Tätä on niin vaikea kirjoittaa, koska tuottaa tuskaa tajuta mihin olen ajautunut, miten olen loukussa ja miten alas olen vajonnut.
Aluksi mieheni oli niin ihana, hän halusi vain olla lähelläni, halusi osallistua kaikkiin harrastuksiini. Hän imarteli, piti lähellä ja antoi rakkautta. Tunsin olevani maailman kaunein ja halutuin. Pikkuhiljaa kaikki muuttui. Ensimmäinen isku oli se kun tajusin että hänellä on paha alkoholiongelma ja käyttäytyminen humalassa oli peloittavaa. Sain turpaani muutamia kertoja, mutta sehän oli aina minun vikani koska sanoin vittumaisesti jne.. sitten hän lähetti parhaalle ystävälleni seksiviestejä. Hän imarteli ystävääni samalla tavalla kuin aikoinaan minua. Hän kertoi mitä hän haluaa tehdä ystävälleni jne.. molemmat salasi asian minulta. Näin viestit vahingossa mieheni koneelta. Se oli järkytys, se mitä luulin hänen puhuneen vain minulle ei ollutkaan totta, hän lähetyi samalla tavalla muitakin. No annoin anteeksi.
Alkoi tulla ongelmia hänen edellisestä liitosta olevien lasten kanssa. Ne lapset ovat hänelle kaikki kaikessa. Yksi lapsista suuttui ja huoritteli minua, no minä tein väärin kuin loukkaannuin sillä koska kyseessä oli hänen lapsensa niin se oli oikein. En saanut enää suuttua omille lapsilleni silloin kun hänen lapsensa olivat meillä koska muutoin hänen lapsensa eivät enää halua olla meillä. Aivan käsittämätöntä menoa, hänen lapsensa saivat kaikki mitä halusivat, paljon karkkia yms.. mitään ei saanut kieltää koska ovat hänen lapsiaan ja siksi ns. parempia kuin minun lapseni.
Nyt hän on tehnyt sitä että ilman ennakko varoituksia hän saattaa lähteä tapaamaan lapsiaan toiselle paikkakunnalle. Hänen lapsensa eivät kuulemma siedä minua, eivät halua nähdä minua ja siksi hän tapailee niitä muualla. Olen pyytänyt että selvitetään asiat jotta voitaisiin elää sovussa, olen selittänyt että ei ole normaalia etteivät he voi olla seurassani edes yhden ruokailuan ajan. Mutta he eivät kuulemma haluakkaan nähdä minua. Muutama vuosi sitten hänen aikuinen tyttärensä sai raivarin kansainvälisellä lentokentällä kun minä halusin valita tuliaiskarkit, ja huusi täysiä haukkuen minua huoraksi, hän huusi kaikkia törkeyksiä pienen lapseni kuullen. Kieltäydyin menemään hänen viereensä koneeseen, vastasin hänen loukkauksiinsa pistävästi ja kieltäydyin menemään kotimatkalla samaan autoon. No tyttö meni taksilla ja minä autossamme, mutta lopputulos oli se että minä olin ilkeä, kauhea ja törkeä kun aannoin takaisin. Minun olisi pitänyt kuunnella vaan lapsieni kanssa kun minua nimitellään törkeästi raivoten ja olla hiljaa. Minä olin paha ja kauhea kun en suostunut enää samaan auton kyytiin. Minä sain mieheltäni haukut ja syytökset vuosien ajaksi ja seuraavalla viikolla hän lainasi tytölleen 500€!
Olen näiden ongelmien takia olen syönyt rauhoittavia, masennuslääkkeitä ja käynyt psykiatreilla puhumassa itsestäni kunnes nyt tajusin että ehkä mieheni on narsisti.Huomasin ettei se auta jos itse juoksen puhumassa. Nyt olen yrittänyt pyytää miestäni pariterapiaan, mutta hän ei suostu.
Kun riitelemme niin riidat alkavat aina siitä että hän yhtäkkiä peruukin jotain mitä on sovittu ajat sitten yhdessä esim. meno jonnekkin. Minä suutun siitä, tietenkin loukkaannnun, alan itkeä ja lopputulos on se että mieheni suuttuu, uhkaa erolla koska minä olen älytön ja käyttäydyn kun hullu. Hän tekee mitä haluaa, sovitut asiat eivät pidä. Viime riidan aikana tyttäreni olivat mukana autossa ja itkin lohduttomasti, olin ihan loppu. Mieheni istui vieressä, katsoi ulos ja totesi että hänellä on nälkä mennäänkö syömään? tyttäreni totesi että kuinka voit sanoa noin, etkö näe miten pahaolo äitillä on? tämän takia mieheni suuttui sitten tytölleni. Eli empatiaa ei löydy kuin omille lapsillensa.
