Miten päästä irti

[Venica]

Sanoit että sulla lapsetkin kärsi narskusta. Ajattele heitä ettet ota narskua uudelleen. Elä romantisoi. Elämä ei ole.elokuvaa ja lopputulema ei ole sama.

[krassi]

Minun piti oppia kantapään kautta. Tein varmaan kaikki virheet, joista varoitetaan. Luulin, että voin muuttaa tilanteen olemalla entistä tomerampi ja laittamalla rajat. Kaikki yrtykset olivat turhia. Henkinen väkivalta ei loppunut. Vihdoin tuli viimeinen pisara, riita, jolloin tiesin, että nyt on lähdettävä.

[Jasmiini]

Minä uskoin että meidän välillä olevat asiat on niin ainutlaatuisia, että ne voittaa narsismin. Että olen tärkeä ja narsistilla on minua kohtaan aitoja tunteita. Se herätys on aika karu kun ymmärtää että jokainen uhri käy aika saman läpi, ja ei narsisti oikeasti tunne minua kohtaan sen enempää kun muitakaan. Olin vain oikeassa kohdassa ja minussa oli paljon tunteita häntä kohtaan joka nosti hänen voiman tunnetta. Uskoin muuttumiseen, ja opin kantapään kautta että uskoni oli kuin lapsen usko asioihin. Ja luulen että suuri osa narsistien uhreista toimii näin, on niin vaikea ymmärtää,ja halu luottaa ja tuntea on suurempi kun mikään järjen ääni. Ja sielu rikki matka jatkuu.

[pauliinaa]

Täällä myös yksi uhri. Itselläni hieman ehkä tavanomaisesta kaavasta poikkeava tarina siinä mielessä, että havahduin tilanteeseen ja perräännyin jo ns. love bombing -vaiheessa, kun vielä pahin paska ei ehtinyt alkaa sataa niskaan. Joku ihme tapahtui ja heräsin todellisuuteen, ja voin kertoa, että ei ole ollut helppoa irtautua. Mieli käynyt paljon taistelua ja yrittänyt selitellä, että ehkä ei sittenkään ole kyse sairaasta ihmisestä. Järkevä puoli kuitenkin osaa laskea 1+1. Ihan liikaa tullut narsismia tukevaa tietoa hänen toiminnastaan sekä aviopuolisoaan että asiakkaitaan kohtaan. Niin tosiaan, minä olin yksi narsistin muista naisista, jolle hän vannoi palavaa rakkautta ja puhui perheen perustamisesta kahden tapaamisen jälkeen. Kaikki rakkauslaulut on soitettu ja kaunopuheiset täälläkin moneen kertaan mainitut kliseet kuultu, esim. "kukaan ei rakasta minua koskaan niin kuin hän", "hän on koko elämänsä odottanut suurta rakkauttaan, joka nyt vihdoin saapui hänet pelastamaan, kukaan ei aiemmin ole tuntunut tältä". Saanut nauttia tässä jaetussa psykoosissa hänen huomiotaan siten, että huomasin siihen jo addiktoituvani. Joku kuitenkin tuntunut alusta alkaen tässä meidän jutussa siltä, että kaikki ei ole hyvin. Ehkä se liittyy tuohon täysin ylimenevään palvovaan rakkauteen, ei kaksi kypsää aikuista ihmistä tutustu toisiinsa tällä tavalla. Tuntuu kuin olisin rakkaussuhteessa 3-vuotiaan kanssa. Hänen fantasiansa ovat epärealistisia. Mukana myös sairaalloinen mustasukkaisuus. Todella vainoharhainen tekemisistäni ja hän alkoi myös pikkuhiljaa vaatia minulta yhtä ylitsevuotavaa rakkautta itseään kohtaan kuin mitä hän minulle tarjosi. Tuntui että nimenmaan rakkaudentunnustukset olivat hänelle se juttu, niitä piti saada kuulla, ei niinkään esim. seksi. Seksistä hän ei puhu juuri lainkaan eikä vihjaillut siitä, vaikka sängyssä emme ehtineet hänen kanssaan ollakaan. Pääpaino oli tuossa "rakastamisessa".

