KESKUSTELUFOORUMI

Voiko äitini olla narsisti? Taannoin tapahtui aika klassinen kohtaaminen hänen kanssaan. Menin noutamaan bonuksia S-pankista, mutta korttini takaa paljastuukin, että tili on äitini nimissä eikä suurimman osan elämästäni keräämiäni bonuksia voi saada. Kortti olikin ns. Liitännäiskortti. En tiedä miksi ihmeessä minulle on hankittu sellainen alunperin, sillä enhän hyödy siitä mitään. Kohdatessani äidin asian suhteen hän ei ensinnäkään vastannut kysymykseeni ja toisekseen alkoi kiristää sillä, että hän on minulle muka kaikkea jo hankkinut. Sanoin etten halua hänen rahojaan tai hankintoja vaan omani - enkä koskaan pyydä rahaa juurikin tästä syystä, sillä esimerkiksi syyllistetään myöhemmin enkä koe koskaan voivani täysin luottaa äitiin kun Matti vedetään alta. Kortti on ollut minulla iät ja ajat ja en tiedä oliko alkuperäinen ajatus, että hän halusi etten tuhlaisi bonus rahoja mihinkään "turhaan" ja niitä voisi tarvita myöhemmin kun itse hän on aika varovainen ja siksi kortti piti liittää häneen. Vai ajatteliko hän, etten vaan jotenkin muka osaa pitää sellaista tiliä tms. Äiti siis ei ole edelleenkään kertonut miksi kortti oli vain osa hänen tiliään. En edes tiedä onko se hänen virallinen bonustilinsä, vai vain hänen nimissään. Joka tapauksessa yli kymmenen vuoden bonukset ovat menneet menojaan ja äiti on saattanut niitä käytelläkin, kun ei itse sinällään pidä omaa toimintaansa minään tai ajattele tässä on toinen, elävä yksilö kysymyksesä. Äiti tarjoutui maksamaan uuden tilin avausmaksun, mutta kieltäydyin - sattuneesta syystä. En halua olla hänen "almuistaan" riippuvainen varsinkin kun se ei tunnu, että taustalla olisi koskaan mikään oikea tunne ja kun sitä sitten käytetään hyväksi. Koen syvää ahdistusta, en vain tästä vaan yleensäkin. Jospa olenkin kokenut jotain vakavampaa kuin luulen? Äiti on yleisesti ottaen hieman säälittävä ihminen, valittaa usein, haukkuu (teininä ulkonäköäni) ja yleensä suoltaa ongelmansa läheisiinsä tuntematta minkäänlaista katumusta ja on sikäli itseoikeutettu. Kieltää päin naamaa tehneensä tai loukanneensa koskaan, mikäli sellaista yrittää sanoa.

En vihaa häntä, mutta jokin ahdistaa. Koen turvattomuutta ja jotenkin on vaikea saada kiinni elämästä. En ole hirveästi hänen kasvatustyylissään saanut tehdä mitään itse, onko minun siksi hankala tarttua mihinkään? Lapsena äiti toisaalta painoi päälle, toisaalta saattoi ilkkua sitten kun en jotakin osannut tehdä, vaikka hän itse alunperin ei anna, asia saattoi olla vaikka niinkin yksinkertainen kuin pesukoneen tyhjennys. Välillä vanhemmat keksivät jonkun asian mitä minun olisi pitänyt mukamas tehdä, vaikka meillä ei ollut sellaista systeemiä ja pelkäsin, sillä tilanne oli uhkaava.

Isällä on muistisairaus ja ymmärrän etteivät sen oireet ole miellyttäviä, mutta äiti saattaa silti toisista isälle, että "mitä tölläät" jolloin isä häpeää, säikähtää ja vetäytyy. Se asenne ei ensinnäkään auta tai ratkaise mitään ja epäilen vahvasti että vaikka äiti saisi apua omaishoitajana toimimiseen ja siihen elämän muutokseen mitä sairauden kanssa on, niin hän silti pitäisi mieluummin tuon tuhoavan asenteen ja nälvisi ettei isä osaa mitään - sillä kyllä äiti nauttii siitä mitä tekee. Isän sairaus on tullut kuvioihin jo joskus 1995-2000 välillä joten uusi asia se ei ole. Äiti myös laittaa tavaroiden katoamisen isän syyksi, kun voi vedota siihen ettei isä muista, vaikka olisi ne heittänyt pois itsekkin ja ainainen riita tuntuu olevan.


