Jonkin ajan päästä mies kosi, menimme maistraatissa naimisiin. Mies lupasi ihanat juhlat seuraavalle kesälle. Kesällä kävi ilmi ettei hänellä ollut mitään aikomuksia järjestää juhlia. Minua satutti, että hän ei yhtään iloinnut naimisiinmenosta eikä halunnut sitä juhlia. Meillä ei ole hääkuvia ja sormuksenkin sain vasta pari vuotta naimisiin menon jälkeen. Ei olisi halunnut silloinkaan ostaa kun se 200 euroa oli aivan liikaa.
Alkuvuosina mies pyrki toden teolla painamaan minua alas. Erityisesti häntä harmitti että sain pitkän koulutuksen valmiiksi. Hänen mukaansa alani oli hölynpölyä ja kieltäytyi tekosyyn varjolla osallitumasta valmistujaisjuhlaan. Mies pitää tarkkaa lukua rahoista ja menoista. Osallistun tasan 50% yhteisiin menoihin ja silti vihjailee, että olen gold digger. Se ei osu ollenkaan kohteeseen ja tuntuu ihan hassulta. Olen toimittanut hänelle vuosikausien tiliotteet todistaakseni asian (mikä on virhe, näiden kanssa ei kannata alkaa puolustelemaan itseään).
Mies on jatkuvasti hyvin pahantuulinen ja kärttyisä. Maailmanpolitiikka vaivaa, jaksaa vaikka tuntikaupalla vaahdota jostain asiasta. Minun kanssa ei kuulemma voi puhua mistään. Se on hänen suurin ongelmansa meidän suhteessa. Olen usein eri mieltä kuin mieheni ja nähtävästi tämä harmittaa eniten. Miestä myös harmittaa, jos tuon uusia näkökulmia keskusteluun tai sanon jotain fiksua. Hänelle kelpaisi vain samanmielinen keskusteluseura. Mutta en ryhdy rasistiksi taikka homofoobikoksi hänen mielikseen! Mies pitää jatkuvasti "luentoja", kertoo miten asiat oikeasti ovat. Aloittaa usein tenttaamalla minua kuin joku opettaja. Olen pistänyt stopin tälle ja totean nykyisin vain että "sano mitä olet sanomassa äläkä arvuuttele".
Kun olin valmistumassa koulutuksestani, mies laittoin paria viikkoa aiemmin avioerohakemuksen menemään.Niin kova pala se oli. Ei kertonut minulle vaan sain kirjeen postissa. Jatkoimme kuitenkin yhdessä. Edellytys oli että minä menen terapiaan. Toki minulle terapia kelpaa ja mielelläni selvittelen ajatuksiani. Olen minäkin rikkinäinen ihminen. Vasta myöhemmin tajusin, että gaslighting kyseessä. Lopetin terapian ja terapeuttikin sanoi, että olet kyllä psyykkisesti ihan terve vaikkakin rasittunut. Mies on monia kertoja todennut, että suhteemme ongelmista 90% johtuu minusta ja 10% hänestä. No hyvä että sanoo suoraan, mitä ajattelee
Seksi on miehen ainoa käsitys läheisyydestä. Meidän suhteessamme ei kehuta, ei silitellä, ei pussailla, ei halailla.
Miehessä on myös hyviä puolia, joiden vuoksi minun on vaikea lähteä. Hän on oikein hyvä yhteiselle lapsellemme ja minun lapselleni aiemmasta avioliitosta. En halua millään särkeä lasten sydäntä. Hän on hyvä isä. Toisaalta pelkään, että hän voisi myrkyttää varsinkin yhteisen lapseni minua vastaan jos eroaisin. Yritän olla suoraselkäinen, selkeä ja pitää omat arvoni ja omanarvontunteeni kasassa. Olen oppinut paljon. Mies ei enää hauku ammattiani eikä harrastuksiani. Olen myös aloittanut lisää harrastuksia ja vapaaehtoistyötä. Minun ylitseni ei enää kävellä. Ilmaisen selkeästi, jos mies menee jonkin rajan yli.
Onko joku muu jaksanut tällaisessa tilanteessa jatkaa?