Miehen tarinaa...

[kilttimies]

Moi vaan !

Itse elin reilut 3 vuotta suhteessa naisen kanssa, joka teki elämästäni aikamoisen helvetin. Voi rehellisesti sanoa, että lähes tämä koko kolme vuotta oli hitonmoista sahanterällä surffailua (on/off) älyttömine aiheettomine syyttelyineen ja riitelyineen ja minun tekemine anteeksipyyntöineen. Minulta ei koskaan pyydetty anteeksi oma-aloitteisesti.

Kuten näköjään hyvin monissa tapauksissa, niin myös meilläkin suhteen alkuaika oli ah niin ihanaa ja auvoisaa, mutta sairaalloinen mustasukkaisuus ja sen taustalta nyttemmin löytynyt selvä narsismi alkoivat nakertaa suhdetta jo varsin pian. On ollut helpottavaa lukea täältä, etten todellakaan ole yksin miehenä taistelemassa tällaisen asian kanssa.

Punaisiksi vaatteiksi osoittautuivat muun muassa:
- Naispuoliset kollegat, perhetutut ja muut tutut (esim harrastusten kautta tulleet) niin elävässä elämässä kuin sosiaalisessa mediassa
- Työhön liittyvä matkustaminen (kaukana kotoa hotellissa yöpyminen oli myrkkyä)
- Kavereiden tapaaminen sekä heidän kanssaan vapaa-ajan viettäminen, ja jopa
- Vanhempieni luona käynti (sillä samalla paikkakunnalla asui naispuolisia entisiä koulukavereita).

"Minun narsistini" harrasti sitä, että lähes jokaisen isomman riidan jälkeen hän lähetteli minua mustamaalaavia ja valheellisia viestejä puhelimella, sähköpostilla ja sosiaalisella medialla niin lapsilleni kuin myös yllämainituille muille kohderyhmille, kollegat ja esimieheni mukaan lukien. Oli aikoja, jolloin oltiin erossa riitojen takia, mutta valitettavasti itse sorruin siihen että jostain ihmeen syystäå suostuin vielä yrittämään, josko asiat voisi korjata. Seurauksena oli tosin aina se, että märkää rättiä tuli kasvoille jonkin ajan päästä uudestaan.

Erittäin huolestuttavaa itseni kannalta oli se, että huomasin itse muuttuvani kiukkuiseksi, masentuneeksi ja helposti suuttuvaksi. En ollut enää oma itseni. Sanoin useaan otteeseen ko. henkilölle, etten siedä enää yhtään aiheetonta epäilyä enkä aiheetonta syyttelyä. Hän käänsi asiat päälaelleen ja "naamioi" edellä mainitut asiat ns. "suoraan kysymiseksi", ei epäilyksi/syyttelyksi.

Ihan jokaikisessä riitaan johtaneessa asiassa syy oli joko minussa tai lapsissani. Ko. henkilö ei koskaan itse ollut väärässä missään asiassa. Ja jos pidin puoleni, oli seurauksena totaalinen räjähdys. Ko henkilöltä puuttui kyky olla palhoillaan asioista. Hänen omatuntonsa oli todellakin puhdas koska se oli KÄYTTÄMÄTÖN! Jos hänen kanssaan oli eri mieltä, oli se kuin olisi heittänyt bensaa nuotioon.

Henkistä väkivaltaa sai myös kokea todella paljon. Haukkuminen, joka kohdistui habtukseeni oli hyvin tavallista ja toistuvaa. Samoin se, että minua koetettiin tehdä mustasukkaiseksi sillä, että maailmasta löytyisi kyllä yllin kyllin komistuksia "niin kauniille ja seksikkäälle naiselle." Ravintolassa ollessa ko. henkilö flirttaili muille miehille hyvin avoimesti, kävi jopa kaulaan roikkumaan suutelutarkoituksessa, ihan vaan saadakseen minulle pahan mielen päälle.

