Surutar esittäytyy

[Kati]

Mutta minä en ole sellaiseen tottunut, enää. Se on ihan shokki koko elimistölle. Tuntuu kuin joku ruiskuttaisi jotakin mustaa myrkkyä suoniin. Valahdan jotenkin voimattomaksi. Selkää on vaikea pitää suorassa. Mahalihakset menevät niin kireiksi, että oksettaa. Tulee pahoinpidelty olo. Eikä se lähde pois, tila jää päälle.

Narsismi ei onneksi välttämättä periydy suoraan. Se periytyy vain hirveinä solmuina sielussa, mutta onneksi niitä voi kovalla työllä saada aukaistua.

Joka tapauksessa olen miettinyt, että en välttämättä kestä tätä. Mietin sitä, että reaktioni ovat samanlaisia kuin joku olisi todellakin pahoinpidellyt minut. Ulkopuolelta tulee helposti sellaisia neuvoja kuin että äitini puheet täytyy vaan jättää omaan arvoonsa. Toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Mutta kun en pysty. Kyseessä on syvä, varhaiseen kiintymissuhteeseen liittyvä trauma, johon hän sohii puheillaan, ja minusta tuntuu kuin hän uhkaisi kaikista herkintä ja haavoittuvinta osaa minussa. En ole osannut rakentaa riittävän suurta suojamuuria itseni ja hänen väliinsä. Onnistuukohan siinä kukaan?

Olen äskettäin löytänyt tänne ja ensiksi haluaisin sanoa valtavat kiitokset kaikille kirjoittajille! Ihan suunnattomasti. Niin lohduttavaa lukea, mutta tekee myös kipeää. Niin paljoin asioita mitä olen itse kokenut.

Se on todellakin shokki tulla narsististin raivon kohteeksi.
Noin pari vuotta sitten sain ensimmäisen aavistuksen että tämä se on - narsismia. Aluksi en kuitenkaan uskaltanut uskoa että se oli niin vakavaa. Mutta kun olen alkanut asettaa rajoja suhde on tullut paljon paljon paljon huonommaksi. Hän saa herkästi itkupotkuraivareita, vaikkapa pienistä erimielisyyksistä. Tiedän loogisesti että hänen käyttäytymisensä pohjalla on hänen oman lapsuutensa vakavia traumoja. Mutta usein kun olen keskellä sitä raivari-tilannetta on ihan kuin jäähtyisin paikalleni, sydän rupeaa tykyttämään kovaa vauhtia, pahoinvointia tulee ja lihakset menevät kireiksi. Se on kuin automaattinen reaktio johon tiedostaminen asiasta ei vielä ole auttanut.

Tää on eräänlainen herääminen. Ja minun kohdallani se on tapahtunut asteittain. Ihan niin kuin sipuli, ensin olen kuorinut pois uloimman kuoren, luulin että tämähän tää. Vähitellen kun olen lukenut asiasta, käyn terapiaa, ja nyt viimeksi kun olen löytänyt tänne - ihan mahtavaa! - huomaan miten paljon tää on vaikuttanut elämääni ja että äidilläni on aika vakavaa narsismia. Tuntuu siltä kun mulla olisi eräänlainen suruprosessi käynnissä juuri nyt. Valtava suru. Tunnen itseni herkäksi, ihan kuin iho olisi ohuen ohut. Pidän etäisyyttä häneen juuri nyt.

[Surutar]

Hei Kati ja tervetuloa foorumille!

Valtava suru on tunne, jonka kanssa itsekin elän. Olen koko elämäni ajan ollut surullinen, mutta sitä mukaa kun havahtuu todellisuuteen, tiedostaa omat vammansa ja sen, mitä on kokenut, suru muuttuu ja syvenee ja on välillä niin isoa, ettei sen kanssa oikein jaksaisi elää. Mutta se on tosiaan prosessi. Ehkä suru on vain pakko kohdata tosi suurena, jotta siitä joskus pääsee yli ja eteenpäin. Itselläni surun rinnalle kasvaa muitakin tunteita: iloa ja kiitollisuutta siitä, että voin elää narsuvapaata elämää. Että painajainen on oikeasti ohi.

Voimia suruprosessiin ja etäisyyden pitämiseen! Hienoa, että olet päässyt terapiaan.

Itsekin muuten tiedän hyvin, että äitini käytöksen taustalla on hänen lapsuutensa vakavat traumat. Olinhan narsua kuunnellut ja ymmärtänyt ja ollut tukena pienestä asti. Kymmenisen vuotta sitten tuli raja vastaan ja totesin, että nyt on aika ymmärtää itseäni, ei narsua. Se nyt vaan ei ole lasten tehtävä sietää huonoa kohtelua ja olla nyrkkeilysäkkinä ja loputtomasti vain ymmärtää.

