Lapsi on 4v ja vasta siis pieni lapsi. Mutta sen verran paljon olemme kokeneet yhdessä, keskustelleet, ymmärtäneet toisiamme, että uskallan hieman arvella mitä lapsi kykenee tässä iässä ajattelemaan, ymmärtämään, mitä hän on mieltä asioista. Arviooni vaikuttaa myös mitä olen ammattilaisten ja ystävieni kanssa keskustellut. On asioita, joista lapsemme todellakin kärsii (esimerkiksi se, kun hän on joutunut useaan otteeseen näkemään puolisoltani fyysistä väkivaltaa minua kohtaan – tätä ei ole puoleen vuoteen kuitenkaan varsinaisesti enää tapahtunut, koska puolisoni välttelee tilanteita, joissa näin voisi tapahtua). Mutta lapsi jatkuvasti toivoo, että me vanhemmat olisimme yhdessä, tekisimme samassa paikassa asioita, lapsi saisi elää vain yhdessä kodissa eikä kahdessa niin kuin nyt on ollut, kumpikin vanhempi osallistuisi lapselle tärkeisiin ja mukaviin asioihin. Tietysti lapsi toivoo näitä asioita. Minä myös toivon, vaikka samalla on pakko tasapainotella eri asioiden välillä. Lapselle pitää tarjota kummankin vanhemman taholta johdonmukaista kannustusta ja tukea harrastuksiin, vaikka puolisoni vastustaa kaikkia lapsen harrastuksia ja kaikkea mitä minä teen lapsen kanssa. Lapsi on aivan sekavassa asemassa, onko harrastukset ja mukavat asiat hyviä vai eivät, onko hänen mielestään mukavat asiat sallittuja vai eivät, miksi toinen vanhempi (puolisoni) kieltää kaiken tekemisen? Mutta. Lapsi osaa ilmaista itseään. Lapsi osaa ihmetellä minulle miksi puolisoni ei tule mukaan, miksi ylihuolehtivaa vanhempaa pelottaa kaikki, miksi hän kieltää jatkuvasti asiat. Ja minä osaan, tai ainakin yritän parhaani mukaan lapsen ikä ja asema huomioiden, kertoa lapselle että me vanhemmat vain yritämme suojella lasta, tarjota mikä lapselle on turvallista ja hyvää, ja että ylisuojelevaa vanhempaa usein huolestuttaa. Lapsi itse ilmaisee ymmärtävänsä, että ylisuojeleva vanhempi huolestuu tarpeettomasti. Ehkä moni voi ajatella, että tämän ikäinen lapsi ei voi vielä ymmärtää, ja että lapsen korviin ei kuulu tällaisten asioiden kuuleminen lainkaan. Mutta se ainakin on varmaa, että vuosi vuodelta lapsi ymmärtää paremmin. Ja minun ja monen muun mielestä on täysin selvä ja varma asia, että ylisuojeleva vanhempi on erittäin epätasapainoinen ylihuolehtimisessaan ja ahdistumisessaan, joten arvelen, että lapsi ymmärtää tämän. Todella surullista, että lapsi joutuu kohtaamaan tällaista, ja vanhempien pitää pyrkiä puhumaan toisistaan niin, että kumpikin vanhempi on turvallinen vanhempi, johon voi luottaa, jonka omaan turvallisuuden tunteeseen voi nojautua. Mutta meidän tapauksessa lapsi ei voi ylisuojelevan vanhemman omaan turvallisuudentunteeseen luottaa, koska sellaista ei ole. Siksi mielestäni on paras ratkaisu minun harkiten kertoa totuutta lapselle. Ei tietenkään ahdistavalla tavalla, ja vain 4-vuotiaan tasoisesti. Mutta mielestäni totuuden piilottaminen kokonaan olisi varsin haitallinen asia tässä tapauksessa, varsinkin, kun lapsi on ajattelevainen ja keskustelevainen. Kaikessa koko ajan pyrin varmistamaan nimenomaan mahdollisimman hyvän turvallisuuden tunteen lapselle, ja on paljon myös merkkejä siitä, että lapsi tuntee olonsa turvalliseksi kanssani.Narsissimaalaus kirjoitti: ↑01 Joulu 2023, 17:03 Mulla herää kysymys, ootko ajatellut, mitä jälkiä lapseen jättää se, että joutuu elää ympäristössä, missä on valtava virtahepo. Narsismi, josta kukaan ei puhu, ja jonka ympärillä kaikki tanssii. Näkisin, ettei siinä ole suurtakaan eroa lapsen kannalta, onko lähteenä oleminen tietoista vai tiedostamatonta.