Itse en niinkään enää ole huolissani siitä, että en osaisi päästää tästä narskusta irti. Olen jo päästänyt. Enemmän huolettaa, mitä tämä kaikki ehti jo tehdä pääkopalleni. Huomaan ajattelevani jokseenkin epätoivoisesti, että en uskalla enää luottaa keneenkään, en uskalla heittäytyä enää rakkauteen. Ajattelen mustavalkoisesti, että rakkaussuhteet ovat joko tällaisia hullun romanttisia narsistileikkejä tai sitten täysin värittömiä romantiikasta kaukana olevia tylsiä arkisia suhteita. En haluaisi menettää uskoa siihen, että terveetkin ihmiset voivat olla rakkauden huumassa. Näin pelkään kuitenkin tapahtuvan. Huomaan myös ajattelevani, että ehkä en kelpaa kenellekään terveelle ihmiselle, ehkä en ole kyllin vahva ollakseni mielenkiintoinen. Terveet aistivat heikkouteni. Tällaisia ajatuksia minulla ei ollut ennen tätä narskua. Huomaan myös pelkääväni, että ehkä heikkouteni vuoksi tarvitsen jonkun sairaan vastakappaleen, joka on samalla lailla rikki sisältä. Toisaalta yritän koputtaa itseäni olkapäälle ja tsempata siitä, että olin kuitenkin tarpeeksi vahva lähtemään tästä leikistä pois leikin parhaassa vaiheessa. Välillä kaipaan niitä aikoja, kun hän pommitti minulle joka päivä uutta rakkauslaulua ja uskoin kaiken täysillä. Kyllä hän vieläkin yrittää manipuloida minua takaisin, mutta enää ne laulut ja runot eivät mene sydämeen.

[pauliinaa]

Ja vielä edelliseen viestiini täydennys. Itseäni auttanut irtipääsemisessä todella paljon musiikki. Tuntuu, että monet suomalaiset tunnetut artistit ovat tehneet lauluja tästä, esim. Chisu, Kaija Koo, Apulanta, PMMP, haloo helsinki. Lisäksi esim. suurin osa Taylor Swiftin musiikista käsittelee aihetta. Itselleni erityisesti on kolahtanut PMMPn kappale Pahvinaamari. Se kertoo hyvin siitä ideaalin rakkauden illuusiosta. Muistuttaa itselle hyvin, että ei se narsisti minuun ole rakastunut vaan siihen ideaalin rakkauden fantasiaansa, jonka hän projektoi minuun.

[krassi]

Itse en niinkään enää ole huolissani siitä, että en osaisi päästää tästä narskusta irti. Olen jo päästänyt. Enemmän huolettaa, mitä tämä kaikki ehti jo tehdä pääkopalleni. Huomaan ajattelevani jokseenkin epätoivoisesti, että en uskalla enää luottaa keneenkään, en uskalla heittäytyä enää rakkauteen. Ajattelen mustavalkoisesti, että rakkaussuhteet ovat joko tällaisia hullun romanttisia narsistileikkejä tai sitten täysin värittömiä romantiikasta kaukana olevia tylsiä arkisia suhteita. En haluaisi menettää uskoa siihen, että terveetkin ihmiset voivat olla rakkauden huumassa. Näin pelkään kuitenkin tapahtuvan. Huomaan myös ajattelevani, että ehkä en kelpaa kenellekään terveelle ihmiselle, ehkä en ole kyllin vahva ollakseni mielenkiintoinen. Terveet aistivat heikkouteni. Tällaisia ajatuksia minulla ei ollut ennen tätä narskua. Huomaan myös pelkääväni, että ehkä heikkouteni vuoksi tarvitsen jonkun sairaan vastakappaleen, joka on samalla lailla rikki sisältä. Toisaalta yritän koputtaa itseäni olkapäälle ja tsempata siitä, että olin kuitenkin tarpeeksi vahva lähtemään tästä leikistä pois leikin parhaassa vaiheessa. Välillä kaipaan niitä aikoja, kun hän pommitti minulle joka päivä uutta rakkauslaulua ja uskoin kaiken täysillä. Kyllä hän vieläkin yrittää manipuloida minua takaisin, mutta enää ne laulut ja runot eivät mene sydämeen.

Olen ajatellut samantapaisesti kuin Pauliina. On käynyt mielessäni, että vaistoavatko terveet heikkouteni ja onko tyydyttävä ystävyys- ja rakkaussuhteissa jollakin tapaa rikkinäisiin ihmisiin. Sen jälkeen, kun opin tunnistamaan narsistin, on myös ystävyyssuhteitani mennyt poikki. Miten suhtautua kaikkiin niihin enemmän tai vähemmän manipuloiviin ihmisiin, joita tapaa kaikkialla? Päätelmäni on, että jonkinlaista kovuutta on kehitettävä itsessään. On rakennettava suojautumiskuori, jotta jokainen kohdalle sattunut narsisti ei yritä minua uhriksi. Väistämättä elämässä joutuu toimimaan narsististen ihmisten kanssa. Jotain on keksittävä, että pystyy sietämään heitä ja antamaan heille ihmisarvon, joka kuuluu jokaiselle. Ei kaikkien kanssa voi laittaa välejä poikki.

