Narsistinen isovanhempi

[Feeniks]

Tästä taitaa tulla pitkä ja sekava teksti, pakko rankalla kädellä typistää.
Meillä on siis tilanne että miehen äiti, ehkä isäkin, on todennäköisesti narsisti.
Kriteerit täyttyy ja moni terapeutti ja lääkäri on epäillyt vahvasti tätä kun olemme purkaneet tätä vyyhtiä.

Mies on aina kertonut ja sen on myös noni hänen sukulainenkin sanonut, että hänestä on tehty perheen musta lammas, se joka tekee kaiken väärin aina. Naimisiin mentyämme minä aloin samaan tätä vihaa ja kiusaamista osakseni.

Akuutisti tilanne paheni kun esikoisemme syntyi. Alusta asti anoppi oli todella omistushaluinen, vaati saada järjestää ristiäiset tai katkaisee välit ym. Pitkään sivuutin tämän kaiken ihan tavallisena "ensimmäisen lapsenlapsen syndroomalla". Aika pian tilanne kärjistyi kuitenkin niin pahaksi, että katkaisimme hetkeksi välit miehen vanhempiin. (Taustalla siis nämä anopin itselleen kiristämät ristiäiset, jossa piti todella loukkaavaan puheen). Puoleen vuoteen emme olleet tekemisissä ja sitten koitimme yrittää olla väleissä, jotta lapsella olisi isovanhemmat.

Oudon hyvin asiat sujuivatkin, appivanhemmat jopa yhtäkkiä halusivat ostaa meille asunnon jossa voisimme asua ja halusivat rahoittaa poikabsa opinnot. Muutama ystävä meitä varoitteli sekä äitini, että asetamme näin itsemme täysin heidän armoilleen.

Ensimmäiset pari kuukautta meni hyvin. Odotin toista lastamme ja minulle oli tehty selväksi että roolini on olla kotirouva, hoitaa kaikki arjen askareet, kun miehen ainoa tehtävä oli suorittaa opintojaan.

Toisen lapsemme syntymä oli rankka koko perheelle. Samaan aikaan miehen vanhemmat painoivat päälle opintojen suhteen, kahden vuoden opinnot piti saada alle vuodessa tehtyä.
Mieheni oli oireillut koko seurustelumme ajan, mutta olin kuitannut sen vain kausittaisena masennuksena.
Miehelläni todettiin kuitenkin kaksisuuntainen mielialahäiriö ja hän vietti melkein kuukauden osastolla. Jäin yksin kotiin vastasyntyneen ja 1,5v lapsemme kanssa.
Erehdyin pyytämään miehen vanhemmilta apua ja sinä päivänä tämä helvetillinen myllytys alkoi.

Minulle kerrottiin puhelimen välityksellä jatkuvasti että olen heikko ihminen kun tarvitsen apua, kuinka mieheni sairastuminen on minun syytäni ja kuinka minun täytyisi ryhdistäytyä ja mennä töihin. Kuopus oli tosiaan muutaman kuukauden ikäinen, että mikäpä hoitopaikka häntä olisi ottanut vastaan...

Kun mies vihdoin pääsi suljetulta pois ja oli jotenkuten tokeentunut, hänen vanhempansa ilmoittivat että myyvät sen asunnon ja meidän täytyy välittömästi muuttaa pois.

Muutimmekin pois ja hetken asiat sujuivat, kunnes kaikki stressi taas sai miehen voinnin huononemaan, seurava puoli vuotta oli pelkkää osastojaksoa osastojakson perään.

Koko tänä aikana olen jatkuvasti saanut anopilta kuulla kuinka olen huono äiti, vanhin lapsenne on masentunut hänen mielestään, minä olen syypää mieheni sairastumiseen jne. Soittimia hän kerran jopa poliisille ja väitti minulla ja miehelläni olevan perheriita meneillään. Hämmennys oli suuri kun poliisi soitteli perääni ja kysyi olenko kunnossa... en nimittäin ollut pariin päivään miestäni nähnyt koska olin lasten kanssa äitiäni moikkaamassa.
Lopulta puoli vuotta sitten, romahdin itse totaalisesti. Masennuslääkityksen ja terapian avulla olo on helpottunut, mutta olen kuin varjo entisestä, iloisesta itsestäni.

