tarinani

[Silmu]

Isäni kasvoi evakkojen lapsena. Hänen isänsä oli väkivaltainen alkoholisti. Ehkä mummi ja ukki olivat molemmat narsisteja. Isästäni kasvoi sadisti, en voi kertoa kaikkea hänen tekemäänsä. Myöhemmin hän sekosi ja yritti itsemurhaa. Itsemurhalla hän uhkaili usein etenkin minua, jos en kaiken tekemänsä jälkeen vielä jaksanut kuunnella hänen murheitaan. Äitini oli sotilaan lapsi. Äidistäni tuli oikea diktaattori. Sadistinen, narsistinen, oikea paholainen. Molemmista suvuista monet ovat joutuneet mielisairaalaan. Läheltä piti etten minäkin joutunut. Olin pienenä siskon kanssa läheinen, saimme turvaa toisistamme. Teini-iässä hänestäkin tuli narsisti. Pakenin perhettäni ja siskoani kavereilleni, joista parhaimmat paljastuivat narsisteiksi. Ilmankos heidän luonaan oli niin kodikasta. Silti en tiedä miksi jumala , jos on olemassa, on halunnut kiduttaa minua näin paljon. Se, että kaikki läheiseni ovat narsisteja, on liian absurdia, ehkä uskomatontakin. Onneksi minulla on mies, jota siskoni toisaalta yrittää kieroilla, mutta en tiedä kauanko hän jaksaa minua kun olen ongelmainen ja työkyvytön. Tämä kaikki on minulle vain liikaa. Nyt joulu on tulossa ja kokoonnumme jälleen äitini ja isäni luokse. Kulissit ovat kunnossa, pöydät notkuvat ruokaa ja lahjoja jaetaan. Itse olen kuitenkin aivan henkihieverissä. Odottaen koska tämä loppuu. Elämäni on vain irvikuva elämästä.

[Silmu]

Vielä sen verran, että äitini on kehottanut minua ja siskoani olemaan työttöminä ja ettemme ostaisi omia taloja/asuntoja. Ehkä ettemme olisi itsenäisiä tai parempia kuin hän? Minua hän kehotti leikkaamaan pitkät hiukseni kaljuksi. Molemmat vanhempani ovat myös alkoholin suurkuluttajia. Mutta olemme vielä nelikymppisinäkin ikäänkuin äitimme vankeina, koska hän on vienyt ainakin minulta työkyvyn.

[Surusydän16]

Tekstisi sai minut täysin sanattomaksi ja olen niin pahoillani puolestasi, enkä ihmettele että tunnet niinkuin tunnet. Minulla ei ole antaa mitään muuta neuvoa, kun haet itsellesi apua ja koitat päästä eroon perheestä. Aloita joulusta, älä mene! Ei ole mikään pakko! Saatko tukea mieheltäsi? Ole hänelle rehellinen ja kerro tunteistasi perhettäsi kohtaan. Aistin kirjoituksestasi niin suurta hätää, että apua tarvitset ja pian. Jos voimat on niin vähissä, että et jaksa hakea apua niin mene kriisikeskukseen, sinne pääsee nopeasti. Pyydä vaikka miestä soittamaan. Olen itse käynyt, siitä vyyhti lähtee purkautumaan. Lähetän sinulle täältä henkistä tukea ja enkelin tueksi. Voimia <3

[Silmu]

Kiitos sanoistasi! Mieheni on ainakin jollain tavalla tajunnut tilanteen, hän saattaa puhua äitini " kirouksesta" jne. Jollain tavalla tuntuukin että äitini on ihan noitunut minut: Makaan ja kiemurtelen sängyssäni kuin joku pistelisi voodoonukkea. Kauheaa on että aina välien katkaiseminen ei auta: Käyn heillä tosi harvoin, muutaman kerran vuodessa vaikka asuvat aika lähellä enkä soittelekaan. Mutta on ihan kuin noituus olisi päälläni, olisin kirottu. Nyt pelkään että kun aika moni hänen lähteistään on muuttanut kauas, että hän yrittää ottaa minut takaisin kidutettavakseen. Mieheni kysyi: Miksi kidutat itseäsi? Mutta kun en pääse siitä eroon!!