KESKUSTELUFOORUMI

No sehän tietää missä asun edelleen kun asuin täällä silloin yhdessäkin oltiin. Ja hän asui kans täällä minun asunnossa silloin. Hetihän se halusi yhteen muuttaa, että saa minusta hyötyä....

Mutta jännä ettei minua hoksannut. Luulisi että jos minua kyttäisi, ettimällä etsisi minut ja kyhäilis. Olen kyllä värjännyt hiukseni juuri aika erilaiseksi, ja ehdin livahtaa hyllyn taa. Ei heränny yhtään rakastavaiset tunteet, vaan sellaiset että pelkään häntä.

Onneksi en sinne festivaaleille mennyt, koska mietin, että olisi mukava, kun ihan suuriakin artisteja sinne tulisi. Minulla jokin vaisto sanoi, että saattaisi sekin sinne tulla. Hänellähän on ystäviä täällä päin että saattaa olla niiden luona, mutta että änkesi minun lähikauppaan, tuntuu vähän ihmeelliseltä.

Oli kyllä huono tuuri mulla. SAatanpas kuulla juttuja, mun ystäviä oli samoilla festivaaleilla.

Todennäköistä on, että tuli sinne festareille ja tarkoituksella siihen kauppaan, jos vaikka törmäisi. Näin voisi väittää asian vahingoksi. Ei oo kyllä kivaa, jos joutuu kyyläämään olan yli ettei sitä näy.

Tuntuu jotenkin hurjalta, että vieläkin häntä kiinnostaa minun tekemiset.... :/

Aina kun itse on pääsemässä eteenpäin elämässä, tullaan kummittelemaan. vaan sepäs se on tarkoituskin.

Niinhän se näillä toimii. Antavat hetken sun luulla, että ovat unohtaneet ja sitten taas se jatkuu. Ei nää unohda koskaan ikävä kyllä
Tää minun psykoni oli kanssa muutaman kuukauden hiljaa ja nyt alkoi täydellä höyryllä taas vainoamaan. Rikosilmoitus tehty, jos ei muuta niin ainakin poliisille alkaa selvitä mikä tyyppi tää on, niin monta kertaa on jouduttu poliisit tän takia soittamaan.

No pitää koittaa aatella, että siinäpäs kyttää. Kytätköön mistä jää paitsi kun ei kykene olemaan normaali tunteva ihminen

Jooh erehdyin kavereille sanoo tuosta kauppatapauksesta, niin sain syytökset vanhoissa asioissa vellomisessa ja pitäis mennä terapiaan. Ehkä pitää jatkossa pitää suuni kiinni kaikille jotka ei ymmärrä ollenkaan.

Enhän minä ole koko ihmistä miettinyt ennen kuin se poliisi soitti ja kyseli ja sitten sattumalta näin kaupassa...

Ja enkä saisi vältellä omia menoja ja miettiä, missä se tulisi vastaan. En minä tarkoituksella halua mennä sellaiseen paikkaan jossa ehkä tiedän sen olevan. Oonko minä ihan jälkeen jäänyt tai jotain raukka, mielenvikainen menneessä eläjä?

No et todellakaan!! Ei kaikki ymmärrä mitä olet käynyt läpi. Kaikkia asioita ei voi noin vaan jättää taakseen ja narsisti on kyllä yksi semmoinen. Tsemppiä ❤

Tämä ketju jo keväältä, mutta alottajalla aivan minun ajatukset. Oon uusi täällä ja vasta nyt kesällä, 7 vuoden yhteiselon jälkeen, kehdannut puhua muille, millainen mieheni todella ollut. Järki kuivilla jo, rikottu mieli alkaa kasaileen itseensä pikkuhiljaa.

Hei,
Olen uusi (tai niin vanha, etten muista entista talle palstalle kirjautumis koodiani yli 10v takaa) taalla. Olen kylla kirjoitellut tanne joskus yli 10v sitten, mutta kun ei aikanaan ollut kanttia/rohkeutta/itsevarmuutta lahtea suhteesta, lakkasin lukemasta tai kirjoittamasta foorumiin, silla se lahinna masensi ja "lietsoi" minua siihen mita mies kutsui "kapinaksi".

