Tämä on tositarina kaksoiselämän uhreista, vaimosta ja lapsista.

Epäilen, että mieheni omaa vahvoja narsistisia luonteenpiirteitä. Taustalla on pitkä avioliitto, yli 20 vuotta ylä- ja alamäkeä. Seurustelun alkuvuosiin sisältyi mieheni puolelta niin ulkonäkööni liittyvää nimittelyä että sitoutumiseen liittyviä vaikeuksia. Tämän arvelin liittyvän mieheni vaikeasta avioerosta. Mies kertoi, että hän oli ollut paljon töissä, jotta perheelle olisi saanut rahaa, no vaimo ei ollut sitä sitten kestänytkään, vaan oli pettänyt. Tästähän minä sain ajatuksen, että onpa heikko nainen ja minä kyllä kestän, niin kuin kestinkin, mies oli meidän liitossa ihan samanlainen, yritystoiminta kahmaisi suuren osan ajasta ja harrastustoiminta toisen. Perhe sai armopaloja vuodesta toiseen. Olo oli aina hieman kuin kakkosella. Lasten osa isänsä elämässä on kaksijakoinen, välillä välittää enemmän ja välillä vähemmän. Tämä kaikki alkoi pahenemaan entisestään noin kolmisen vuotta sitten miehen yritystoiminnan nurin mennessä. Harrastuksiin liittyvät kisareissut lisääntyivät, mies aloitti työt ulkopaikkakunnalla, alkoholinkäyttö lisääntyi. Perhe sai yhä vähemmän ja vähemmän aikaa, vaikka kuinka aneltiin. Tosin välillä vaimon kanssa oli hyvinkin kiihkeää, kuumaa ja kylmää vuoronperään. Viimeisin vuosi on ollut suoraan sanoen kidutusta. Mies katosi useiksi päiviksi, ei vastannut puhelinsoittoihin, on kuulema työreissuilla tai viikonloppuina kaverin luona ryyppäämässä. Mies kävi kotona noin tunnin pari sunnuntaisin. Väitti olevansa uskollinen vaimolleen. Kun pyysin lopettamaan minun ja lasten huonon kohtelun, niin tuli erouhkailuja. Sain myös kuulla hohdon hävinneen suhteestamme, ja että oltiin harmaa pari jne. Lapsilleen saattoi sanoa, että en osaa sanoa milloin tulen kotiin. Kun mies kävi kotona, saattoi olla aggressiivinen minua ja lapsia kohtaan, puhui halveksivasti lapsista minulle ja myös heille suoraan. Viimeiset kuukaudet olivat miltei päivittäin sitä, että.kysyin, miksi et ole yötä kotona, saattoi kuitenkin ajaa minua aamulla vastaan, vaikka piti olla työpaikkakunnalla. Tällaisessa hulluudessa elettiin siis pitkään, kunnes nyt kesällä rysähti totuus miehen sukulaisilta. Mies oli elänyt useamman vuoden kaksoiselämää, eikä mitä tahansa salasuhdetta, vaan härskiä sellaista. Toisen naisen kanssa on avoimesti tuolla liikkunut ja uskotellut tutuille ja sukulaisilleen, että ollaan erottu. No yksipuolisesti olivat nielleet totuuden, eikä kukaan tullut minulta kysymään, että mitenkäs te nyt eroamaan, kun olette todella pitkään yhdessä olleet. Lisäksi tuon toisen naisen lapset ovat kyselleet, että milloin tapaavat mieheni lapset. Samaan aikaan minä ja lapset ollaan eletty sitä todellisuutta, että on vain yksi perhe, johon myös heidän isänsä kuuluu. Aika sairas yhtälö. Moni ihminen on osoittanut minulle ja lapsille myötätuntoa, mutta on ollut myös niitä klassisen lauseen sanojia, että miksi olet tuollaisessa suhteessa ja syytä on molemmissa puolisoissa. Tässä kohtaa minulla tuli oivallus siitä, että narsistin hovi on ihan oikeasti olemassa oleva asia.
Myös miehen käytös kaksoiselämän paljastuttua on kielinyt jostain vakavammasta häiriöstä, hän ei kadu mitään, ei näe tehneensä perheelleen väärin, syy on enimmäkseen minussa, vissiin kaikkea on ollut liian vähän, seksiä, keskustelua, yhteistä tekemistä jne, miehen omatunto on puhdas. Toisaalta sitten kieltää sanoneensa muille, että ollaan erottu. Vaikka moni tätä on minullekin sanonut.
No nyt on menossa eroprosessi tämmöisen paljastuttua. Ojasta allikkoon, mistään ei saa miehen kanssa sovittua, kun kaikesta vaan luistaa.
Loppupohdintoja: Miten tällainen useamman vuoden kaksoiselämä ihan lähipaikkakunnalla oli edes mahdollista, eikä kukaan tullut minulle mitään sanomaan? Veikkaan, että tässä on kyse narsistin mestarimanipulaatiokyvystä. Puolta kaupunkia on onnistuttu sumuttamaan. Ja sitten niitä, joita ei ole sumutettu, niin he ovat hovin jäseniä, lentäviä apinoita, joiden tarkoituksena on suojella miestäni ja joukkokiusata omalta osaltaan vaimoa ja lapsia. Tuon toisen naisen ex-mieheltä kuulinkin, että mieheni on oikein charmantti henkilö harrastuspiirissään eli hovissaan.
Sitten tärkeä kysymys. Miten pitkäaikainen vaimo ja lapaet olivat niin sinisilmäisiä, että kaksoiselämä oli mahdollista? Tähänkin arvelisin syynä olevan miehen hyvän manipulaatiokyvyn, kaasuvalotuksen, valehtelun, alistamisen ja perheen luottamuksen hyväksikäyttämisen. Lapset rakastaa isäänsä, niin kuin minäkin rakastin puolisoani. Näin jälkikäteen alan nähdä asiat toisin, kyseessä ei ole enää rakkaus, vaan traumaside.
Tällaisiin mestarisuorituksiin vaimoaan ja lapsiaan kohtaan ei kykene muu kuin pesunkestävä nasse-setä.

