Narsisti vai jotain muuta?

[mimmu]

En ole aiemmin kirjoittanut parisuhteestani mihinkään julkisesti, mutta aiempaa useammin olen päätynyt ajattelemaan parisuhdettani ja poikaystävääni. Olemme seurustelleet 4 vuoden ajan muutamaa hetkittäistä välirikkoa lukuunottamatta. Olemme 26- ja 27- vuotiaita tavallisia ihmisiä, mutta parisuhteemme on muiden ja vähitellen jopa itseni mielestä hieman kyseenalaista. Olen jo hetken aikaa ajatellut, että poikaystävästäni löytyy narsistisia piirteitä, mutta ajatellut myös, että kyseessä voisi olla jotain muutakin. Poikaystäväni lapsuus ei ollut ruusuinen (väkivaltaa, alkoholia, vanhempien rankka ero, huomiotta jääminen), joten olen ajatellut että tästäkin voisi kummuta jonkinlaista epäsopivaa käyttäytymistä parisuhteeseen.

Itsekeskeinen. Poikaystäväni ajattelee omaa etuaan aina ensisijaisesti, kuinka hän voisi asiasta hyötyä. Hän saa tehdä mitä tahansa, kun taas minun tekemiset syynätään tarkkaan. Riitojen ilmetessä esim. viimeksi hän julkisesti flirttaili muille naisille ja sanoin, että se on minusta sopimatonta seurustelevalle miehelle, niin poikaystäväni sanoi tekevänsä niin, koska minä en antanut hänelle tarpeeksi huomiota. Seuraava riita lähes samasta asiasta ja syyksi hän ilmoitti, että hän ei pystynyt luottamaan minuun. En ollut enkä ole ikinä antanut syytä epäluottamukseen. Ylimieliseksikin olen häntä kuvannut. Olen kysynyt osaako hän ajatella tekojaan minun kannaltani, sanoo osaavansa, mutta käytännössä en ole vielä tätä nähnyt.

Huomionkipeä. Poikaystävälläni on kavereita, vaikka muille jakaa. Facebookissa, oikeassa elämässä, kaikessa sosiaalisessa mediassa, mitä maa päällänsä kantaa.
Hän jakaa kehuja ja saa osakseen myös itselleen kehuja, jotka pönkittävät hänen itsetuntoaan. Kaikki huomio on hänen mielestään hyvästä, kaikki kontaktit voivat johtaa johonkin hyvään.

Hyväksikäyttävä. Poikaystäväni on vuosien mittaan ollut minulle jopa tuhansia euroja rahaa velkaa, vaikka nyt (kopkop) tilimme ovat tasan. Häikäilemättä hän pyytää rahapulassa minulta rahaa lainaan, koska tietää etten voi sanoa hänelle ei. Hän käyttää omat rahansa päivissä, minä säästän ja hän tietää sen. Oma itsetuntoni ja -luottamukseni on poljettu maahan.

Kateellinen. Hän haluaa kaiken, mitä jollain muulla on. Hän haaveilee kaikesta suuresta ja ihmeellisestä, tavallinen talliaisen elämä ei tule kuuloonkaan. Elämä julkkiksena olisi niin paljon parempaa. Poikaystävälläni on myös tapana liioitella asioita, suurennella jopa tarpeettomasti ja pelottavan automaattisesti. Myös valehtelu varsinkin minulle tulee melko helposti, varsinkin asioista joista poikaystäväni tietää minun kiukustuvan.


Pohdin usein, pelkäänkin, että poikaystäväni on narsisti, jonka kanssa parisuhteen luominen luottamukselliselle ja tasavertaiselle pohjalle tuntuu toivottomalta. Mitä olette mieltä? Vai voisiko olla kyse jostain muusta, ehkä lapsuuden traumoista? Perheeni ja ystäväni kysyvät miksi olen vielä tässä suhteessa. Nyt kysyn sitä itse itseltänikin....