Minun tarinani on tyypillinen, aika lailla sama kuin tuon yhden Selviytimiskertomuksen "Liian hyvaa ollakseen totta". Paitsi etta asun ulkomailla, nyt Ranskassa, josta mieheni on kotoisin.

Olemme olleet naimisissa 26v. Olin nuori kun tapasimme (20v) ja tulin raskaaksi vajaan vuoden sisalla ja menimme heti naimisiin. Olin loytanyt elamani miehen. Koskaan en ollut tuntenut sellaista rakkautta. Se oli aivan huumaavaa, han oli taydellinen, sita kaikkea ja viela paljon enemman kuin olisin ikina uskonut loytavani. Ekat 2 vuotta oli pelkkaa onnea, vaikka heti alkuun han alkoi "kouluttaa" minua. Ulkomaalaisena Ranskassa en osannut edes alkuun kielta, saati sitten kaytostapoja, kulttuuria jne. Ja han opetti. "Naiset eivat voi puhua noin, Naiset eivat Ranskassa tee nain". Mustasukkaisuus oli alusta asti mukana liitossamme, mutta han kaytti termia "Respect". Ei ollut Kunnioittavaa hanta kohtaan jos juttelin jonkun muun miehen kanssa, vaikka hanen tuttunsa. Kaikessa oli kiinni Kunnioituksesta, hanen miehisesta ylpeydestaan.

Pikkuhiljaa syyttelyt, raivokohtaukset, paata sekoittavat "keskustelut" joissa kyseena oli aina jotain mita mina olin tehnyt vaarin tulivat mukaan enemman ja enemman. Kaverini olivat "huonoa vaikutusta" minulle, sopi tavata ainoastaan hanelle "turvallisia" ihmisia.

Mutta elama oli yleisesti ottaen hyvaa: Mies oli ja on hyva isa (meilla on nyt 25v tytar ja 13v lievasti autistinen poika), ahkera ja hyvin menestynyt tyontekija (olemme ravintoloitsijoita, meneillaan 4. oma ravintola jossa teemme toita yhdessa, kuten aina, silla miehen on vaikea olla erossa minusta ja vaikka olen ollut ajoittain muualla toissa se on hanelle vaikeaa). Meilla on ihana talo, ihanat koirat ja kissa, kohtuullisen hyvat suhteet hanen sukuunsa (vaikka han suuttuu helposti kenelle hyvansa eika voi sietaa minun sukulaisiani muutamaa lukuunottamatta). Harrastamme molemmat maasto- ja maantiepyorailya. Kun kaikki on hyvin, rakastan hanta, rakastan elamaani, minulla on kaikki miksi olla onnellinen. Seksi on ollut hyvaa, han on hella, huomioiva, rakastava. Han huomioi minua, ikaankuin elaa puolestani, laittaa minulle ihanaa ruokaa (chef), ostaa mulle vaatteita, lahjoja, ajattelee minua lakkaamatta. Han on ikaankuin "obsessed" minusta.

Mutta kaikki ei ole hyvin, ei edes silloin kun silta itsekkin kuvittelee. Jo vuosikausisen ajan olen tiennyt etta han on Narsku. Han vahtii, ei luota. Syyttelee paljon uskottomuudesta, kuvittelee asioita joita ei ole tapahtunut, on mustasukkainen sukulaisistani, ystavistani, kenesta hyvansa josta valitan paitsi lapsistamme.