Mittani täyttyi tammikuussa, kun anopilla meni taas liian lujaa ja oli vaatinut miestäni eroamaan minusta ja viemään lapset. Sen jälkeen sain anopilta sähköpostin jossa hän syytti minua sellaisista asioista, joita oli itse tehnyt. Siis kuten esimerkiksi nämä meidän lapsemme ristiäiset. Hän on myös keksinyt että pidän lapsiamme nälässä (annan kuulemma heidän ruokansa koirille). Lista on loputon. Nyt anoppi uhkailee lastensuojelu ilmoituksella. Minun puolestani tehkööt vapaasti, siellähän me asiakkaina olemme miehen sairauden vuoksi ja Perhetyöntekijä joka meillä käy, näkee kyllä etteivät lapset ole nälässä ym.
Sähköposti laulaa koko ajan, milloin minä olen se huono vanhempi, seuraavassa hetkessä syytetään miestäni huonoksi vanhemmaksi.

Silti, kun kyseessä on omat lapset, niin sydäntä kylmää se, pystyykö anoppi aiheuttamaan ongelmia.
Oman mielenterveyteni takia en halua tekemisissä olla, ja en koe lastenkaan saavan suhteesta mitään irti, sillä anoppi tosiaan saattaa aivan helposti alkaa haukkumaan meitä lasten kuullen. Hän ei myöskään ole (onneksi) nuorimmasta lapsesta ollenkaan kiinnostunut, ainoastaan vanhemmasta lapsestamme.

Olenko jotenkin velvollinen ilmoittamaan anopille ettemme aio olla enää tekemissä vai sohaisenko vain muurahaispesää näin ja saan hänet häiriköimään enemmän?
Anoppi on mm. Soitellut sukulaisilleni ja haukkunut minua, välillä mietin jopa lähestymiskieltoa, mutta sitten iskee se pelko siitä, mitä kaikkea sairas mieli voi keksiä kostoksi...

[arvoton]

Hei Feeniks!

Tutulta kuulostaa. Meillä vaan kyseessä narsisti-isä. Itse olen lopettanut yhteydenpidon isän kanssa kun meni niin sairaaksi se touhu. On onneksi antanut olla rauhassa. Ensin oli pitkiä taukoja hänen haukkumistensa takia, mutta lopulta oli pakko luopua koko ihmissuhteesta. Lapset pelkäsi ja oma mielenterveys alkoi horjua. Ei siitä edes viitsi paljon puhua kun ei monikaan ymmärrä. Täällä onneksi ymmärretään. Taloudellisista eduista aloin vähitellen irtautua- tietenkin isä loukkaantui, mutta se kuitenkin kannatti. Narsistin lapsena on itsekin oppinut ovelasti selittämään miksi en halua ottaa rahaa ym. vastaan. Vaikea on itselleen myöntää että ei se sitten välitäkään, vaikka sen on aina jotenkin aavistanut.
Meillä on elämä rauhoittunut kun välit on poikki tai tauolla tai miten onkaan, en jaksa nyt ajatella tulevaa sen enempää. Parisuhteemmekin on syventynyt. Narsisti ei enää ole siinä välissä näkymättömänä vaikuttajana- ainakaan niin vahvasti kuin ennen. En pystynyt suojelemaan lapsiani häneltä niin kauan kuin olimme yhteydessä, koska hän oli saanut niin vahvan henkisen otteen. Oli ihan vaaratilanteita missä terve vanhempi olisi ottanut oman lapsensa pois narsistin käsistä, minä en pystynyt. Olin ihan sidottu. Ei sitä järjellä ymmärrä. Nyt ei tarvitse pelätä lasten puolesta kun ei enää käydä siellä. Meille tämä oli paras ratkaisu (jokainen tekee tietenkin omansa). Toivottavasti tekin löydätte hyvän ratkaisun perheenne kannalta. Minä ainakin uskon että tästä voi perheenä vielä nousta.


