Minun tilanteeni on se, että olin vuoden verran parisuhteessa narsistin kanssa. Tähän vuoteen on mahtunut muutama ero ja yhteenpaluu. Otin aina miehen takaisin kun hän lupasi muuttua. Voi kunpa olisin tajunnut heti, ettei hän muutu...
Jos nyt jotain esimerkkiä annan, mistä havaitsin, että mies saattaa olla narsisti. Mies haukkui useasti, että olin laiskoin tapaamansa ihminen kun en osannut näyttää hänelle koskaan välittäväni. Minä tein hänelle ruokaa ja minä pesin hänen pyykit. Mutta hän mittasi minun välittämistään häntä kohtaan vain ja ainoastaan suuseksin määrällä, ja varsinkin kuinka usein sitä tapahtui. Mikäli ihan perus-seksiä(ilman suuseksiä) oli ihan päivittäin, niin hän karjui, että ei ole koskaan joutunut elämään näin puutteessa. Loppujen lopuksi opin katsomaan kalenterista: Tiesin, että kun kaksi viikkoa ilman suuseksiä alkaa lähenemään, niin hänen mielensä muuttuu aggressiiviseksi. Oli myös joitain kertoja kun mies ehdotti, että mitä jos hän kävisi jonkun vieraan luona hakemassa suuseksiä. Näin jälkeenpäin ajateltuna uskon, että hän jopa kävi vieraissa.
Tämä mies myös joinain aamuina ärisi siitä, että on nyt koko yön miettinyt ja vuokseni valvonut, että muuttuukohan tämä suhde paremmaksi kun "olet tuollainen". Sanoin siis ihan rohkeasti hänelle aina vastaan asioissa, en jäänyt mielistelemään hänen sanojaan. Lisäksi monta kertaa sanoin, että etsi joku parempi, ja että "Tarvitset ehkä eri tyylisen naisen kuin minä olen, sellainen joka tekee mukisematta kaikki palvelukset eikä uskalla vastaan sanoa."
Koko tämän härdellin aikana minun onnekseni minulla on ollut kaksi aivan ihanaa, rakasta ystävää, joille olen tästä kertonut. Ystävät monesti jo sanoivat, että ei tuo ole normaalia ja ihmettelivät miksen jättänyt miestä heti ensimerkkien jälkeen. Itse halusin uskoa muutokseen, ja olen ollut aika nirso miehiä kohtaan, niin ajattelin, etten heti luovuta. Viimeinen niitti oli pahan riidan jälkeen mies tuli eteeni ja haukkui saatanan hulluksi, haistatti v*tut niin, että tahallisesti sylkeä lensi naamalleni, ja työnsi keskisormen kasvojani vasten. Tiesin, että tämä oli nyt tässä.
Tästä on nyt kohta kaksi kuukautta aikaa, ja mies yhä edelleen pommittaa minua lähes päivittäin. Mietinkin tässä mitä kokemuksia teillä on lähestymiskiellon hankkimisesta? Tiedän, että mikäli haen lähestymiskieltoa, se vaarantaa hänen työntekonsa. Viimeksi minä olen häneen ollut yhteydessä kuukausi sitten, kun hän vaatimalla vaati viimeisiäänkin ruokatavaroita minun luotani. Sanoin hänelle (jälleen), etten nyt halua enää olla missään tekemisissä, ja mikäli hän minuun yhteyttä ottaa, otan lähestymiskiellon. Odotanko siis, että hän tulee oven taakseni, tai työpaikalleni ja hankin sitten sen lähestymiskiellon, vai yritänkö vaan jättää huomiotta?
Puhelimeeni olen eston laittanut (näen kuitenkin estettyjen lokista, että lähes päivittäin on kokeillut soittaa minulle, joskus jopa useita kertoja), ja nyt ilmeisesti on työsähköpostiini jostain tekaistusta sähköpostiosoitteesta viestin "Hei! en tiedä oletko oikea henkilö, mutta oletkohan se sinkku Satu? mikäli olet, niin ota yhteyttä oman sähköpostisi tai puhelimesi kautta!" Ja samoihin aikoihin hän on laittanut minulle omaan priva-sähköpostiosoitteeseeni viestiä "Ole inhimillinen ja soita minulle tänään!" Olen priva-meilit ohjannut myöskin roskapostiin, mutta koen tämän piinaamisen todella ahdistavana! Viestit, joita laittaa on niitä "rakastan rakastan"-viestejä, tai vetoaa siihen että hänellä on vielä paljon asiaa. Mutta pelkään hänen reaktiotaan mikäli hänelle selviää, että otan lähestymiskiellon. Ahdistaa tämä, että se mies vieläkin "kontrolloi" ja kiusaa jatkuvalla yhteydenpitoyrityksillään.
Mitä sinä tekisit? Onko kokemuksia tällaisesta, että lähestymiskiellosta innostuisi vaan enemmän?
viimeksi eilen on yrittäny soittaa. Enpä tiiä millon jättää rauhaan.... vaikeeta sitä on unohtaa kun vähä väliä muistuttaa itsestään 
mutta hyvä kuulla, että voit nyt paremmin! Se antaa meille muillekin voimaa tulevaan. Oletko nyt kuinka kauan ollut erossa miehestä? itse olen ollut myös masentunut tämän kuluvan vuoden aikana... huomaan etten ole jaksanut pitää itsestäni, kodistani, tai koirastanikaan, niin hyvää huolta mitä yleensä. Olen kärsinyt unettomuudesta (jatkuvien, lähes päivittäisten riitojen vuoksi) ja rytmihäiriöistä yms. Töissä oli (ja on kyllä vieläkin) vaikea keskittyä kun on niin loppu ja väsynyt. Miten sinun miehesi sitten kesti sen lähestymiskiellon? Ottiko silti yhteyttä tai käänsikö raivoksi? Pelkään vaan sitä kostoa... Kun olen nähnyt tämän miehen kun suuttuu.... 
Minulla oli unettomuutta, ruokahaluttomuutta, siivottomuutta, en jaksanut myöskään enää huolehtia itsestäni ja lapseni joka oli herkässä iässä kärsi tästä. Lapseni oli aina huolissaan minusta, ja kerran hän sanoi " äiti pelkään että hän tappaa sinut" tuolloin hän oli kuullut miehen karjumisen. Mies siis sai erittäin voimakkaita huutokohtauksia, joita ei kyennyt itse lopettamaan. Olin hänelle pelkkä rätti, jota heiteltiin miten sattuu. Minä kun tulin kotiin, nukahdin aina. Mies oli jopa katkera kun minä nukuin. Sain kuulla aina siitä, että kaikki oli minun syy, kaikki oli syy ja minun vika. Jossakin vaiheessa jopa itse siihen uskoin ja yritin itseäni muuttaa. Minulla on ollut hyvin nauravat silmät kuulemma, monet ystäväni sanoivat ettei kuule enää helisevää naurua, eikä iloisia silmiä ole olemassa. 