Narsisti vai vain huono mies

[Pikkupingviini]

Minun tarinani
Erosin 16 vuotta sitten kahden lapseni isästä, kun hän oli väkivaltainen ja petti minua. Alkoi "sinkku elämä" jota kesti melkein 5 vuotta ennenkuin tapasin yhteisen ystävän kautta unelmien miehen. Asuimme eri kaupungeissa, mutta hän ajoi aina luokseni viikolla ja viikonloppuisin tai olimme viikonloppuja hänen luonaan. Hän oli kuin prinssi. Sain lahjoja, kukkia, huomionosoituksia ja hän oli upea lapsiani kohtaan. Puhuimme paljon unelmistamme, yhteisestä elämästä, elämän arvoista ja suunnittelimme tulevaa. Kaikki natsasi hyvin yhteen. Hän kertoi olevansa työnarkomaani ja arvostin sitä, että hän teki paljon töitä ja menestyi työssään. Olin mielettömän onnellinen ja rakastunut korviani myöten. Ajattelin, että minä ansaitsen juuri tällaisen miehen, mikä lottovoitto olikaan löytää hänet.
Aika pian menimme jo kihloihin ja aloimme suunnitella hänen paikkakunnalleen muuttoa koska hänellä oli siellä suuri yritys ja työt. Lisäksi hänellä oli muitakin töitä joihin liittyi julkisuuden ihmisiä ja hän oli hyvin arvostettu niissä piireissä. Silmät suurina ihailusta tein kaiken niinkuin olisi parasta hänelle, häntä varten. Halusin olla paras vaimo ja äiti hänen tuleville lapsilleen.
Pian raskaustestin tekemisen jälkeen asiat alkoivat muuttua. Olin huolissani raskaudesta ja hormonit jylläsivät. Hän ei ymmärtänyt huoltani, ei kuunnellut mitä puhuin ja puhui vain omista töistään, omasta itsestään. Hän oli väsynyt. Hänellä oli vaikeaa töissä. Minä siis yritin unohtaa huoleni, hän oli tärkein. Suunnittelimme, että ostaisimme talon hänen paikkakunnalta ja jotenkin asia luiskahti niin, että hän osti talon korvesta yrityksensä nimiin. Minä näin talosta vain kuvia ja suostuin siihen kun hän selitti, että asutaan siellä vain vuosi tai pari ja etsitään kokoajan sopivampaa taloa. Jouduin kuitenkin jo ennen muuttoa kauemmas sairaalaan riskiraskauden vuoksi täydelliseen vuodelepoon reiluksi kymmeneksi viikkoa. Tuona aikana hän kyllä soitti minulle melkein joka päivä ja kävi katsomassa minua välillä kerran/kaksi viikossa, mutta joskus saattoi kuitenkin mennä kaksi viikkoa ennenkuin hän tuli käymään. Koska hänellä oli niin paljon töitä ja hän kävi festareilla ja juhlimassa ystäviensä kanssa.
Sain kuulla sairaalassa maatessani äitini sairastuneen syöpään. Hän ei ymmärtänyt huoltani äidistäni. Itkin ja puhuin hoitajien kanssa asiasta. Olin hyvin hyvin yksinäinen. Ajattelin kuitenkin, että kunhan pääsen yhteiseen uuteen kotiin synnytyksen jälkeen, niin kaikki muuttuu parempaan. Jokaikinen päivä sairaalassa ajattelin, että hän ansaitsee terveen lapsen ja minä makaan ja pidän huolta, että hän sen saa. Vihdoin koitti päivä jolloin sain todella pienen vauvan rinnalleni ja pääsimme kotiin. Hän oli niin ylpeä lapsestaan ja isyydestään. Olimme puhuneet miten hän voi hyvin jäädä kotiin isyyslomalle, mutta jo kolmantena päivänä hän palasi töihin ja minulle jäi huolehdittavaksi iso talo, pienen pieni vauva ja isommat lapset. Minun sukulaiset ja ystävät asuivat kaukana. Neuvolassa pyysin apua koska olin huolissani omasta jaksamisesta, terveydestäni, niin pitkän sairaala- ja makaamisjakson vuoksi ja koska jäin niin yksin huolehtimaan kaikesta. Meillä kävi perhetyöntekijä juttelemassa viikottain parin kk ajan ja aloin syödä kevyitä mielialalääkkeitä etten masentuisi, söin niitä vuoden. Perhetyöntekijä sanoi kerran miehelleni kun hän sattui olemaan juuri silloin kotona, että oletko sinä ajatellut yhtään, että teet kyllä liian paljon töitä ja kotonakin tarvittaisiin sinun apua, johon mies tokaisi takaisin, että hänellä on hänen työnsä ja hänen on se tehtävä.
Olin jumissa hornan tuutissa kaikesta neljän seinän sisällä. Minulla ei ollut ajokorttia tai autoa. Olin täysin riippuvainen miehestäni. En päässyt lääkäriin tai hammaslääkäriin kuin silloin kun mies ei ollut työreissuilla tai pitkää päivää töissä, eli en juuri koskaan.
