Onko narsisteille jotenkin tyypillistä suuttua jos puoliso sairastuu ja joutuu itse olemaan se "vahvempi" ja ottamaan enemmän vastuuta? Minä sain kokea, että jos erehdyin olemaan heikompana kuin normaalisti esim yövuoroväsymyksen, sairastumisen, raskausajan, vatsataudin, migreenin jne vuoksi, sain siitä rangaistuksen. Onneksi olen yleensä hyväkuntoinen ja terve,mutta lopulta tilanne ajautui siihen että en uskaltanut paljastaa olevani esim migreenissä jotta hän ei kosta sitä minulle. Edes synnytyksessä en halunnut valittaa kipua, koska häntä nauratti se, ja muutoinkin hän väitti minun olevan niin kipuherkkä. Pelkäsin hänen suuttuvan ja pilaavan ihanan synytymähetken. Synnytin omasta tahdostani ilman mitään kivunlievityksiä.
Minun harvoin sairastuessa hän reagoi omituisesti.
Hän joko tuli itse sairaammaksi tai vetäytyi kuoreensa ja sai minut tuntemaan itseni jotenkin syylliseksi. Lisäksi hän saattoi kehittää riidan jostain täysin olemattomasta, ja sen varjolla sai syyn häipyä ja jättää minut yksin kuumeisena selviytymään vauva-arjesta.
Nyt eromme jälkeen hän tapaa lastaan aina vain vähemmän. Vaatii toki paperille 50-50 "omistusoikeutta" lapseen Ja nyt hän kieltäytyi omalla vuorollaan ottamasta lasta koska minulla on korona. Toki ymmärrän että hän haluaa välttyä sairastumasta itse, mutta itse en hetkeäkään epäröisi ottaa lapsia luokseni milloin vain. Ja nythän siis lapsi ei edes ole sairaana.
Tuli jotenkin taas tunne, että hän haluaa minulla olevan mahdollisimman hankalaa, etten vain saisi edes sairaana levätä. Lisäksi hän uhriutuu, koska hänhän tässä nyt joutuu minun sairastumisen vuoksi olemaan lapsestaan erossa.
Onko teillä vastaavia kokemuksia?
Narsisti puolison sairastuessa
Valvojat: Purple, NinniAnniina
Alueen säännöt
Keskustelufoorumin ylläpitäjä (Narsismin uhrien tuki ry) ei ole vastuussa foorumin sisällöstä, vaan jokainen kirjoittaja vastaa oman viestinsä sisällöstä.
Asiaton tai loukkaava kirjoittelu keskustelupalstalla tai yksityisviestein ei ole sallittua. Mikäli joudut loukkaavan kirjoittelun kohteeksi tai huomaat sellaista, tee siitä ilmoitus valvojille.
Asiattomasta tai toisia loukkaavasta viestityksestä seuraa varoitus. Mikäli varoituksen jälkeen häiriköinti jatkuu, käyttäjä poistetaan keskustelufoorumista. Ylläpidolla on oikeus sulkea törkeästi käyttäytyvän kirjoittajan käyttäjätunnukset ilman varoitusta. Toisten kirjoittajien ala-arvoinen nimittely ja haukkuminen johtaa välittömästi käyttäjätunnuksen poistoon.
Yritysten, yhteisöjen sekä henkilöiden nimien mainitseminen kirjoituksissa on kiellettyä. Keskustelu käydään yleisellä tasolla, voidaan puhua ”esimiehestä, alaisesta tms” nimiä mainitsematta. Henkilöt ja organisaatiot eivät saa olla tunnistettavissa kirjoituksesta. Säännön rikkomisesta seuraa kirjoituksen poisto sekä varoitus.
Tekstin suora kopioiminen muista julkaisuista on kiellettyä. Viestit, joihin on kopioitu koko artikkeli tai pitkä lainaus, poistetaan.Linkit ja sitaatit ovat sallittuja. Toisilta sivustoilta löydettyjä tekstejä saa siteerata omassa tekstissä kohtuullisesti, kunhan mainitsee lähteen. Muistathan,että sanoituksia, runoja ym. suojaa tekijänoikeus, laista tarkemmin http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1961/19610404.
Keskustelujen linkittäminen toisille foorumeille ei ole suotavaa foorumin luonteen vuoksi.
Foorumin tekstejä ei saa kopioida tai käyttää opinnäytetyön, artikkelin tai muun julkaisun materiaalina ilman lupaa. Aineiston keruuta varten, ota yhteys ylläpitoon, sillä jokaiselta kirjoittajalta pitää saada suostumus erikseen.