Toivon teille voimia ja valoisampaa tulevaisuutta

[Macca]

Minulle kerrottiin puhelimen välityksellä jatkuvasti että olen heikko ihminen kun tarvitsen apua, kuinka mieheni sairastuminen on minun syytäni ja kuinka minun täytyisi ryhdistäytyä ja mennä töihin. Kuopus oli tosiaan muutaman kuukauden ikäinen, että mikäpä hoitopaikka häntä olisi ottanut vastaan...

Mittani täyttyi tammikuussa, kun anopilla meni taas liian lujaa ja oli vaatinut miestäni eroamaan minusta ja viemään lapset. Sen jälkeen sain anopilta sähköpostin jossa hän syytti minua sellaisista asioista, joita oli itse tehnyt. Siis kuten esimerkiksi nämä meidän lapsemme ristiäiset. Hän on myös keksinyt että pidän lapsiamme nälässä (annan kuulemma heidän ruokansa koirille). Lista on loputon. Nyt anoppi uhkailee lastensuojelu ilmoituksella. Minun puolestani tehkööt vapaasti, siellähän me asiakkaina olemme miehen sairauden vuoksi ja Perhetyöntekijä joka meillä käy, näkee kyllä etteivät lapset ole nälässä ym.
Sähköposti laulaa koko ajan, milloin minä olen se huono vanhempi, seuraavassa hetkessä syytetään miestäni huonoksi vanhemmaksi.

Silti, kun kyseessä on omat lapset, niin sydäntä kylmää se, pystyykö anoppi aiheuttamaan ongelmia.
Oman mielenterveyteni takia en halua tekemisissä olla, ja en koe lastenkaan saavan suhteesta mitään irti, sillä anoppi tosiaan saattaa aivan helposti alkaa haukkumaan meitä lasten kuullen. Hän ei myöskään ole (onneksi) nuorimmasta lapsesta ollenkaan kiinnostunut, ainoastaan vanhemmasta lapsestamme.

Olenko jotenkin velvollinen ilmoittamaan anopille ettemme aio olla enää tekemissä vai sohaisenko vain muurahaispesää näin ja saan hänet häiriköimään enemmän?
Anoppi on mm. Soitellut sukulaisilleni ja haukkunut minua, välillä mietin jopa lähestymiskieltoa, mutta sitten iskee se pelko siitä, mitä kaikkea sairas mieli voi keksiä kostoksi...

Tunnen tuskasi, samaa p*skaa kokenut itsekin sen naisihmisen puolelta, jonka pojasta olen tänne kirjoittanut.
Minusta myös soiteltu ties mille tahoille ja selitetty täysin perättömiä, mutta sinun tilanteeseesi erona se, etten tällöin ollut yhdessä enää hänen poikansa kanssa. Vielä kun numeroni oli kyseisen naiseläjän tiedossa, niin sain samantyylisiä puheluita tuli: "olet heikko", "olet huono äiti", "olet ilkeä ja katkera" (ja vielä muutama kuukausi aikaisemmin olin ollut "ihana ja kiltti", mutta äkkiäpä ääni muuttui kellossa, kun tein jotain mikä kyseistä naishenkilöä ei miellyttänyt) jne. Kun sitten ilmoitin varsin yksisanaisesti, etten aio kuunnella tuollaista ja etten ole sellaisen ihmisen kanssa tekemisissä, joka ei kunnioita lapsenlapsensa äitiä tipankaan vertaa, ei tajua muiden ja itsensä välisiä rajoja, solvaa, kiusaa ja häiriköi, niin siitähän se riemu repesi. Sain sitten kuulla, että oli alettu soitella myös sukulaisilleni, kun minuun ei saatu enää mitenkään yhteyttä. F*cked up sh*t, so to speak. Mutta parasta on ollut se, ettei ole tosiaan tarvinnut nähdä kyseistä ihmistä tai kuulla hänestä enää lainkaan. Siis viranomaisilta olen kuullut, että tämä ihminen yrittänyt tunkea itseään isänpuoleisiin neuvotteluihin, mutta suljettu pois. Voi vain kuvitella, miten on ollut siitä loukkaantunut, ettei HÄNTÄ päästetä mukaan kertomaan, millainen p*ska minä olen ihmisenä ja ettei HÄNEN mielipidettään oteta huomioon.

