KESKUSTELUFOORUMI

Hei vaan kaikille!

Täällä hieman ujona aiheen suhteen kirjoittelee juuri narsistista eronnut nuori nainen, jolle vertaistuki olisi kohdallaan. Ajatukset on vieläkin tiukasti siinä, että eihän hän nyt voinut sellainen olla, kuvittelen/paisuttelen päässäni ja draamailen omiani.

Hän oli yhdellä sanalla sanottuna hurmaava ja roikuin hänessä enemmän tai vähemmän kahdeksan vuotta, aina palasin hänen luokseen, vaikka hän oli jo usein vaihtanut minut toiseen. Katkoin välejä häneen loukkaantuneena, mutta aina löysin itseni juttelemasta hänen kanssaan. Olin varma, että hän oli minulle juuri se oikea ja hän sanoi samaa minulle. Kun viimein pääsin olemaan hänen kanssaan suhteessa, en huomannut menneeni kuplaan. Sinne kuplaan ei mahtunut muita; jos ei oltu kahdestaan, niin hän oli selkeästi ahdistunut. Näin silmissä kuinka hänen egonsa söi miun latomia kehuja, mutta kehut oli ne, joilla vältettiin riidat ja ns.huonot päivät. Monesti sain kuulla olevani ajattelematon ja itsekäs. Hän puhui paljon itsestään ja kehui usein ääneen kuinka hyvännäköinen on. Suhteemme alussa puhui myös todella paljon monista ja monista naisistaan joita hänellä oli ollut ennen minua, toi heitä ilmi jokaisessa asiayhteydessä.
Hänellä oli oma maailmansa ja mielensä, joka ei totellut ympäröivää maailmaa tai mitään sääntöjä. Hän saattoi kadota ryyppyreissuilleen moneksi päiväksi, ilman että häneen sai mitään yhteyttä. Hän rikkoi sääntöjä, edes pieniä, koko ajan tahallaan, kuin näyttääkseen kuinka ne eivät koske häntä.

Hän alkoi suuttua minulle pienistä jutuista. Elin varpaillani ja lopulta pelkkä viestin merkkiääni sai sydämen tykyttämään lujempaa, kun koskaan en tiennyt millainen reaktio oli tulossa. Riitatilanteessa hän hyväksyi minun anteeksipyyntöni, muttei koskaan itse pyytänyt anteeksi. Hän piti minulle mykkäkoulua (olimme kaukosuhteessa) jos hän oli jostain pahoillaan, sillä tiesi kuinka se raastoi minua kun hän ei vastannut tai edes lukenut viestejäni. Hän kosti kerjäämällä muiden naisten huomiota, jos minä olin saanut huomiota toisaalta. Jos minulla oli jokin asia hyvin, hänen tuli pistää paremmaksi ja sitten voitiin elää normaalisti. Hän hyväksikäytti minua taloudellisesti, on edelleen velkaa satoja euroja. Hän käytti fyysistä väkivaltaa seksin aikana, kuin purkaen sen kautta jotakin muuta, kenties ärsytystä ja turhautumista minuun. Välillä huomasin muutenkin pelkääväni häntä, vaikkei hän koskaan muutoin lyönytkään.

Hän erosi itse minusta, sillä hän kertoi, ettei voi olla pettämättä ja ei voi olla suhteessa. Murskaannuin täysin, sillä mehän oltiin rakennettu tätä satua jo kahdeksan vuotta. Meni pari päivää, että sumu hälventyi ja tuntui yhtäkkiä että saan taas henkeä. Suru erosta oli muuttunut vihaksi ja halveksunnaksi, sillä jopa eron hän hoiti niin, että sai sen kuullostamaan siltä, että hän "hyvää hyvyyttään nyt vapauttaa minut tästä parisuhteesta ja laskee menemään". Hän oletti, että voisimme jatkaa muuten samalla tavalla, muttemme olisi enää suhteessa. Hän pysyi tyynenä siihen asti, kunnes totesin ettei tämä onnistu, enkä halua enää ikinä nähdä häntä. Hän tyrmistyi, kun olikin menettänyt yhden jäsenen faniklubistaan. Hän piti nuoremmista naisista ja niitä juttujensa mukaan olikin joka sormelle, joten ehken minä enää riittänytkään ruokkimaan hänen egoaan, kun en lopulta katsonutkaan häntä ylöspäin kuin jumalaa.

Luin Annie Hennon kirjan Kun kupla puhkeaa ja kaikki loksahti paikoilleen. Vaikka suhde on jo päättynyt, niin käsiteltävää on vielä. Täältä on hyvä aloittaa

Hei HeliJohanna! Voin samastua ajatukseesi siitä, kun ei voi hyväksyä, ettei toinen ole se ihana ihminen mitä antoi alussa ymmärtää. Jos se vika on kuitenkin itsessä, jos sitä ite onkin vaan liian hankala ja vaativa..