[Iia59]

Valitettavasti kuulostaa narsistisilta piirteiltä. Kun olet vielä noin nuori ja elämää edessä, kehoittaisin sinua lähtemään suhteesta. Olen itse ollut avioliitossa samantyyppisen persoonan kanssa 30 vuotta. Ja aina asiat ovat muuttuneet vain hankalammiksi. Mitä kauemmin annat hänen kietoa koukkunsa itseesi, sitä vaikeampi sinun on irtaantua. Voin sanoa sen kokemuksesta. Olen vain aikanaan jäänyt siihen lasten takia, kun ei ole ollut rohkeutta ottaa vastuuta yksin. Onhan niitä hyviäkin hetkiä, mutta kun niitä pitäisi olla paljon enemmän kuin pahoja. Lueskele aiheeseen liittyviä juttuja, ne auttavat myös sinua jäsentämään asioita. Omat havainnot ovat parhaita oikeita. Itseä kannattaa kuunnella. Tällainen persoona vie hirveästi voimiasi. Lopulta helposti uupuu.

[mimmu]

Kiitos vastauksestasi. Koukku on se sana, joka todella kuvaa hyvin tunnetta, mikä minulla nyt on. Se sisälsi juuri niitä asioita, kuin olin ajatellut ja pelännyt. On mukavaa saada asiasta tietävältä ja ulkopuoliselta henkilöltä näkemystä asiaan. Tosiaan nyt olisi vielä helppo lähteä, koska meillä ei ole yhteisiä lapsia eikä omaisuutta. Lapsista keskustellessa poikaystäväni kokee lasten rajoittavan elämää, olevan hänen tulevaisuutensa tiellä. Itse en ajattele samoin, enkä ole lakannut unelmoimasta omista lapsista edes poikaystäväni painostuksesta. Onhan meillä hyvätkin hetkemme ja ne hyvät on välillä todella hyviä, mutta totta on että ne ovat nykyään enää harvassa.

Lähteminen onkin sitten eri asia. Kuulostaa niin helpolta vaan ottaa ja lähteä. Olemme kotoisin samalta paikkakunnalta, meillä on osittain yhteinen ystäväpiiri ja asumme samalla paikkakunnalla. Jokaisella kerralla kun olen päättänyt, että nyt riittää, niin poikaystäväni on onnistunut lepertelemään tiensä takaisin sydämeeni. Hän pommittaa minua viesteillä, soittelee, nimittelee, tulee oveni taakse. Väsyn ja annan anteeksi, unohdan ja hetken päästä olemme taas samassa tilanteessa. Hän osaa sanoa juuri ne oikeat asiat, mitä nainen siinä tilanteessa haluaa kuulla. Toisinaan on myös kiristänyt, uhkaillut itsemurhalla, sanonut tekevänsä tuleville poikaystävilleni pahaa.

Nyt ollaan siinä pisteessä, että mietin mikä hänen diagnoosinsa on ja että pitäisikö kehoittaa terapiaan vai juosta ja kovaa. Liian usein mietin mitä poikaystäväni seläntakana tekee, sillä kaikki hänen tekonsa löytää hyvän selityksen. Miten lähteä ja saada poikaystävä jättämään rauhaan, jotta saan oman surutyön tehtyä ja pääsen elämässäni eteenpäin?

[poola]

Kuullostaa siltä, että olet narsistin kanssa parisuhteessa ja voin kokemuksesta sanoa, että jos meinaat säilyttää oman mielenterveyden niin lähde nyt! Se tulee olemaan todella hankalaa, mutta pidä kiinni päätöksestäsi!