Oikeuden sovittelussa muuten tuli nämä naisihmisen häiriköinnit esille ja niihin liittyvät kirjalliset todisteet. Tämä isä narsisti siellä yritti selitellä äitinsä häiriköintejä, että "äitini vain HALUSI TIEDUSTELLA VOINTEJA ja YRITTI TARJOTA APUA" jne. jne. valheellista ja tilanteita aliarvioivaa sontaa. Sitten perheterapeutti tarttui tähän ja kysyi, että miksi hänen äitinsä on ylipäätään yrittänyt sotkeutua minun asioihin ja vanhempien välisiin neuvotteluihin, ja tässä vaiheessa meni narsistilta pasmat sekaisin. Ei osannut sanoa mitään. Näki, että tajusi tässä vaiheessa itsekin, että ei ehkä ole ihan fiksua toimintaa ja että hän tai hänen äitinsä eivät hämää enää ketään häiriköinneillään. Tässä vaiheessa äkisti käänsikin sitten huomion minuun, että kyllä minusta pitäisi olla kaikkien huolissaan, kun olen MIELENVIKAINEN. Kysyin itse suoraan, että: "Jaa, mitenhän tuon perustelet?" Alkoi sitten takellellen selitellä, että no, kun olen lopettanut yhteydenpitoni tähän naisihmiseen, eli hänen äitiinsä, ja kun olen joutunut hakemaan apua ongelmiini (eli siis apua hänen käyttämäänsä väkivaltaan ja myöhempään häiriköintiin ja vainoamiseen, josta on joka paikasta kirjalliset todisteet!!!!!!)

Tähän väliin sitten sanoinkin tuomarille ja perheterapeutille, että tosiaan, sossulle oli myös minusta väitetty, että olen mielenvikainen, ja tämän vuoksi olivat sieltä soittaneet toisen lapsen isälle, joka oli suuttunut väitteistä, kertonut ettei minusta tarvitse olla kenenkään huolissaan ja antanut jo kirjallisen todistuksen puolestani ja juttujeni todenperäisyydestä oikeutta varten. Narsistin ilme oli kyllä niin hätääntynyt ja yllättynyt, kun sai kuulla, että oli toisen lapsen isään otettu hänen ja hänen äitinsä sonnan vuoksi yhteyttä. Eivät olleet selvästikään osanneet odottaa tällaista! Tässä vaiheessa sitten tulivat esille myös turvasuunnitelmat, joiden mukaan olen joutunut lasten kanssa elämään tähän asti. Mielenkiintoinen hiljaisuus laskeutui sovitteluhuoneeseen.... .. .

Sinun tilanteesi on Feeniks oikeastaan mennyt siihen pisteeseen, että et voi periaatteessa saada enempää lokaa niskaan kuin olet jo saanut. Jos sinulla on kirjalliset todisteet terveydentilastasi ja lausuntoja tutuilta ja sukulaisilta, että olet kelpo äiti, niin tuollainen ämmä ei voi sinulle mitään. Tuollainen puhelimella ja s.postilla tapahtuva häiriköinti, painostaminen ja haukkuminen on henkistä väkivaltaa ja sinun ei tarvitse sitä sietää. Itse panin tosiaan tälle eräälle naiseihmiselle aikoinaan selkeän viestin, että en enää ole tekemisissä ihmisen kanssa, joka on noin epäkunnioittava, haukkuu, uhkailee, kiusaa jne. Ja sitten lopetin vastailun mihinkään, vaikka vielä lähetteli uhkailuja, ja lopulta tosiaan vaihdoin ihan poikansakin takia puhelinnumerot salaiseksi ja otin toisen s.postiosoitteen.

