Sivu 1/1

Eikö tämä suhde lopu?

Lähetetty: 02 Huhti 2016, 09:22
Kirjoittaja hulluna
Erottu puoli vuotta sitten ja nyt kuulemma narsistiani raivostuttaa jokin jota ei tiedä mikä se on, mutta se ilmenee minun haukkumisena ja parjaamisena somessa ja pilkaamisena, keksittyinä juttuina. Yrittää lähestyä ja seuraa somessa ja nyt raivostui minulle kun torjuin hänet ja hän oli kääntänyt asian ylösalaisin julkisesti ja kun sanoin siitä hänelle, että jospa lopettaisi jo niin väittää että ei puhunut minusta. Kyllä minä itseni tunnistin ja kun tiedän että olen ainoa jota kiusaa niin eipä ole vaikeaa päättelyä. Kasvokkain ei suostu kohtaamaan niin kuin ei ikinä ole ollut kanttia kantaa vastuuta mistään. Kuopan kaivamiset hoitanut aina selkäni takana. Nytkään ei kehtaa kohdata minua kasvotusten. Luonnollisesti on hankkinut kaverin hommaan, eli uuden naisen jonka viehätys taitaa perustua lähinnä siihen, että narsistini luulee ko. henkilön ärsyttävän minua. Minä lähinnä säälin naisparkaa. Toivon todellakin, että narsistini pysyy ikuisesti niin etäisenä hänelle, että totuus ei paljastu. Sama koskee ystäviäni. Utelutiedusteluja heille minun henkisestä tilastani. Minua ärsyttää, että hän ilmestyi elämääni tekemään itseään taas tärkeäksi ja hakemaan huomiota kun hän ei kiinnosta minua. Jollain keinolla on pakko silti hakea huomiota ja kun kivalla ei saa niin pahalla sitten. Minua väsyttää ja jatkuuko tämäkin nyt sitten pitkään?