Maksa-arvoni nousivat ja vatsan toiminta oli ongelmallista. Ärtynyt paksusuoli oirehti viikoittain kaikista lääkkeistä huolimatta. Kotona mies osallistui kyllä vauvan hoitoon kun ei ollut liian väsynyt ja huolehti osasta kotitöitä kun kerkesi. Tunnepuolella välillämme oli etäisyyttä ja hän ei välittänyt jaksamisestani. Leperteli kyllä niitä näitä välillä, mutta aina kun yritin puhua tunteistani tai jaksamisestani tai terveydestäni, hän ei kuunnellut. Mene lääkäriin, hoida itsesi kuntoon oli ainoa asia mitä hän sanoi. Enhän minä päässyt sinne lääkäriin... Ajattelin, että koska hänellä on niin paljon töitä, minun pitää vain yrittää jaksaa kovemmin. Olla parempi.
Ennen ristiäisiä joissa menimme samalla naimisiin, hän jäi sitten kiinni viestittelystä 16-vuotiaan tytön kanssa. Uskoin selitykset kun hän kertoi olleensa vain niin yksinäinen kun olin sairaalassa ja vain jutelleensa tämän tytön kanssa. Hän nauroi minulle päin naamaa ja sanoi hulluksi jos kuvittelin jotain muuta. Että hän rakasti vain minua ja ei voisi ikinä pettää. Siitä lähtien, koska hän kävi juhlimassa ja tapahtumissa ilman minua, näin esim. kuvia hänestä sylikkäin muiden naisten kanssa, hän jäi kiinni nukkumisesta toisen naisen kanssa samassa hotellihuoneessa, lisää viestittelyjä muiden naisten kanssa ja aina yritin uskoa ne selitykset... ja pidin itseäni hulluna kun epäilin ja tuntui pahalta. Samalla postilaatikkoon tuli joka viikko laskuista karhukirjeitä. Hänellä oli kyllä mielestäni varaa iso palkkaisena maksaa ne, mutta hän selitti, ettei hänellä ollut vain aikaa maksaa laskuja aina ajallaan. Vuosien myötä paljastui, että hän tuhlasi rahansa baareissa, oli se hieno mies joka tarjosi kaikille kavereille, ja laskuihin ei riittänytkään enää rahaa. Tai lähti johonkin projektiin tuottajaksi ja siinä menivät hänen ja jopa minun rahani. Välillä katkesi sähköt tai minun puhelinlasku. Hän alkoi jäädä kiinni valehtelusta, niin vanhemmilleen kuin ystävilleen ja minulle. Pienistä ja suurista asioista. Mutta selitti kerta toisensa jälkeen asiat itsensä parhaaksi. Syy oli muissa, ei ikinä hänessä. Ja hän ei tehnyt virheitä tai koska ne olivat jo tapahtuneet niin niitä ei saanut enää muistella, käsitellä, sanoa niistä mitään vaan piti mennä vain eteenpäin. Hän ei osannut keskustella mistään ongelmista, vaan teki niistä riitoja syyttämällä muita/minua ja haukkumalla ja alistamalla. Kaikille piti esittää kuitenkin ulospäin malliperhettä ja täydellistä aviomiestä ja isää. Minun piti olla malli-ja edustusvaimo. Tein miljoonia pieniä ja tuhansia isompia asioita, että riittäisin ja kelpaisin. Luulin, että niin minun pitikin tehdä. Suuren ja mahtavan miehen vaimona, minun piti ymmärtää häntä ja auttaa jaksamaan paremmin ja selviämään kaikista ongelmista. Silti sain kuulla kelpaavani vain kännisille ja vanhoille miehille. Ja että hän elätti minua ja kaikki omaisuus oli hänen, joten en ikinä pärjäisi ilman häntä.
Menin töihin hänen firmaansa, jotta saisimme rahaa enemmän ja hoidin kaikki laskut ja käytännön asiat. Asiat sujuivat hetken aikaa rauhallisesti.
Aloin odottaa toista lastamme. Tämä raskaus meni paremmin, mutta jouduin olemaan koko raskauden kotona ja lopettamaan työt. Samalla sain kyllä vihdoin ajaa ajokortin, mutta meillä oli vain yksi auto, jota mies tarvitsi yleensä töihin. Raha-asiat alkoivat mennä taas hunningolle, joten jotta en stressaisi raha-asioista ja niistä ei tulisi riitaa, en saanut enää käydä postilaatikolla, vaan hän halusi ja lupasi hoitaa laskut töissä. Minulle tuli ensimmäinen luottotietohäiriömerkintä. Mutta enhän minä tarvinnut luottotietoja kun hän maksoi kaiken. Minä maksoin vähillä rahoillani ruoat ja perus tarvikkeet. Minun rahoilla käytiin elokuvissa ja ulkona syömässä.
Toisen lapsemme synnyttyä, vuoden ikäisenä tämä lapsi sairastui ja elämä heitti häränpyllyä. Valvoin seuraavat puolitoista vuotta nukkuen öisin pätkissä vain neljä tuntia. Keskityin hoitamaan sairasta lastamme, muita lapsia ja kotia. Olemaan silti myös se edustusvaimo ja paras vaimo. Mies sai nukkua ja harrastaa ja mennä ystäviensä kanssa. Tuin häntä hänen töissään, kannustin, kehuin ja edustin välillä hänen rinnallaan eri tilaisuuksissa. Minun päätyö oli kuitenkin kotona. Minä en päässyt harrastamaan, eikä minulla ollut ystäviä lähellä. Monesti saattoi mennä neljäkin viikkoa, että pääsin käymään edes lähikaupassa. Olin väsynyt. Riitoja syntyi helposti pienestäkin. Huoli lapsesta oli kova.