Tassa yksi kirjoituksistani 5 ja 1/2 vuotta sitten ja olen taas samassa jamassa:

Keskiviikko, 25.3.2012 Lentokoneessa matkalla Vancouver-Las Vegas
Kaikki se onnettomuus ja viha ja katkeruus on patoutunut mun paassani. Kun luen internetista narsistien uhrien Ryn sivuilta tietoa Narsismista KAIKKI, tai melkein kaikko on ihan niinkuin minun elamastani. Han on julma, manipuloiva, mustasukkainen, dominoiva. Han kotrolloi ajatuksiani, tunteitani, mielipiteitani. Kritisoi luonnettani, arvojani, tapojani. Sen sijaan etta kieltaisi, han on opettanut minut tottelemaan, tietamaan sanomattaonko han puolesta tai vastaan. Ja jos teen hanta ja hanen tahtoaan vastaan, saan rangaistuken. Jan rankaisujen saaminen jatkuu niin kauan kunnes osaan ainoastaaan totella. Hanen vihansa on hirvittava, hanen paheksuntansa on sietamatonta. han jarkyttaa tahtoni ja varisyttaa voimani. Han jattaa minut epatoivoiseksi ja rukoilemaan armahdusta, anteeksiantoa. Saa minut lupaamaan kaikkeni jotta han tekisi elaman taas hyvaksi.
Ja hyvaksi han sen tekee. Han osaa tehnda sen yhta hyvaksi kuin han tekee sen pahaksikin. Hanen rakkaudellaan ei ole sijaista. Hanen kosketuksensa on kuin Jumala koskisi minua ja sieluani. Helpotus ja rakkaus tekevat minusta heikon ja kykenettoman ajattelemaan pahaa jonka han on tehnyt. Olen ainoastaan kiitollin, etta riita, raivo on ohi. Se helpotus on huika tunne jolle ei ole veraista. Kukaan muu ei voi saadaminua tuntemaan nain. Se on vaarin ja siksi tahdon erota. En siksi etta olen onneton, silla en ole onneton. Olen Epatoivoinen. Olena ajoittain Lohduton, ajoittain onnellinen. Tiedan, ettei KUKAAN ole Aina onnellinen. ja etta pahat hetket hanen kanssaan menevat aina ohi. Mutta haluan erota, koska se on vaarin. Koska han on varastanut miun elamani. Han on ottanut oikeuteni, han on tehnyt minusta hanen omaisuuttaan. Han ei voi olla tasavertainen kanssani. Han ei pysty siihen. Hen ei voi antaa minulle yhtaan vapautta, han ei luota minuun. Han vahtii minua, han muokkaa minua, han kritisoi minua, han manipuloi minua. Minulla ei ole omaa elamaa, en ole oma ihmiseni. Olen hanen. Elan varoen suututtamasta, varon askeliani, tekojani, sanojani. En uskalla nahda ystaviani, han on tehnyt varmaksi etten nae kuin "Sopivia" ihmisia. Han on kritsoinut ja saanut minut luopumaan suvustani, ystavistani, jotta olisin vain hanen.
Nyt olen lentokoneessa matkalla Las Vegasiin hanen kanssaan yksin. Han sanoo kaikki sanat jotka haluan kuulla. Han puhuu rakkaudella ja sydammella. Han muistuttaa hyvista ajoita ja puhuu lapsistamme. han tulee olemaan ihana, lammin, rakasta. han tietaa kaiken mita on tehnyt. Ja han haluaa minut takaisin. Jos Narsiti ei osaa rakastaa, niin han osaa. Han rakastaa minua, lapsiaan ja vanhempiaan, veljiaan ja veljiensa lapsia. han on sairas ja hairiintynyt eika han voi parantua. Ja rakastan hanta, mutta ansaitsen elaman, ansaitsen enemman.

Nyt on vuosi 2017. Asuimme silloin Vancouverissa, Kanadassa. Muutimme takaisin Ranskaan 4v sitten. Alkuun taalla meni paremmin, han ole rennompi, koska asumme pikkukylassa jossa minulle on vahemman "vaaroja", han on kotimaassaan, kotikielessaan, hanella on kontrolli, kun taas Kanadassa han oli riippuvaisempi kielitaidostani, suurkaupungissa aina huolissaan missa olin jne.

