Aivot sulaa

[Uneton]

Hei! Oon juuri foorumillenne liittynyt 44v nainen. Olen ollut pitkässä parisuhteessa jo 25 vuotta. Meillä on kaksi lasta 17 ja 9 vuotiaat.Epäilen vahvasti asuvani narsistin kanssa, ei ole diagnosoitu mutta epäily on vahva....
Mieheni on aina ollut kovin itsekäs, ja jyrännyt mielipiteillään. Nyt kun 40 vuotta tuli mittariin, hän muuttui. Kuvittelin, että pitkään kun on yhdessä sitä tavallaan kasvetaan yhteen, joustetaan puolin ja toisin ja yhteiselo olisi helpompaa. Mutta puolisoni huonot piirteet ovat alkaneet entisestään korostua. Hän ei kuuntele, eikä hänen kanssaa voi keskustella. Alkuun hän oli hurmaava. Leipoi kakkuja, osti lahjoja vei syömään ja halusi kovasti osoittaa tunteita. Nyt hän ei edes muista milloin minun syntymäpäiväni on. Näin nimittäin kävi. Väitti äidilleni syntymäpäivnäni ettei sellainen ollut nyt....
Olen pitkään miettinyt tätä, ja parisuhde on mennyt viimeiset 10v aika ailahtelevasti. Toiset asiat ovat parantaneet sitä mutta sitten on tullut jyrkkiä alamäkiä. Mieheni on pienenä joutunut lastenkotiin veljiensä kanssa. Hän itse oli 5-6vuotias. Mieheni on kovin kylmä, ei minkäänlaista empatiaa surun tai murheen hetkellä. Tai jos lapsi itkee, se on aivan kamalaa. Tai minä. Saa aina huudon No rupee nyt viä poraan siinä. Itkeminen on aina ollut pahasta. Hänen en ole koskaan nähnyt itkevän. Olen aina ajatellut että ehkä nämä johtuvat kaikki hänen omasta lapsuudestaan. Mutta nyt kun tässä on vaihteeksi ollut huonoa jaksoa jo varmaan 3 vuotta on ilmaantunut piirteitä joista en vaan pääse ylitse.
Yhtäkkiä 4 vuotta sitten hän alkoi syyttää minua, kuinka hän ei koskaan saa ostaa mitään. Olimme eläneet täysin yhteistaloudessa, maksoin laskuja molempien tileiltä ja hoidin talousasiat. Sen jälkeen hän vaati minulta rahoja minun autooni ostamistaan auton vanteista, yms. Hän koki kokeneensa yhtäkkiä vääryyttä ja vaati että hänen pitää saada ostaa mitä hän haluaa. Moottoripyörän. Talous ei antanu siihen myötä. Olin eri mieltä ja esitin onko ny viisasta moista ostaa. Sain hänet silmilleni ja huudot kun ikinä hän ei saa ostaa mitään ja minä kulutan kaikki hänen rahansa. Siitä hetkestä lähtien hän on hoitanu omat rahanasa. Ne ovat hänen. Minun rahani tuntuvat olevan yhteisiä. Asumme omakotitalossa, joka vaatii remonttia ja olimme haaveilleet pitkää ulko-ovista. Niitä ei saanut ostaa mut minun piti hyväksyä hänen halunsa ostaa moottoripyörä. Minun piti allekirjottaa yhteislainapaperi.Halusin tai. Ja prätkä tuli taloon.
Hän alkoi 20v jälkeen pyytää makuuhuoneessa asioita, joista oli keskusteltu jo 20v sitten että ne eivät ole minun juttuni. Yritin pari kertaa mutta ne ovat niin kivuliaita ja vastenmielisiä minulle etten siihen pystynyt.
