Miten käsitellä narsismiepäilys?

[vaahtera]

Hei,
haen näkökulmaa ja ajatuksia mahdottoman vaikealta tuntuvaan tilanteeseen.

Meillä on vaimon kanssa ollut pitkään todella vaikeaa. Hänen näkemyksensä on, että näin pahoja vaikeuksia ei tule normaalien ihmisten välille. Hän on vakuuttunut, että minussa on jotain pahasti vialla, että olen narsisti. Hän on ajatuksen kanssa vakavissaan ja on peloissaan.

Mitä minä voin tehdä? Älyllisesti ymmärrän, että jos olisin narsisti, en välttämättä tietäisi sitä. Eli se, että minusta väite on selvästi väärä, ei suinkaan kumoa sitä. Vaimon mukaan asiaa pahentaakin se, että minulla ei ole lainkaan sairaudentuntoa. Mikä voisi rauhoittaa vaimon epäilykset? (Tai, miten tietää jos hän onkin oikeassa?)

Tänään meillä oli aika turhauttava keskustelu asiasta. Melkein kaikkeen mitä sanoin, hän totesi että juuri noin narsistikin sanoisi. Koetin nostaa esiin syyt, miksi en usko hänen olevan oikeassa (tunnistan häntä loukanneissa tilanteissa vain väärinymmärryksiä - hänelle tämä näyttää siltä, etten myönnä tekojani ja välttelen vastuuta - ja lisäksi motivaationi ovat hyväntahtoiset silloinkin kun hän tulkitsee ne synkiksi) mutta hän ei kuuntele, uskoo että koetan vain valehdella hänelle.

Eli tosiaan hänen kanssaan puhuminen ei oikein johda mihinkään, koska hän uskoo minun valehtelevan systemaattisesti. Lisäksi hän pitää sairaana sitä, etten myönnä asioita, mutta en koe että voisin lähteä rakentamaan luottamusta myöntämällä syyllisyyttä asioihin, joita en (mielestäni?) ole tehnyt.

Kaikki ajatukset ovat tervetulleita. Itse olen aika umpikujassa asian kanssa, loukkaantunut ja epätoivoinenkin: näen että niin kauan kuin ongelmamme selitetään näin, meillä ei ole mahdollisuuksia korjata niitä.

[rikkimennyt]

Minusta on väärin, jos toinen leimaa toista narsistiksi ennen kuin kuulee toisen näkökulmaa asioihin. Ulkopuolisena on toki vaikea hahmottaa mistä kaikesta on kysymys, mutta minusta on aina hälytysmerkki jos keskustelu ei etene syyttelyä pidemmälle ja toinen ei suostu kuulemaan toisen näkökulmaa. Melkein suosittelisin tuossa tulehtuneessa tilanteessa jotain ulkopuolista ammattiapua. Pääsettekö jonnekin juttelemaan tilanteesta. Onko sinulla mahdollisuus keskustella ammattilaisen kanssa yksin ja kertoa oma versio ja kumppanilla mahdollisuus kertoa omansa? Siinä voisi sitten nähdä kokonaiskuvan paremmin. Kuitenkin syyttely on aina henkistä väkivaltaa, mikäli se ei etene kunnolliseksi keskusteluksi. Jos koet ettei hänen väitteillä ole totuuspohjaa niin hae ehdottomasti apua itsellesi tai mahd pariterapiaa.

[Gilda]

"Olette kuin kaksi taistelijaa kivimuurin kummallakin puolella", sanoi perheterapeutti, tunnettu psykologi, miehelleni ja minulle, kun olimme aloittajan kuvaamassa tilanteessa ex-puolison kanssa.

Aloittaja, Vaahtera, kirjoittaa: ..."hän pitää sairaana sitä, etten myönnä asioita, mutta en koe että voisin lähteä rakentamaan luottamusta myöntämällä syyllisyyttä asioihin, joita en (mielestäni?) ole tehnyt.

Kivimuuri välillänne vaikuttaa jämäkältä. Siinä ei ole kertomasi perusteella ainoatakaan aukkoa, josta voisi ojentaa myötätuntoisen, lämpimän ja tasapuoliseen elämäntoveruuteen kutsuvan viestin.

Vaahtera, miten lujasti pidät kiinni ajatuksesta, että omat tarkoitusperäsi ovat pelkästään hyvät ja, että kumppani ajatuksineen on väärässä? Vai, olisiko kiviseinässä jokin aukon paikka, josta valo ja raikas kevättuuli pääsisi puhaltamaan.

Menneen parisuhteeni muurista ei aukkopaikkoja löytynyt. Siitä huolimatta tai ehkä juuri sen ansiosta, elämä jatkui arvokkaana ja onnellisena havainnon jälkeen.

[vaahtera]

Kiitos vastauksista.