[sielu]

Kirjoitin tämän tekstin jo tuonne covert narsisti osioonkin, mutta lähtökohtainen ajatukseni oli kirjoittaa aiheesta tänne, jotta se ehkä tavoittaisi mahdollisimman monen mielipiteen antajan, sillä kaipaan neuvoja. Lisäsin tähän tekstini nyt hieman juttua verrattuna covert puolen tekstiin.

Meidän erosta on melkein 3 viikkoa ja emme ole nähneet kuin vaan siinä 2 viikkoa sitten tapahtuneessa tavaroiden poishaussa. On ollut ehkä 21h kestäneitä "no contacteja", mutta tuo mies on vain kuin huume. Jos en tunnusta rakkauttani ja kaipuutani hänelle, niin sitten epätoivoinen yritykseni avata hänen silmiään tilanteelle saa minut laittamaan sitä saakutin viestiä. Hän vastaa ja laittaa omatoimisestikin minulle vastaavia.. tai oikeastaan vaan niitä "kaduttaa" ja "rakastan/ikävöin" viestejä. Tosi usein nyt minun sanomilla sanoillani, kuinka "Olet ajatuksissani aamulla ensimmäisenä ja illalla viimeisenä." "Kaipaan sua joka solullani." "Tärisen, enkä voi syödä, en nukkua, oksentelen vaan aamuisin." Onko mieheni vaan sanaköyhä tapaus, vai miksi matkii minua kuin papukaija? Kallistun sanaköyhyyteen ja taas se epäilys jyskyttää takaraivossa. En vaan pysty irroittamaan ajatuksista mitä tulevaisuus oisi tuonut meille vielä. Siis niistä hyvistä tapahtumista. Toki taustalla jyskytti kysymykset "Mitä helvettiä?", "Onko tää totta?" ja "Mikä tota vaivaa?".

Ensin luokittelin hänet läheisriippuvaiseksi ihmiseksi.. no eipä ole kovin vedenpitävä keittiödiagnoosi. Alkaa tuntumaan, että MINÄ se tässä olen se läheisriippuvainen. Tai no ainakin riippuvainen miehestäni. Olen itse kokenut turvattoman ja välttelevän lapsuuden ja tästä minulle on muotoutunut elämäntapa, että välittämisen näyttäminen on sitä, kun tekee toisen puolesta asioita. Ikävä ja kaipuu iski aina erossa ollessa, ihan työpäivän aikana ja kipeää teki ajatuskin, että mies lähtisi kavereiden kanssa ulos. Opettelin tosin olemaan nostamatta myrkyä vesilasissa, sillä tiedän, että hänellä on yhtäläinen oikeus mennä ja tulla. Mutta sitten kun mies tuli lähelle, miä ikään kuin aloin voimaan pahoin. Muhun ei saa koskea. Ei muhun lapsenakaan koskettu. Ei rakkautta näytetty tai sanottu. Ei halattu, ei otettu syliin. Muuten lapsuuteni oli hyvä ja turvallinen. En kokenut jääväni hellyydestä paitsi. Ainoa missä koin vääryyttä oli se, etten saanut kotoa tukea koulukiusaamiseeni. Minua kiusattiin 6-vuotiasta aina 16-vuotiaaksi asti. Kerran yritin kotona avautua asiasta ja sain vaan "Älä välitä siitä, niin se lopettaa kyllä." jokseenkin vähättelevän vastauksen. Se. Kun kyseessä oli ne.

No mutta se minusta.. tuo ehkä kertoo omasta suhtautumisestani ja tarrautumisestani minua "jumaloivaan" mieheeni. Täydennänkö omaa tyhjyyttäni hänellä?
Mies tuntuu kyllä oikeasti katuvansa. Minä olen kaikkien mielestä liian hyväuskoinen, ollut aina. Meen lankaan heti, kun vjoku vähän höynäyttää. Tunnen itseni tyhmäksi. Mies vaan ihannoi minussa tätäkin minun höpsöyttäni. Kai nyt kun se teki hänestä fiksumman ja paremman?