Oma työpaikkani työt hiljenivät ja ryhdyin ystävien kannustaessa yrittäjäksi. Pyysin puolisolta tukea ja apua kotitöissä, jotta yrittäjyyteni onnistuisi. Tukea saamatta. Taloudellinen ahdinko, miehen painostus seksiasioissa saivat minulle paniikkikohtauksia. Olen käynyt niiden takia terapiassa. Puhunut asioita, ja sain ohjeen yrittää kertoa puolisolle kaikki mikä minua painaa kirjeessä. Näin tein ja annoin miehelle aikaa lukea ja pohtia. Mies oli varma että haluan avioeron. Sanoin että jos pystyt tulemaan vastaan, auttamaan minua. Osallistu kotitöihin jotka kaikki jäivät minulle. Mies lupasi. Viime kesänä 2kk sujui hyvin. Oli apuna, meillä oli läheisyyttä ja seksiä kun kumpikin yritti. Sitten tuli syksy, kesällä yhdessä sovituista ulko-ovien hankinnoista tuli iso ongelma. Hän ei halunnutkaan osallistua ja pakotti minut hoitamaan asian yksin. Hän lopetti yrittämisen. Nyt hän on viimeiset ajat maannut vaan sohvalla kaiken vapaa-ajan, pelaa kännykällä ja tietokoneella. Mieheni on ammatiltaan kokki. Tosin niissä töissä ollut viimeksi 20v sitten mutta kyllä semmonen luulis osaavan perunoita keittää.... Töistä lomauttenu kotona oltuaan, hän vain makasi ja pelasi. Ei tehnyt kotitöitä. Ei hae edes postia tai vie roskia. Hän sanoi lapsiaan Kusipääksi kun tyttö kiukutteli vaatteista tai poika ei osannut tehdä jotain. Tälläistä en voi hyväksyä. Mutta tosiasiat kuulemma saa sanoa. Nyt jokainen kerta kun yritämme seksiä se päätyy siihen että hän alkaa vaatimaan sitä mitä minä en halua. Joten homma loppuu siihen kun minä itken. Koska minun ei tarvitse tehdä mitään mikä on minulle kivuliasta ja tuskallista. Kun oma keho on kyseessä. Eli läheisyyttä ei juurikaan ole.
Minulle on nyt diagnosoitu FIbromyalgia. Saan siihen 2 lääkkeen yhdistelmää. Toinen auttaa kipuihin ja toinen masennukseen. Olen syönyt niitä nyt muutaman viikon. Kotona viikonloput ovat kivuliaita. Lääkkeet ei tunnu auttavan. Muualla ollessa en kipuile, enkä tarvi lääkitystä.
Mieheni avautui nyt lauantaina saunassa, todeten eikö ne lääkkeet voi lopettaa jos ne ei ees auta. Olin erehtynyt sanomaan että kädet ovat kipeät vaikka otin lääkkeen. Samalla hän sanoi no et sää ainakaan rauhallisemmaks oo muuttunu vaikka sää syöt masennuslääkkeitä. Kysyin millaiseksi minun olisi pitänyt muuttua? ei vastausta. Totes vaan Etkö tiä mimmonen pitäs olla ku rauhottavia syö. Minun lääkkeeni ja sairauteni ovat siis vähäpätöiset. Hän itse kun on kipeä selästä (makaa sohvalla aina, ja ihmettelee miks selkä kipee) syö kauheita myrkkyjä tramalia yms. Siitä ei saa sanoa mitään.
Hän korostaa aina miten hyvä hän on kaikessa. Aliarvioi muita ja retostelee vanhoista meriiteistä. Hän väheksyy muita ja korostaa omaa viisautta ja parhautta.
Me muut elämme kaiken aikaa kuin munankuorella. Ei saa puhua lujaa ettei iskä herää ei saa tehdä sitä ettei iskä hermostu. Ei voi tehdä näin ettei iskä häiriinny. Mies vuorotöissä joten nukkuu joskus päivälläkin. Me emme koskaan tiedä millä tuulella hän on ... mitä saa tehdä ja mitä ei. Pelkään häntä henkisesti. En usko että koskaan löisi minua mutta henkinen väkivalta kyllä onnistuu. Hän saattaa raivostua yhtäkkiä, paiskoo heittelee tavaroita. yleensä rikkoen jotain. Talousasiat ovat vaikeita kun hän ei kerro mmiten hänellä on rahaa tai miten aikoo ne käyttää. Yritän yksin selvitä laskuistani, en uskalla pyytää apua kun en tiedä miten hän reagoi. En tiedä enää mitä tehdä. Olen neuvoton. Ystävät jo ihan kypsiä ainaiseen valitukseeni. Hokevat ota ero siitä miehestä. En tiedä mitä tehdä. Ja mistä saisin apua. Onko puolisoni narsisti.... Osaisiko joku teistä auttaa minua ennkuin minun aivoni oikeasti sulavat...