Nyt lauantaina oli riitaa joten hän kosti riidan minulle niin ettei hän lähtenyt perhejuhliin mukaani sunnuntaina vaan lähti lastensa luokse kokopäiväksi. Eihän välittänyt mitä vanhempani ajattelevat, hänen mielestään hänellä on oikeus tavata lapsiansa. Mutta hän teki sen siksi että tiesi satuttavansa minua kieltäytymällä juhlista ja menemällä tyttärensä luokse joka ei halua nähdä minua. Tiedän että tämä on aivan sairasta ja tiedän että en jaksa enää kauan.
Tämä parisuhdehelvetin lisäksi hän on pomoni ja tiedän että jos eroamme niin hän keinolla millä hyvänsä irtisanoo minut. Eli menettäisin eron myötä myös toimeentuloni. Olen aivan loukussa.
Hän uhkailee kokoajan erolla, minun kanssani on mahdotonta elää jne.. hän on lytännyt itsetuntoni pohjamutiin. Olen häntä yli 10-vuotta nuorempi mutta siitä huolimatta tunnen itseni rumaksi kauheaksi yms.. haluaisin parantaa itseäni silikoni tisseillä, botoxilla yms.. olisin valmis tekemään mitä tahansa että hän haluaisi minua. Että hän taas puhuisi yhtä kauniisti kuin suhteemme alkuvaiheessa. Oikeasti antaisin mitä tahansa jos tietäisin hänen haluavan minua
juoksen salilla jotta olisi hyvässä kunnossa ja hyvännäköinen, että kelpaisin. Erolla uhkailut alkoivat häämatkallamme, menimme jo 6kk päästä naimisiin. Hän halusi erota minusta joka ilta, minä itkin ja rukoilin jatkamaan. Hän löysi aina syyn miksi erota, aina. Se häämatka oli minulle yhtähelvettiä, en nauranut tai hymyillyt yhtään, olin toisella puolella maapalloa, mieheni ryyppäsi ja haukkui minua. Minun lapseni olivat matkalla mukana, olin kauhea kun en ottanut hänen lapsiansa. Yritin selittää että olen yksinhuoltaja en voi jättää lapsiani, ei niille ole hoitopaikkaa. Mutta hän vaan raivosi kuinka olen itsekäs kun en ottanut hänen lapsiansa, ei hän edes kuunnellut kun yritin selittää että ei hänen ex anna lapsiansa meidän mukaan koska hänkin inhoaa minua. Ei auttanut muu kuin se, että minun piti luvata että ensi kerran jätän lapset kotiin ja vain hänen lapset pääsevät. Onneksi hän tajusi sitten myöhemmin sen että eivät hänen lapset pääse eivätkä edes halua minun mukaani reisuun.
On hirveää elää ilman empatiaa, on kauheaa kun itkee ettei kukaan lohduta, kukaan ei tule halaamaan, kukaan ei auta. Jos minulla ei olisi lapsia niin en jatkaisi elämääni. Lapset ovat pelastukseni.
Mietitte varmaan miksi olen tässä suhteessa, siksi koska välillä hän on niin ihana. Kun luovutan ja ajattelen että mikään muu ei auta kuin ero niin hän muuttuukin erilaiseksi. Lähtee mukaan harrastuksiin, koskee ja antaa läheisyyttä kunnes taas simsalabim teenkin jotain väärin, vien hänen vapauttaan vaatimalla jotain jostain on sovittu, niin helevetti pääsee irti. Hänellä on lupa muistella vanhoja, hän voi unohtaa lupaukset ja antaa aina uusia minulle ei
kun tulee riitaa niin kuulen miten hirveä ihminen olen, ja miten hänen lastenkin mielestä olen kauhea ja huono, vaikka en tietoisesti ole mitään pahaa heille koskaan tehnyt.Joka kerta kun ajattelen että nyt riittää, nyt eroan hän muuttuukin ja on niin ihana ja rakastava kunnes sanon väärin tai teen väärin. Minua peloittaa eroaminen, peloittaa elää yksin. Ajatuskin hirvittää. En nykyään uskalla enkä halua tehdä mitään yksin, kun hän on poissa niin pelkään että jos sanoinkin jotain sellaista että hän ei tule tai jättääkin minut. Jos hän lähtee työmatkalle, en uskalla laittaa tekstiviestiä tai soittaa koska hän voi suuttua kun häiritsen ja sitten hän saa syyn pettää minua. Elän pelossa ja toivon että joku tulisi ja pelastaisi minut tästä helvetistä. Joku joka lohduttaisi minua kun itken, joku joka pitäsi minua sylissä silloin kun tarvitsen tukea.