Täysin subjektiivinen mielipiteeni on, että parasta olisi, jos miehenne kanssa päättäisitte olla yhteinen rintama tuota nutcasea vastaan. Itse jouduin tässä omassa erilaisessa tilanteessa olemaan yksin kaikkia näitä häiriköijiä vastaan, joten jos miehesi on kelpo tyyppi ja olette päättäneet pysyä yhdessä, niin teillä on jo älytön ja lyömätön voimavara käytössä! Ydinperheen suojeleminen narsisti anoppia vastaan tekisi teistä varmasti vielä tiiviimmän kaksikon ja antaisi kummallekin voimaa ja turvaa nyt ja loppuelämää ajatellen. Toivon tosissaan kaikkea hyvää teille!

Ai niin, ja lähestymiskiellosta. Poliisilta on turha hakea apua, ellei anoppi ole hakannut tai muuten fyysisesti uhannut sinua, miestäsi tai lapsiasi. Tämä minulle kerrottiin niin virkadaapailijan kuin myös poliisipäällikön toimesta, kun asiaa tiedustelin yli puoli vuotta kestäneen päivittäisen ja kaikenlaisen häiriköinnin vuoksi. Asianajaja sanoi, että käräjäoikeuden kautta voi hakea ja olisi kyllä perusteet, mutta kun SUORA häiriköinti loppui, niin ajattelin, että teen sen myöhemmin, jos aihetta tulee. Asianajaja sanoi, että käräjäoikeuden kautta jos hakee, niin oikeuteen asti päästään ehkä puolen vuoden jälkeen ja jos kiellon saa, niin se saattaa vain innostaa tällaista ihmistä, koska se on huomiota, vaikka olisikin negatiivista, ja huomiosta nämä häiriköt juuri elävät. Ja huomiota en tahdo tälle kyseiselle antaa yhtään, koska ei yksinkertaisesti ole sen arvoinen, eli senkin vuoksi päätin antaa olla.

Poliisihan pitää henkistä väkivaltaa ja vainoamista edelleen jonakin ihme "kiusoitteluna". Uhri saa kyllä tuntea olevansa jokin turhaa valittava reppana ja ahdistus ja pelko eivät ole merkkejä uhan todellisuudesta ja tilanteiden eskaloitumisen mahdollisuudesta, vaan ainoastaan siitä, että uhrissa on jokin vika, että on liian heikko ihminen tai mitä lie. Rikosuhripäivystyksestä sain myös sitä viestiä, että pienillä paikkakunnilla poliisi ei mielellään anna lähestymiskieltoja siitäkään syystä, koska on tulkinnanvaraista, onko kyse lähestymiskiellon rikkomisesta, jos esim.päädytte kauppaan samaan aikaan. Olin tästä aivan ihmeissäni, koska tuskin KUKAAN hakee lähestymiskieltoa siksi, ettei toinen saisi käydä samassa kaupassa, vaan siksi ettei omaan kotiin tunkeuduttaisi tai lähestyttäisi muutoin tarkoituksellisesti ja kohdistetusti!!!! En kyllä yhtään ihmettele, jos ihmiset joutuvat pakon edessä vaihtamaan asuinpaikkaa tai muuttamaan jopa Suomesta pois, että pääsevät häiriköistä ja vainoajista eroon. Oli kyllä ensimmäinen ja viimeinen kerta noiden juttujen ja höpöhöpöjen jälkeen, kun itse haen apua ainakaan poliisilta. Suoraan oikeuteen vain kaikki.