Onko kokemusta siitä mitä käy kun lähivanhemmalle/narsistille sysää enemmän lapsen kanssa oloa ja vastuuta kun hän pohjimmiltaan ei halua sitä?
Oikeudenkäynnit ohi, kaikki voitava tehty, mutta lapsen asuminen jatkuu narsistilla.
Viikko viikko systeemi ollut 3vuotta joka EI toimi. Joten purin sen, ehdotin että minulla jokatoinen viikko to-su. Narsisti sanoi ensin yllättyneenä että sopii, mutta jo viikkoa myöhemmin alkoi peruutella ettei suostukkaan. Laittoi myös lapsen soittamaan isän vuorosanoja.
Olen sanonut alusta asti että asuminen rauhoitetaan enemmän jompaankumpaan kotiin, ensisijaisesti tänne - > mutta kun tänne en häntä saa niin raskain sydämin tein päätöksen että lapsi on siellä.
Tätä narsisti ei oikeasti todellakaan halua, mutta etänä niin näin pystyn toimimaan.
Narsisti haluaa olla lapsen kanssa max sen mitä pakko sekä saada rahat.
Lapsi on hiukan adhd niin on haastavuutta.
Lapsi oli pelinappula, vanhemmuus oli kilpailua hänelle.
Mitä nyt käy kun peli loppuu?
On koittanut syyllistää ettei minua kiinnosta olla lapsen kanssa, en ole reagoinut. Kyllä tässä 3v aikana olen asioita hänen kanssaan veivannut sekä oikeussalissa. Plus lastensuojelut, perhetyö ja perheneuvola.
Reagoinnistahan narsisti elää. Yritän olla muka välinpitämätön vaikka sattuu.
Niin, mitä on nyt odotettavissa? Tuskin nyt intoa tehtailla enää lasujakaan ja esittää huolestunutta.
Lapsi alkuun soitti täältä isälle voiko tulla sinne huomenna kun äiti hirveä, narsisti tyytyväisenä että tottakai.
Pistin lapsen sinne vaikka narsisti alkoi myöhemmin toppuutella että lapsi onkin voinut muuttaa mieltään. Totesin että tehän sovitte jo. Hänen manipulointi kun osuu omaan nilkkaan niin ei hän siitä kostu. Tuon jälkeen lapsi olekkaan soitellut isälleen.
En ole välinpitämätön, tilanne on vain pakko rauhoittaa - ja peli seis.
Lapsi on siis 8v
Mitä tapahtuu kun narsistille "sysää" lapsen
Alueen säännöt
Keskustelufoorumin ylläpitäjä (Narsismin uhrien tuki ry) ei ole vastuussa foorumin sisällöstä, vaan jokainen kirjoittaja vastaa oman viestinsä sisällöstä.
Asiaton tai loukkaava kirjoittelu keskustelupalstalla tai yksityisviestein ei ole sallittua. Mikäli joudut loukkaavan kirjoittelun kohteeksi tai huomaat sellaista, tee siitä ilmoitus valvojille.
Asiattomasta tai toisia loukkaavasta viestityksestä seuraa varoitus. Mikäli varoituksen jälkeen häiriköinti jatkuu, käyttäjä poistetaan keskustelufoorumista. Ylläpidolla on oikeus sulkea törkeästi käyttäytyvän kirjoittajan käyttäjätunnukset ilman varoitusta. Toisten kirjoittajien ala-arvoinen nimittely ja haukkuminen johtaa välittömästi käyttäjätunnuksen poistoon.
Yritysten, yhteisöjen sekä henkilöiden nimien mainitseminen kirjoituksissa on kiellettyä. Keskustelu käydään yleisellä tasolla, voidaan puhua ”esimiehestä, alaisesta tms” nimiä mainitsematta. Henkilöt ja organisaatiot eivät saa olla tunnistettavissa kirjoituksesta. Säännön rikkomisesta seuraa kirjoituksen poisto sekä varoitus.
Tekstin suora kopioiminen muista julkaisuista on kiellettyä. Viestit, joihin on kopioitu koko artikkeli tai pitkä lainaus, poistetaan.Linkit ja sitaatit ovat sallittuja. Toisilta sivustoilta löydettyjä tekstejä saa siteerata omassa tekstissä kohtuullisesti, kunhan mainitsee lähteen. Muistathan,että sanoituksia, runoja ym. suojaa tekijänoikeus, laista tarkemmin http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1961/19610404.
Keskustelujen linkittäminen toisille foorumeille ei ole suotavaa foorumin luonteen vuoksi.
Foorumin tekstejä ei saa kopioida tai käyttää opinnäytetyön, artikkelin tai muun julkaisun materiaalina ilman lupaa. Aineiston keruuta varten, ota yhteys ylläpitoon, sillä jokaiselta kirjoittajalta pitää saada suostumus erikseen.

-
Cherry88
- Viestit: 1
- Liittynyt: 20 Marras 2020, 04:30
-
LiianRikkiHajoamaan
- Viestit: 33
- Liittynyt: 11 Maalis 2020, 01:44
Re: Mitä tapahtuu kun narsistille "sysää" lapsen
Meillä ollaan vielä yhdessä mutta alkujaan lapsen suhteen satutti minua kun uhkaili jos erotaan, ottaa lapsen itselleen. Nopeasti käänsin asian että sen kun vaan. Nyt on hänet riisuttu aseista asian suhteen , toistaiseksi. Osaan kuvitella tuon tunteen mitä tunnet tällä hetkellä.
-
meikpiis
- Viestit: 8
- Liittynyt: 15 Elo 2020, 11:08
Re: Mitä tapahtuu kun narsistille "sysää" lapsen
Mua sattuu, kun mun exä on saanut yhden lapsista puolelleen niin, että tämä lapsi haukkuu mua minulle lähettämissään viesteissä. Vanhimmalle lapsista laitoin viestiä, että mitä kuuluu ja vastasi ettei tiedä.
Hohhoijaa.... Raskasta tämä kyllä on..
Hohhoijaa.... Raskasta tämä kyllä on..
-
Zelton
- Viestit: 5
- Liittynyt: 10 Helmi 2021, 21:26
Re: Mitä tapahtuu kun narsistille "sysää" lapsen
Siinä kävi ainakin minulla niin, että lapsi ei viihtynyt äitinsä luona ja lopulta ei suostunut edes käymään siellä.
Tilanne oli sellainen, että narsistiäiti halusi vuoroviikkojärjestelyn ja sitä noudatettiin ainoastaan hänen tahdostaan. Kyseessä oli taloudellinen etu hänelle, koska pystyi sillä jättämään osallistumatta elatukseen.
Lopputuloksena hermoraunio lapsi ja minun olisi heti alussa pitänyt ymmärtää viheltää peli poikki. Jotenkin sitä vaan uskoo narsistin selittelyjä, kun tahtoo uskoa.