-
Merenelävä
- Viestit: 37
- Liittynyt: 14 Helmi 2022, 08:56
Re: Narsisti puolison sairastuessa
Samanlaista itsekin koin. Sain osakseni syyllistämistä, kyräilyä, arvostelua alhaisesta kipukynnyksestä jne. Lopputuloksena hoidin kaikki kotityöt vaikka pääkainalossa. Narsistihan oli aina kipeäksi tullessaan niin kipeä ettei tehnyt sitä vähääkään. Ei ollut kyse isostakaan asiasta, mutta vein kuumeisena koiraa lenkille tai seisoin pakkasessa kentän laidalla lasten harrastaessa.
En itsekään enää maininnut olevani kipeä tai käydessäni jonkun vaivan takia lääkärissä. Oli Turha kertoa niistä mistään, koska toista ei kiinnostanut. En ole kipuherkkä enkä valita pienestä, mutta hänen mukaansa esim. valitin turhasta issiashermon vihloessa tms.

Viimeksi muokannut Merenelävä, 31 Maalis 2022, 07:17. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
-
SirpaLeeena
- Viestit: 19
- Liittynyt: 16 Syys 2020, 23:34
Re: Narsisti puolison sairastuessa
Narsistin empatiakyvyttömyys on niin loukkaavaa. Ja tuollainen mitätöiminen epäreilua. Sillä hetkellä kun tarvitsisit puolisoasi eniten, hän hylkää sinut totaalisesti.
Itse tein kaikkeni ja enemmänkin, silti mikään ei riittänyt. Hänen sairastuessaan hyysäsin ja hoivasin, kannoin kaupasta lempiruokia jne. Kuuntelin päivittäin hänen milloin mitäkin kipujasn tai huonoja uniaan tai raskasta työtään jne. Silti hän haukkui minut empatiakyvyttömäksi ja tunteettomaksi. Hän tarvitsi jatkuvaa hoivaa.
Hänen käytöksensä oli toisinaan hyvin lapsenomaista. Usein tuntui kuin hän olisi kilpaillut kumpi on sairaampi. Olimme molemmat flunssassa ja minulla lämpöä oli hieman enemmän kuin hänellä. Tämä tapahtui aika alkuvaiheessaan suhdettamme joten ensin luulin hänen vitsailevan mutta ei... Hän suuttui ja haukkui kuumemittarimme vialliseksi ja p#skaksi. Käytös oli kuin uhmaikäinen lapsi olisi kiukuttellut. Olisi naurattanut ellei tilanne olisi ollut niin absurdi.

MinttuLiisu
- Viestit: 2
- Liittynyt: 18 Huhti 2022, 11:33
Re: Narsisti puolison sairastuessa
Vielä kun olimme yhdessä sairastin koronan. Narsistimieheni mielestä lintsasin töistä, kun olin sairaslomalla. Olisin kuulemma voinut vaikka siivota autotallia, kun kerran olin kotona. Koko aikana ei voinut käydä kaupassa, ei tehdä ruokaa eikä muutenkaan auttaa yhtään missään. Vaikka siis normaalisti kävi välillä kaupassa ja teki ruokaa. Mutta kun olin sairaana, minun olisi pitänyt tuolloin hoitaa aivan kaikki ja vähän enemmänkin.
Valitti, että kotona on likaista, kiukutteli, kun ruoka ei ollut valmiina jne. jne. Esim. kun totesin, että pitäisi käydä kaupassa ja tehdä ruokaa, vastasi ettei ole nälkä eikä hän tarvitse kaupasta mitään. Kun jatkoin, etten ole syönyt, koska ei ole ruokaa, suuttui ja tokaisi "olisiko mun pitänyt jäädä töistä kotiin tekemään sulle ruokaa?". Ja seksiä olisi tietenkin pitänyt olla, vaikka yskinkin keuhkoja pihalle. Sen puutteestakin suututtiin, tietenkin.
Noiden parin viikon aikana näytti kyllä todellisen luonteensa erinomaisesti.