[Uneton]

Kukaan ei ehkä sit osaa auttaa

[Susannah]

Mun avomieheni ei myöskään tapaa itkeä ja sanoo, että ei koe empatian tunteita. Hän sanoo, että ei ikävöi lapsiaan, jotka asuvat erillään. Muutan itsekin hänestä pian erilleen. Jos hän vetoaa ikävään, kysyn, miksi hän ikävöisi minua, jos ei omia lapsiaankaan. Ollaan tunnettu noin kolme vuotta ja hän olettaa, että en pärjää ilman häntä. Olen asunut ennenkin yksin ja täytän seuraavaksi jo 40 vuotta. Ärsyttää tuollaiset olettamukset.

Mun äiti lähti narsistiavioliitosta yli kymmenen vuoden jälkeen kuuden lapsen kanssa, kun ei enää jaksanut, tuli mitta täyteen, ja kun isä meni kellariin puhumaan Jumalan kanssa haulikko polvillaan. Ihminen ei muutu eikä toista ihmistä voi muuttaa. Olen lukenut jostain, että alkukantainen eloonjäämisvietti johtaa siihen, että narsistin uhri ainakin yrittää pyristellä irti. Elämä narsistin kanssa ei parane, huononee vain.

Itselläni ei ole rankkoja kokemuksia, vielä. Yhtenä aamuna heräsin ja oivalsin, että minun ei ole pakko elää tässä suhteessa. Minulla on muitakin vaihtoehtoja. Narsistin uhri ei elää omaa elämäänsä. Hän elää narsistin elämää ja täydentää sitä.

Itseäni ärsytti suunnattomasti se, että kun voin itse huonosti, mies porskutteli elämänsä tunnossa täysillä eteenpäin eikä lainkaan huomannut hätääni.Nyt olen päättänyt tehdä siitä lopun. Kannattaa muistaa, että et ole yhtä narsistin kanssa vaan erillinen olento niin fyysisesti ja henkisesti. Muistele aikaa, jolloin narsisti ei ollut vielä elämässäsi. Millainen olit silloin? Ajattele, että on mahdollista jälleen kerran palata siihen olotilaan. Aikaa siihen menee, mutta kuitenkin.

[Uneton]

Vuosi on kulunut. Mikään ei ole muuttunut. Vain se, että olen askeleen lähempänä lähtemistä. Hoen itselleni Ansaitsen parempaa. Minun ei tarvitse sietää tätä. Avioerohakemus on tullut ladattua netistä jo pari kertaa. En tiedä miksi en saa sitä täytettyä.

En kunnioita, arvosta enkä todellakaan rakasta tuota miestä joka kohtelee minua todella huonosti. En muista koskaan olleeni niin yksin kuin nyt. Kaikki murheet ja taloudelliset vaikeudet, sairaus...yksin vain selvittävä. Vaikka olen puhunut miehelle niin kuuroille korville menee. Mies miettii autonsa lastutusta, ulkomaanmatkaa työkaverin kanssa ja kavahtaa oikein kun pyydän käymään kaupassa. Pieni asia joka auttaisi minua. Ei onnistu.

Tämä on se vuosi kun tämä paska loppuu. Näin olen päättänyt.
26v kimpassa tuli täyteen tuon miehen kanssa. Hän odotteli minun järjestävän hänelle jotain kivaa. En sanallakaan maininnut.
Hah ei ole syytä juhlaan. Koska en ole onnellinen ja minä olen päättänyt että tänä vuonna minun tavoitteeni on olla Onnellinen isolla OOLLA. =)

[krassi]

Jos tietää olevansa narsistin uhri, on itse tehtävä päätös erosta ja toteutettava se. Kukaan ei tee sitä uhrin puolesta.

[Uneton]

Olet tuossa niin oikeassa. Minun silmäni avautuivat jokin aika sitten. Olin sokeasti kulkeutunut tilanteeseen, jossa yhtäkkiä kaikki pisteet yhdistyivät ja tajusin millaisessa tilanteessa olen. Onneks minulla on nyt aika hyvä tukiverkko ympärillä ja uskon että kun tästä lähden niin selviän ja oon onnellinen.

[Mimoze]

Voimia sinulle elämääsi,minullakin 25v yhteiselo narsistin kanssa,kuten teilläkin täälläkin mies saa järjettömiä raivareita,niitä ei voi ennakoida mitenkään!kiroilee huutaa hulluna eikä hillitse itseään mitenkään vaikka lapset itkisi ja kertoisi pelostaan,ei tunne tuolloin empatiaa yhtään,vain silmitöntä raivoa!itsekkin alan olla valmis eroon henkisesti.