Kerron teille nyt tarinani ex-seurustelukumppanistani, joka osoittautui aika nopeasti sadistiseksi ja täysin narsistiseksi ihmiseksi.
Erostamme on nyt 3 kk., mutta silti olen vielä ihan palasina tämän miehen jälkeen. Ihmettelen kuinka yhdessä vuodessa yksi ihminen voi tehdä toiselle ihmiselle niin paljon pahaa, latistaa hänen itsetuntonsa ja romuttaa psyykeen?! No vain narsisti sen osaa.
Kaikki alkoi siis viime elokuussa, kun olin eronnut aiemmasta parisuhteestani hyvään ja turvalliseen mieheen. Etsiessäni helpotusta eron tuottamaan ahdistukseen tapasin tämän miehen. Hän houkutteli minut treffeille, vaikka tunsin että minusta ei siihen vielä olisi. Menin kuitenkin sillä ajattelin etten voi jämähtää suruuni. Siitä se sitten lähti se alamäki, joka on nyt tuottanut 10-kertaa enemmän surua ja ahdistusta kuin mikään muu aikaisempi.
Ensimmäisten treffien jälkeen alkoi uskomaton piiritys, hän viestitteli minulle yötä päivää, kehui kauneuttaní ja ylisti luonnettani, älykkyyttäni jne. mitä kaikkea maa ja taivas vain voi sisällään pitää. Toki olin imarreltu näistä sanoista ja teoista, joita hän teki, sillä aiemmassa suhteessa en ollut saanut enää vuosikausiin huomionosoituksia. Hän kehui kuinka paras nainen olin mihinkään hänen tähän astisista tapaamistaan naisista jne. Hän ajoi räntäsateessa ilman pipoa ja hanskoja polkupyörällä luokseni vain toivottaakseen hyvää yötä jne...Ajattelin niinkuin muutkin monet tämän palstan naiset, että tässä on mies joka on liian hyvää ollakseen totta ja hänet minun on saatava.
Sitten sain kiertokautta tietää hänen aiemmasta vahvasta päihdetaustastaan, alkoholin ja huumeiden käytöstä. Olin järkyttynyt
Soitin hänelle ja sanoin, että en voi / halua ottaa sitä riskiä, että joudun kärsimään, olemaan surullinen, ahdistumaan päihderiippuvaisen retkahduksista ym. mitä sellainen maailma tuo tullessaan. Olin jo niin varma, että tämä oli nyt tässä kun hän pyysi yhtä mahdollisuutta selittää asiat minulle. Noh... Tottakai narsisti osaa vetää oikeista naruista ja vedota toiseen niin, että olet valmis kokeilemaan parisuhdetta ex-narkkarin kanssa, vaikka järki sanoo kaikkea muuta. Tästä alkoi ns. hyvä kausi joka kesti 3-4kk. Kaikki oli ihanaa, ruusuilla tanssimista. Mies oli huomaavainen, osteli lahjoja, kehui kehumistaan ja ylisti ylistämistään. Sitten pikku hiljaa kaikki muuttui. Hän muuttui kylmäksi ja etäiseksi, alkoi kontrolloimaan ja alistamaan. Asiat, joilla hän tämän kaiken teki olivat sanoja ja pieniä tekoja, kuten hänestä ei kuulunut yhtääkkiä yhtään mitään, hän sai raivonpuuskia jos olin eri mieltä asioista, hän ei joustanut missään, kaikki tehtiin hänen aikataulujen ja halujen mukaan. Muistan kuinka esimerkiksi olin puhunut lomamatkalle lähdöstä. Yhtenä päivänä hän sitten tuli ja ilmoitti, että hän oli varannut matkat risteilylle silloin ja silloin ja että minun pitäisi maksaa sen ja sen verran matkasta. Kun yritin huomauttaa, että olisin toivonut voivani vaikuttaa lomaan ja sen sisältöön, hän vain kivahti että ettei ole pakko lähteä ja että hän kyllä löytää muutakin seuraa. Toisen kerran hän pyysi minun autoa lainaan, koska oli sopinut ystävänsä kanssa, että hän lainaa ystävänsä autoa ja ystävä saa vastineeksi minun auton. Jälleen kerran olin ihan ällikällä päähän lyöty, että miksi minulta ei ole kysytty mitään?! Kun kysyin kuka kaveri on kyseessä vastaus oli, että v****ko se sulle kuuluu. Muitakin esimerkkejä hänen käytöksestään löytyy...Hän saattoi luvata minulle, että hän tulee käymään luonani ja vietetään mukavaa iltaa. Sitten hänestä ei kuulunut yhtään mitään ja hän saattoi ilta kymmennen aikaan tulla luokseni ja ensi töiksen kysellä mitä ruokaa hänelle olin laittanut. Sitten hän söi jääkaappini puhtaaksi ja keskittyi sohvassa oman kännykkänsä räpläämiseen. Jos häneltä yritti jostain silloin kysyä saattoi jälleen vastaus olla, että älä painosta.
