KESKUSTELUFOORUMI

Hei
Olen nyt Suomessa kahden viikon ajan irroittautumassa. On ollut todella vaikeaa pysya vakuuttuneena siita etten ole itse paastai vialla tai erehtynyt mieheni suhteen. Mieheni vanhemmat ja veli vaimoineen ovat yrittaneet saada minua muuttamaan mieltai kertoen etta vaikka mieheni on tehnyt nyt pienia “typeryyksia” ei se ole syy rikkoa hyvaa ja pitka aikaista avioliittoa. Olen kaynyt psykoterapeutilla joka on teologi ja parisuhde terapeutti mies. Han oli pahoillan, mutta myonsi ettei nahnyt minulle muuta ratkaisua kuin eron, silla vaikka han uskoo joka ihmisen hyvyyteen ja etta mieheni olisi vain sairas tai hairiintynyt ei minun psyykkeeni tulisi kestamaan vaikka han nyt aloittaisi terapian silla olen jo karsinyt niin kauan. Sitten menin erikois laakarille, psykiatrille (joka maksoi 180€) ja han oli aivan ehdoton etta minun tulee pelastaa itseni, silla mieheni ei ole ainoastaan Narsisti, mutta myos hanen mukaansa Psykopaatti ja Perverssi (lahentelee 20v tyttoja joista yhdella oli viela hammasraudat).
Mieheni puolestaan on alkanut lupauksistaan huolimatta soittaa ja tekstailla. Han on pelkkaa rakkautta ja ikavointia ja lupaa ja vannoo maat ja kuut eika hyvaksy ollenkaan ajatusta etta haluan eron. Pyytaa ja vaatii uutta mahdollisuutta nayttaa etta han on avannut silmansa ja ymmartanyt, mutta samalla kieltaa manipuloineensa ja vahattelee tekemisiaan. Sukulaisilleen han on selittanyt etta oli ollut liian hapeissaan raiskauksen jalkeen etta oli valehdellut laakarille, mutta laakari oli tutkinut hanet! Sukulaiset kuitenkin haluavat uskoa hanen sanomaansa koska se on helpompaa.
Nyt onlen saanut rauhoittavaa laakitysta ja nukun ja lepaan paljon. Kayn pitkilla kavelyilla ja jumppaamassa. Naen ystaviani ja sukulaisiani. Mutta ensi viikolla palaan Ranskaan ja pelkaan kuinka kay. Pystynko vastustamaan mistani? Tulenko taas lankeamaan hanen valtaansa?
Olisi niin paljon helpompaa antaa hanen ottaa minut syliinsa ja antaa hanen lohduttaa kuten han osaa niin hyvin tehda. Olen kuullut naisista joidenka miehet hakkaavat heita ja sitten hoitavat heidan haavojaan ja lohduttavat. Meilla se on vain henkista, mutta samanlainen juttu. Yritan pitaa pintani ja kantani. Yrita muistaa ettei minun tarvitse selittaa mitaan kenellekkaan. Ranska on vapaa maa - jos haluan erota ei siihen tarvitse syyta. Eri juttu on se kykenenko siihen.

Hei minna69,

Lähetin sinulle yksityisviestin.

Vaikeaa on irti päästä. Sehän se on kun narsisti satutti niin verisesti ettei sitä ymmärrä kuin ne jotka saman kokeneet. Onneksi löysin tämän palstan. Se valehtelu oli aivan kuvottavaa. Näin kun yksin on niin iskee valtava ikävä. Ikävä mitä.... Exää joka tuhosi elämäni jokski aikaa. Ei sillä olis ollu oikeutta tehdä niin. Suututtaa .vihaan sitä roskaa hirveästi.nytkin ahdistaa kun ajattelen mitä hirveää tuskaa se aiheutti valheillaan. Hävytön ihminen. . olen niin loukkaantunut. Järkyttynyt. Musertunut. Ahdistunut. Että tämmösen sai aikaan iloiselle ihmiselle. Kaduttaa että ikinä menin sen luo kylään. Se olisi saanut jäädä tekemättä.

.

Mutta mut kaikesta oppineena olet jatkossa varovaisempi. Kaikkea hyvää. Täällä voit kertoa ja tutkia narsismia niin se helpottaa

Kaikista inhottavinta kun tuo tulee vastaan ja virnuilee ilkeästi. Sen naama on ällöttävä. Sitten ne hyvät muistot valtaavat mieleen joksikin aikaa. Tulee ikävä... Ei mitään järkeä.... Ja häipyy naisystävänsä luokse. Mua on kohdeltu niin väärin niin väärin. Olen tosi loukkaantunut. Mutta aion selvitä..

joulukuu kirjoitti: 25 Syys 2018, 17:46 Vaikeaa on irti päästä. Sehän se on kun narsisti satutti niin verisesti ettei sitä ymmärrä kuin ne jotka saman kokeneet. Onneksi löysin tämän palstan. Se valehtelu oli aivan kuvottavaa. Näin kun yksin on niin iskee valtava ikävä. Ikävä mitä.... Exää joka tuhosi elämäni jokski aikaa. Ei sillä olis ollu oikeutta tehdä niin. Suututtaa .vihaan sitä roskaa hirveästi.nytkin ahdistaa kun ajattelen mitä hirveää tuskaa se aiheutti valheillaan. Hävytön ihminen. . olen niin loukkaantunut. Järkyttynyt. Musertunut. Ahdistunut. Että tämmösen sai aikaan iloiselle ihmiselle. Kaduttaa että ikinä menin sen luo kylään. Se olisi saanut jäädä tekemättä.