Mies etääntyi minusta entisestään ja kauniina kesäpäivänä tuttavaperheen mies soitti ja kertoi, kuinka miehelläni ja hänen vaimollaan, minun ystävälläni oli suhde mieheni työpaikalla. Minun mies ei edes pystynyt kertomaan asiasta minulle, vaan oli myöntänyt tälle miehelle kun hänen vaimonsa oli jäänyt kiinni. Heidän avioliittonsa päättyi siihen.
Minä ajattelin, että en hätiköi ja annoin mieheni puhua minut jäämään. Perheen, kodin ja lasten vuoksi. Ja kun hän oli tehnyt vain virheen ja rakasti minua. Kolme kk hän hyvitteli asiaa, sitten hän ei enää kestänyt itkemistäni ja pahaa oloani, vaan minun olisi pitänyt taas luottaa häneen ja unohtaa koko asia. Oli kuulema minun syyni, että hän petti. Olin liian väsynyt kotona ja hän ei saanut minulta tarpeeksi huomiota. Olin liian rasittava.
No, minä sitten järjestin meille yhteistä aikaa, käytiin hänen kanssaan treffeillä, järjestin hänelle kaikkea kivaa. Ostin alusasuja, viekoittelin häntä, panostin ulkonäkööni että kelpaisin. Hemmottelin häntä. Yritin niin kovasti. Vaimensin järjen äänen ja kun sitten kävimme jossain ja kuvioon liittyi usein myös alkoholi, riitelimme ja elämään astui väkivalta. Juominen alkoi olla hänellä aivan järjetöntä silloin kun hän joi. Rehellisesti sanon ja myönnän, että tässä vikaa oli myös minussa. Oli niin helvetin paha olla. Minä tönäisin tai heitin tai uhkasin heittää häntä jollain kun en kestänyt hänen vittuiluaan ja sain turpaan. Kohta hänen väkivaltaansa riitti että sanoin jotain väärin tai pahasti. Sitten pelkkä itku sai hänet väkivaltaiseksi. Hän alkoi myös huutaa lapsille ja oli kärsimätön ja kireä heidän kanssaan. Isi täytyi laittaa jäähylle välillä. Tai hän lähti kotoa ja ei vastannut puheluihin tai viesteihin, ennenkuin parin päivän päästä ja silloin minun piti madella ja kerjätä häntä kotiin. Luvata, että minä muutun paremmaksi. Minä yritin. Voi luoja, että minä yritin. Mitä väliä minulla on.
Viimeisen vuoden aikana sain välillä todella hyviä töitä keikkaluonteisesti. Minä hommasin lapsenvahdin, että pääsin töihin, koska hän ei osannut laittaa edes ruokaa, eikä ollut viettänyt ikinä arkea lasten kanssa, eikä olisi siihen pystynytkään töidensä vuoksi.
Nautin olla töissä. Mutta työ oli raskasta ja tarvitsin tukea. Tajusin, ettei minun mieheni pystynyt sitä minulle antamaan, vaan meidän suhde toimi vain yhteen suuntaan. Minun piti antaa meille kaikkeni, mutta minä en enää saanut häneltä mitään, hän ei enää edes yrittänyt selittää kaikkea parhainpäin. Sain kyllä edelleen sydän viestejä ja ikävä sinua viestejä(sain niitä loppuun saakka), mutta kun olimme yhdessä, en saanut mitään. Tai selitin työongelmia, ne olivatkin minun vikani ja minun piti vain unohtaa ne. Hän sanoi yrittäneensä tarpeeksi, eikä pystyisi muuttumaan. Töiden lisäksi huolehdin edelleen lapsista ja kodista sekä kaikista käytännön asioista. Vatsa oireili päivittäin. Kivut olivat välillä aivan mielettömät ja väsyin ja uuvuin entisestään. Mies sanoi, että jos en hommaa itseäni hoitoon, hän haluaa asumuseron. Minä menin hoitoon. Jossa psykiatri sanoi minulle, että tyttö hyvä, sinä olet uupunut, et masentunut ja sinun pitää saada surra sinulle tapahtuneet asiat. Ja nukuttava yöt kunnolla. Ja eroa siitä miehestä. Kävin juttelemassa puoli vuotta itsestäni ja elämästäni ja aloin hieman vahvistua.
