesteihin, joita saan välillä mieheltäni. Meillä ei ole mitään kanssakäymistä, muuta kuin pakollista lapsiin liittyvää, mutta silti hän laittaa mulle aika ajoin viestiä, joilla yrittää saada mun silmät aukeamaan. Asiat on kääntyny ihan ympäri mitä ne on alunperin ollut, mut ihanku uskois itse niihin. Tai sit luulee, etten mä muista.
Mut niin kiero on, että inhottaa.
Varasin ajan terv. keskuksen psykologille. Haluan opetella ohittamaan ne, etten jäisi niihin jumiin. Vahvistaa itseäni ja luottamaan tuntemuksiini. Mutta yksin on vaikeaa, ni siksi varasin ajan.
Oletko sinä nyt käynyt juttelemassa jollain?
Jos et ni kannattais varmaan. Voimia jokaiseen hetkeen.
Hyvää pääsiäistä kaikille.

Apua kannattaa tosiaan hakea, jos ei omin voimin pääse eteenpäin. Ei ole hyvä jäädä niihin syviin vesiin rämpimään liian pitkäksi aikaa. Itsesääliin jääminen on vahingollista ja jää päälle liian kauan kestettyään. Ns uhriutumisesta on hyvä yrittää eroon ammattilaisen kanssa. Kun pääsee siihen saakka, että päättää lopettaa olemasta uhri ja antamasta narsistille yhtään enempää kun se on jo vienyt, niin elämä nytkähtää eteenpäin.
Jokainen päivä minkä viettää murehtien on voitto narskulle. Itse päätin, etten anna sille ihmiselle mielenrauhaani enää. En anna sen viedä mun iloa elämästä, enkä suostu mätehtimään sen takia! Aluksi oli totta kai vaikeaa, ajatukset pyörii kehää päässä, mutta kun se ei auta vaikka kuinka murehtii. Aloin joka päivä työntää ajatukset pois kun ne tuli mieleen, keksin tekemistä, tapaan ihmisiä, juttelen muista asioista ja tadaa, en ole ajatellut sitä hullua x määrä aikaan! Aluksi muutama minuutti oli mahtavaa, siitä se aika kasvaa.
Vertaistuki ja apu on tärkeää ja asiasta puhumien vaikka ammattilaisten kanssa, mutta loppupelissä kaikki lähtee meistä itsestämme. Se toipuminen on loppupelissä omissa käsissä. Elämä on omissa käsissä, ei narskun!
Se päätös on tehtävä, ettei anna sen pilata omaa elämää! Siihen tarvitsee alkuun ehkä kiukkua ja vihaakin! Jopa raivoa! Alistuminen näkyy monilla, hakekaa sitä tahtoa vaikka kiukun kautta. Ne paskat on pilanneet meidän elämän, älkää antako viedä enempää!!
Tämä oli kovaa puhetta, tiedän ❤. Mutta tiedän mistä puhun ❤

Suosittelen kans hakemaan apua. Itse käyn psyk.sairaanhoitajalla vahvistamassa itseäni ja ajatuksiani. Ystävät ovat myös olleet tosi tärkeitä, mulla niitä ei ole kyllä montaa, mutta yksikin hyvä riittää. Vaikka elämä rahallisesti 5 lapsen äitinä on tiukkaa, en voisi itsenäisyydestä olla onnellisempi. Tää on ihanaa kun saa olla itsensä herrana. Kevät tulee ja nytkin aurinko paistaa Voimia kaikille, älkää jääkö surkuttelemaan, silloin se syö vahvempaakin. Älkää antako narskulle sitä nautintoa

Jep! Notkahdus on nyt vähän hellittänyt ja paripäivää on mennyt ihan ok. Tässä näyttää olevan tallainen tahti, välillä rämpii ja sitten vähän helpottaa. Luulen että tässä kuitenkin pikkuhiljaa edetään ja itsekkin olen huomannut ettei koko ajan jää päähän pyörimään entiset asiat, välillä jo miettii tulevaakin

Huomenna olis tapaamissopimuksen allekirj. Se narsku oli muka suostunu valvottuihin tapaamisiin. Edelleenkin odotan mikö hitto tässä on nyt takana kun ei ole itse halunnnu tyttöään nähdä. Ei ihminen voi puolessa vuodessa muuttua ja juomista jättää et oikeasti sydämessään lapsestaan välittäisi. Eihän tuo poikaansakaan ole kohta 10 vuoteen nähny.

Vaadin kyllä jättämään meidät rauhaan mikäli yhdenkin kerran jättää tapaamiseen tulematta.