Minäkin olen eilen löytänyt tieni tälle palstalle, kun lopulta olen aidommin myöntänyt mikä mieheni oikeasti on: narsisti ja alkoholisti. En ole hänen kanssaan taistellut kuin vasta vuoden mikä tuntuu melkoiselta onnelta, että aikaa on hukkunut vasta niin vähän ja ehkä aiheuttamansa vahinko on helpommin korjattavissa. Toisaalta en luota itseeni, että tämä varmasti olisi vielä tässä. Hän on riippuvuuteni, mistä minun pitää vieroittua ja tähän asti olen ratkennut niin helposti. Tällä hetkellä olemme kolmatta kertaa eroamassa, mutta hänen on niin helppo luikerralla takaisin.

Tunnistan myös tuon varpaillaan elämisen niin hyvin. Fyysisesti en miestä koskaan pelännyt, mutta se muutos mikä häneen tuli, kun suututin hänet oli jotain niin hirveää. Hän muuttui niin kylmäksi ja välinpitämättömäksi ja suorastaan vihasi minua aina sillä hetkellä. Joten aloin myöntäilemään häntä. Välttämään hankalia asioita, ettei hän vain suuttuisi. Koska silloin kuin hän muuttui suuttumuksesta myös minä muutuin. En ollut enää se ihana palvottu maailman täydellisin nainen vaan kaikkea muuta.

Mykkäkoulu on myös liian tuttua tai itse en kokenut sitä edes mykkäkouluksi vaan se oli jotain pahempaa. Aina kun tuli riita mies vaan häipyi ja sen tiesi, että seuraavan kerran hänestä kuulee sitten kun häntä kiinnostaa. Hän rangaisee minua siitä, että olin eri mieltä tai hänestä riidanhaluinen sillä, etten voi saada häneen yhteyttä, yleensä 12-48 tuntiin joskus jopa pitempään. Ja sitten kun hän armoisesti taas sallii yhteyden häneen niin riitoihinhan ei koskaan palata. Ei niitä tarvitse käsitellä.

Ero ei sillälailla ole edes vielä ns. virallinen. Eroviestin sain vasta sunnuntaina, joten tämä taistelu on vielä hyvin alussa. Tavaroitakaan ei ole vielä hakenut. Emme siis ole naimisissa, on-off avopari olemme olleet, mutta miehellä on ollut aina paikka mihin paeta, kun hän ei kestänyt minua ja onneksi oli myös minulla, kun riidan jälkeen minua käskettiin pakata kamani hänen luotaan ja lähtä kotiani "miettimään asioita".

HeliJohanna, pelottavalla tavalla löydän paljon samaa tarinastasi ja mietin että onko narsisti-ihmisttyyppi kuin samanlainen kone joka toimii omalla tavallaan.

Tämä oma naiskokemukseni oli omistushaluinen ja hän ahdistui jos kerroin että iltaa lähti kanssamme viettämään joku kaverini. Hän halusi paljon olla kanssani kahden kesken. Rehenteli aiemmilla miessuhteistaan joista en tiedä oliko ne kuinka totta. Olen ymmärtänyt että hänellä on kourallinen pintapuolisia tuttuja, ei paljoa edes ystäviä. Hän kertoi suhteemme aikana että hänellä on suuri rakkauden kohde odottamassa että tämä tulisi suurin piirtein valkoisella ratsullaan hakemaan hänet ja silloin hän jättäisi minut!! Kuka kertoo seurustelukumppanilleen jotain tuollaista? Se mursi mun itsetuntoa että en ole millään tavalla hänelle riittävä ja pelkkä b-vaihtoehto. Epäilen että tällä hän halusi saada minusta tiukemman otteen että yrittäisin enemmän olla hänelle hyvä ja tehdä palveluksia.

Ero-tilannekin oli samanlainen kuin sinulla. Kuin salama kirkkaalta taivaalta hän ilmoitti että haluaa erota kun en eräänä päivänä jaksanutkaan enää tukea häntä. Olen saanut häneltä eromme syyksi mitä kummellisempia sepityksiä:

-"Minulla on kaksisuuntainen mielialahäiriö ja adhd"
-"Olemme niin eri maailmasta"
-"En pysty olemaan yhden miehen kanssa"
-"Joku ajatus päässä pakotti ottamaan hatkat"
-"Ihmiset vaan eroaa"

Halusi kuitenkin jatkaa kaverina, niin jatkettiin ja oli virhe. Sitten sain tarpeekseni hänestä ja käyttäytymisestään ja pistin välimme poikki. Siitä hän suuttui ja uhkasi kertoa kaikille tutuilleni että olisin raiskannut hänet joka ei todellakaan pitänyt paikkaansa