Yhtäkkiä mies sanoi sitten kännissä yhteisellä työreissulla tajunneensa, ettei rakasta minua enää. Minä menin paniikkiin ja hätäännyin. Olin vuosikausia tehnyt kaikkeni, että meillä olisi hyvä olla ja nyt mieheni ei rakastanutkaan enää minua. Seuraavana päivänä hän kuitenkin sanoi, ettei halua erota ja elämä jatkui taas. Minä jäin kuitenkin nyt ajattelemaan koko aikaamme yhdessä. Kelasin kaikkea mielessäni uudestaan ja uudestaan ja aloin tajuta, että minä en tulisi ikinä riittämään hänelle ja että en itse halua olla ja elää enää tällaista elämää. Että voin vain pahoin päivästä toiseen, en pysty antamaan anteeksi hänelle kaikkea ja olen niin väsynyt, ettei tässä suhteessa ollut mitään järkeä. Samalla kuulin miten hän oli tämän vuoden aikana mollannut minua monesti ystävilleen, valittanut kuinka huonosti meillä meni ja kännissä huudellut kaupungilla ottavansa minusta eron. Tätä mollausta olin kuullut hänen ystäviltään jo vuosien ajan, mutta ero huutelu oli uutta. Samalla siis sain edelleen niitä sydän viestejä... Tuntui, että pää räjähtää kun en ymmärtänyt enää hänen käytöstään. Kun en itsekään pystynytkään enää selittämään mitään itselleni hänen parhaaksi.
Tammikuun alussa väsyneen riidan päätteeksi kotona, kun sanoin että en kertakaikkiaan enää jaksa häntä, hän kävi minun kasvoihini käsiksi, puristi naamasta ja kurkusta, ja sanoin, että joko hän lähtee tai minä lähden turvakotiin lasten kanssa. Hän lähti.
Minä päätin, että nyt tämä riitti. Nyt on pakko minun päästä hänestä irti. Silti tuntui vaikealta. Tuntui pahalta. Seuraavalla viikolla laitoin hänelle viestiä ja yritin soittaa. Että mitä kerrotaan lapsille ja milloin. Voinko asua hänen talossaan lasten kanssa miten kauan. Miten käytännön asiat. Hän ei vastannut, vasta kahden viikon kuluttua hän soitti ja käski minun vain kertoa lapsille erosta. Ei puhuttu mitään muuta, hän ei kuulema pystynyt puhumaan ja ahdisti. Viestiä sain sen jälkeen, että voin asua hänen talossaan kesään saakka. Kyliltä kuulin miten hän vietti heti jo railakasta sinkku elämää. Minä kävin tekemässä jo sen ensimmäisen viikon aikana hänen lähdöstään avioeropaperit, kävin oikeusaputoimistossa, että laskisivat siellä elatusmaksut ettei mistään tarvitsisi enää riidellä ja hoidin ajan lastenvalvojalle.
Laitoin viestiä hänelle, että lapsilla on ikävä, voisiko hän nähdä lapsia vaikka viikonlopun, johon suostui. En halua, että lapset kärsisivät erosta.
Ja kävin postilaatikolla. Ja paljastui, että kaikki minun nimellä tulleet laskut puolen vuoden ajalta oli maksamatta. Onneksi niitä ei ollut kuin päivähoitomaksut, lapsen sairaalamaksuja ja lasten koulukuvat. Mutta elin tammikuun alusta lähtien pelkän lapsen pienen vammaistuen ja lapsilisien varassa (juu, en saanut mieheltä rahaa, ei ollut yhteistä pankkitiliä) ja laitoin miehelle kuvat laskuista koska hän oli sanonut jo syksyllä ja taas joulukuussa maksaneensa kaikki meidän laskut ja hän lupasi taas maksaa ne. Ei ole maksanut. Onneksi olen saanut sovittua maksusuunnitelmat ja sain taas keikkatöitä sen verran, että rahat riittää. Kaikki omaisuus, auto ja talo mistä ei ikinä muutettu minnekään, on hänen nimissään, meillä on avioehto ja en edes halua hänen omaisuuttaan.
Lastenvalvojalla käynti meni pipariksi. Näimme siellä ensimmäistä kertaa. Mies ei ymmärtänyt mistä oikeusaputoimistolla lasketetut elatusmaksut koostuvat. Hän itse oli kyllä toimittanut kaikki paperinsa sinne minkä mukaan se oli laskettu. Lastenvalvoja selitti asiaa kerta toisensa jälkeen. Mies alkoi vain ärhennellä minulle, että minä olen keksinyt sen summan ja yritän rahastaa häntä. Hän maksaa vain 150-200€. Minä en siihen suostunut. Laskin kuitenkin summaa sen vuoksi, että miinustin meidän asumiskustannukset hänen talossaan, mutta silti summa ei kelvannut. Lastenvalvoja sanoi hänelle, että sopimus onntehtävä joko tässä tai käräjillä. Siirryttiin tekemään huolto ja tapaamisoikeuspapereita. Jokatoinen viikonloppu ja muista tapaamisista vanhemmat sopivat keskenään, yhteishuoltajuus, mutta hän ei voi rajoittaa mihin muutan lasten kanssa ja olimme tästä täysin yhtä mieltä. Kun lastenvalvoja meni kopioimaan allekirjoitettuja papereita, mies nousi penkistä ylös ja kumartui minua kohti nyrkki pystyssä sähisten, että sinä et uhkaile minua käräjillä, että ettet vielä edes tiedä tai ymmärrä miten minä laitan sinut kärsimään. Huusin apua ja huone täyttyi heti ihmisistä. Mies uhosi kaikille miten hän pistää minut kärsimään koska uhkaan häntä käräjillä, miten olen paska äiti ja hänellä on todistajia ja hän vie minulta lapset ja kaiken, minä en saa mitään, minulle ei jää mitään, hän ei maksa mitään. Ja sitten hän lähti.