Näitä jokapäiväisiä esimerkkejä on niin monia, enkä täysin kaikkea varmaan tiedostakkaan. Tilanne on kaoottinen. En tiedä kuinka vanhempieni yksityiselämä sujuu, mutta aina kun tulen kylään niin äiti hätyyttää isää, yrittääkö sitten päteä tai jotakin siinä. Äiti kerran väitti minulle isää narsistiksi, kun oli johonkin käytökseen tälle suuttunut, mutta miksiköhän asiat ovat niin tulessa sitten...


Nyt tuli taas liikaa tekstiä, kiitos jos jaksoit lukea.

Kyllä foorumille tekstiä riittää, mitä enemmän sitä parempi. Kuulostaa perinteiseltä minun rahani omiani mutta sinun yhteisiä, saako hän jotain taloudellista hyötyä että kortti on äitisi nimissä? Taloudellista hyväksikäyttö on hyvinkin tavallista näissä kuvioissa. Eikö sinulla aikuisena ole oikeus päättää omista rahoistasi ja korteistasi, et ole äitillesi tilivelvollinen. Hänelle varmasti hyödyllistä sanoa että ajattelee sinun parastaan, mutta onko se sinulle parasta? Moittiiko hän sinua? Oletko hänelle aikuinen joka pystyy rahojaan käyttämään. Kuulostaa valtapeliltä, eikä kyse oikeasti ole bonustilistä kyse, vaan sinun itsenäisyydestä ja hyvinvoinnista. Minkälainen lapsuutesi oli? Kuulostaa ettei äitisi ole ottanut sinua huomioon, keskittyy itsenseensä eikä ole koskaan kenellekkään mitään tehnyt, aina viaton. Hän näkee omaa sairauttaan muissa kun haukkuu isäsi narsistiksi?

Kumma tapa aloittaa ettet vihaa häntä, mitä sitten tunnet? Ymmärrän että asia on varmasti kipeä ja vaikea mutta on tärkeää miettiä. On ihan ymmärrettävää tuntea voimakkaasti vanhempiansa kohtaan. Pesukoneen tyhjennys ja muuta arjen askereiden kummallisuuksista kuulee usein, syllistetään jos tiskit on pesemättä mutta jos kerran ne pesee saa vain kuulla kuinka väärin tiskit on pesty. Jatkuva pelon ilmapiiri on hyvin tyypillistä.

Ei äiti varsinaisesti mitään taloudellista hyötyä saa eikä koskaan ole sellaista yrittänyt, mutta on raastavaa kommunikoida henkilön kanssa, joka ei nähtävästi ymmärrä tai suostu ymmärtämään mitä toisille tekee (tai ei ole siihen empatiakykyä). Kuitenkin jollakin tavalla aina äitiä on tarvinnut varsinkin kun kasvaa aikuiseksi ja sitä käytetään hyväksi (vanhempien kai kuuluisi tukea lasta pyyteettömästi). Hän joskus - ja tavallisimmin omasta aloitteestaan - on taloudellisesti apuna, kun se on ainoa tapa, jolla hän huolehtii. Hän ei pyydä mitään takaisin ja osaa olla antelias mutta se psyykkinen puoli sitten, jotain aitoa vain puuttuu, mutta olen saanut mukamas tarpeeksi. Mä en kyllä tiedä mitä sillä anteliasuudella tekee, jos oikeanlainen käytös puuttuu. Se auttaminen tuntuu lähinnä otteelta, ja myöhemmin tunnen syyllisyyttä siitä, kun äiti niistä naljailee, vaikka lapsena ja nuorena ei ole juuri vaihtoehtoja. Vanhempia tarvitsee. Ja koska äiti ei tarvitse minulta mitään rahallisesti, niin miksi tästä täytyy tehdä niin vaikeaa sitten. Mikä on ongelma, kun sitä ei kuitenkaan ole?

Mulle tämä kortti homma on lähinnä vertauskuvallinen, äiti ei oikein tahdo päästää lankoja käsistään tai osaa ajatella rakentavasti. Mutta olin tietysti erittäin harmissani, koskaan rahaa olisi ollut kertyneenä paljon.