Itselläni on samanlaisia kokemuksia juuri siitä kun olen lähtenyt miehen luota pois, alkaa armoton puhelu- ja viestiralli. Myös nimittely tai toisin sanoen huorittelu alkaa myös. Heti epäillään, kun olen lähtenyt että minulla olisi ollut joku toinen ja sen takia lähdin. Mutta se jatkuu samalla kaavalla aina, ensiksi haukutaan, uhataan itsemurhalla, samoin uhataan tappaa tuleva poikaystävä jos hän näkee sellaisen, mutta sitten tuleekin lepertelyt kehiin. Hempeily jatkuu. Monesti olen antanut periksi, että kuulemma hän ei pysty jatkamaan elämäänsä ilman minua ja olen tärkeintä tässä maailmassa ja blaa blaa blaa..ja ennen kuin itse huomaa olet taas miehen luona.

Monta kertaa olen lähtenyt ja palannut eikä mikään muutu, vain pahenee. Onneksi osasin pitää päätöksestäni kiinni ja lähteä, mutta se ei ole missään muotoa ollut helppoa! Päässä pyörii kokoajan, että entäs jos sittenkin kaikki korjaantuisikin tai miehestä johtuvat ongelmat häviäsi. Tosiasia on että narsistista ihmisistä EI voi muuttaa..ja piste.

Lähteminen tuollaisesta suhteesta vaatii lehmän hermoja ja erittäin pitkää pinnaa, mutta lopulta se helpottaa. Näin jälkeenpäin kun katsoo taaksepäin, että miten helvetissä olen tuollaisessa suhteessa edes ollut?! Suhteen loputtua olen herännyt todellisuuteen..tuntuu kun olisin elänyt jossain pimennossa ja nyt olen päässyt valoon. Helpotus ja rauha oli päällimmäisiä tunteita eron jälkeen..tietysti myös kaipuu takaisin suhteeseen vaikka kuinka ristiriitaiselta se kuullostaakaan. Päätin mennä terapiaan juttelemaan asioista ja selvittämään oma pääkoppa kuntoon. Suosittelen kaikille samaa kokeneelle auttaa kummasti. Mutta elä anna tunteiden päästä valtaan vaan ajattele järellä! Minua on myös auttanut lähtemisen jälkeen se, että olen viettänyt aikaa ystävien kanssa ja saanut myös heidän kanssa keskustella asiasta. Lähtemisen jälkeen ystävät ja perhe olivat merkittävässä roolissa oman selviytymisen kanssa!

Kukaan ihminen ei saa tyytyä narsistisen ihmisen kohteluun, parempaa on varmasti tiedossa! Tsemppiä kanssatovereille!

[Iia59]

Tiedätkö, minustakin tuntuu, että en voi päästä eroamallakaan tästä puolisostani eroon. Jotenkin tuntuisi, ettei uskaltaisi tehdä sitä päätöstä seurausten takia. Mutta sinun pitää toteuttaa unelmat lapsista ja normaalista perhe-elämästä. Minulla ei ole siinä mielessä kaduttavaa, että on nämä ihanat lapsemme. Ja itseäni saan syyttää siitä, että olen jäänyt. Kun olet kypsytellyt asiaa mielessäsi tarpeeksi, sinun on kerättävä voimia toteuttaa se päätös. Mielestäni se lähtö pitää yrittää tehdä mahdollisimman sopuisasti ja siististi, mutta tosi lujana pitää pysyä. Mieltä ei saa muuttaa. Vaikeaksi sen asian tekee samalla paikkakunnalla asuminen. Ja eihän se helppoa ole sinullekaan; ikävä, kaipaus. Ja se illuusio, minkälaisena toisen haluaisi nähdä. Mutta mielestäni tosi hyvä, että olet tässä vaiheessa alkanut asiaa pohtia. Muutama luotetteva ystävä tukenasi olisi hyvä asia. Toisen itsetuhoisille ajatuksille et voi mitään. Niitä uhkauksia tulisi varmaan jatkossakin vaikka jatkaisitte.
Oletkohan sinäkin liian kiltti. Minä olen tainnut olla kiltti, sinisilmäinen ja läheisriippuvainen.