Minä en tiedä onko hän narsisti. Ainakaan hänellä ei ole empatia kykyä ja hän tarvitsee paljon ihailua ja egon pönkitystä. Valehtelee kaiken omaksi parhaakseen. Ja on mielettömän hyvä puhumaan ja esittämään. Ja ihmiset ihailevat häntä vaikka hän jäisi valheista kiinni. Hänellä on rahaa (tai ihmiset luulevat niin) ja vaikutusvaltaa. Hän itse sanoo olevansa kaikessa parempi kuin muut. Minä tiedän kuitenkin todellisuuden hänestä.
Silti minuun sattuu. Yli 10-vuotta elin jonkun toisen elämää, rakastin häntä ja tein niin paljon töitä hänen eteensä ja yhteisen perheen eteen ja silti en ikinä merkinnyt hänelle mitään. En usko, että hän rakasti minua. Eihän hän ikinä edes kuunnellut minua ja oppinut tuntemaan minua. Hän halusi vain kiiltokuvaperheen ja edustusvaimon. Ja koska minä en enää kestänyt, on nyt kaikki minun syytäni.
Minä vain riitelin jatkuvasti ja olin vittumainen ja paska ja laiska vaimo. Noita asioita hän on kertonut hänen lähtönsä syyksi ja hänen eroamisensa syyksi minusta, tutuille ja tuntemattomillekin somessa. Vaikka minähän hänet laitoin lähtemään ja tein eropaperit. Ja ihmiset uskovat. Kun hän on niin hyvä mies. Ja minä itsekin olen ollut tekemässä hänestä sitä täydellisen miehen kuvaa muille, joten osaksi voin ihan syyttää itseäni. Ja itsepä jäin aina vain.