Silti kontrolli on jatkunut, riitoja ja syyttelyita ollut. Hanen ahdistuksensa ja pelkonsa ja raivokohtaukset keskittyvat varsikin ravintolan sesonkiaikaan jollin han on stressaantunut, vasynyt ja purkaa sen minuun syytoksilla, vainoharhaisuudella ja panettelulla. Heinakuussa eras 20v tyontekijamme tuli irtisanomaan itsensa minulle kun muut olivat lahteneet toista myohaan illalla. Mieheni oli lahennellyt hanta. Olin aivan puulla paahan lyoty, silla vaikka mieheni on ajoittain "paha" minua kohtaan, olen aina ihaillut hanen rehellisyyttaan, luottanut haneen 100%. Totta etta han oli yli 10v sitten ihastunut yhteen 19v tarjoilijatyttooni (mina olen ravintolapaalikko, han chef), mutta kertonut minulle siita (ja oikein kiduttanut asialla) ja tytto ei ollut huolinut hanta (han on nyt 53v ja mina 48v) ja paasimme sen yli vaikka siita tuli kylla kamalia riitoja ja mentin itsetuntoni kokonaan joksikin aikaa. Talla kertaa han oli toiminut selkani takana jo muutaman viikon ajan ja tytto onneksi tuli minulle sanomaan eika tyosuojeluliittoon. Paatin kuitenkin antaa anteeksi ja asia haudattiin. Se oli ns. "accident de parcours", ei han tiennyt miksi oli niin tehnyt, joku oli vain "iskenyt haneen". Paitsi etta nyt 2 viikkoa sitten sain tekstiviestin poikamme hoitotytolta joka on nyt lahtenyt 3 viikkoa sitten vuodeksi Australiaan. Olin ottanut haneen yhteytta, silla huomasin etta mies katseli taas uutta tarjoilijatyttoamme (18v) jotenkin "erilailla" ja varoitin miesta aloittamasta mitaan pelia ja han lopetti sen heti, mutta minulle tuli sellainen tunne etta ehka jotain olisi tapahtunut lapsenhoitajan kanssa koska kun sanoimme hyvastit, han ei halunnut nahda miestani. Han lahetti minulle viestin ja kopiot tekstiviesteista joissa mieheni oli yrittanyt hanta. Kun nain ne viestit oli kuin silmani olisivat auenneet. Tuli tunne etten tuntenut sita miesta, etta se jonka luulin ja tiesin olikin jotain muuta. Vaikka tiesin etta han on ajoittain paha, luotin haneen. Han oli "predictable", tiesin jo miten han toimii, mista han suuttuu, etta han ei muutu, mutta uskoin hanen rakkauteensa, luotin haneen ja luulin etta olin se ainoa jonka han halusi. Mutta olin vaarassa. Ja siita hetkesta lahtien en pelannyt enaa. Siita hetkesta lahtien hanen kosketuksensa ei tuntunut kuin Jumala koskisi minua. Siita hetkesta lahtien en kokenut tarvetta juoda viinia rauhoittaakseni hermojani (olen aika varmasti jonkinlainen viini juoppo). Ja nyt yritan paasta irti. Etsin internetin kautta lahimman, ensimmaisen terapeutin jolla oli aikaa minulle mahdollisimman pian. Kerroin hanelle tarinani aloittamalla sanmalla etta olin lukenut internetista ja luulen etta olen "Co Dependant" ja etta mieheni on "Pervers Narsistique". Han pyoritti silmiaan: laakarit, terapeutit vihaavat sita etta ihmiset itse diagnoivat itseaan. Mutta 20min myohemmin han pysaytti puhetulvani ja sanoi: "Minulla on 16v terapiakokemusta. Olen erikoistunut "Pervers Narsisteihin", pidan niista conferensseja ympari Ranskaa, tapaan 40 potilasta viikossa. Mina en ole ainoastaan 99% varma, vaan 100% varma etta miehesi on Narsisti". Olin ihmeissani etta oli sattumalta tullut juuri talle terapeutille joka on asiaan erikoistunut. Han sanoi etta se oli "Destin" = kohtalo.

Hei Minna69 , miten nyt menee? Entäs aloittajalla?