En vain tiedä mitä tehdä. Kaikki tekstit ja kaikki läheiseni yhtä lukuunottamatta puhuvat eron puolesta. Noh, mehän ollaan erottu, mutta minä meinaan sortua ottamaan miehen takaisin. Ei tässä muuten kai ois kuin oma häpeä, jos toisella kierroksella selviäisi miehen olevan sitä mitä on ollut mulle exilleen, MUTTA mulla on 3 lasta menossa mukana. Lapset on mun. Kaksi niistä teinejä ja sit yksi pikkuinen.
Mies on sanonut puhuneensa isänsä kanssa ja saaneensa ns. vahvistusta siihen, että hänen käytöksensä on perittyä. Isä on aikoinaan havahtunut omaan itseensä ja selkeesti siis muuttanut asiaa. Kehoitti poikaansa, miestäni hakemaan apua. Mies onkin nyt ottanut yhteyttä auttavaan tahoon ja meinaa mennä jonkin sortin terapiaan tai vihanhallintakurssille, koska häpeää käytöstään ja haluaa muuttaa itsensä. On aina kuulemma vihannut omaa riitakäyttäytymistään.

Voinko mä luottaa tähän, että tämä on totta, ettei tämä ole manipulointiyritys??

Olen saanut eroterapeutiltani (käyn samalla ammattiauttajalla, jonka luona kävimme parisuhdetarapiassa) neuvon, etten tee päätöstä suhteen jatkamisessa suuntaan enkä toiseen nyt ennen seuraavaa terapia-aikaani 3 viikon päähän.
Terapeutti muutes kysyi ennen ensimmäsitä aikaani tulenko yksin vai yhdessä mieheni kanssa ja mies sanoi, ettei hän tule sille tyypille, koska tämä on epäpätevä. Nyt ensimmäisen käyntini jälkeen mies olisikin valmis tulemaan yhdessä paikalle.. Mitä ihmettä?

[Venica]

Anteeksi mutta mua epäilyttää toi.

Minunki eksä keksiä syitä miksi haluaa mut takaisin,:

Hän.on.joutunu miettimään asioita kun hänen oma isä on saanut puoli vuotta elinaikaa kun.hänellä on keuhkoahtauma. Hänellä ei oo kohta ketään kun.mummokin on huonossa kunnossa. Hän kyllä joutuu ottamaan itteään.niskasta kiinni ja haluaa perheensä.takaisin.

Noh tästä on.kohta kaksi vuotta aikaa. Ja hänen.isä on elossa ja porskuttaa samalla lailla. Eksä myös jatkaa naisten hyväksi käyttöä ja juomista. Ja.hylkäsi tämän jälkeen vielä tyttönsä.

Narsisti pystyy vaikka valehtelemaan toisen.ihmisen kuolemasta että saisi tahtonsa läpi ja myötä tuntoa puolelleen. Tämä ei normaalilla ihmisellä.tulisi.mieleenkään.

[sielu]

Eikö se kuitenkin ole vähän...öö.. karskia(?) (sana hukassa - kärsin stressin vuoksi erinäisistä vaikeuksista tuottaa sanoja ulos päästäni kognitiivisten vaikeuksien lisäksi) sanoa, ettei usko toista antamatta edes mahdollisuutta näyttää?
Minusta jokainen ansaitsee mahdollisuuden, mutta mua vaan pelottaa niin vietävän paljon. Olen tosissani miettinyt, että "salaa" läheisiltäni alan tapailemaan miestäni, mutta en ota häntä meille kotiin. VAikeuksia vain tuottaisi tuo 4v lapseni, joka mölisis kaiken ulos, että oltiin siellä ja tehtiin tätä ja tota sen kaa. Lapsella ei ole isää elämässämme mukana, joten en voisi aina lasta laittaa hoitoonkaan. Läheiset sais helvetinmoisen hepslaakin ja tiedän asettuvani puolustuskannalle ja raivostuvani heille. Välttääkseni konfliktit salainen eläm, kuin Romeo ja Julia alkaa kiehtomaan. Ei tätä pahaa oloa muuten saa pois. En mä pysty kestään tätä. Mä TARVIN mun "päivittäisen annokseni" tuota huumetta nimeltä ex-mieheni.

MIKÄ MUA VAIVAA?!

[krassi]

Sielu, suosittelen, että kuuntelet tarkkaan ohjelman Nainen väkivaltaisessa suhteessa Yle radio 1 Areenassa.