Miten tämä on niin vaikeaa? Olen ollut tapaamatta exää yli 2kk, mutta jostain syystä poistan puhelimestani estot ja otan vastaan viestit. Yhtenä hetkenä tulee just niitä ihania viestejä ja sit hetkessä olenkin ruma huora. Vakuuttaa ettei ole muita mutta kun minähän tunnen hänet ja tiedän ettei yksin osaa olla ja miksi ei olis, koska tarve oli muille meidän yhdessä olon aikaankin.
Kuitenkin pyhät on pahimpia, liikaa aikaa miettiä mitä olisimme tehneet yhdessä ja miten olis ollut mukavaa. Toki olishan siinä vaara että pidän silmäpeliä kahvilassa tuntemattoman miehen kanssa samalla kun istun exän kanssa yhdessä (näin tapahtui kerran, kesken kaiken syytettiin silmäpelistä enkä vielä tänäkään päivänä tiedä ketä olen kattellu sillä silmällä) mukava hetki muuttuu hyvin nopeasti huutoon, haukkumiseen, ehkä rikkoo jotain esineitä tai minut. Minä tiedostan kaiken tämän pahuuden mutta miksi silti kaipaan sitä henkilöä niin paljon että sydämeen sattuu? Yritän keksiä aina tekemistä mutta kuitenkin vuorokauteen tulee aikoja jolloin on aikaa miettiä.
Onko kellään mitään vinkkiä tarjolla? Muuta kuin aika parantaa haavat... Mutta olisin valmis hyppää bussiin jotta pääsisin exän kainaloon.
Sietämätön ero
Alueen säännöt
Keskustelufoorumin ylläpitäjä (Narsismin uhrien tuki ry) ei ole vastuussa foorumin sisällöstä, vaan jokainen kirjoittaja vastaa oman viestinsä sisällöstä.
Asiaton tai loukkaava kirjoittelu keskustelupalstalla tai yksityisviestein ei ole sallittua. Mikäli joudut loukkaavan kirjoittelun kohteeksi tai huomaat sellaista, tee siitä ilmoitus valvojille.
Asiattomasta tai toisia loukkaavasta viestityksestä seuraa varoitus. Mikäli varoituksen jälkeen häiriköinti jatkuu, käyttäjä poistetaan keskustelufoorumista. Ylläpidolla on oikeus sulkea törkeästi käyttäytyvän kirjoittajan käyttäjätunnukset ilman varoitusta. Toisten kirjoittajien ala-arvoinen nimittely ja haukkuminen johtaa välittömästi käyttäjätunnuksen poistoon.
Yritysten, yhteisöjen sekä henkilöiden nimien mainitseminen kirjoituksissa on kiellettyä. Keskustelu käydään yleisellä tasolla, voidaan puhua ”esimiehestä, alaisesta tms” nimiä mainitsematta. Henkilöt ja organisaatiot eivät saa olla tunnistettavissa kirjoituksesta. Säännön rikkomisesta seuraa kirjoituksen poisto sekä varoitus.
Tekstin suora kopioiminen muista julkaisuista on kiellettyä. Viestit, joihin on kopioitu koko artikkeli tai pitkä lainaus, poistetaan.Linkit ja sitaatit ovat sallittuja. Toisilta sivustoilta löydettyjä tekstejä saa siteerata omassa tekstissä kohtuullisesti, kunhan mainitsee lähteen. Muistathan,että sanoituksia, runoja ym. suojaa tekijänoikeus, laista tarkemmin http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1961/19610404.
Keskustelujen linkittäminen toisille foorumeille ei ole suotavaa foorumin luonteen vuoksi.
Foorumin tekstejä ei saa kopioida tai käyttää opinnäytetyön, artikkelin tai muun julkaisun materiaalina ilman lupaa. Aineiston keruuta varten, ota yhteys ylläpitoon, sillä jokaiselta kirjoittajalta pitää saada suostumus erikseen.

-
Illuusioelämää
- Viestit: 47
- Liittynyt: 18 Heinä 2021, 17:57
Re: Sietämätön ero
Hei.
Vinkkejä miten pääsee pahasta kohdasta eteenpäin, lue narsismiin liittyvää kirjallisuutta, tutustu käsitteeseen traumaside, kuuntele youtubesta narsismiin liittyviä videoita, soita vertaistukipuhelimeen, kirjoita ylös asioita, anna itsellesi lupa kaikkiin tunteisiin, pohdi mikä on sinulle hyvää elämää ja miten saavutat sen ilman narsistista kumppania, tutustu itseesi kaikessa rauhassa, hakeudu esim traumaterapiaan. Itselläni erosta alkaa olla kesällä kulunut vuosi, edelleen kamppailen kaikkien tunteiden kanssa ja sorrun yhteydenottoihin (toki meillä on ex-puolison kanssa yhteisiä lapsia, mikä pakottaa pitämään yhteyttä.)