Elämä pelottaa

[Nuuskamuikkunen1]

Hei, olen uusi täällä. Katsellut tosin sivusta ja lukenut elämästänne. Minua pelottaa ja jännittää olla täällä. Pelkään, että kohtaan täällä narsistisuutta, moitteita ja nöyryyttämistä. Pelkään että exäni on piiloutunut jonkin profiilin taakse. Mutta en pelkää kirjoittaa hassumpiakaan pelkojani teille, koska kun luin tarinoitanne, tuntui kun olisin lukenut elämääni sivusivulta 20 vuoden ajalta.
Erostani on viisi vuotta, mutta ex-mies saa minut edelleen pelkäämään. On ollut lukuisia käräjä istuntoja lasten takia, minusta on tehty paljon ls-ilmoituksia, on palavereja last.valvojalle ja sinne ja tänne. Kun kieltäydyin viimeksi palaverista, sain kutsun käräjille. Auttavat tahot ovat mielestäni nähneet mikä exä on miehiään. Mutta silloin kun he eivät ole exän kanssa samaa mieltä tai ovat "hiljentäneet" hänet asiattomasta kielenkäytöstä tai haukkumisestani, onkin heistä tullut vihollisia. Asiantuntijat ovatkin häntä vastaan ja minun "valehtelijan ja perheenrikkojan" puolella. Kaikki on saaneet kuulla että he tekevät virkavirheen, kun ovatkin varmaan minun ystäviäni ja tuttuja eikä puolueettomia auttajia. En siis ole tuntenut yhtäkään ihmistä henk.kohtaisesti missään paikassa.
Mutta tämä pelko. Edelleenkään en pysty luottamaan siihen että olisin kelvollinen ihminen, äiti tai ystävä, saati jonkun sukulainen - hävettävää olla tällaisen sukua . Säpsähtelen, kun nimeni mainitaan sillä pelkään mitä nyt olen tehnyt. Hävitän itseni näkymättömäksi muiden läsnäollessa, koska olen kuullut että olen tyhmä, ruma, hullu ja minusta ei ole mihinkään ilman exääni. En usko itsestäni mitään kelvollista, vaikka minua katsoo ihan sievä, fiksu ja hyvä ihminen peilistä. Silti sisälläni on suuri tuska ja sen alle on piiloutunut entinen minuuteni. Olen niin väsynyt pelkäämään edelleen. Eikö voisi ollæ jo aika päästää irti, exä on jo naimisissa ja kaikki hänellä hyvin. Haluaisin löytää itseni, itkeä nämä loputtomat itkuni ja olla joskus niin vahva että tämä oli vain osa elämääni. Kiitokdin kun sain kirjoittaa tänne, toivon että löytäisin täältä tukea itselleni ja lapsilleni.

[rajallinen]

Minut potkaisi "käyntiin" pelon ja häpeän kierteestä faktat. Tieto.

Muistojen kerääminen talteen faktoiksi (teen sitä netissä, jakamalla saman kokeneiden kanssa joka tuntuu hyvältä, lisäksi kirjoitan muistiinpanoja/päiväkirjaa) on työläistä, jopa ahdistavaa ja tuntuu ajoittain tuskalliselta, mutta auttaa silti. Hyväksyminen, faktojen kohtaaminen, pitää myös "järjissään" joka oli vaikeaa silloin kuin narsismin kielsi tai ei kyennyt käsittelemään sitä.

Häpeään sidottuna on helvetillistä elää. Aloin lukea häpeästä ja se tuntui ajoittain kuin olisi sipulia kuorinut. Totesin kuitenkin että olen hävennyt asioita joita en ole edes tehnyt vaan asioita joita minulle on tehty. En ole niihin syyllinen. Häpeänkin hyväksyminen osaksi menneisyyttä auttaa: asioita on tapahtunut mutta vaikka aiemmin on piiloutunut ja kadonnutkin häpeäviitan alle, ei niin tarvitse tehdä enää.
Turhasta itsensä syyllistämisestä on vain luovuttava, haettava siitä vapautumiseen apua kivien ja kantojen alta jos muuten tuntuu että irti ei pääse.

Puhuminen, jakaminen, kirjoittaminen, sen helpottavan, pelastavan tiedon hyväksyminen ettei ole yksin. Ei ole toistaiseksi eteen tullut sellaista asiaa jota ei olisi kokenut niin moni muukin. On pelottavaa alkaa avautua ja kertoa omaa tarinaansa mutta mihinkään ei ole kiire ja ensin voi avata tarinaansa vaikka vain itselleenkin. Paloittain sitten tunnustella mitä haluaa ja on sillä hetkellä valmis kertomaan muille ja kenelle muille.

Itse olen tunnistanut hiljattain että narsismi on ilmiönä aiheuttanut sen vaikutuksessa eläneille (myös) eristämistä/eristäytymistä. Aivan totaalista. Narsistin lähipiirissä eläminen on järkyttävää henkistä väkivaltaa jonka vaikutukset ulottuu kaikille elämän osa-alueille. Minut pitää sitkeästi loputtoman toiveikkaana se fakta että tiedän että on ihmisiä jotka ovat selvinneet toipumisen tielle ja suorastaan imen sitä faktaa heikkoina hetkinä.

Tällä hetkellä tunnistan pelon siten että joudun alkaa rakentamaan aivan uusiksi "turvaverkkoani". Turvallisuuden tunne on hauras kun on kokenut lukemattomia kertoja hylkäämisiä narsistin taholta josta ollut riippuvainen, sokeasti. Turvaverkkoa on alettava rakentamaan ihan alusta, aivan toisin perustein. Vähän kuin olisi koti hajonnut palasiksi ja pitää rakentaa se itse uudelleen, toisenlaiselle pohjalle ja toisenlaisten maisemien ääreen.

"Rohkeus on rukoukseksi muuttunutta pelkoa". Voimavarojen etsintä ja löytäminen ja toipumisen tie on myös lohdullista: voisi ajatella niinkin että narsisti on tarjonnut hyvän koulun Haasteisiin joita on nyt ja tulee olemaan, voi yrittää suhtautua "vain haasteina" , ottaa ne vastaan asioina joista tietää selviävänsä kun on kerran selvinnyt tähänkin asti.

Keskity etsimään asioita joista pidät, joita tykkäät tehdä, joita sinä haluat tehdä. Mitä hyvänsä se onkin, tee sitä, kuuntele ja luota itseesi, jos joku asia ei tunnukaan hyvältä, kokeile toista ja kolmatta ja neljättä kunnes alkaa muotoutua rutiineja sellaisiin asioihin joista itse pidät ja jotka tuntuu hyvältä. Hakeudu sellaisten ihmisten pariin jotka pitävät samankaltaisista asioista. Etsi useita uusia asioita tai virittele vanhoja kiinnostuksen kohteita/harrastuksia uudelleen käyntiin?

Ja kirjoita