Arvelen, että idea siitä, että toimisin tietoisesti narsistisena lähteenä puolisolleni, voisi olla siinä skenaariossa hyvä, että puolisollani olisi edes jonkinlainen ymmärrys omasta tilastaan. Tai vähintään hänellä olisi minimitietous siitä mitä haavoittuva narsismi on, miten sitä pystytään hoitamaan, mikä vaikuttaa siihen, että haavoittuvan narsistin narsistisia toimintatapoja voisi lieventää. Valitettavasti puolisoni toistaiseksi kieltää täysin mahdollisuuden siihen, että hänellä olisi mitään mielenterveyden ongelmaa. Ja minä olen vain hyvin varovasti voinut yksittäisiä epäsuoria lauseita hänelle välittää asiaan liittyen. Mitään suoraa viittausta narsismiin en ole voinut toistaiseksi hänelle kertoa. Lähes kaikkien asiantuntijaneuvojen mukaan narsistiepäilyä on täysin turha narsistille myöskään avata.
Olen tutkinut valtavasti narsismia nyt 8kk. Syksyllä en vielä tiennyt paljoakaan. Nyt alan jo jotakin tietämään tästä monimutkaisesta, melko vaikeaselkoisesta aiheesta. Jos antaisin puolisolleni narsistista lähdettä tietoisesti, mutta ilman, että hän olisi mitenkään tässä kuviossa mukana, niin tästä ei siksi tulisi yhtään mitään, että minä en voisi edelleenkään mitenkään vaikuttaa rajoihin mitenkään. Hän tekee ja tekisi vaikka miten hirveitä tekoja (uhkauksia, hyökkäyksiä) saadakseen hänen määräyksensä ja kieltonsa läpi. Hän manipuloisi asiat kuten harrastukset ja aktiviteetit jatkuvasti kuten tähän asti eli niin, että joko hän pystyy ne kokonaan estämään tai sitten minä joudun aivan mahdottoman työn tekemään aktiviteetit mahdollistaakseni (1000-kertainen työ normaaliin verrattuna, ja kaikki tulee äärimmäisen kalliiksi ja pitää järjestää hyvin monimutkaisilla tavoilla, kaikki jää aivan tyngäksi normaaliin verrattuna). Se ei riitä, että annan hänen määrätä (kieltää ja estää) asian x ja y, jotta saisin toteutumaan asian z, koska hänen näkökulmastaan se on kaikki tai ei mitään. Joko hyväksyn kaiken mitä hän määrää (jolloin juuri mitään hyvää ei jää jäljelle) tai sitten hän asettuu vastustamaan kaikkea mitä minä yritän tehdä, täysin riippumatta siitä mitä lapsi haluaa ja kuinka paljon lapsi hyötyy ja nauttii niistä asioista, joita lapselle yritän tarjota. Mutta jos puolisoni edes minimaalisesti ymmärtäisi tilansa, niin sen jälkeen narsistisen lähteen tietoinen antaminen voisi ehkä jonkin verran auttaa. Hän voisi edes minimaalisesti ymmärtää, että minä olen valmis antamaan huumeannoksensa (narsistista lähdettä) hänelle, vaikka muut kuin puolisoni joutuvatkin samalla kärsimään.
Monelle asiantuntijalle tullee tässä kohdassa mieleen, että asia on mennyt jo aivan liian pitkälle. Ainoa keino on oikeudessa ja lastenvalvojan kanssa sopia erittäin tiukat rajat, kaikki kontakti pitää minimoida mielellään nollaan, on hyväksyttävä, että tämä on ainoa mahdollinen tapa. Mutta se ei ole ainoa tapa. Ehkä tunnetuin tapaus on Lee Hammock. Diagnosoitu narsisti, joutui aivan pohjalle ilman tukiverkkoja (mikä on usein ainoa mahdollinen tapa saada narsistia havahtumaan), sen jälkeen käynyt 7 vuotta terapiassa nimenomaan vapaaehtoisesti työskennelläkseen narsistista toimintamallia vähentääkseen. Hän on pystynyt terapian avulla pitämään perheensä koossa, hänen puolisonsa on vapaaehtoisesti liitossa, heidän elämänlaatunsa on ok.
