KESKUSTELUFOORUMI

Hei Pinkperhonen!

Minun mielestäni kuulostaa hyvältä, että olet tullut tietoiseksi itsestäsi. Se on tärkeää. Se on mielestäni tärkeää myös parisuhteen kannalta. Itse olen joskus miettinyt jossain suhteessa, että viekö se enemmän voimia, kuluttaako se enemmän mitä antaa. Jos vie voimia, niin lähden suhteesta, jos tilanne ei keskustelujen myötä muutu. Itse ajattelen nykyään niin, että ihmissuhteen tulisi perustua vastavuoroiseen kunnioitukseen, sopivaan vapauteen molemmin puolin. Tärkeää on tuo kunnioitus. Parisuhteessa ei mielestäni saisi tulla tunnetta, että on ikäänkuin vankilassa.

Itselläni on myös uskonnollinen( tiukka suljettu uskonyhteisö) lapsuudenkotitaustana, josta olen irtaantunut aikuisena ja tiedän tuon asetelman, jossa mies on ikäänkuin perheen pää. Tai sain sen käsityksen, että se ehkä on myös teillä asetelmana, joka johtuu mm. uskonnosta. Se hankaloittaa asioita jonkun verran lisää, koska omassa lapsuuden uskonnossani ero ei tullut helposti kyseeseen. Tietyin kriteerein ero oli mahdollinen, mutta siihen oikeutti vain tietyt syyt.

Joo onhan miehelläsi mahdollisus eroon, joo.
Mihin sinulla on mahdollisuus?
Onko sinulla mahdollisuus elää, kuin itse haluat? Onko sinulla mahdollisuus hengittää vapaasti tehtyäsi oman valinnan missä tahansa asiassa? Onko sinulla mahdollisuus keskustella valinnoistasi?

Terrieri esitti hyviä kysymyksiä. Jo se viestii mielestäni epätasa- arvosta, jos miehesi saa pitää naispuolisia kavereita, mutta sinä et miespuolisia tai kavereita muutenkaan. Itsekin väsyisin sellaiseen, jos minun pitäisi olla jatkuvasti jotain muuta, mitä en oikeasti ole. En toki ole mikään asiantuntija tilanteessasi, enkä tunne miestäsi, mutta laitoin esille ajatuksiani, joita tekstisi herätti.