[NeitiK]

Tervetuloa Katille myös minunkin puolestani!

Olet tehnyt jo suuria ja merkittäviä askelia, kun olet päässyt tänne asti. Ehkä ne vaikeimmat ja kipeimmät. Nyt on aika ottaa asioista selvää niin paljon kuin koet tarpeelliseksi, ja keskittyä omaan hyvinvointiin.

Niin kuin Surutar sanoikin, vaikka voimmekin hahmottaa miten olemme osa pidempää trauman jatkumoa, eli narsistikin usein on lapsuudessaan traumatisoitunut, sinun ei silti tällä hetkellä tarvitse keskittyä sympatisoimaan häntä. Nyt on aika huolehtia itsestäsi ja saada itsellesi vakaa ja hyvä olo. Sen jälkeen voit ymmärtää hänenkin kokemuksensa, jos haluat, mutta etäältä, niin että olet itse turvassa.

Tuo miten kuvaat paikoilleen jäähtymistäsi, tuollaiseen tilanteeseen liittyy yleensä flashback traumaan liittyen, ehkä tästä linkistä http://www.pete-walker.com/flashbackManagement.htm voisi olla jotain apua, edes informatiivista? Jaksamisia sulle, tästä on mahdollista selvitä ja päästä eteenpäin!

[Kati]

Surutar ja NeitiK, lämpimät kiitokset teille molemmille palautteesta <3
Ihan mahtavaa että löytyy ihmisiä joilla on samanlaisia kokemuksia!

Surutar, minullakin on ollut semmonen läsnäoleva suru - jos olen ihan rehellinen itseäni vastaan se on kyllä ollut siellä nuoruudesta, ehkä lapsuudesta asti. Ennen en ole ollut tietoinen mistä se johtui mutta nyt palat alkavat loksahtaa paikoilleen. Ja se on ihan käsittämätöntä. Suru on saanut nimen ja se on todella syventynyt. Minä luulen myös että suru on tärkeä osa prosessia - vaikka se tekee todella kipeää siinä on jotain hyvääkin. Täytyy kohdata tunteet. Käydä niitä läpi. Vahvistaa niitä. Luulen että sitä kautta kasvamme.
Mahtavaa että surusi rinnalle on kasvanut esiin positiivisempiäkin tunteita!

Kiitos teille molemmille kun mainitsette tämän tärkeän seikan - että nyt on aika ymmärtää itseään! Olenhan minä koko elämäni kuunnellut narsu-vanhempani, oppinut "ymmärtämään" häntä, sen kautta muitakin ihmisiä. Ihan kuin ymmärtäisin toisia ihmisiä paremmin kuin itseäni. Voi että.

Kiinnostava linkki, NeitiK! "Managing flashbacks" vaikuttaa hyvältä, paljon hyödyllistä infoa, täytyy lukea vähän lisää Oletko lukenut Walkersin kirjoja?

[NeitiK]

En ole muihin hänen kirjoihinsa tutustunut kuin tuohon Complex PTSD - From surviving to thriving, ja se on mielestäni hyvä perustietokirja. En ole kannesta kanteen päässyt sitä lukemaan, vain niitä pätkiä mitä netistä olen onnistunut löytämään (pitäisi uskaltautua tässä kohta keksimään jokin keino, miten maksaa ja tilata Amazonista kirjoja, siellä olisi paljon hyviä mitä haluaisin tilata). Tuo neljän F:n jaottelu ei ole ihan perinteinen tapa käsitellä traumaa, mutta mielestäni todella mielenkiintoinen. Lisäksi tuo kirja kuvaa hyvin, että myös emotionaalisella väkivallalla voi olla merkittäviä seurauksia.

[Kati]

Kiitos vielä kerran NeitiK linkistä!
Olen lukenut kaikki sivut, lukenut c-ptsd-kirjan ensimmäiset sivut amazonista sekä tilannut kirjan! Tilaaminen sujui ihan hyvin. Täytyy olla Amazon-tili. Maksaminen luottokortilla. Tilasin Englannista, amazon.co.uk.

En tiedä onko minulla sitä c-ptsd-diagnoosia mutta kuin luin näistä asioista tuli sellainen fiilis että tää mies tietää todella mistä puhuu, haluan vain lukea lisää ja lisää!
Ihan kuin että saan lohdutusta kuin luen näitä tekstejä. Ja ymmärrystä omiin tunteisiini.
Tää oli kyllä tosihyvä linkki

[NeitiK]

Oon samaa mieltä, näitä on ihana lukea, kun tuntuu siltä, että VIHDOIN jossain puhutaan siitä, miltä itsestä tuntuu. Perusterapia/psykologia-oppaissa on niin paljon jotain ihan muuta, sellaista joka ei ota huomioon tälläisiä kokemuksia. Onhan nekin osittain hyödyllisiä, mutta niistä puuttuu se jokin.