Meillä on tosiaan melkoinen kivimuuri välissä, siltä se tuntuu. Ja hälyttävää tosiaan on, että ei pystytä keskustelemaan. Meidän välit ja tilanne on tosiaan hyvin vaikeat.

Ennen kaikkea minua kiinnostaa nyt se, onko jotain mitä voisin tehdä tämän narsismipelon hälventämiseksi.

[krassi]

Ehkä se auttaisi, että alkaisit itse lukea narsismikirjallisuutta.

[Gilda]

Narsismikirjallisuutta kannattaa lukea, Vaahtera. Artikkeleista ja videoilta voi löytää asioita, joita ei tule miettineeksi, kun ollaan tapahtumien keskipisteessä.

Ennen kaikkea minua kiinnostaa nyt se, onko jotain mitä voisin tehdä tämän narsismipelon hälventämiseksi.

Onko vaimossa syntynyt narsismin puheeksiottaminen pelkoa, joka pitäisi hälventää? Vai olisiko narsistinen luonnehäiriö kiinnostava teema, teitä kumpaakin tällä hetkellä askarruttava ilmiö, jota kannattaisi tutkia?

Kirjallisuudesta voi saada selville, ettei narsismin vakava puheeksiotto tapahdu yleensä kovin helposti vakiintuneissa parisuhteissa.
Narsismi on jo terminä niin latautunut, että asian puheeksi ottava, kärsivä kumppani tekee tavallisesti ensin kaiken voitavansa ennen kuin rohkenee edes itselleen myöntää, että toinen voisi kärsiä luonnehäiriöstä, josta tiedetään, ettei sen lähellä voi sairastumatta elää.

Kärsivä kumppani, joka rakastaa puolisoaan ja haluaa jatkaa liittoaan tämän kanssa, ihmettelee ja yrittää ymmärtää. Hän selittää puolison oudot, toistuvat asiat parhain päin itselleen ja läheisille, jopa lapsille. Hän yrittää muuttaa omaa käytöstään ja etsiä vikaa itsestään vuosikaudet. Hän tottuu häiriintyneeseen yhteiselämään niin, että herääminen oman terveyden ja elämänlaadun heikkenemiseen saattaa jäädä tapahtumatta. Siksi puolisoon ilmaantunut narsisminpelko voidaan nähdä pikemminkin myönteisenä seikkana, rohkeana havahtumisena todellisuuteen ja ehkä myös toivonpilkahdukseen siitä, että suhde olisi vielä pelastettavissa.
Parantumaton luonnehäiriö on se viimeinen selitysmalli, johon ongelmasuhteessa kissan pöydälle nostanut yleensä turvautuu.

Narsismisuhteisiin ei sovellu tavanomainen käsitys, että ongelmasuhde paranee, kun kumpikin puolisoista menee itseensä ja korjaa omia puutteitaan.
Luonnehäiriön ytimenä on, että se ei salli henkilön mennä itseensä, tutkivan itseään kriittisesti tai myöntävän omat puutteensa ne korjatakseen. Luonnehäiriöinen ei olisi "häiriintynyt", ellei hän nimenomaan tarvitsisi ympärilleen lähisuhteeseen rikkinäistä kriisin ilmapiiriä, jota hän vaistomaisesti ylläpitää keinoin, jotka pitkäaikainen puoliso oppii näkemään.
Kriisin luominen ja sen avulla hallitseminen on luonnehäiriöiselle pakonomainen välttämättömyys.
Asiantuntijoilla näyttää nykyään olevan se kanta, että narsisti pystyy pidättäytymään tästä toimintamallistaan vain väliaikaisesti, jonkin tarkoitusperän saavuttaakseen.

[Gilda]

Ajattelen nykyään yhä vahvemmin, ettei narsisti itse valitse kohtaloaan. Vastakkainasettelu uhrin ja narsistin välillä saa erilaisen näkökulman, jos ajatellaan vakavan luonnehäiriön voivan aiheutua fyysisestä (pään alueen, tms.) vauriosta, johon ei kyetä vaikuttamaan, kun sitä ei edes osata epäillä.
Tähän on heti lisättävä, että riippumatta siitä onko narsisti itsekin urhri vai ei, olisi narsistisen luonnehäiriön parantumattomuus, parasiittinen ominaisuus, etenevyys, eskaloituminen ja läheisten vääjäämättä heikkenevät voimavarat syytä ottaa entistäkin vakavammin. Ja narsistin läheisiä olisi entistä tehokkaammin valistettava ja suojeltava.