[mimmu]

Se päätös on vaan nyt tehtävä. Nyt tuntuu siltä, että poikaystäväni elää selkäni takana omaa elämäänsä ja kertoo minulle juuri ne asiat, mitkä haluan kuulla. Niin ollaan mielinkielin, mutta todellisuus on aivan jotain muuta ja koko ajan paljastuu erinäisiä asioita. Mielessäni mietin, että millä tasolla pettäminen ja narsismi menee käsi kädessä? Harmikseni voin todeta, että poikaystäväni on minua jo pettänyt ja nyt sain kuulla lähen vikittelevän muita naisia. Minulle hän sanoo sen olevan vain vitsin heittoa. Tiedän olevani ihan perusfiksu ihminen, mutta tunnen itseni niin idiootiksi. Kuinka huonoksi ja epäonnistuneeksi saakaan itsensä taas tuntea.

Jättäminen ja lähteminen on seuraava, mihin ajatuksen tasolla pitää valmistautua. Olisi helpointa ottaa menolippu johonkin ja palata takaisin pölyn laskettua. Olen kerran sanonut erotilanteessa poikaystävälleni, että en rakasta häntä enää. Tähän hän totesi, että minun pitäisi opetella rakastamaan häntä uudestaan. Tai että kyllä mä vaan rakastun häneen uudelleen. En usko näin käyneen, tuntuu että pelkästään tuttuuden ja turvallisuuden vuoksi olen vielä tässä. Luulin että en osaa olla yksin ja siksi palasin aina takaisin. Yksin on kuitenkin parempi olla kuin tälläisessä tilanteessa... Karu totuus on, että tulevaisuudessa ei ole enää sitä turvallista, eikä niin tuttuakaan, jos tähän jään. Liian kiltti olen todella, niin liian monta kertaa katsonut ja antanut anteeksi ja palannut. Mitä kautta itse pääsisi tälläisistä asioista puhumaan? Liikaa on pienessä päässä.

Vähitellen alan ajatella ansaitsevani parempaa, mutta silti mietin että josko siltikin poikaystävääni vaivaisi joku, jonka voisi jollain keinoin parantaa?

[Iia59]

Olen nyt viimeisen vuoden ajan elänyt vähän kuvaamaasi elämää. Puolisoni haluaa elää omaa elämäänsä. Ja tämä tapahtui juuri silloin, kun olisin häntä eniten tarvinnut. Mitä enemmän häntä tarvitsen ja mitä avuttomammaksi itseni tunnen, sitä etäämmälle hän menee. Yksinolon kauheus ja pelot! Vähän luulen, että se seksi tulee jossain vaiheessa mukaan narsistilla. Tai ainakin fantasiat. Paljon olen kuullut häneltä toisten tekemiä juttuja, mutta en olekaan varma, onko puhunut itsestään. Kyllähän tästä suhteesta on kaikki vastavuoroisuus puuttunut, mikä pitäisi olla perusasia. Kauhukseni olen huomannut, että käsikirjoitus on mennyt melko lailla narsistin piirrelistan mukaisesti. Irtipäästäminen on vain niin vaikeaa 30 vuoden jälkeen että tähän prosessiin ei minun elämäni taida riittää. Siksi niin kovasti toivonkin sinun pääsevän irtaantumisessasi eteenpäin. Jos paikkakuntasi terveyskeskuksessa on psykiatrisen sairaanhoitajan vastaanotto, voisit häneltä aluksi kysyä neuvoa. Voi olla, ettei hänelllä ole tietämystä narsismista, mutta jos hän osaisi neuvoa eteenpäin. En usko, että poikaystävääsi voi kukaan parantaa. Kaikki muutoshalu pitää tulla itsestä, eikä narsistilla ole siihen kykyä. Olet mielestäni ikäiseksesi tosi hienosti jäsentänyt asioita itseksesi. Uskon sinulla olevan kaikki selviytymismahdollisuudet.

[PHGL54]

Narsisti EI PARANE. Kyse on sellaisista vaurioista, että siinä aivoinfarkti on se johon voi verrata. Ja senkin on oltava massiivinen.