Miksi omaa äitiä pitäisi vihata? Ainahan vanhempiin on jokin side, vaikka suhde olisikin raastava. Vihassa ei ole mitään järkeä ja lopulta sillä satuttaa vain itsensä. Vaikea olla tuntematta sääliä sitä ihmisriepua kohtaan, perussairauksia on molemmilla vanhemmilla. Olen kuitenkin ahdistunut, tai niin kuin aikaisemmin olen elämässäni kuvaillut "kylmissä puitteissa". Ei tunnu siltä, että on yhteyttä mihinkään, tai sisälläni on jotain mille ei ole nyt sanoja. Muistan kun lapsena katsoin ulos ikkunasta ja aurinko paistoi, mutta kaikki onnelliset tunteet vain upposivat johonkin. Jossakin narsismi-aiheisessa keskustelussa joku mainitsi saman, että vaikea olla onnellinen, kun se viedään pois. Eli omat olosuhteet ovat olleet niin negatiiviset tai helposti muuttuneet negatiivisiksi. Lapsen psyyke ei kestä sellaista vaan on oltava joko tai.

Äitiä kuvailisin joksikin Ulla Taalasmaan ja Pikku Myyn sekoitukseksi. Dramaattinen, ylihuolehtiva, utelias, juoruileva, kaoottinen, ilkikurinen ja pahansisuinen

Yleisesti ottaen en tunne, että äitiä voi päästää psyykkisesti lähelle, koska se samantien yrittää vaikuttaa negatiivisesti. Tai jos olet liian iloisella tuulella niin sanoo jotain huonoa siihen. Lapsena minua pääsi puraisemaan koira, kun olimme takapihalla ja uteliaana menin naapurin aidalle, kun juoksin itkien äidin luo niin sen sijaan että lohduttaisi äiti alkoikin syyllistää ja jätti sitten siihen. Lamaannuin siinä ja tuo tapahtuma on jäänyt mieleeni. En osaa oikein selittää sitä nurinkurisuutta ja pervessisyyttä, mitä tässä on.

Kaarlos kirjoitti: ↑30 Heinä 2022, 21:30 Hän näkee omaa sairauttaan muissa kun haukkuu isäsi narsistiksi?
.

Ehkä tai se on vaan niin helppo mustamaalata, joku, jonka käytös on valmiiksi epämiellyttävää. En ottanut äitiä tosissani, hän kyllä tietää, että kyse on muistisairaudesta, mutta sanoipahan vaan.
Joku konflikti siinä oli, mutta äiti kyllä usein provosoi isää sikäli, että tämä hermostuu kun mikään ei riitä.

Lyhyesti voisi kai sanoa, että äiti on niin "läpi pääsemätön" ja riivaa ihmisen käytöksellään hulluksi. Kerran suutuin ja huusin hänelle jotakin niin äiti veti siihen jonkun omituisen tantrumin. Hän oli ihan hiljaa (kai teeskenteli loukkaantuneena), vetäytyi makuuhuoneeseen ja teeskenteli itkevänsä. Tiesin, ettei hän oikeasti itke, mutta se oli todella ahdistavaa. Äidin oli kai tarkoitus rankaista minua hänelle huutamisesta, mutta olinhan vasta lapsi eikä sitä voi vaatia, etteikö siihen hänen käytökseensä mitenkään voisi olla reagoimatta.

Oma oloni outo tällä hetkellä. Tuntuu etten voi nimetä jotakin asiaa sisälläni, mutta se täyttää koko tilan.

Ikävä kuulla, kamalaa että äitisi käyttäytyy tuolla tavoin, krokotiilin kyyneleitä niin kuin jotkut kuvailevat. Et saanut hoivaa tai hellyyttä äidiltäsi, vaikka lapsena kaipaisit, hän kuitenkin aikuisena vaatii sitä sinulta. Se on valitettavaa että lapsena on totottunut kylmään ilmapiiriin ja kohteluun, maailma on kuitenkin ulkopuolella aivan erialinen, maailmassa on paljon rakkautta ja hyvää.

En sanonut että pitää vihata. Kysyin mitä tunnet, en minä tiedä. Jos vihaa tunnet se on hyvinkin ymmärrättevää näissä konteksteissa, olen tavannut vertaistukiryhmässä useita. Jos joku laiminlyö, haukkuu ja moitii, eikö ole ymmärrettävää että sinulla on negatiivisia tunteita häntä kohtaan? On järkevää että välttelet häntä, puolustusjärjestelmäsi toimii.