Vaurio, joka voisi aiheuttaa vakavan luonnehäiriön, voi olla monenlainen kooste geeniperimää ja ympäristötekijöitä.
Narsismi kulkee osaksi suvuittain ja perimässä saatu alttius joskus vain puhkeaa persoonallisuushäiriöksi, tai joksikin muuksi ongelmaksi, kun olosuhteet ovat otolliset.
Ympäristömyrkkyjen, ravinnon, lääkkeiden, rokotusten ja muiden kehoon jo kohdussa kulkeutuvien haitta-aineiden kuorma on kasvanut viime vuosikymmeninä valtavasti. Samalla ravintotekijöiden puutossairaudet lisääntyvät. Näistä ei kovin nopeasti viedä tietoa lääkärikunnalle tai heidän koulutukseensa, koska tiedot katsotaan osin todistamattomiksi ja alue on monenlaisten taloudellisten etujen miinakenttä .
Silti, on lupa käyttää maalaisjärkeä. Edellämainitut ja monet muut tekijät aiheuttavat fyyistä ja psyykkistä stressiä ja voivat saada aikaan tai ainakin haitata mikroaivovaurion tai muun keskeisessä elintoiminnossa olevan huomaamattoman trauman korjaantumista.

[vaahtera]

Ehkä se auttaisi, että alkaisit itse lukea narsismikirjallisuutta.

Olen netistä koettanut perehtyä aiheeseen. Se ei kuitenkaan tunnu antavan vastausta siihen, miten asiasta saisi jonkin selvyyden kumppania tyydyttävällä tavalla. Kun epäily on kerran nostanut päätään, tuntuu että aika monenlaiset asiat, joista hän ei pidä, tulevat selitetyksi narsismioireiden kautta. En ole mikään ihmissuhde- enkä tunnetaituri, ja tyrin säännöllisesti jollain tavalla. Mutta nyt kaikki kömmähdykseni saavat kokoaan suuremman painoarvon kun ne kytketään osaksi jonkinlaista kuviteltua valtapeliä ja tahallista satuttamista Eikä tahallisuuden kiistäminen oikein auta, kun se nähdään vain osana sitä samaista valtapelia

Onko vaimossa syntynyt narsismin puheeksiottaminen pelkoa, joka pitäisi hälventää? Vai olisiko narsistinen luonnehäiriö kiinnostava teema, teitä kumpaakin tällä hetkellä askarruttava ilmiö, jota kannattaisi tutkia?

Puheeksiottamisessa ei tietenkään ole mitään mitä pitäisi hälventää, hyvä että hän ottaa rohkeasti puheeksi asian kun se häntä pelottaa. Hän koettaa epätoivoisesti löytää jonkin itsestään riippumatoman syyn vaikeuksillemme, ja pelkää että minun narsisimini on se syy. Pelko kohdistuu siis siihen, että hän on jonkinlaisen narsistisen ihmishirviön armoilla. Ja tämä on todella ikävä pelko, joka olisi paikallaan saada hälvennettyä. Kahdestakin syystä, ensinnäkin siksi, että se epäilys ja pelko aiheuttaa hänelle kärsimystä, ja toisekseen siksi, että vääränä selityksenä (olettaen tosiaan että on väärä) se estää ikävällä tavalla ongelmiemme ratkaisemisen.

[Gilda]

Hei, Vaahtera

Sinulle ehdotettiin tutustumista narsismiin kirjallisuuden yms. avulla, ja kerrot sitä jo harrastaneesikin:

Olen netistä koettanut perehtyä aiheeseen. Se ei kuitenkaan tunnu antavan vastausta siihen, miten asiasta saisi jonkin selvyyden kumppania tyydyttävällä tavalla.

Tuli mieleen, että onko aivan välttämätöntä kertoa vaimolle, että olet jo aloittanut vikojesi korjaamisen? Jos vaivihkaa hänen tietämättään alat tehostetusti toimia uudella tavalla, uuden narsismitietoutesi pohjalta, tahattomia kömmähdyksiäsi huomattavasti vähentäen, olisi kiinnostavaa kuulla, muuttaako se välillänne mitään. Vähenevätkö vaimon huolet ja pelot, jos kömmähdyksesi ja puhtaat väärinkäsitykset käytöksesi johdosta dramaattisesti vähenevät? Uskon, että jo tiedät, mitä toimintaa on sinun syytä vähentää ja mitä lisätä, että vaimon pelko lievenee.

Lisäksi kerrot että:

Kun epäily on kerran nostanut päätään, tuntuu että aika monenlaiset asiat, joista hän ei pidä, tulevat selitetyksi narsismioireiden kautta

Tähänkin ongelmaan saattaa tulla jotakin uutta selvyyttä siten, että muutat omaa käytöstäsi vaimolta salaa vaimon toiveiden mukaiseksi. Hyvien asioiden tekeminen kumppanille häneltä salaa on parisuhteessa merkillinen voima. Se ei jää toiselta huomaamatta, vaikka siitä ei mitään hiiskahtaisi.
Yhteiselämänne aikana olette varmasti jo niin hyvin tutustuneet, että vaimon toiveet, ainakin niistä päällimmäiset, sinulla on tiedossa.