Jos tulin surulliseksi ja aloin itkemään hänen huonon käytöksensä takia ja tiuski minulle, että elä tillitä ämmä ja että jos tuo itkeminen ei lopu hän lähtee menemään. Kaikki muutkin "ei hänelle edulliset" tunteet ja niiden näyttäminen oli kiellettyä. Hän suorastaan inhosi muiden tunteita ja niiden näyttämistä. Myös oman tyttärensä tunteet hän jätti huomioimatta.
Hän rakasti puhua vain itsestään ja omista asioistaan ja suuttui suuresti jos en jostain syystä jaksanut häntä 100-% kuunnella. Minun asiat häntä eivät hetkauttaneet vaan hän osasi ne aina kääntää itseensä. Jos en kuunnellut ja tukenut häntä esim. päihderiippuvuuden kanssa niin hän haukkui minut kylmäksi ja tunteettomaksi.
Hän haukkui minut myös juopoksi, jos viikonloppuisin ystävieni kanssa tahdoin ottaa pari lasia viiniä, niinkuin aika moni ihminen tekee. Hän sanoi, että tunnistaa kyllä juopot kaukaa ja minä olin sellainenkin. Hän haukkui kaikki ne ystävät, joiden kanssa vietin seuraa ja piti heitä hulluina, jotka vain yrittivät aivopestä minua.
Jotenkin mm. tästä kaikesta edellä mainitusta johtuen aloin pikku hiljaa välttämään kaikkia puheenaiheita, jotka saivat hänet hermostumaan ja koitin yhä epätoivoisemmin peittää omat tunteeni ja miellyttää kaikin puolin, ettei hän vaan saisi sanomisen aihetta. Muistan kun kutsuin hänet kerran syömään, olin valmistanut ruokaa monta tuntia ja sitten hän saapui tapansa mukaan monta tuntia myöhässä. Syötyämme kysyin miltä maistui ja hän vain tokaisi "No parempaakin olisi voinut olla". Eli siis kaikki mitä niin kovasti yritin tehdä miellyttääkseni häntä heitettiin päin kasvojani. Ja tämä esimerkki oli vain yksi monista.
Ahdistukseni vain lisääntyi ja lisääntyi päivä päivältä ja yritin monta kertaa päästä irti tästä suhteesta. Vuoden aikana erosimme ainakin 4 kertaa, mutta aina asiat saatiin puhuttua ja hän sai minut uskomaan parempaan. Viimeisen eron jälkeen tein hänelle täysin selväksi että tämä oli nyt tässä ja ådjö. Sitten hän tuli vihasta puuskuen yhtenä iltana luokseni ja uhkasi hajoittaa ikkunan jos en päästä sisään. Paniikissa avasin oven ja päästin hänet sisään. Hän haukkui minut huoraksi ja alkoi satelemaan iskuja. Muistan hämärästi kuinka huusin, että älä lyö ja että lupaan muuttua paremmaksi. Onneksi naapurit olivat kuulleet hätäni ja soittaneet poliisit. Poliisien tiedustellessa tilanteesta en uskaltanut myöntää mitään, sillä hän ennätti uhkaamaan minua että jos kertoisin poliiseille totuuden hän sytyttäisi autoni palamaan ja hakkaisi minut miin monta kertaa uudelleen kuin on pakko.
Tämän jälkeen tilanne eteni niin, että erosimme. Hän löysi heti uuden naisystävän, jonka täydellisyyttä hän muistaa kuitenkin puheluissaan ja viesteissään ylistää. Viimeisessä puhelussa sanoin, että haen hänelle lähestymiskieltoa jos muu ei auta. Senkin hän osasi kääntää niin, että minä olen se jota vastaan lähestymiskielto pitää hakea. Olen kuulemma mitäänsaamaton nahjus, hullu, mielisairas, läski, ruma, huora jne. Ok, tiedän että nuo kaikki sanomiset pitäisi jättää omaan arvoonsa, mutta se ei ole vain niin helppoa jos toinen on kerinnyt jo vuoden päivät tehdä sitä myyräntyötä ja nakertaa itsetuntosi hajalle.
Olisinhan tähän tarinaan ainakin 1000 lisämaustetta ja pientä yksityiskohtaa mistä kertoa, mutta ei niistä sen enempää. Ehkä voin kertoa niistä, sitten kommentoinnin yhteydessä.
Olen todella rikki tämän asian kanssa.
Syytän itseäni miten saatoin lanketa tuollaiseen ihmiseen? Mikä minussa on vikana että annoin tehdä hänen tuon kaiken pahan minulle?
Miten päästä tästä yli? Miten rakentaa itsetunto narsistin jälkeen? Uskallanko luottaa enää keneenkään?
Auttakaat rakkaat kohtalotoverit...
Ruma tai kaunis on jokaisen katsojan omissa silmissä, mielisairaat taas on psykiatrisesti sairaita, jotka ei itse ole tilaansa välttämättä aiheuttaneet. Vaikka olisitkin prostituoitu, kauneuskäsitysraamien ulkopuolella, älylliseltä kapasiteetilta toisenlainen ja pyöreä, entäpä sitten? Ketä sen muka pitäisi haitata? Eiköhän täällä mahdu kaikenlaiset ihmiset elämään ja olemaan. "Normaaleilla" aikuisilla ihmisillä ei pääsääntöisesti myöskään ole tapana solvata ketään.