Olen edelleen täällä hornan tuutissa jumissa. Mutta odotan kesää, että pääsen muuttamaan pois lasten kanssa ja voin tehdä meille oman uuden kodin. Että pääsen tekemään uutta ja parempaa elämää eteenpäin. Yksin, mutta vahvempana. Ja vihdoin vapaana.
En usko, että voin enää ikinä luottaa miehiin. En halua yhtään miestä enää elämääni. En halua että minuun sattuu enää koskaan.

[Surusydän16]

Olen täysin sanaton
Todella surullinen tarina. Onneksi sait voimaa päästäksesi irti ❤. Toivon sinulle kaikkea hyvää, voimia ja jaksamista. Käy kertomassa kuulumisia ja miten sinulla menee ❤

[Pikkupingviini]

Tänään on ollut taas huonompi päivä... tuntuu niin äärettömän pahalle, että ihminen jota olet rakastanut ja joka on kuitenkin ollut kuin hirviö, jatkaa elämää kuin olisi heittänyt paskan roskan roskikseen (minut) ja juhlii sitä kylillä ja viettää onnellista uutta elämää... minä en merkinnyt mitään. Oloa pahentaa kun kärvistelen yksin pyörittäen arkea, vain kotona, hänen talossaan ja mietin miten rahat riittää ja miten saan laskut maksettua ja minne muuttaisin ja milloin ja ja ja...
En ymmärrä kyllä miesten kaksinaismoraalia. Moni mies on sanonut, että jos kuulisi kaverinsa kohtelevan emäntäänsä huonosti niin ottaisi kaverin kyllä puhutteluun ja vääntäisi niskat nurin. Sitten kun näin tapahtuu, niin ei tehdäkään mitään, vaan tuetaan tyyppiä kun sillä oli niin paska vaimo!