Riitojen jälkeen "riittävän" sovinnon sai vain sillä, että hänelle hankittiin kompensaatioksi "lahja" pahan olonsa korvaamiseksi. Rahaa paloi turhaan ja näin jälkeenpäin tarkasteltuna todellakin täysin turhaan. Ko. asioissa olen toiminut tyhmästi, tiedän sen. Sen osalta läksyt on nyt luettu.

Mustasukkaisuuskohtauksia tuli milloin mistäkin syystä:
- Yhdellä Tallinnan päiväristeilyllä laivan tanssilattialla tanssinut nuorehko, ihan kaunis nainen sattui katsomaan pöytäämme (tai sitten pöytämme yli taaksemme työkavereihinsa) tanssiessaan, ja silloin tapahtui samantien räjähdys.
- Naispuolinen lapsuudenaikainen koulukaveri sattui kommentoimaan sosiaaliseen mediaan laittamaani valokuvaa -> räjähdys. (Jonka jälkeen kommentoijalle lähetettiin minua pikkaava viesti sosiaalisessa mediassa.)

Emme asuneet yhdessä, mikä oli kyllä luojan lykky. Oli kuitenkin varsin helppoa kaikesta kitumisesta huolimatta tehdä päätös lopullisesta irtautumisesta. Se tapahtui tänä vuonna loppukesästä, jolloin sairastuttuani lyhytkestoiseen vatsatautiin minua alettiin syyttää siitä, että teeskentelen olevani sairaana, ja ettei narsistin seura muka kiinnostaisi.

Esimerkkejä olisi vaikka kuinka paljon lisää lueteltavaksi, ja hyvin samanlaisia kokemuksia täällä on ollut näköjään muillakin forumin miehillä.

Nyt olen päässyt kuitenkin irti, ja se tuntuu hyvältä. On mukavaa, että saa hengittää vapaasti. Olen tutustunut aivan ihanaan naiseen, jolle olen saanut kertoa koko asian juurta jaksaen. Ja hän ymmärtää... Onpa muuten aivan mahtava tunne. Silti aina välillä mieleen tulevat ne helvetilliset hetket narsistin otteessa. Ja se pistää tuttamaan sillä V-alkuisella sanalla. Oma tyhmyys ja typeryys nousevat aina välillä kovin voimakkaastikin esille. Lapseni laittoivat hänelle eston päälle viestintävälineisiin jo aikaa sitten ja itse tein saman samantien aiemmista välirikoista viisastuneena, kun ilmoitin että suhde on lopultakin lopullisesti ohi.

Toivon tsemppiä ja rohkeutta kaikille teille, jotka joudutte ponnistelemaan samanlaisten tilanteiden kanssa. Narsistille ei saa antaa mahdollisuutta ammentaa itselleen voimaa narsistisesta lähteestään. Totaalinen irtautuminen on ainoa oikea vaihtoehto. Se vaatii uskallusta, mutta se kannattaa!

Mukavaa syksyä kaikille ja voimia!

[Toukokuu]

Terve.
Luin kertomuksesi, olipas tarina.

Itselläni on myös narsistinen puoliso, olen mies eli puolisoni on vaimoni.
Hyvin samankaltaista olen saanut itsekin kokea, erottamispyrkimykset perheestäni, sukulaisistani, mustamaalaaminen (ei onneksi somessa) ihmisille jotka tulivat hänen kauttaan minulle tutuiksi. Meillä ei käy enää ketään ja ennen minuakin pyydettiin esim. illanistujaisiin, muttei enää.

On haukkunut jopa lapsille, epäilen jopa pettämistä, siitä vaan ei ole todisteita.

Samoja piirteitä löysin omasta elämästäni.

[Toukokuu]

Pikku lisäys vielä että sehän se kaihertaa mieltä että kuinkas lapset??

Tulee olemaan riitaa...onneksi olin kaukaa viisas ja varasin hlökohtaisen ajan soskuun ja kerroin että minua saatetaan uhkailla etten näe lapsiani.