Tästä uudesta lastenvalvojasta kuulin et tekee näiden renttuisien mieliksi asiat ja säälii niitä.eikä välttämättä ajattele lapsen parasta. Aikoivat puolessa vuodessa saada tytön ja isän välit sellaisiksi että saa tytön omalle vastuulle. Nillä ei ole ikinä suhdetta syntyny ja tyttö ei sitä tunnista vaikka kadulla kävelis vastaan. Ei ole niin helppo juttu jos näkevät vain joka toinen viikko.

Vai joko.siellä on yksinhuoltaja akka heittäny pihalle ja vähä tullu oma lapsi mieleen.

Jos enää tekee ohikkaita tytölle niin hakkaan sen pesäpallomailalla ja napsautan oksasaksilla vehkeet poikki. Ei mulla muuta kuin vihaksi pistää. Just olen saanu elämää kasaan ja tottunu ajatukseen ettei enää nää tyttöä.

Kukaan ei ole vastannu mitään.

En allekirjoittanut sopimusta. Haluan, että sopimus tehdään minun ehdoillani, mikäli allekirjoittamaan sellaista päädyn. Tuntuu naurettavalta, että pitäisi antaa tytön kärsiä siitä, ettei hänellä kumminkaan ole kiinnostusta nähdä kuin pari kertaa, koska tiedän, että hän luovuttaa, kun näkee että tyttö tulee häntä kovasti vierastamaan.

Toisaalta, minulla olisi sitten viranomaisnäyttöä, että hän on taas tyrinyt tytön tapaamiset, eikä hän saisi niitä ikinä edes käräjäoikeuden kautta. Mutta tällaisten asioiden takia tyttö vain kärsisi.

Miksi sen pitää tulla sotkemaan meidän kuviot, kun me ollaan jo totuttu ajatukseen, ettei se ole millääin lailla meidän elämässä? Onko hänellä huolti, ettei pääse hän unohtumaan?

Moikka Venica. Toi laki noista tapaamisoikeuksista on monelta taholta epäoikeudenmukainen. Mutta jos on yhteishuoltajuus, niin isällä on oikeus lasta tavata, vaikka ei oliskaan lapsen kanssa ollut. Mutta sitä en ymmärrä sun kohdalla, että joku voi ajatellakaan että tytön olisi hyvä olla niin sanotusti vieraan ihmisen kanssa, ihmisen jota hän ei tunne. Käräjille toi asia on vaan vietävä, itse olen sen tehnyt ja minulla on yksinhuoltajuus edellisen liittoni lapsiin. Siellä todettiin kylmästi, että yhteishuoltajuus tarkoittaa sitä että isän velvollisuus on tavata lasta lapsen ehdoilla ei itsensä. Ei ollut silloin tavannut lapsia kuin noin 2krt/vuosi lahjojen tuomisten merkeissä. Keksi aina vaikka mitä tekosyitä, ettei ehdikään lapsia ottaa, pitkä välimatka (40min.), kuntosalit, ym. Ei se ole lasten kanssa olemista. Se suhde lapseen ei kehity, jos tapa silloin kun itseä huvittaa. Toi sen käytös voi olla sitä että tietty katumus on iskenyt, joku puhunut sille elämän totuuksia tai sitten ilkeilyä. Tsemppiä!

Hei,
Elin narsistiliitossa 15 v, ja nyt 10 v erosta. Prosessi on pitkä ja tunteet ailahtelee. Välillä tulee vihan tunteita, välillä ikävän tunteita ja se kaikkein rankin itsesyytökset jos perheessä on lapsia, olenko vienyt lapsilta isän tai äidin. Hei ollaanko armollisia itsellemme. Annetaan ajan kulua, sekin auttaa paljon ja on hyvä valita sellaista tekemistä joissa pääsee irti arjesta. Lapsille en selittänyt asiaa, vasta kun ikää oli sen verran että ymmärsivät. Tukiryhmät (face to face) ovat todella hyviä, suosittelen niitä ehdottomasti. Tutut, ystävät tms. eivät ymmärrä asiaa jolleivat ole itse sitä kokeneet. Minun tapauksessani kävi lisäksi niin että muutama tuttu ei edes uskonut minun lähteneen, sen verran fiksu ja filmaattinen osaa narsisti olla. Enpä noista stressiä ota, jokainen aatelkoon mitä lystää, heh. Puhuminen on parasta ja itkeminen puhdistaa. Onneksi on kevät, valoa ja pitkät päivät, sekin auttaa paljon. Kivaa tekemistä, liikuntaa ja ystävien tapaamista. Kokemuksesta tiedän että ystävät kuormittuvat liikaa jos niiden varaan rakentaa. Vertaistukiryhmistä saa parhaiten tukea ja joka kerta olo on helpompi. Huomaat, että joidenkin tilanne on vielä huonompi kuin sinun. Hyvää kevättä kaikille