Minun perheeni tapauksessa saattaa käydä miten vaan (esimerkiksi hyvin pahasti), asiat ovat kesken, vielä on mahdollisuus sekä hyvään että huonoon.
Toistaiseksi olen ollut varsin paljon lapsen kanssa, käynyt varsin paljon aktiviteeteissa lapsen kanssa, olemme ehtineet tehdä paljon yhdessä. Keskustelemme paljon. Ainoa skenaario, jossa lapsi kasvaisi joksikin aivan muuksi kuin mihin suuntaan hän on toistaiseksi kasvanut, on se, että minulta lähtisi oikeudet tavata lasta tai saisin tavata lasta vain todella vähän. Vaikka puolisoni on tehnyt äärimmäisen vaikeaksi minulle tehdä asioita lapsen kanssa, niin hän ei pysty kuitenkaan estämään minua niin kauan, kun saan aikaa olla lapsen kanssa. Lapsella on ollut paljon turvattomuutta ylihuolehtivan vanhempansa kanssa, mutta ei lapsi muovaudu joksikin aivan muuksi, jos saan lapsen kanssa olla (esimerkiksi 50 % ajasta). Toistaiseksi lapsella on vain hyviä opettajia, ystäviä, naapureita, joten ainakaan toistaiseksi heidän tai läheisten vaikutus ei ole ollut negatiivinen. Paitsi siltä osin, mitä puolisoni on aiheuttanut (ja tietyt henkilöt, jotka eivät ymmärrä tukevansa narsismia). Mutta en ole siis huolissani siitä, että menetän kontrollin lapseeni paitsi tietenkin siinä mahdollisessa skenaariossa, jos saisin tulevaisuudessa nähdä lasta vain todella vähän. Toistaiseksi lapsi on erittäin iloinen kaikesta, mitä olen hänelle voinut tarjota. Tustustumme maailmaan yhdessä, kasvamme ja opimme yhdessä.Narsissimaalaus kirjoitti: ↑01 Joulu 2023, 17:03 Mitä tunnetta se sussa herättää, ettet pystyisikään kontrolloimaan sitä, millaiseksi lapsesi kasvaa? Tai millaiset ihmiset lapseesi elämän varrella vaikuttaa (opettajat, luokkatoverit, naapurit yms). Mitä ajatuksia herättää, että lapsi peilaa aikuisen toiminnasta itselleen toimintamallit. Jos toimisit tietoisesti narsistin lähteenä, minkälaiset toimintamallit lapsesi siitä peilaisi? Palveleeko siinä tilanteessa kummankaan vanhemman malli lasta? Pystyykö lapsi kunnioittaa vanhempaa, joka ei kunnioita itseään? Oppiiko siinä kunnioittamaan itseään?
Arvelen, että jos toimisin narsistin lähteenä tietoisesti, niin lapsi ymmärtäisi mitä teen ja miksi (tietenkin sitä paremmin mitä enemmän hänelle karttuu ikää). Voi herätä ajatus, että ei näin pieni lapsi voi ymmärtää, kun aihe on jopa aikusille vaikeaselkoinen. Mutta sekä minä että lapsemme olemme käytännössä vuosia jo pelänneet kertomasta ylihuolehtivalle vanhemmalle kaikkea mitä teemme lapsen kanssa, koska ylihuolehtiva vanhempi ahdistuu, kieltää ja syyttää. Tai vähintään olemme epävarmoja mitä kannattaa kertoa ja mitä ei. Toisin sanoen meidän täytyy miettiä mitä meidän täytyy tehdä piilossa. Esimerkiksi kun lapsi oli vauva, jouduin salaa tekemään yöllä vaipanvaihdot niin, että katsoin lasta silmiin. Kun katsoin lasta silmiin, yhteytemme lujittui, tunsin parasta oloa, turvaa. Tunsin, että juuri tämä on tärkeää ja oikein. Miksi tämä lapsen silmiin katsominen yöllä piti tehdä salaa? Koska puolisoni oli äärimmäisen vihainen (aggressiivinen) jos katsoin vauvaa yöllä silmiin. Hänen mielestään lapsi ei sitten enää nukahda, lapsi vahingoittuu. Tämä on vain yksi esimerkki tuhansien asioiden joukossa, elämämme on hukkunut tällaisiin kieltoihin (tai puolisoni on pyrkinyt minut hukuttamaan kielloillaan).
minä