[Surusydän16]

Olen niin pahoillani
Varmasti on todella paha mieli. Noin narsku toimii. Muilla ihmisillä ei ole narskulle mitään virkaa enää kun kaikki hyöty on otettu irti.
Tiedän miltä susta tuntuu. Tota on niin vaikeaa käsittää. Koita jaksaa ❤

[Rikkin]

Tarinasi on surullinen, ahdistava ja kamala. Siinä on paljonpaljon samaa kuin omassa elämässäni, itsekin juuri narsistista eronneena olen tuskissani, en ymmärrä rakastamani miehen empatiakyvyttömyyttä ja pahuutta. Meillä ei ole lapsia, mutta olen jumissa pikkukylässä jonne muutin miehen takia.

Ymmärrän pahan olosi ja tunteet joita käyt läpi. Jos haluat, laita mulle yksityisviestiä, voidaan olla vertaistUkea toisillemme

[Venica]

Ohan kamala tarina. Kyllä sinä paranet kun.pääset muuttamaan sieltä pois. Tee vaikka aamukampa et milloin kärsimys loppuu ja pääset muuttamaan.

Tiedän tuon tunteen et jatketaan vaan iloisempana kuin koskaan ja otetaan uusi uhri. Niinhän ne narsistit tekee.

Ja tuo et ei kyllä kaverit vastaab sano vaan vain ihaillaan sellaista narsistia. Mut sepäs on osannu kääntää asiat omaksi edukseen niin kuin on sinullekin valehdellut. Kaikki narsistin lähipiirissä olevat on uhreja ja se nyt nauttii et saa manipuloida pelinappuloitansa. Sinä tiedät parhaiten sen todellisuuden kun olet nähnyt hänet ilman naamiota. Ex miehesi tuntuu omaavan jopa psykopaatin piirteitä mut en ole asiantuntija joten voin olla väärässäkin .

Paljon jaksamista sinulle ja lapsillesi.

[Rosewood]

Hirveä on tarinasi
Toivotan paljon voimia sulle.
Aloita vaikka pikkuhiljaa pakkaamaan tavaroita, joita et jatkuvasti tarvitse esim. kausivaatteet, ylimääräiset verhot yms. Nopeuttaa sitten itse muuttoa, kun sen aika on

[n56]

Voi jestas.Osa tekstistä on niin tuttua.Onneksi pääset eroon tuollaisesta.Ja tulet jaksamaan paremmin kunhan et anna miehelle enää yhtään valtaa.Itse kärvistelen vielä saman katon alla kun mies ei lähde.Nuo raha-asiat ja työjutut olivat ihan kuin meillä.

[Saviola]

Innostuin lukemaan tämän kirjoituksen läpi ja mielestäni tarinasi on luotettavan oloinen kuvaus tästä miehestä. Sanoisin näin, että miehellä on erittäin todennäköisesti narsistinen persoonallisuushäiriö. Toinen vaihtoehto olisi oikeastaan sitten vain epäsosiaalinen, eli antisosiaalinen persoonallisuushäiriö, joka jaetaan alatyyppeihin sosiopaattinen persoonallisuushäiriö ja psykopaattinen persoonallisuushäiriö.

Mielestäni mies muistuttaa hyvin stereotypistä narsistia, tai psykopaattia.

Itse tiedän miehen, joka on lähes samanlainen, kuin tämän kertomuksen henkilö. Hän on ollut nyt yhdeksän vuotta parisuhteessa. Nuorempana mies liikkui puukon kanssa lähiöissä etsimässä itselleen sopivia uhreja ja hän on tainnut harrastaa seksiä aika monen alle 16-vuotiaan kanssa.

[Surusydän16]

Hei, mikä on tilanne? Oletteko päässeet jo pois?