Kaarlos kirjoitti: ↑01 Elo 2022, 21:51
En sanonut että pitää vihata. Kysyin mitä tunnet, en minä tiedä. Jos vihaa tunnet se on hyvinkin ymmärrättevää näissä konteksteissa, olen tavannut vertaistukiryhmässä useita. Jos joku laiminlyö, haukkuu ja moitii, eikö ole ymmärrettävää että sinulla on negatiivisia tunteita häntä kohtaan? On järkevää että välttelet häntä, puolustusjärjestelmäsi toimii.

Mun on vaikea määritellä, mikä se pohjimmainen tunne on tai täysin, miten tämä muhun on vaikuttanut. Se raastaa ja ahdistaa ja vihastuttaa, mutten voi sanoa vihaavani. Ehkä siksi, ettei äiti ole kuitenkaan onneksi sillä tavalla syönyt elämääni, että olisi minusta täysin riippuvainen tai en ainakaan kaikkia niitä kaavoja tiedosta kun olen niihin tottunut.

Messedup kirjoitti: ↑02 Elo 2022, 13:52

Kaarlos kirjoitti: ↑01 Elo 2022, 21:51
En sanonut että pitää vihata. Kysyin mitä tunnet, en minä tiedä. Jos vihaa tunnet se on hyvinkin ymmärrättevää näissä konteksteissa, olen tavannut vertaistukiryhmässä useita. Jos joku laiminlyö, haukkuu ja moitii, eikö ole ymmärrettävää että sinulla on negatiivisia tunteita häntä kohtaan? On järkevää että välttelet häntä, puolustusjärjestelmäsi toimii.

Mun on vaikea määritellä, mikä se pohjimmainen tunne on tai täysin, miten tämä muhun on vaikuttanut. Se raastaa ja ahdistaa ja vihastuttaa, mutten voi sanoa vihaavani. Ehkä siksi, ettei äiti ole kuitenkaan onneksi sillä tavalla syönyt elämääni, että olisi minusta täysin riippuvainen tai en ainakaan kaikkia niitä kaavoja tiedosta kun olen niihin tottunut.

Vaikuttanut on varmasti. Ei sinun täsmällisiä sanoja tarvitse löytää, tällaista maallista ihmesten kategorioita, Taru Sormusten Herrassa on kohta jossa entit lähtevät sotaan, entti kertoo kuinka ei löydy nykykielellä sanoja ilmaisemaan petosta ja tunnetta, toinen mitä olen miettynyt ettei Plutoa kiinnosta määritelläänkö se planeetaksi vai ei, se on vain Pluto, siellä se kiertää aurinkoa. Minulle nämä ovat monimutkaisia juttuja ja joutuu vähän antaa periksi ettei täsmällistä vastausta löydy. Voin itse myötää että tunnen kyllä vihaa vanhempiani kohtaa, kokonaisuudessaan hyvin monimutkainen, mutten voi valehdella itselleni, tunnen vihaa, surua, pettymystä jne. missämäärin ja kuinka paljon kutakin vaikea laittaa numeroksi. Sisälläni ne kuitenkin ovat, tukahduttaa en voi. Tunnetko sinä samaa vihaa kuin minä, minäkin vain parhaani mukaan koitan laittaa näitä termejä järjestykseen kuvailemaan parhaani mukaan.

Mutta kyllä sellaista tervettä sisäistä tutkiskelua ja kyseenalaistamista kannattaa tehdä, navigoida synkässä tiedostomattomassa. Ulkopuolisena tulkintani perustuen siihen mitä olet kirjoittanut, on tunteesi äitiäsi kohtaan hyvinkin ongelmallinen ja ehkä vastauksena alkuperäiseen kysymykseen; Voiko äiti olla narsisti; ehdottomasti ja merkit taivaalla siihen viittavat, tunnistan tuttuja dynamiikoita. Vaikuttaa siltä että tunnet vihaa, pettymystä, katkeruutta, jne. Kuten sanoin nämä on hyvin tavallisia tunteita lapsille näissä kuvioissa, lopulta en tiedä, sinun täytyy löytä oma polkusi.

Mistähän tilanteeni voisi virallisesti selvittää?

On toisaalta helpottavaa, kun nyt on mahdollista ehkä saada vastauksia.

Jos virallisen diagnoosin haluat niin tarvitsee erikoislääkärin todistuksen, psykiatrin.

Mitä sillä tekisit? Kaipaatko sellaista? Mitä jos sellaista et saa?