Teilläkin lapsen ja vanhemman roolit olivat ihan sekaisin. Kun mietin omia lapsiani, niin minä olen hoitanut heitä, lohduttanut ja paijannut. Jos joskus olen pyytänyt jotain hierontaa, niin he vähän hierovat ja huokailevat, että voisko tämän jo lopettaa. Ja niin sen kuuluu minusta mennäkin. Vanhemman tehtävä on hoitaa ja huolehtia, lapsen kasvaa siinä lämmössä ja rakkaudessa.Wreck kirjoitti: Alakouluikäisenä esimerkiksi hieroin joka ilta tunnin (!) äidin jalkoja, kun hän katsoi lempisaippuaoopperansa telkkarista. Muistan vieläpä olleeni hyvin perusteellinen ajatellessani hieronnan aikana, ettei yksikään ihopoimu saa jäädä ilman kosketusta. Minun kävi niitä hieromatta jääneitä kohtia sääliksi (outo ajatus, ehkä projisoin oman hellyydenkaipuuni siinä johonkin konkreettiseen, kun en itse ollut kosketuksen arvoinen). Kun joskus uskaltauduin pyytämään äidiltä tällaista, hän vain tuhahdellen vähän leipoi sieltä täältä ja läpsi minut tieheni.
Se että narsuäiti ei osaa toimia äitinä, voi joskus näyttäytyä jopa jotenkin hienona juttuna. Muistan että jotkut kaverini olivat kateellisia minulle, kun meillä ei ollut perinteistä vanhemmuutta, vaan äiti oli jotenkin kuin kaveri. Niin, pintapuolisestihan se voi olla kivaa, että vanhempi ei ota vanhemman roolia, mutta käytännössä se merkitsee sitä, että lapsella ei oikeastaan ole vanhempaa. Jotain äärimmäisen olennaista puuttuu. Meillä siihen liittyi vielä äidin terapeuttina ja kuuntelijana toimiminen. Oikeastaan tuntuu, että minun tehtäväni oli olla hänen äitinsä.
Itsekin muuten muistan hieroneeni jossain vaiheessa paljon äitiäni. Ajattelin että äiti on jollain lailla rikki ja jos sitä oikein hieroo, niin se "korjaantuu". Varmaankin mielsin sen pohjimmiltani niin, että voin omalla huolenpidollani ja rakkaudellani korjata äidin niin, että hän alkaa minulle äidiksi. Vaikka en tietenkään uskaltanut tietoisesti edes ajatella tarvitsevani jotain sellaista. Minähän olin vahva ihminen, enkä tarvinnut mitään.
Tuo roolien sekaisin meno on näyttäytynyt hassuna myös suhteessa lapsenlapsiin. Normaalisti isoäiti pitää lapsenlapsen kuvia seinillä, mutta meillä äiti antoi ainakin esikoiselleni lahjaksi omia kehystettyjä kuviaan, joita lapsenlapsen olisi sitten kai pitänyt ripustella huoneensa seinille. Viimeksi äiti kiikutti lähes täysi-ikäiselle lapselle synttärilahjaksi jotakin isoa taulua paketissa. Mietin että ei kai se nyt enää tuon ikäiselle tuo omaa kuvaansa. No ei tuonut. Toi kuvan omasta talostaan.