.

Mä painin saman asin kanssa. Ikävä on ihan liian suurta. Ikävä niitä hyviä hetkiä.. ikään kuin pahoja ei olisi ollutkaan. Mistä tämä muka kumpuaa? Minä olin jättäjä. 2,5vuotta suhdetta kokonaisuudessaan takana ja olin saanut tarpeekseni. Leijonaemo minussa heräsi, kun lapset joutui kohteeksi ja ukko läks. Eihän järjellä ajateltuna ikävää pitäisi olla lainkaan. Mutta nää tunteet ei päästä järkeä peliin mukaan lainkaan.

Pitää vaan olla tosi päättäväinen. Asiasta juttelu auttaa...muillakin on samoja kokemuksia mutta en osaa muuta kuin se on avain ja hyväksyä että hyvät ja huonot tunteet pitää käydä läpi. Ikävä on pitkään .mutta jatka silti
:roll

Mutta se intuitio, mikä hänestä yhä vaan tulee ja voimistuu.
Äh, oonko mä vaan liian hyväuskonen ja nyt meinaan uskoa hänen sanoihinsa, kuinka on tässä vajaan parin viikon aikana ehtinyt ajatella asioita ja alkanut ymmärtämään ja aikoo hakea apua itselleen ja muuttua. Osa minusta ei kuitenkaan tahdo uskoa. Mutta suurempi osa uskoo.

Pitääkö kaikki oppia kantapään kautta? Olen ihminen joka ei sitten kuitenkaan usko asiaa ennen kuin näkee sen. Pitääkö mun ottaa se tyhmä(?) riski ja pelata toinen erä tän selkeesti narsistisia piirteitä omaavan herran kanssa? Ne hyvät ajat oli niin hyviä. Ei lainkaan liian hyviä ollakseen totta, vaan juuri sillälailla hyviä, kuin kuvittelisin itsekin tilanteen parhaimmillaan olevan. Ehkä mä olenkin romantikko. Olen aina pitänyt rakkauden tunteesta, mutta sanonut, etten ole romantikko. Mies löysi musta sen romantikon. Siksi varmaan niin tunteilen yhä miehen suuntaan. Olo on kuin Romeolla ja Julialla. Kielletty rakkaus. Läheiseni sen kieltää minulta. Pelkään, että käännyn hädässäni vielä heitä vastaan.

Voiko parisuhde toimia lainkaan, jos toisessa on narskun piirteitä? Voiko sellainen ihminen oikeasti herätä virheisiinsä ja muuttua? Voiko rakkaudella sittenkin olla sellainen voima? (KAIKKI tosin sanoo, ettei rakkaudella ole sitä oimaa. Ja itsekin jo totesin, että rakkaus ei yksin riitä.)

Mä haluan lobotomian. Mä en kestä itseäni!

Narsistit ei koskaan muutu. En ole nähnyt, lukenut tai kuullut yhdestäkään parantuneesta tapauksesta. (todella harvinaista!!)
Todella yleistä on taas LUPAUKSET muuttumisesta ja siitä kuinka kaikki on toisin. Älä mene tuohon lankaan enää. Ymmärrän kyllä jos tekee mieli ja haluat uskoa hyvää, itse menin takaisin 3 kertaa ennenkuin lähdin lopullisesti. ENkä vieläkään voi tietää horjuuko mieleni jossain vaiheessa ja päädyn takaisin. Mutta TOIVON etten päädy ja käyn mielessäni joka päivä ne asiat jonka vuoksi lähdin, jotta en palaisi.

Olen samaa mieltä, narsisti ei muutu ikinä. Narsistilla ei ole empatiakykyä eikä moraalia, ja tämä vamma on syntynyt heille lapsena, eikä sitä voi paikata enää. Narsisti ymmärtää kyllä jollain tasolla tekojensa seuraukset, mutta koska heillä ei ole kykyä asettua toisen ihmisen asemaan, tilanteet johtavat aina vaan hullumpiin asioihin. Toisen ymmärryksen tulee olla loputonta, narsisti ottaa ihan niin paljon kun annat, ja tarve kasvaa koko ajan. Narsisti ei välitä siitä mitä toiselle tekee, koska heiltä puuttuu normaali häpeän yms tunne mikä normaaleilla ihmisillä on. Tai se häpeä on heissä haudattu syvälle, sen kohtaaminen on narsistille liian kivuliasta, ja heidän mielensä on luonut uuden tavan selvitä.

Narsistilla on kaksi puolta, ja ne kummatkin tulee hyväksyä jotta heidän kanssa voi elää. Toinen on ihana ja rakastettava, toinen taas se sairas puoli joka tekee läheisten elämästä raskasta. Mutta usein se läheinen on aika lopussa ennen kun ymmärtää että elämä narsistin kanssa on vaan mahdotonta. Me muutumme, narsisti ei ikinä.